Mikä on ongelma ja miten se esiintyy? Täysi kertomus kalan/kasvien oireista
Milloin huomasit ongelman, onko jatkunut jo kauan? Onko ollut jotain muita ongelmia?
Ilmoittamalla ainakin osan em. tiedoista heti ensimäisessä viestissä, varmistat että muilla on helppo työ vastata viestiin ja näin ratkaista mahdolliset ongelmat. Kiitos!
Eilen tuo suurin rakkula oli vielä kauttaaltaan veren punainen. Nyt vain reunassa enää punaista. Muut "pallukat" olivat eilen mustia. Nyt niistä toinen näyttäisi vaalentuneen. Mitähän ihmettä, tietäiskö kukaan varmuudella sanoa mistä on kysymys?
Näyttää valitettavasti samalta tautilta joka vei minun helmipurjepleko nuorukaisen. Ensin tuli vastaavia rakkuloita, sitten hävisi ruokahalu ja samalla vatsa kuitenkin turposi. Lopulta kala löytyi kuolleena ja sisuskaluissa oli selviä kasvaimia. En osaa sanoa liittyivätkö rakkulat ja kasvaimet toisiinsa vai tuliko useampi tauti samaan aikaan kalaan heikon kunnon takia Kalaa oli kyllä pidetty huonoissa oloissa aikaisemmassa paikassa (pieni allas ja lämpöä vain 25"C) eli monta tekiää varmasti vaikutti asiaan. Sinun partiksen rakkulat vain näyttivät pelottavan samanlaisilta.
Altaat:165l seura-akvaario, 120l platyjä ja molleja (aina poikasia myynnissä),317l: 1x L201,2xL66,L015,L340,5xhaarniska,kongot ja lehtispari, 80l monnisten kasvattamona. Saksanpaimenkoira, malinois ja am.bulli ja tietenkin aviomies.
Tulisi mieleen jokin virustauti. Rypäletauti tuskin on, vaikka en näistä kalasairauksista mitään pahemmin tiedä:). Akvahoidon sivuilla on http://www.aquahoito.info/suomi/taudit/taudviru.php tuo, josta voisi hiven ehkä päätellä, että voisi olla jokin saman tyyppinen virustauti. Niihin ei käsittääkseni ole ainakaan antibiootteja ja lääkitystäkään ehkä...
Akvat: 3x450l, 350l, 240l, 180l, 126l, 2x110 l,64l. Myydään: helmipallo-, sokkelo-, enkeli- ja monte dourado -plekoja, maatiais-, albiino- ja super red -partiksia, hammaskarppeja, Synodontis lucipinnis -ripsimonneja. http://www.fisutar.fi