Varjon akvaariokirjojen virheitä?

[Pappis]

Aquawebin keskusteluissa on useammin tullut vastaan maininta Varjon akvaariokirjojen sisältämistä virheistä.

Onko näistä olemassa mitään koottua listaa?

Ellei, niin voisiko sellaisen koota tähän ketjuun?

PS: Toivottavasti Markku itse suhtautuu suopeasti tähän ketjuun, sehän auttaisi häntä itseäänkin korjaamaan lukijoiden löytämiä virheitä.

[shays]

Enpä itse ainakaan ole törmännyt, mutta hirmu hyvä idea! Monesti juurikin suositellaan katsomaan Varjon kirjasta, joten tämä lista olisi sitten hyvä tarkistuslista, että onko se tarkistettu tieto juurikin oikein.

[Pappis]

Itse olen myös huomannut eroja Varjon tietojen ja monien luotettaviksi haukuttujen nettisivujenkin välillä.

[Fisutar10]

Pitää muistaa toki, että vesiarvot ovat suosituksia ja kalojen taustakin siihen vaikutta tietysti lajin lisäksi. Ainakin monen kalan luonteessa on esim. rauhallinen ja minusta kaikkea muuta. Luonteissa monta kertaa ympäripyöreyttä savolaiseen tapaan ja kohta ei oikeastaan voi vetää mitään johtopäätöstä...esim. palalettikalojen luonne. Minusta ei kovin sopuisia...enkä niitä 100 litran purkkiin laittaisi, jos siellä on muita lajeja, tuskin kaksinkaan:).

Kirsikkabarbeja en laittaisi 54 litran kippoon. Minulla on 200 litran akvassa niitä pikku joukko ja ego on sinnekin melkoinen - onneksi ei haarniskamonnijeni kimppuun sentäs käy:) Uros melkoinen napoleo:).

Haarniskamonniurokseni on kyllä kookkaampi ja massiivisempi, eikä naaras...

Painovirheetöntä kirjaa tuskin on painettu - kuten ei ihmistäkään .

[7330]

Akvaarion minimikoko on kuitenkin pohjimmiltaan tulkintakysymys, koska kalalta itseltään ei sitä voi kysyä. Olen itsekin eri mieltä muutamista Varjon Akvaariokalojen kokosuosituksista: jotkin ovat yläkanttiin, vähän useampi alakanttiin. Mutta niissä ei ole kysymys varsinaisista virheistä, vaan silkoista näkemyseroista. Myös kalan luonteen kuvaus on hankala juttu, koska vaihtelu yksilöiden välillä ja kalaseurasta, sisustuksesta, akvaarion koosta yms. riippuen on niin valtavaa.

Muutama ihan rehellinen vahinkokin kirjassa on, ja olen raapustellut niitä oman kappaleeni marginaaleihin sitä mukaa, kun ovat osuneet kohdalle. Osan on muistaakseni Markku Varjo itse listannut jossakin. Tässä ne ovat:

- Sivulla 115 sitruunatetralla kuuluisi olla uintisyvyyden kohdalla merkintä vain keskimmäisessä vesikerroksessa, ei pinnalla sen lisäksi.
- Sivulla 170 pilkkumonnisen kuvassa on oikeasti safiirimonninen.
- Sivulla 190 katinkultamonnin lämpötilasuositus on liian matala: olen raapustanut korjaukseksi 23-27 astetta, mutten muista miksi juuri sen.
- Sivulla 288 pantterikiipijäkalan aikuispituus on alakanttiin. Oikea luku on jossakin himpun vajaan 20 cm liepeillä.
- Sivulla 293 paratiisikala on symbolien mukaan pohjakala, vaikka se tietenkin muiden sukulaistensa tapaan liikkuu lähinnä pinnassa.
- Samalla sivulla loistoparatiisikalan pituudeksi mainitaan 7 cm, vaikka 4 cm on jo lajille kunnioitettava pituus. Myös akvaarion minimikoko on vastaavasti ylimitoitettu.

Tieteelliset nimet elävät koko ajan, joten niitä on jo vanhentunut aika kasa. En väitä itsekään olevani ihan ajan tasalla, mutta käsittääkseni ainakin omenakotilo on Pomacea diffusa eikä P. bridgesii ja helmirasbora Celestichthys margaritatus on nykyään helmiseeprakala Danio margaritatus. Kaikkien ripsimonnien tieteellisessä nimessä on vielä väärä pääte sen jäljiltä, kun koko suvun lajinimien taivutus vaihtoi sukupuolta: Synodontis eupterus -> euptera, notatus -> notata ja niin edelleen.

[Sisso]

Akvaariokasvit-kirja sisältää parin pikku epähuomioisen mokan (tyyliin kuvatekstissä väärän kasvin nimi) lisäksi osin vanhentunutta tai väärää tietoa mitä tulee ravinteisiin mukaan lukien hiilidioksidi. Kirjan tiedot ja ohjeet on kumottu sadoissa akvoissa jo moneen kertaan. Tämä on musta vähän jo noloa, koska varmaan niihinkin aikoihin kun Varjo kirjaa kirjoitti, tieto olisi ollut löydettävissä kuten tänä päivänäkin. Sen sijaan valoa käsittelevä osuus näyttää noudattelevan hyvin maailmalla vallitsevaa yleistä käsitystä asioiden tilasta ja olisi hyvää opiskeltavaa kaikille akvaariokasveista kiinnostuneille.

Vaikka mä tässä vähän krtisoinkin niin silti nosta hattua äijälle. Olin kuuntelemassa reilu vuosi sitten luentoaan kasvibiotoopeista ja oli niin mielenkiintoinen ja mukaansa tempaava kuvineen (mm) Amazonasilta, että! Jopa 12-vee sälli jota ei kasvit juuri kiinnosta, istui hiljaa monttu auki koko luennon.

[Kana +-yksipantteri]

Jopa 12-vee sälli jota ei kasvit juuri kiinnosta, istui hiljaa monttu auki koko luennon.

No se on aika hyvin.

[Odemus]

Sivulla 296 pusukalaa sanotaan yksin pidettäväksi, mutta on oikeasti ennemminkin ryhmäkala.

[Fisutar10]

Sivulla 296 pusukalaa sanotaan yksin pidettäväksi, mutta on oikeasti ennemminkin ryhmäkala.

Lienee mahdoton yksin pussailla, sinäänsä loogista - ainakin pari

[7330]

Vielä yksi ilmeinen virhe: sivulla 304 sanotaan viherniilinhauen olevan "riitaisa omille lajitovereilleen". Viherniilinhauki on sukunsa lällyimpiä ja seurallisimpia lajeja ja pääsääntöisesti tuntuu viihtyvän paremmin porukassa kuin yksin.

