Itsellä ilmaantui muutamaan poikueeseen jokunen lyhyteväinen koiras, jotka eivät kelvanneet kenellekään vaikka kauniin värisiä olivatkin. Yksi mulla ui tuolla 300-litraisessa edelleenkin. Samaten on joskus poikueen "pahnanpohjimmaiset", muita pienemmät tai ei-niin-kirkkaan-väriset, saaneet viettää pitempiä aikoja kotinurkissa. Eipä tuo ole kyllä isommin haitannut, kun altaita riittää..

Usein mulla onkin uinut taistoja (samoin kuin aiemmin hunajarihmakaloja) joka akvaariossa, ja poikasia lisäksi omissa purnukoissaan

En siis ole isommin mainostanut "tuotantoa", en myöskään kasvattanut taistoja satamäärin.
Tietyt värit tekevät kauppansa nopeasti. Ne perussininen ja -punainen tuntuvat aina vaan olevan suosittuja..

Harvinaisemmista väreistä mulla on menneet ensimmäisinä vihreät ja violetit. Mutta kyllä nuo "omituisen värisetkin" ovat maailmalle lähteneet, kun ovat löytäneet sen oman ihmisensä

Naaraita myös kysellään usein.
Taistelukalojen, kuten rihmakalojenkin myymisessä yksityisille ongelma on, että kukaan ei osta kovin montaa kerrallaan. Kaikki haluavat sen 1-3 kalaa: yhden koiraan, pariskunnan tai haaremin. Niinpä vaikkapa sadan kalan poikueen myymiseen saa varata aikaa ja kasvatukseen tilaa! Jos kasvatat enemmän kuin vain yksittäisiä poikasia tai 10-20 kpl eriä, eläinkauppaan myyminen on tosiaan vaivattominta. Jos vain löydät kaupan joka kaloja huolii. Ihan kiva lisä, jos vieläpä maksaa jotain.
Koira, käärmeitä, liskoja, hiiriä, sirkkoja, kaloja, rapuja, kotiloita, sekä pari poroa. "Milloin alatte periä tänne pääsymaksua?" kysyi lapsen kaveri meillä käydessään..