Luonnosta pyydettyjen merivesikalojen kohtalo

[akvaariossa]

Löytyi aika karua luettavaa siitä mitä akvaarioharrastus ympäri maailmaa aiheuttaa merivesikaloille.
Arviolta 80% pyydetyistä merivesikaloista kuolee ennen myyntiin päätymistä, ja eloonjäänneistä 90% kuolee vuoden sisällä. Eli toisin sanoen 100 pyydetystä kalasta 98 kuolee vuoden sisällä.

Lisäksi Nemo elokuva aiheutti niin suuren kysynnän vuokkokaloja kohtaan että 75% joidenkin alueiden vuokkokalakannoista on hävinnyt.
Kannattaa kaiketi miettiä kaksi kertaa ennen kuin ostaa luonnosta pyydettyjä kaloja
Liekö luvut samoja makean veden kaloille...

Lisää kiinnostuneille englanniksi:
http://www.wildlifeextra.com/go/news/aq ... th.html#cr

[Ruma mies]

Niin ... toisaalta tuulastettaessa täydet 100 % saaduista kaloista kuolee, samoin troolauksessa. Verkkokalastuksessakin kuolemisprosentti on lähellä sataa. Teurastamon autoon viedyistä naudoista ja sioista myös kuolee täydet 100 %. Kun pistelet poskeesi nakkimakkaran, tiedät osallistuneesi yhden possun murhaamiseen.

Astetta kauheammaksi tekosi muuttuvat, jos siirryt vegaaniksi. Voi sitä tuskallisesti kuolleiden hiirien ja myyrien määrää, jotka on myrkytetty soijapeltojen suojelemiseksi. Seuraavan kerran kun puraiset soijaa, kuvittele, että se onkin suloinen hiirulaisenpoikanen.

Jos siirrytään syömisestä harrastuksiin, noin 90 % akvaariossa kuoriutuneista perhoskirjoahvenista kuolee ennen aikuiseksi varttumista ja hengissä selvinneistä lähes kaikki kuolevat ennen kolmatta syntymäpäiväänsä. Neljän vuoden kuluttua kuolinprosentti on jo täydet 100.

Ymmärrän kyllä maailmantuskasi, mutta kerro vähän tarkemmin, mitä ajat takaa.

[monniomistaja]

Tosiasiahan on se että kalat juotuvat kestämään pitkiä ja raskaita lentomatkoja harrastuksemme vuoksi ja suuri osa niistä menehtyy.
Tässä on yksi syy miksi ainakin itse ostan mieluiten viljeltyjä kaloja ja mikäli vain mahdollista kotimaisilta harrastajilta.
On hyvä että myös tämä puoli harrastuksesta pohditaan. Ja ihmisiä jotka välittää!

[-riff-]

Tosiasiahan on se että kalat juotuvat kestämään pitkiä ja raskaita lentomatkoja harrastuksemme vuoksi ja suuri osa niistä menehtyy.
Tässä on yksi syy miksi ainakin itse ostan mieluiten viljeltyjä kaloja ja mikäli vain mahdollista kotimaisilta harrastajilta.

En ole aivan samaa mieltä. Olen seurannut hyvin läheltä, miten (makean veden) kalojen maahantuonti suoraan alkuperäistä maasta (Kolumbia, Peru, Singapore..) akvaarioliikkeelle sujuu käytännössä. Jos homma hoidetaan oikein, tuo kuljetusmatka vaikuttaa vain hyvin vähän kalojen kuntoon ja suurin osa pysyy elossa ja hyväkuntoisena asiakkaalle asti. Meriveden puolelta ei ole samanlaista kokemusta, mutta olettaisin että samat hyvän siirron perusperiaatteet vallitsevat myös siellä, eli kalojen hyvä kunto lähtöpaikassa, tarpeeksi väljä pakkaus, mahdollisimman nopea ja tasalämpöinen kuljetus, riittävän varovainen kotiutus oikeisiin oloihin, karanteeni ja kuntoutus ja tarvittaessa oikein määritetty lääkitys. Aina tulee toki ongelmia, ja joitain yksilöitä menetetään, mutta se että suurin osa kaloista kuolisi matkalla, ei pidä paikkaansa. Jos aletaan oikomaan, niin sitten tulee tottakai enemmän ruumiita, mutta tähän voivat harrastajat itsekin vaikuttaa suosimalla asiansa osaavia liikkeitä.

Luonnosta pyydettävät kalat tuovat leivän pöytään monille kalastajille, tukkureille, jne ja näiden toimijoiden pyrkimys pitää yllä liiketoimintaansa saattaa omalta osaltaan estää luonnon isompaa tuhoutumista esimerkiksi holtittoman maanviljelyn, metsätalouden, kaivosteollisuuden ja patohankkeiden muodossa. Ikävä kyllä jos kukaan ei hyödy mitään konkreettista jokien, järvien ja merien kaloista, intressit niiden suojeluun voivat olla melko vähäiset noissa maissa, joissa ihmisten toimeentulo on kiven alla ja vaihtoehdot vähissä.

[monniomistaja]

Ei suurin mutta suuri osa ilm. kyllä. Tästä oli maininta myös Rassin kirjassa enkä usko että tilanne on miksikään muuttunut. Vai onko erilaiset kuljetustavat tänä päivänä? Raskas ja stressaava kokemus se ainakin on kaloille. Pitkään matkan jälkeen joutuvat ties miten moneen välikäsiin ja altaisiin ennen kun pääsevät asiakkaan altaaseen.