[mvarjo]

Aqua-webiläiset ovat lähteneet keräämään virheitä kirjoistani Akvaariokalat ja Akvaariokasvit. Kiitos tästä aktiivisuudesta. Tulen kyllä ottamaan huomioon lukijoiden kommentit ja tekemään tarvittavat korjaukset, kun seuraavia painoksia kirjoista tehdään.
Mikään kirjahan ei ole täydellinen ja virheitä varmasti löytyy minunkin kirjoistani. On kuitenkin syytä erottaa ”oikeat” virheet ja sellaiset, jotka ovat mielipiteitä tai yleisiä suosituksia hoidosta ja tietoja kalojen käyttäytymisestä, koosta jne.
Kuten Akvaariokalat –kirjassa totean, tiedot kalalajeista ja kalaryhmistä perustuvat omien kokemusteni lisäksi yhteydenpitoon ja ajatusten vaihtoon akvaarionharrastajien ja alan ammattilaisten kanssa sekä kymmeniin akvaariokirjoihin ja nettisivustoihin, joista olen pyrkinyt seulomaan luotettavimmat.
Tässä kirjassa niin kuin muissakin lähteissä annetut kalalajien hoito-ohjeet ovat aina tietynlaisia keskiarvoja ja yleistyksiä. Harrastajilla voi olla muunkinlaisia kokemuksia, ja monia kalalajeja voidaan hoitaa menestyksekkäästi tämän kirjan tiedoista poikkeavissakin oloissa. Akvaariokalatkin ovat yksilöitä, ja niiden käyttäytymiseen ja hyvinvointiin akvaariossa vaikuttavat monet tekijät, kuten akvaarion koko ja muoto, sisustus, veden laatu ja muut akvaarion asukkaat.
Hoidon kannalta on vielä syytä erottaa eri ryhmiin kalalajien luonnosta pyydystetyt ja viljellyt yksilöt. Kun kaloja viljellään monia sukupolvia akvaarioissa tai ulkoaltaissa, ne muuttuvat vähitellen perintötekijöiltään, ”kesyyntyvät” ja saavat luonnonkannoista poikkeavia piirteitä.
Kommentoin tässä vain Akvaariokalat –kirjan mahdollisia virheitä. Akvaariokasvit –kirjasta haluaisin tarkempia tietoja siitä, mitkä kuvatekstit ovat väärin tai mitä vanhentunutta tai väärää tietoa kasvien ravinteista esitetään. Sitten ne voidaan tarvittaessa oikaista. Epämääräisiin väitteisiin en pysty ottamaan kantaa.
Kun väittämiä virheistä esitetään, kannattaa myös kertoa mistä lähteistä omat tiedot ovat peräisin, ovatko ne omia kokemuksia ja ovatko omat kokemukset pitkäaikaisia ja monenlaisissa oloissa saatuja, ovatko ne löytyneet kirjoista tai nettisivuilta vai ovatko ne vain omia mielipiteitä. Silloin on helpompi arvioida, mikä on sitä ”oikeinta” tietoa. Netissä on kovin paljon muilta kopioituja tarkistamattomia tietoja ja pelkkää mutua-tietoa, jotka jäävät elämään ja niitä sitten vähitellen aletaan pitää totuutena.

Pitää muistaa toki, että vesiarvot ovat suosituksia ja kalojen taustakin siihen vaikutta tietysti lajin lisäksi. Ainakin monen kalan luonteessa on esim. rauhallinen ja minusta kaikkea muuta. Luonteissa monta kertaa ympäripyöreyttä savolaiseen tapaan ja kohta ei oikeastaan voi vetää mitään johtopäätöstä...esim. palalettikalojen luonne. Minusta ei kovin sopuisia...enkä niitä 100 litran purkkiin laittaisi, jos siellä on muita lajeja, tuskin kaksinkaan:).

Kirsikkabarbeja en laittaisi 54 litran kippoon. Minulla on 200 litran akvassa niitä pikku joukko ja ego on sinnekin melkoinen - onneksi ei haarniskamonnijeni kimppuun sentäs käy:) Uros melkoinen napoleo:).

Itselläni on ollut muutamia kertoja palettikaloja, eivätkä ne ole häirinneet muita kaloja käytöksellään. Toki ne ovat onkaloihin kutevia reviirikaloja muiden kirjoahventen tavoin, ja sen mukaisesti on akvaario sisustettava ja kalaseuralaiset valittava. Ainoastaan kutuaikana ja poikasia hoitaessaan ne ärhäköityvät ja ajavat kaikki kalat, suuretkin, pesueen lähettyviltä. Kalat, erityisesti reviirikalat ovat yksilöitä, joiden käyttäytyminen voi poiketa toisistaan melkoisestikin. Aggressiivisuuteen tai sävyisyyteen vaikuttavat akvaariossa monet tekijät, mm. akvaarion koko ja sisustus sekä kalaseuralaiset. Tiiviissä kirjatekstissä on kuitenkin tilaa kertoa vain yleisesti tiedossa olevat faktat, ei kaikkia harrastajien kokemuksia. Myös monissa muissa akvaariokirjoissa palettikala todetaan sävyisäksi, seura-akvaarioon soveliaaksi kalaksi.

Kirsikkabarbista on monenlaisia mielipiteitä, mutta itselläni ei ole ollut äkäisiä yksilöitä. Tosin kirsikkabarbi ei ole niin sitoutunut parvikäyttäytymiseen kuin monet muut barbit, ja koiraat voivat muodostaa pieniä reviirejä, joiden hallinnasta ne kinastelevat keskenään. Yleisesti ottaen kirsikkabarbi on kuitenkin varsin sävyisä, seura-akvaarioon hyvin soveltuva kala.

Akvaarion minimikoko on kuitenkin pohjimmiltaan tulkintakysymys, koska kalalta itseltään ei sitä voi kysyä. Olen itsekin eri mieltä muutamista Varjon Akvaariokalojen kokosuosituksista: jotkin ovat yläkanttiin, vähän useampi alakanttiin. Mutta niissä ei ole kysymys varsinaisista virheistä, vaan silkoista näkemyseroista. Myös kalan luonteen kuvaus on hankala juttu, koska vaihtelu yksilöiden välillä ja kalaseurasta, sisustuksesta, akvaarion koosta yms. riippuen on niin valtavaa.

Muutama ihan rehellinen vahinkokin kirjassa on, ja olen raapustellut niitä oman kappaleeni marginaaleihin sitä mukaa, kun ovat osuneet kohdalle. Osan on muistaakseni Markku Varjo itse listannut jossakin. Tässä ne ovat:

- Sivulla 115 sitruunatetralla kuuluisi olla uintisyvyyden kohdalla merkintä vain keskimmäisessä vesikerroksessa, ei pinnalla sen lisäksi.
- Sivulla 170 pilkkumonnisen kuvassa on oikeasti safiirimonninen.
- Sivulla 190 katinkultamonnin lämpötilasuositus on liian matala: olen raapustanut korjaukseksi 23-27 astetta, mutten muista miksi juuri sen.
- Sivulla 288 pantterikiipijäkalan aikuispituus on alakanttiin. Oikea luku on jossakin himpun vajaan 20 cm liepeillä.
- Sivulla 293 paratiisikala on symbolien mukaan pohjakala, vaikka se tietenkin muiden sukulaistensa tapaan liikkuu lähinnä pinnassa.
- Samalla sivulla loistoparatiisikalan pituudeksi mainitaan 7 cm, vaikka 4 cm on jo lajille kunnioitettava pituus. Myös akvaarion minimikoko on vastaavasti ylimitoitettu.

