

1. Jaa akvaarion pituus luvulla 1,618. Eli jos akvaariosi pituus on esim. 100 cm, tulee tulokseksi noin 62 cm. Mittaa tämä etäisyys akvaarion toisesta päästä ja merkitse kohta vaikka teipin palasella. Kutsumme tätä kohtaa pisteeksi X. Lisää tästä salaperäisestä luvusta voi lukea täältä: http://en.wikipedia.org/wiki/Golden_ratio
2. Laita akvaarion taustalle musta kartonki. Valmiit taustakuvat antavat yleensä keinotekoisen vaikutelman. Mustaa taustaa vasten ja kirkkaassa valaistuksessa asukkien värit pääsevät oikeuksiinsa.
3. Jaa akvaarion hiekka takalasia vasten kahdeksi loivaksi kummuksi, joiden välisen laakson pohja on poisteessä X. Yksikään hiekanjyvä ei saa koskettaa etulasia. Edessä hiekkakerros siis vain peittää pohjalasin, mutta ei nouse reunalistoja ylemmäksi. Tällä tavoin vaikutelmaksi tulee "ikkuna vedenalaiseen maailmaan" eikä "biologian kirjan halkileikkaus". Tumma hiekka tuo värit paremmin esiin.
4. Järjestä kivet ja juurakot kahdeksi rykelmäksi hiekkakumpujen päälle. Näin syntyy "iso" ja "pieni" rykelmä. Pisteeseen X ei tule kiviä tai juurakoita. Korkeammat sisustuselementit tulevat akvaarion päihin. Juurakot vaativat vähemmän taiteellista silmää kuin kivet.
5. Istuta kasvit siten, että matalat tulevat etualalle ja korkeat taustalle. Aivan eteen kannattaa istuttaa jotain erittäin matalaa kasvia, jotta vältytään "halkileikkausefektiltä". Kasvillisuus muodostaa kaksi rykelmää, joiden välissä on piste X. Pisteen X kohdalla matala etualan kasvillisuus voi levittäytyä pitemmälle akvaarioon, mahdollisesti takalasiin asti. Istuta johonkin rykelmä jotain punertavalehtistä kasvia katseenvangitsijaksi.
6. Istuta runsaasti kasveja. Taiteellisesti lahjakkaat ihmiset voivat saada aikaan hienon vaikutelman muutamalla taiteellisesti asetetulla juurakolla ja kasvilla, mutta runsas kasvillisuus peittää meidän puusilmien huonon asettelutaidon. Efekti on vähän sama kuin ohjeeni huonoille kokeille: Käytä paljon voita ja kermaa

7. Laita akvaarioosi kirkas valaistus, ellei sinulla ole kaloja, jotka nimenomaan viihtyvät hämärämmässä. Paitsi, että kasvit yleisesti ottaen viihtyvät kirkkaassa valossa, saa akvaariosi lisää näyttävyyttä "ilmaiseksi".
8. Älä laita akvaarioosi mitään keinotekoista, kuten lasihelmiä, temppelin raunioita, pääkalloja tai muita "koristeita". Tyylikäs luonnollinen yleisvaikutelma on helpompi saada aikaan kuin tyylikäs keinotekoinen. Jos kalasi tarvitsevat suojakoloja, rakenna ne juurakoista tai kivistä, älä kukkaruukuista tai kookospähkinän kuorista.
9. Piilota kaikki akvaarion tekniikka isomman kasvi/juurakkorykelmän taakse. Älä ainakaan kiinnitä mitään etulasiin.
10. Vältä sillisalaattia. Valitse rajallinen määrä kasvi- ja kalalajeja, ja keskity niihin. Esimerkiksi 50 litran pönttöön laittaisin vain kolme kasvilajia ja kaksi kalalajia. Jos vettä on 500 litraa, voi määrät kertoa kahdella tai kolmella, mutta ei kymmenellä. Tämä parantaa paitsi esteettistä vaikutelmaa, myös yleensä kalojen hyvinvointia.
11. Isommasta akvaariosta helpommin näyttävän. Isompi on tietysti myös helppohoitoisempi.
12. Viimeinen ja tärkein neuvo: Hyvinvoiva akvaario on aina paremman näköinen kuin huonosti hoidettu.
Siinä se. Toivottavasti tästä on iloa kohtalotovereilleni, jotka ovat suunnitelleet sisustuksen ulkoistamista monneille
![Wink [;)]](./images/smilies/icon_wink.gif)