Noniin, nyt on alkuhommista selvitty ja allas selviytyi viikon ilman minuakin täällä joulun aikaan. (Anoppi tosin syötti kalat sillä aikaa kiltisti.)
Huomioita valaistuksesta:
Siis noi T8:t on aivan h*lkutin loistavat!
En kyllä usko ainakaan ihan hetkeen tarvitsevani lisäputkea tuonne. On nimittäin miekkakasvitkin (tai siis vesimiekat nykyisin) hurahtaneet viikossa yli 5cm! Vesitähdikit ja muutkin ovat alkaneet oikeasti taas kasvaa! Siis ihan hullua varsinkin kun en siis kerennyt minkäänlaista pohjalannoitusta tuonne laittamaan. Hiilarilevitin ja nestemäistä kasviravinnetta tosin on kyllä. Pitänee ne savipallerot vielä tuonne tunkea...

Hiekkana siis täältäpäin saatava hiekkapoikien puhallushiekka, kahta pienintä raekokoa. Harmittaa kun ei ollut kovin tummaa saatavilla.
Kasveina siis tällä hetkellä intianvesitähdikkiä, jaavansaniasta (windelovia ja tavallista), jaavansammalta, tiikerilummetta (kitui entisessä altaassa viime vuodet - nyt kasvattaa lehtiä kuin uudestisyntyneenä), ruskomelalehteä. Altaassa kaksi kantoa sekä jonkin verran kiviä pitämässä niitä pohjassa ennen kuin uudelleen uppoavat. Yhtään kuvaa altaasta ei vielä ole, sillä on vielä hieman asioita joita täytyy modailla. Meinaan siis porailla nyt jälkiviisaana juwelin siihen nurkkapömpeliin lisää reikiä ja laittaa suodatinmattoa sinne, eli lisää biologista suodatusta +matot kerää kaiken irtomoskan eikä päädy u-s:n asti. Ulkosuodattimen imuputki siis siellä suodatinmaton takana. Suodatuksena ainakin vielä siis toiminut ihan hyvin tuo vanha uskollinen tetratech ex 1200.
Ja tokihan sinne taaske saa ujutettua myös sen juwelin oman pumpunkin tarvittaessa lisäksi.
Eliöstöä tällä hetkellä on:
10 neontetraa
7 mustaneontetraa
partisemäntä Marjatta (Olikin nyt sitten emäntä - luultiin että oli Jorma

)
(sukarapuja kourallinen)
Kierteisiä alkukanta
(+rasittavia roskakotiloita ilmeisesti toisen varastossa olleen kannon mukana...)
Vesi:
+25c
pH 7,2
Vesi pehmeää.
Lisää neontetroja olisi tarkoitus hankkia - mustiakin saatavilla ollessa. Kumpiakin siis kiva parvi n.25-30 kalaa/parvi ajatuksissa).
(MItes olisi vielä kolmas laji?)
Kamala kun on vaikeaa ajatella ottavansa kaloja altaaseen, kun on ollut lähes neljä vuotta vain 2-3 kalaa/300l
Jotain monnisparvea mietiskelin pohjalle, sekä muitakin ideoita otetaan vastaan...
Nyt olisi kyllä tilaa ottaa joku kiva plekokin meille asumaan <3
Idoita, ehdotuksia?
*kiittää ja kumartaa*