- sivu 115: Itselläni on parvi sitruunatetroja 200 litran akvaariossa, ja kieltämättä ne liikkuvat enimmäkseen akvaarion välivedessä, kuitenkin mieluummin keskilinjan ylä- kuin alapuolella. Ruokinta-aikana ne nousevat innokkaasti pintaan napsimaan ruokaa mutta eivät etsi sitä pohjalta. Tämä on tyypillistä monille tetroille, jotka luonnossa elävät vesistöjen välivedessä ja pintaosissa, koska varsinkin kuivakaudella ruokaa tulee enimmäkseen pinnalta veteen putoavien hyönteisten ja kasvinosien muodossa. Loogisesti ylimmän nuolen voisi kyllä poistaa, koska sellaista ei ole merkitty monille muillekaan samantapaisille tetralajeille.
- sivu 170: Siinä on tosiaan väärä kuva.
- sivu 190: Saksalainen imumonniekspertti Ingo Seidel on todennut, että Recifen kaupungin lähellä, josta katinkultamonneja yleensä pyydetään, ei ole viileitä vesistöjä, vaikka niin on joissain yhteyksissä oletettu. Hans-Georg Eversin ja Ingo Seidelin kirjassa Welsatlas 1. (s. 376) kerrotaan katinkultamonnien elävän yhdessä hiutalevasamamonnien (Parotocinclus sp. ”Recife”) kanssa, ja suosituslämpötilaksi jälkimmäiselle lajille annetaan 24-27 astetta. Katinkultamonnista itsestään ei kirjassa kerrota.
Tunnettu monnisivusto Planet Catfishin ja eräiden muiden nettisivujen lämpötilasuositus puolestaan on 20-26 astetta. Planet Catfishin sivustolla on myös viljelyraportti, jossa katinkultamonnia on viljelty menestyksekkäästi 20 asteen lämmössä. Eräällä saksalaisella sivustolla kerrotaan viljelykokeesta, jossa katinkultamonneja pidettiin 28 asteen lämmössä, ja sitten suurten vedenvaihtojen avulla alentamalla lämpötilaa 22 asteeseen ja sähkönjohtavuutta 1000 mikrosiemensistä 150 mikrosiemensiin kalat saatiin innokkaasti kutemaan. Johtopäätöksenä voinee vain todeta, että katinkultamonni on hyvin sopeutuvainen kala, joka pärjää monenlaisissa vesissä ja lämpötiloissa. Lämpötilasuositus voitaisiin kyllä muuttaa lukemiin 22-28 astetta.
- sivu 228: Yleensä enimmäispituudeksi ilmoitetaan noin 15 cm (mm. FishBase, Jörg Vierke: Labyrinthfische), mutta akvaariossa se yltää harvoin tuohon mittaan; pituuslukemaksi voitaisiin kyllä muuttaa 12-15 cm.
- sivu 293: Nuo symbolit eivät suinkaan tarkoita pohjakalaa vaan sitä, että paratiisikala liikkuu enimmäkseen välivedessä ja pohjan tuntumassa. Samaa mieltä on mm. Baenschin Aquarien Atlas. Toki kala liikkuu myös pinnan tuntumassa erityisesti kutuaikaan koiraan rakentaessa vaahtopesän pintaan.
Itselläni on ollut loistoparatiisikaloja, ja ne ovat kyllä kasvaneet reilusti yli 4 cm. Akvaariokirjallisuudessa pituudeksi mainitaan: Baensch: Aquarien Atlas, 7,5 cm; Jörg Vierke: Labyrinthfische, 7 cm; Horst Linke: Labyrinth Fish, 7 cm; FishBase: 7,5 cm.

Sivulla 296 pusukalaa sanotaan yksin pidettäväksi, mutta on oikeasti ennemminkin ryhmäkala.

Pusukala elää kyllä luonnossa suurissakin ryhmissä mutta ei ole varsinainen parvikala. Etenkin koiraat muodostavat ranking-järjestyksen, ja vahvin alistaa heikompiaan, jos saa siihen mahdollisuuden. Jos akvaariossa on kaksi yksilöä, vahvempi yleensä pitää heikompansa ”kurissa” ja ajaa tavallisesti pois ruokapaikalta. Siksi on parempi pitää pusukalaa yksin tai sitten usean yksilön ryhmässä, jossa mahdolliset aggressiot jakautuvat tasaisemmin. Silloin akvaarion tulee kuitenkin olla aikamoisen tilava.

Vielä yksi ilmeinen virhe: sivulla 304 sanotaan viherniilinhauen olevan "riitaisa omille lajitovereilleen". Viherniilinhauki on sukunsa lällyimpiä ja seurallisimpia lajeja ja pääsääntöisesti tuntuu viihtyvän paremmin porukassa kuin yksin.

Itselläni on ollut vain yksi yksilö, joten lajinsisäisestä aggressiivisuudesta ei ole omia kokemuksia. Kirjallisuudessa kyllä varoitellaan keskinäisestä riitaisuudesta, joten siihen kannattaa ainakin varautua niilinhaukia hankittaessa, varsinkin jos joukossa on eri kokoisia yksilöitä.

[Maisu]

Pusukala elää kyllä luonnossa suurissakin ryhmissä mutta ei ole varsinainen parvikala. Etenkin koiraat muodostavat ranking-järjestyksen, ja vahvin alistaa heikompiaan, jos saa siihen mahdollisuuden. Jos akvaariossa on kaksi yksilöä, vahvempi yleensä pitää heikompansa ”kurissa” ja ajaa tavallisesti pois ruokapaikalta. Siksi on parempi pitää pusukalaa yksin tai sitten usean yksilön ryhmässä, jossa mahdolliset aggressiot jakautuvat tasaisemmin. Silloin akvaarion tulee kuitenkin olla aikamoisen tilava.

Ihan mielenkiinnosta; mistä tuo tieto koiraiden rankingista on peräisin? Minulla naaraat ovat aina olleet johtavia yksilöitä pusukalalaumoissa ja omaa kokemusta lajista on 32 vuotta. Liekö tästä tosin jo keskusteltu ennenkin, heh.

[Fisutar10]

Hienoa saada asiantuntijan palautetta:).

