Kirjoittaja mjalava » 15:24, 14.07.2003
Mulla vaihtotahti vähän vaihtelee altaasta ja sen kuormituksesta riippuen. Yhtä lukuunottamatta minimi on puolet viikossa, vesi kun on halpaa niin mitä sitä säästelemään jos kalat kerran tykkää. Maksimi on kala-altaissa se, että sen verran jää pohjalle lätäkköä että kalat selviää hetken uutta odotellessa, tähän tosin mennään vaan silloin jos on jokin syy kuten suodattimenvaihdon takia vedessä on mitattava määrä nitriittiä. Eipä ole aikoihin ollut, mutta tuli sekin kokeiltua, joskus kirjoittelin mittaustuloksiakin tekniikkapalstalle. Tavoitteena ilman sen kummempia tieteellisiä perusteluja olen pitänyt että nitraatti on alle 12,5 mg/l, ja sen mukaan olen valinnut vaihtomäärän, vaihtoväli on kerran viikossa tuota alussa mainittua yhtä allasta lukuunottamatta.
Niin se yksi allas. Se on 180-litrainen murtovesitankki ja pienemmät vaihdot johtuvat vain siitä että suola maksaa vietävästi eikä suolavettä voi heittää puutarhaan. Kaloja on kuitenkin vain neljä kohtuukokoista rengaspalloa, joten tässäkin pidän kiinni tuosta 12,5 mg/l rajasta, mutta sen saavuttamiseen riittää vaihto joka toinen viikko, määrä on 50%. Tästähän tulee viikkovaihdoksi näiden nykyoppien mukaan riittämätön neljännes, mutta kun tällä tunnutaan hyvin pärjäävän niin kalojen voinnin kuin mitattavan nitraattipitoisuudenkin mukaan, olen saita, välinpitämätön ja laiska ja vaihdan tuon pienemmän määrän.
Mika