pusu kirjoitti: Ja vaikuttavat todella eloisilta, terveiltä ja hyvinvoivilta iloisilta kaloilta, jos ne on jostain jalostettu niin ei näytä siitä pätkääkään kärsivän.
Aika harvoin kalasta näkee milloin se kärsii, kala ei pysty ilmaisemaan ilmeillä tunteitaan samoin kuin ihmiset, apinat, koirat... Ei se 60litraisessa elävä partamonnikaan joka on kääpiöitynyt näytä mitenkään kituvalta, se vain ei ole tippaakaan luonnollista että kala on jäänyt normaalista aikuismitastaan n.10cm pienemmäksi ja sen sisuskalut ovat asian takia rullalla. Todellisuudessa tämä tuottaa kalalle tuskia ja aiheuttaa spurtteja, agressiivisuutta allastovereita kohtaan jne. mutta partamonnin ollessa kyseessä se kuitataan kuuluvan lajikäyttäytymiseen.
Papukaijaset jotka ovat siis ihmisten täysin "tehtailema" muoto, kärsii suhteellisen usein, mitä nyt netistä olen lukenut ja varsinkin nämä hirveimmät jalostusmuodot juurikin sisäelimien epämuodostumista, joten tuskia todennäköisesti on, vaikka kala ulospäin näyttääkin hyvinvoivalta.
Itselleni en moisia ottaisi, en siltin sano etteivät halukkaat niitä saisi pitää jos haluavat, ihmetyttää vain etteikö muka maailmasta löydy muitakin, paljon kauniimpia ja luonnollisia kalalajeja altaisiin?
Makuasia on se että jollain näitä altaassa on, koska sattuu näistä ja näiden ulkomuodoista pitämään siitä ei voi kiistellä, mutta siitä voi kuinka eettistä on tuottaa markkinoille mitä hullumpia muunnoksia (pyrstöttömät, karkkivärit jne. hybrideistä, joiden olemassaolokin on monen mielestä vääryys.
Hysteriaa on todellakin näiden kalojen kohdalla herännyt aikalailla, en nyt sanoisi että uusien lajien tuottaminen risteyttämällä olisi paha, onhan moni koirarotukin risteyttämisen tulos, samoin on asian laita niin kissoilla, linnuilla, hevosilla, lehmillä jne. mutta se jatkojalostus joita lajeilla on toteutettu ei ole enää aina kaunista/eettistä/eläinten kannalta katsottuna hyväksi.
Loppujen lopuksi onhan ihminenkin jalostumisen lopputulos, tosin pääosin luonnon ja oman itsensä. Ja tuskin kaikki maailman kalalajitkaan ovat sinne maailman vesistöihin putkahteneet aivan tyhjästä, risteytyneet ne ovat eri lajeista ja jalostuneet aikaa myöten erilaisiksi.
*tässä tälläinen turha löpinä/mietiskely aiheesta/sitä sivuten*
Ketuttaa kuin pikkuoravaa pakkasella. Käpy on jäässä, hammas katki ja oksakin niin himskatin liukas. (Siistitty versio.)