Vielä tuli yksi tekninen asia mieleeni. Sisällysluettelossa voisi mielestäni meille amatööreille olla kattavammin eri hakusanat. Esim. perhosnuoliainen voisi löytyä sieltä, eikä vain pilkkuperhosnuoliainen ja juovaperhosnuoliainen. Aina ei muista koko pitkää nimeä ja harrastelija usein muistaa hieman epätarkemman nimen esim. suvulleen ym....Samalla periaatteella muutkin lajit, että löytyisi aluksi ensin summittainen laji ja sitä voisi itse sitten haarukoida. Nyt löytyy vain täydelliset nimet tai sitten heimot.

[7330]

Kiitos, hienoa saada kommentteja.

Pantterikiipijäkalasta:

- sivu 228: Yleensä enimmäispituudeksi ilmoitetaan noin 15 cm (mm. FishBase, Jörg Vierke: Labyrinthfische), mutta akvaariossa se yltää harvoin tuohon mittaan; pituuslukemaksi voitaisiin kyllä muuttaa 12-15 cm.

Tästä on itselläni kokemusta vain sen verran, että ostin neljä pantterikiipijäkalaa uskoen niiden olevan korkeintaan 12-senttisiä, ja olin pudottaa silmät päästäni, kun sain ne näkyviini: jokainen on vähintään 15-senttinen, suurimmalle mittailin pituudeksi suunnilleen 17 cm. Näiden kalojen taustoista en tiedä sen tarkemmin: onhan ainakin periaatteessa mahdollista, että ne ovat aikuisina luonnosta tuotuja yksilöitä, eivätkä akvaariossa kasvaneet yllä moisiin mittoihin.

- sivu 293: Nuo symbolit eivät suinkaan tarkoita pohjakalaa vaan sitä, että paratiisikala liikkuu enimmäkseen välivedessä ja pohjan tuntumassa. Samaa mieltä on mm. Baenschin Aquarien Atlas. Toki kala liikkuu myös pinnan tuntumassa erityisesti kutuaikaan koiraan rakentaessa vaahtopesän pintaan.
Itselläni on ollut loistoparatiisikaloja, ja ne ovat kyllä kasvaneet reilusti yli 4 cm. Akvaariokirjallisuudessa pituudeksi mainitaan: Baensch: Aquarien Atlas, 7,5 cm; Jörg Vierke: Labyrinthfische, 7 cm; Horst Linke: Labyrinth Fish, 7 cm; FishBase: 7,5 cm.

Kasvatin paratiisikaloja muutaman vuoden, eli yksilöitä on ollut useita kymmeniä, ja niistä jäi kyllä voimakas mielikuva pintakerroksen kalasta, sukupuolesta riippumatta. Tietenkin akvaarion sisustus, muu kalasto yms. varmasti vaikuttavat asiaan: ehkä se, että pohjakerros oli täynnä isohkoja monneja ajoi paratiisikalat pintaan.

Loistoparatiisikalan pituuden suhteen taisin tosiaan muistaa omiani, vaikka olin aivan varma siitä. Omissa altaissani on ollut niitä kolme, ja ne jäivät kaikki neljän sentin tietämille, mutta siihenhän voi olla monta syytä.

Vielä yksi ilmeinen virhe: sivulla 304 sanotaan viherniilinhauen olevan "riitaisa omille lajitovereilleen". Viherniilinhauki on sukunsa lällyimpiä ja seurallisimpia lajeja ja pääsääntöisesti tuntuu viihtyvän paremmin porukassa kuin yksin.

Itselläni on ollut vain yksi yksilö, joten lajinsisäisestä aggressiivisuudesta ei ole omia kokemuksia. Kirjallisuudessa kyllä varoitellaan keskinäisestä riitaisuudesta, joten siihen kannattaa ainakin varautua niilinhaukia hankittaessa, varsinkin jos joukossa on eri kokoisia yksilöitä.

Kyllä niilinhauissa on temperamenttia, johon kannattaa varautua; olisin vain kaivannut sitä, että tekstissä olisi tuotu ilmi nimenomaan viherniilinhauen olevan muita suvun lajeja rauhallisempi. Useimmissa löytämissäni nettilähteissä todetaan viherniilinhauki aggressiiviseksi lajiksi kopioiden sama sanamuoto kuin muiden niilinhaukien esittelyissä, tai ei oteta asiaan kantaa lainkaan. Kuulemani harrastajien henkilökohtaiset kokemukset kuitenkin pitävät yhtä omieni kanssa. Parhaimmillaan altaassani on ollut yhtä aikaa neljä viherniilinhaukea, joiden pituus on vaihdellut 15 ja 28 sentin välillä, ja kahden vuoden aikana näkemäni aggressiiviset eleet voi laskea helposti yhden käden sormilla. Kaksi sukukypsää koirastakaan eivät tuntuneet piittaavan toisistaan tuon taivaallista.

Tämä kuvaa mielestäni hyvin viherniilinhaukien yleistä asennetta lajitovereihinsa:

niilinhauet pieni.jpg (185.5 KiB) Katsottu 3730 kertaa

[Kana +-yksipantteri]

Tuolla sivulla 48 olevan leväbarbin allaskoon suositus on minusta kyllä arvioitu reilusti alakanttiin. Kirjassa leväbarbin akvaarion minimikooksi suositellaan 240 litraa. Minusta minimikoon pitäisi olla vähintään 375 litraa, jolloin allas olisi normimitoilla 150cm leveä. Kyseessähän on kuitenkin noin 14 - 16 senttiseksi kasvava kohtuu vilkas parvikala. Omat leväbarbini ovat 210cm leveässä 525 litraisessa altaassa ja voin kyllä sanoa, että tilaa ei ole yhtään liikaa. Lisäksi kalojen uinti-into ei kyllä ole isoiksi kasvettuaan millään lailla laimentunut. Melkein jatkuvasti ovat uimassa kasvien seassa ja raastamassa levää niiden lehdiltä. Tämä mielipide perustuu vain omaan kokemukseen kyseisestä kalasta, mutta onhan tuo 240 litraa melkoisen pieni purkki leväbarbille. Sitä tuskin kukaan voi kieltää.

[Sisso]

Palaan osaltani tuohon kommenttiini ravinteista jne Akvaariokasvit-kirjassa. En nyt löydä kirjaani mistään ja kohta täytyy rientää töihin, joten yritän täsmentää myöhemmin lisää kun olen löytänyt kirjan. Nykyään käytetään hyvällä menestyksellä kaikissa akvaarioissa, olosuhteista riippumatta, lannoitusmenetelmänä Estimative Index-menetelmää jossa ravinnemäärät vedessä ovat jotain ihan muuta mihin ollaan männä vuosinä täällä totuttu. Käsitykset siitä, mikä aiheuttaa levää, ja mikä ei, ovat muuttuneet. Käsitykset esimerkiksi fosfaatista ovat muuttuneet. Ollaan ymmärretty hiilidioksidin ja valon merkitys leväongelmissa, mikä tulee kirjassa osin esille, mutta kokonaisuutena se jää mielestäni liian vähälle. Kun kyseessä kuitenkin on alan ensimmäinen ja ainoa "erikoisteos" suomeksi, ja ehkä sellaiseksi jääkin, olisi kirjassa voinut panostaa kokonaisuuden, siis valo-ravinteet, hahmottamiseen enemmän. Tämähän ei ole suoranainen virhe mutta tavallaan jätetään kertomatta jotain olennaista joka auttaisi onnistumaan. Lisäksi tällainen erikoisteos, jossa olisi ollut mahdollista aiheen puitteissa paneutua hyvinkin syvällisesti aiheeseen jopa siinä määrin että olisi annettu ohjeita vähävaloisen-keski-paljo-akvojen kasvistoiksi ja ennen kaikkea lannoitusohjeita näihin yksityiskohtaisemminkin. Hiilidioksidin merkitykseen olisi voitu paneutua vieläkin syvällisemmin. Samoin kasvien ja levien käymään keskinäiseen "vuoropuheluun" josta hommassa loppukädessä on kysymys: kuka vie voiton. Tom Barr, jonka ajatuksia asiasta voi löytää netistä paljon ja joka käy jatkuvasti todella aktiivista keskustelua kaikkien harrastajien kanssa useillakin foorumeilla olisi varmasti mielellään antanut apua pyydettäessä. Ja koska kyseessä ei ole tavallinen riviharrastaja vaan henkilö, joka on työkseen tutkinut leviä ja ravinteita, sen lisäksi että on todella pitkän linjan akvaarioharrastaja (silmiähivelevin tuloksin...), olisi häneltä saatu tieto ollut sekä uusinta että niin ammattimaista kuin tällä saralla lienee ylipäätään mahdollista olla.

Musta meidän vaan pitäisi nostaa valo-ravinne-tietous uudelle tasolle ja jakaa tietoa niistä tietyistä lainalaisuuksista, jotka siellä vallitsevat. Moni edesmennyt akvarioharrastaja muistelee pyttyään, joka oli lopulta ihan levien peitossa ja edelleen tänä päivänä moni taistelee saman asian kanssa ja miettii siksi jopa pytyn pois laittamista kun se asia olisi hoidettavissa. Pistäköön pytyn pois muista syistä mutta ei leväongelman tai surkeassa kunnossa olevien kasvien (=suttuinen pytty) takia! Kaloista opetellaan pitämään huolta ja se onkin hyvä juttu, mutta siitä huolimatta että halutaan kaunis, vehreä ja levätön akva, kasveihin ja niiden hoitoon suhtaudutaan joskus...leväperäisesti, minkä voi isolta osin pistää tiedonpuutteen piikkiin. Kirja antaa tietoa, mutta ei ehkä auta kokonaisuuden hahmottamisessa tai siinä, miten juuri minun kuuluisi hoitaa kasvejani.

[Debugger]

Kirjoitan tässä nyt tieteentekijöiden näkökulmasta. Yleensäkkin jos asetetaan joku kirja alttarille ja siitä aletaan etsiä virheitä omiin kokemuksiin nähden se ei ole aina relevanttia totuudelle. Käsitän että Mvarjo on tiedemies ja harrastaja sekä alan toimija joka on ottanut selvää asioista hyvin pitkällä aikavälillä ja nojaa tietenkin omiinkin tutkimuksiinsa. Tiede on hyvin epävakaa tila, jos tiede olisi pysähtynyt, ja tosi olisi löytynyt tiede muuttuisi vain entisen tiedon vahvistamiseksi. Se ei ole tieteen tarkoitus. Omasta mielestäni kyseenalaistaminen tieteessä on tehtävä tarkoin dokumentoiden ja auki kirjoittaen ja lisäksi olisi hyvä lisätä jo tutkittua tietoa viitattuna omiin havaintoihin ja niiden tukemiseksi. Jos vain sanotaan, että kirjassa on virhe, se on virheen etsintää ja vaikka oma kala tekisikin juuri päin vastoin kun kirjassa sanotaan, se on sen kalan ominaisuus ja luonteenrakenne. Sitä ei voi asettaa koko kalalajin ominaisuudeksi.

Kaikissa kirjoissa on virheitä kuten Mvarjo hienosti tiedemiehenä sen myöntää, painovirhe, kuvauksessa käytetty kuva ja niin edelleen ovat pieniä virheitä siihen nähden jos jossain kohdin lähdetään kulkemaan väärään suuntaan käsityksissä kuten Mvarjo viittaa internetin mutu tuntumaan. Limnologia joka tutkii kaloja on varsin iso tieteenala ei ole läheskään tasapäinen rintama. Eri tutkijaryhmien välillä vallitsee joissain segmenteissä huomattavia eroja ja yksimielisyyttä ei ole näköpiirissä aivan lähiaikoina. Jo tutkittua tietoa kuumentavat jatkuvasti tehtävät uudet löydöt ja on paljon lajeja joita ei ole vielä kuvattu ja kuvattuja joita ei ole vielä huolellisesti tutkittu.

Suomessa on varsin uutta se, että harrastajain tieto voi olla avuksi tieteelle, joillakin alueilla se on edennyt jo paljon pitemmälle, esimerkkinä mainittakoon vaikka lintutiede. Tällä tieteenalalla tutkijoilla ei ole yksinkertaisesti resursseja tehdä kenttätutkimusta siinä määrin, mitä harrastajat antavat datana tieteen käyttöön pyyteettömästi. Tämä on harvinaista jopa maailman mittakaavassa maapallollamme, nimittäin harrastajien ja lintutieteilijöiden yhteistyö maassamme. Vesielämän biologia hajautuu kuitenkin ympäristöön joka on hyvin erilainen kuin ilmakehä jossa maanpäällinen elämämme soljuu. Lisäksi vesi, meret ja siinä elävät lajit ovat vasta alussa tutkimuksessa verrattuna maanpäällisen elämän tutkimiseen vaikka valtaosa maapallostamme on veden peittämää. Tämän on mahdollistanut teknologian kehitys joka on tuonut mahdolliseksi ihmisen elon muutoin elimistöllemme vihamielisessä ympäristössä. Kaloissa on valtavasti vielä tutkittavaa vaikka ne edustavat selkärankaisia ja jänteisiä olentoja kuten maanpäällä elävät nisäkkäätkin. Lisäksi kalojen huomioon ottaminen on lapsen kengissä mitä tulee esimerkiksi kalastuksessa ja siinä että ne ovat tuntevia olentoja, viestivät ja muodostavat suhteita toisiinsa nähden jopa eliniäksi.

Lopputulemana tähän viestiini voisin summata sen, että jos haluamme antaa palautetta kirjojen kirjoittajille, se on parempi tehdä yksilöllisemmässä viestintä muodossa esim. Sähköpostilla. Julkinen repostelu on omiaan hajaannuttamaan tietoa ja tekemään siitä epävakaata ja väärinymmärrettävää. Onneksi Mvarjo on itsekkin myös harrastaja, ja ymmärtää AW:n arvon tiedon jakajana melko suppean tietotaidon alalla jossa epätietoisuutta riittää ja jopa pitkään akvaarioita harrastaneilla on vääristyneitä käsityksiä vesielämän saloista.

[7330]

Lopputulemana tähän viestiini voisin summata sen, että jos haluamme antaa palautetta kirjojen kirjoittajille, se on parempi tehdä yksilöllisemmässä viestintä muodossa esim. Sähköpostilla. Julkinen repostelu on omiaan hajaannuttamaan tietoa ja tekemään siitä epävakaata ja väärinymmärrettävää.

Mutta palautteen antaminen kirjailijalle ei tässä ollutkaan pointti - tai ainakaan sen ei alkujaan ollut tarkoitus olla. Pointti oli kerätä painovirheistä, jo vanhentumaan ehtineestä tiedosta yms. johtuvat virheet samaan paikkaan kaikkien nähtäville, josta kirjoja lukeva tavallinen harrastaja voi helposti ne tarkistaa. Oli toki jokseenkin väistämätöntä, että päädytään vääntämään kättä allaskokosuositusten kaltaisista makuasioista tai esittämään parannusehdotuksia tuleville painoksille, mutta mielestäni idea oli hyvä, ja Markku Varjon saapuminen itse ketjuun kommentoimaan on vielä hienompaa.

[Anniquu_]

Kiitos mvarjo, kun kommentoit keskustelua. Rohkenen esittää toiveen mahdolisia tulevia kirjoja koskien. Olisin hyvin innostunut lukemaan vielä Akvaariokalat-kirjaa laajempaa selvitysta kalojen ioni- ja osmoottisesta säätelystä, eli tavallaan "solutason perusteluja" sille, että miksi kala vaatii oikeat vesiarvot (pH, kovuus). Olen yrittänyt etsiä aiheesta tietoa, mutta ainakaan suomen kielellä ei ole varsinaista kalabiologian teosta tullut vastaan. Vai voitko suositella jotain tiettyä kirjaa? Myös suositus (helppotajuisesta) englannin kielisestä kirjasta on tervetullut.

Tuolla sivulla 48 olevan leväbarbin allaskoon suositus on minusta kyllä arvioitu reilusti alakanttiin. Kirjassa leväbarbin akvaarion minimikooksi suositellaan 240 litraa..

En halua alkaa mitään levisvänkäystä, pois se minusta. Mutta tarkennetaas mitä tuossa kirjassa sanotaan. Esittelytekstissä sanotaan lisäksi, että pitkänomainen akvaario, jossa reilusti uimatilaa. Ja kirjan alkupuolen yleistekstissä todetaan myös, että vilkkaille uimareille akvaarion pituus vähintään 10-12 kertaa kalan pituus, eli kyllä tuostakin saa akvaariolla pituustoiveeksi sen noin 150 cm, kun nuo tiedot yhdistelee. Ehkä yleisemminkin voisi olla ilmoitettuna pituus- ja pohjan pinta-alasuosituksia, nuo litrat kun voivat syntyä varsin erilaisten mittojen seurauksena.

Akvariokalat, s.64 rubiinibarbi Puntius sp. Se on nykyään tieteellisesti kuvattu ja se on saanut tieteellisen nimen Puntius padamya

Lopputulemana tähän viestiini voisin summata sen, että jos haluamme antaa palautetta kirjojen kirjoittajille, se on parempi tehdä yksilöllisemmässä viestintä muodossa esim. Sähköpostilla. Julkinen repostelu on omiaan hajaannuttamaan tietoa ja tekemään siitä epävakaata ja väärinymmärrettävää.

Mutta palautteen antaminen kirjailijalle ei tässä ollutkaan pointti - tai ainakaan sen ei alkujaan ollut tarkoitus olla. Pointti oli kerätä painovirheistä, jo vanhentumaan ehtineestä tiedosta yms. johtuvat virheet samaan paikkaan kaikkien nähtäville, josta kirjoja lukeva tavallinen harrastaja voi helposti ne tarkistaa. Oli toki jokseenkin väistämätöntä, että päädytään vääntämään kättä allaskokosuositusten kaltaisista makuasioista tai esittämään parannusehdotuksia tuleville painoksille, mutta mielestäni idea oli hyvä, ja Markku Varjon saapuminen itse ketjuun kommentoimaan on vielä hienompaa.

7330:n kanssa samaa mieltä, ei tässä ollut tarkoitus alkaa paheksumaan painovirheitä vaan asiallisesti oikaista ne, jotta saadaan itselle "korjattu ja uudistettu laitos" tuosta kirjasta. Ja onhan se hyvä välillä keskitetymminkin jossain keskustelussa käydä läpi muuttuneita tieteelllsiä nimiä ja esim. mahdollisia uuden tiedon tuomia vesiarvotietoja jne.

[Sisso]

Ehkä tämä keskustelu kuopattiin jo, mutta löysin Akvaariokasvit-kirjani ja sivulla 71 Limnophila aromatica on käännetty kuvatekstissä suomeksi rusovedensuosikiksi. En ole varma olenko havainnut jonkun muun saman tyyppisen virheen, mutta ainakin tuo nyt muistui ja osui silmiini.

[7330]

Ehkä tämä keskustelu kuopattiin jo, mutta löysin Akvaariokasvit-kirjani ja sivulla 71 Limnophila aromatica on käännetty kuvatekstissä suomeksi rusovedensuosikiksi.

Nopea googlaus kertoi, että sama kasvi kulkee myös nimillä tuoksuvedensuosikki, aromivedensuosikki ja punavedensuosikki, joista ensin mainittu näyttää olevan kirjassa kasvin nimenä varsinaisessa lajiesittelyssä. Kahden eri nimen käyttäminen ei varmaankaan ole tahallista. Käsittääkseni vesikasveilla ei kuitenkaan ole virallista suomenkielistä nimistöä, joten varsinaisesti ei voi sanoa, että kumpikaan olisi virheellinen. Vai onko jossain sellainen lista?

[Sisso]

En ole vielä saanut käsiini viimeisintä painosta Viljelykasvien nimistöstä ja vanhaa mulla ei ole juuri nyt käytössäni, mutta ainakin osa akvaariokasvien nimistä on vahvistettu suomeksi ja löytyy ko teoksesta. Uudessa painoksessa on myös vesimiekat. Nimet vahvistaa Suomen Biologian seura Vanamo. Koska mulla ei ole nyt käytössäni Viljelykasvien nimistöä enkä tiedä onko Varjon kirjassaan käyttämät nimet kaikki vahvistettuja, en osaa ottaa kantaa miten on L aromatican suomekielisen nimen kanssa. Varjo itse käyttää ko kasvista nimeä tuoksuvedensuosikki lajistoesittelyssä, joten tässä kohtaa lienee ainakin pieni epäjohdonmukaisuus verrattuna mainitsemaani kuvatekstiin. Yksi juttu tuli vielä mieleeni tuosta kirjasta mahdollista seuraavaa painosta varten: osasta lajeista kuvissa on ilmakasvatetut kasvit. Ne voivat erota todella paljon uposkasvatetuista mutta suurin osa harrastajista näkee ne kuitenkin uposkasvatettuina joten tunnistaminen ilmakasvatetuista kuvista voi olla hankalaa. Toisaalta kuvat molemmista olisi sekin hieno juttu jos sellaiset vaan on mahdollista saada ilman kohtuutonta vaivaa.

Viljelykasvien nimistö on siis kirja, jossa seisoo kunkin kasvilajin virallinen ja vahvistettu suomenkielinen nimi tieteellisen ja ruotsinkielisen nimen lisäksi. Tietenkään teos ei pysy perässä kaikissa uusissa lajeissa mitä Suomeenkin saapuu mutta uusia painoksia tulee enemmän tai vähemmän tasaiseen tahtiin.

[Sisso]

Äääh, tarkennan vielä sen verran, että nimet VKNssä eivät ole "virallisia" mutta vahvistettuja, joita suositellaan yleisesti käytettäväksi. Nyt alkaa menemään hankalaksi...

[7330]

Viljelykasvien nimistö on siis kirja, jossa seisoo kunkin kasvilajin virallinen ja vahvistettu suomenkielinen nimi tieteellisen ja ruotsinkielisen nimen lisäksi. Tietenkään teos ei pysy perässä kaikissa uusissa lajeissa mitä Suomeenkin saapuu mutta uusia painoksia tulee enemmän tai vähemmän tasaiseen tahtiin.

Haa, kiitos tiedosta. Olen miettinyt, onko tuollaista olemassa, mutten ole nähnyt mainintoja siitä enkä koskaan saanut aikaiseksi googlata. Täytyypä hankkia se hyllyyn kalanimiluettelon seuraksi. Nisäkkäiden ja lintujen nimistö onneksi löytyykin netistä.

[mvarjo]

Hienoa että keskustelu kirjoistani jatkuu ja se on ollut asiallista. Debugger tiivisti hyvin tieteellisen tutkimuksen ja akvaarioharrastuksen erilaiset näkökulmat. Pistän kyllä kaikki kommentit muistiin vastaisen varalle.

Kalojen elämää säätelevät veden ja elinympäristön ominaisuudet sekä muut kalat, niin luonnossa kuin akvaariossa. Kalat reagoivat ympäristöönsä pääasiallisesti vaistojensa varassa, toisin sanoen ne suorittavat toimintojaan automaattisesti, ilman harkintaa. Harrastajat voivat kyllä olettaa näiden toimintojen perustuvan ajattelukykyyn, koska ne usein näyttävät järkeviltä. Kalojen aivot ovat kuitenkin melko alkeelliset, eikä niillä pysty ajattelemaan tai tekemään harkintoja kovinkaan monipuolisesti. Vaistojen avulla kala löytää mm. ravintoa, suoja- ja kutupaikkoja sekä kutukumppaneita. Myöskään monien kalojen sopuisalta näyttävä yhteiselämä lisääntymisaikana ja uhrautuvainen poikasten hoitaminen ei ole ”rakkautta” ihmisten ajattelemalla tavalla vaan pelkkää vaistotoimintaa.
Luonnossa vaistotoiminnot ovat kyllä perusteltuja ja ”järkeviä”, sillä ne ohjaavat kalojen elämää tarkoituksenmukaisesti ja edesauttavat selviytymissä kulloisessakin elinympäristössä. Akvaariossa tilanne on toinen. Kala voi joutua sille sopimattomaan ympäristöön esim. veden laadun tai kalaseuralaisten suhteen tai tilanteeseen, jossa vaikuttaa esim. kaksi ärsykettä yhtä aikaa. Silloin kala ei välttämättä osaa reagoida "järkevästi" vaan ryhtyy tekemään epätarkoituksenomaista sijaistoimintoa. Siksi sama kalalaji voi käyttäytyä aivan eri tavoin eri akvaarioissa. Kalat ovat lisäksi yksilöllisiä, ja samassa parvessa tai ryhmässä voi olla vilkkaudeltaan, aggressiivisuudeltaan jne. eriluonteisia yksilöitä.
Jokainen akvaario on ainutkertainen elinympäristö, jota on mahdotonta täysin monistaa toisiin akvaarioihin. Jos kalalajin käyttäytymisestä tai hoidosta annetaan kirjallisuudessa niiden tyypilliseen käyttäytymiseen perustuvia yleisiä suosituksia, aina löytyy akvaristeja, joilla on erilaisia, joskus hyvinkin poikkeavia kokemuksia tuosta lajista, ja silti nekin ovat tosia. Myös kymmeniä tai satoja sukupolvia viljeltyjen kalojen vaistotoiminnat ovat osittain voineet muuttua niistä vaistoista, jotka olivat niiden luonnossa eläneillä esivanhemmilla.

Sitten vastauksia muutamiin kommentteihin.

Tuolla sivulla 48 olevan leväbarbin allaskoon suositus on minusta kyllä arvioitu reilusti alakanttiin. Kirjassa leväbarbin akvaarion minimikooksi suositellaan 240 litraa. Minusta minimikoon pitäisi olla vähintään 375 litraa, jolloin allas olisi normimitoilla 150cm leveä. Kyseessähän on kuitenkin noin 14 - 16 senttiseksi kasvava kohtuu vilkas parvikala. Omat leväbarbini ovat 210cm leveässä 525 litraisessa altaassa ja voin kyllä sanoa, että tilaa ei ole yhtään liikaa. Lisäksi kalojen uinti-into ei kyllä ole isoiksi kasvettuaan millään lailla laimentunut. Melkein jatkuvasti ovat uimassa kasvien seassa ja raastamassa levää niiden lehdiltä. Tämä mielipide perustuu vain omaan kokemukseen kyseisestä kalasta, mutta onhan tuo 240 litraa melkoisen pieni purkki leväbarbille. Sitä tuskin kukaan voi kieltää.

Leväbarbi on tavallisimpia kohteita, kun ryhdytään kiistelemään kalojen tilantarpeesta. En puutu nyt siihen, mikä on se ”oikea” tai ehdottomasti pienin allasmitta, jonka leväbarbi tarvitsee. Kannattaa kuitenkin pitää mielessä, että akvaarion kokosuositukset ovat harrastajien ja akvaarioteollisuuden kehittämiä, ja ne ovat vaihdelleet aikojen kuluessa. Harrastajat ovat määritelleet minimimittoja mm. omista kokemuksista tehtyjen johtopäätösten (jotka harrastajan biologian tiedoista riippuen ovat enemmän tai vähemmän oikeansuuntaisia), eettisen näkemyksensä ja kulloisenkin ”muodin” perusteella. En ole kuullut yhdestäkään tieteellisestä tutkimuksesta, jossa olisi tieteen menetelmin selvitetty akvaariokalalajien optimaalista tilantarvetta suljetussa tilassa. Kirjallisuudessa ja netin keskustelupalstoilla esitetyt vesitilavuudet perustuvat siis ihmisten näkemyksiin eivätkä välttämättä kalojen mahdollisiin tarpeisiin tai toiveisiin.
Jos nyt ajattelemme vaikkapa leväbarbia, kaksimetrinen akvaario saattaisi jo tuntua mahtavalta sen asuinpaikaksi. Tuon kokoinen allas on kuitenkin surkean pieni plutakko siihen verrattuna, mihin kala on luonnossa tottunut. Vastaako se kalan näkemystä ja halua omasta tilantarpeestaan?
Tarkastelen tässä yleisemmin kahta kalojen (ja kaikkien muidenkin eläinten) perustarvetta: energian saantia ja lisääntymistä. Energiaa ruoan muodossa kala tarvitsee pystyäkseen ylläpitämään elintoimintojaan, ja lisääntyminen puolestaan on ehdoton edellytys lajin säilymiselle. Kalojen toimeliaisuus liittyy tavalla tai toisella näihin perustarpeisiin. Luonnossa ravinnon (energian) saanti on yleensä niukkuustekijä. Kalojen on uitava tai muuten liikuttava voidakseen saada riittävästi ravintoa. Mitään turhaa uintia vain uimisen ilosta tai lihasten voimistamiseksi ei luonnossa tapahdu. Liikkuminen on minimoitava välttämättömään, jotta energiaa ei kulu tarpeettomasti. Akvaariossa tilanne on toinen. Monet kalalajit laiskistuvat vähitellen, eikä se suinkaan johdu liian pienestä uimatilasta vaan siitä, että ne saavat ruoan ”liian” helpolla ilman suurta ponnistelua.
Riittävän ravinnon saannin jälkeen tulee tarve lisääntyä. Se on sisäänrakennettu kalojen vaistoihin niin voimakkaasti, että ne ryhtyvät kutemaan heti kun vuodenaika ja vesiympäristö ovat sopivat. Vaikka kala olisi usean metrin pituisessa akvaariossa, se ei ryhdy kutemaan, jos se ei tunne voivansa tehdä kutuvaellusta, vesiarvot eivät ole optimaaliset tai akvaariossa eivät muuten täyty edellytykset, jotka laukaisisivat kututapahtuman. Monien tetrojen, barbien, nuoliaisten ja monnien lisääntyminen ajoittuu sadekauteen, jolloin sekä veden laatu että lämpötila voivat muuttua suurestikin. Vasta simuloimalla akvaariossa luonnonmukaista veden lämpötilan ja kemiallisen koostumuksen muutosta voi kudun saada onnistumaan. Yleensä mätimunia kehittyy naaraaseen joka tapauksessa, se on luonnon automaattisesti järjestämä edellytys lajinsäilymiselle. Jos akvaarion olot eivät ole sopivat, kutemista ei kuitenkaan tapahdu, ja mäti rasvoittuu vähitellen ruumiinonteloon, ja naaras ei pysty enää sen jälkeen lisääntymään. Näin käy useimmille kaloille akvaariossa.

Edellä esitetyllä tarkoitan sitä, että akvaarion koko on vain yksi kalan hyvinvointiin liittyvä tekijä, eikä välttämättä se tärkein. Usein veden oikea laatu ja luonnonolojen mahdollisimman tarkka simulointi on kalan kannalta olennaisempaa ja perustellumpaa kuin vain allaskokoon tuijottaminen.

Ehkä tämä keskustelu kuopattiin jo, mutta löysin Akvaariokasvit-kirjani ja sivulla 71 Limnophila aromatica on käännetty kuvatekstissä suomeksi rusovedensuosikiksi. En ole varma olenko havainnut jonkun muun saman tyyppisen virheen, mutta ainakin tuo nyt muistui ja osui silmiini.

Kuvatekstissä on tosiaan harmillinen virhe, oikea nimi on sivulla 138: tuoksuvedensuosikki.

Tietääkseni ei kovin monia akvaariokasvilajeja ole Vanamon luettelossa, mutta kaikki tunnetut vesimiekat ja suokit sieltä sentään löytyvät. Kirjassani olen käyttänyt eri lähteistä kerättyjä nimiä, joista olen valinnut yleensä tavallisimmin käytetyn ja parhaiten kasvin ulkonäköä tai muuta selkeää ominaisuutta kuvaavan nimen. Akvaariokasvit –kirjassa olevat nimet kannattaa siis vakiinnuttaa harrastajien ja myös kauppiaiden käyttöön.
Niin kuin tässä ketjussa jo todettiin, eläimillä ja kasveilla ei ole virallisia nimiä sanan tiukimmassa merkityksessä, mutta tarkoitus on, että niitä aina käytetään. Myös EU:n virallisissa tilastoissa käytetään Vanamon hyväksymiä nimiä. Kaikkihan voittavat, kun yhdestä eliölajista käytetään vain yhtä suomenkielistä nimeä.

Kiitos mvarjo, kun kommentoit keskustelua. Rohkenen esittää toiveen mahdolisia tulevia kirjoja koskien. Olisin hyvin innostunut lukemaan vielä Akvaariokalat-kirjaa laajempaa selvitysta kalojen ioni- ja osmoottisesta säätelystä, eli tavallaan "solutason perusteluja" sille, että miksi kala vaatii oikeat vesiarvot (pH, kovuus). Olen yrittänyt etsiä aiheesta tietoa, mutta ainakaan suomen kielellä ei ole varsinaista kalabiologian teosta tullut vastaan. Vai voitko suositella jotain tiettyä kirjaa? Myös suositus (helppotajuisesta) englannin kielisestä kirjasta on tervetullut.

Pidetään asia mielessä. Oikeastaan tarvittaisiin kokonainen kirja, jossa paneuduttaisiin perusteellisesti käsittelemään kalojen käyttäytymistä ja elintoimintoja, siis myös ioni- ja osmoottisesta säätelystä (sellainen on kyllä suunnitteilla). Aihe ei vain ole kovin ”seksikäs”, joten kustantajaa sellaiselle kirjalle on vaikea löytää. Perusteellista tietoa näistä asioista ei ole suomeksi, niistä kerrotaan hajanaisesti eri teoksissa ja yleensä varsin ylimalkaisesti. Parhaita englanninkielisiä teoksia on David Evansin toimittama Physiology of Fishes, mutta se ei ole kovin helppolukuinen.