[-riff-]

Ei edes suuri osa. Kuljetustavat kehittyy ja kuljetusajat muuttuu kokoajan esimerkiksi lentovuorojen muutoksien mukaan. Yleensä parempaan suuntaan. Jos homma toimii kuten kuuluisi, ei matka ole kovin stressaava tai raskas, mutta toki lajeissa on eroja kestävyyden suhteen. Parhaimmassa tapauksessa kalojen reitti on esimerkiksi seuraava: kalastaja pyydystää, tukkuri kerää lajit varastoon ja tilauksen tullessa pakkaa ja lähettää kalat suomalaiselle vähittäisliikkeelle, joka karanteenin jälkeen myy kalat asiakaille. Jos puhutaan perus eläinkaupoista, välissä voi olla esimerkiksi ruotsalainen, saksalainen tai suomalainen tukku. Tai huonoimmassa tapauksessa jopa kaksi näistä. En kuitenkaan usko, että kalojen menetykset juurikaan kasvavat, vaikka "välikäsiä" olisi enemmän, koska kaikki tekevät parhaansa pitääkseen kalat hengissä ja hyväkuntoisina myyntiä varten ja tukuilla on kokemusta yleensä melko hyvin. Lisäksi siirrot tukkujen ja eläinliikkeiden väleillä ovat suhteessa melko lyhyitä. Jos isompia menetyksiä jossain vaiheessa tapahtuu, niin todennäköisemmin kalojen varastoinnin yhteydessä niiden lähtömaassa, missä toimijoita on eri tasoisia. Mutta tässäkin on huomattava, että mikään liike ei ota uudestaan kaloja sellaiselta toimijalta, joka toistuvasti lähettää kuolleita, sairaita, huonokuntoisia, vääränlajisia, liian pieniä, jne kaloja.

Minulla ei ole nyt Rassin kirjoja saatavissa, mutta esimerkiksi Ripsi- ja Imumonnit ja kohta myös Panssarimonnit on kirjoitettu parikymmentä vuotta sitten ja niissä on asiaa käsitelty vieläpä todennäköisesti silloin melko haastavien ja uusien lajien kannalta. Ei siis ehkä kovin tuoretta tietoa tästä aiheesta, vaikka muuten aivan loistavia opuksia ovatkin.

[monniomistaja]

Hyvä jos näin on vaikka kala itse saattaa olla hieman eri mieltä...
Onhan jo pelkkä haaviminen hyvin stressaava kokemus kalalle...
Panssarimonnikirjassa oli muistaaksensi maininta kuljetuksesta ja kirjahan on jo vanha siksi kirjoitinkin että onko erilaiset kuljetustavat nykyisin ja toivottavasti näin myös on.

[7330]

Käsittääkseni kalojen kuolleisuus kuljetuksen ja varastoinnin aikana vaihtelee valtavasti myös lajeittain. Olin yhteyksissä erään intialaisen akvaariokalabisneksen tutkijan kanssa, jonka mukaan kuljetuksissa erityisen herkistä tulijuovabarbeista kuolee matkan varrelle 40-80 %. Nämä luvut ovat ilmeisesti poikkeuksellisen suuria: useimmat kalat kestävät kuljetusta paljon paremmin.

Joka tapauksessa - oletetaanpa, että vaikka Amazonilta rahdatuista kardinaalitetroista kuolee ensimmäisen vuotensa aikana 98 %. Arvaa, kuinka suuri osa Rio Negroon jääneistä kardinaalitetroista kuolee sen vuoden aikana? Suunnilleen saman verran. Kardinaalitetra on nimittäin luonnossa lähes yksivuotinen.

Tottahan se on, ettei pyynti ja kuljetus ole kaloille kivaa. Isompana ongelmana kuitenkin pitäisin sitä, että niin suuri osa akvaariokaloja ostavista ei ole harrastajia, jotka pyrkivät pitämään kalansa elossa ja hyvinvoivina, vaan näitä "meillä on olohuoneessa akvaario, ostetaan uusia kaloja kun entiset kuolevat"-ihmisiä, joilla kalat tosiaan harvemmin yli sitä Monniomistajan mainitsemaa vuotta elävät. Akvaariobisneksessä on melkoinen kokoelma eettisiä ongelmia, muun muassa nämä kertakäyttöharrastajat, kalojen ylijalostus, kalanviljelylaitosten ympäristövaikutukset, luontoon vapautettujen kalojen aiheuttamat ympäristötuhot ja akvaarioon sopimattomien lajien kauppa. Nähdäkseni on jokaisen harrastajan asia yrittää omalta pieneltä osaltaan tehdä tästä fiksumpaa puuhaa - tai jos se tuntuu ylivoimaiselta, luopua harrastuksestaan.

Loppujen lopuksi, mikäpä ihmisen hyödyntämisen muoto ei tuottaisi eläimille stressiä ja/tai tappaisi niitä? Jokaisen täytynee hakea oma tasapainonsa siitä, kuinka törkeää eläinten kaltoinkohtelua sietää mukavuutensa eteen. Akvaariokalabisnes, sikäli kuin kalat ovat kestävästi pyydettyjä ja harrastaja pätevä, on kuitenkin sieltä lievemmästä päästä.

[-riff-]

Olin yhteyksissä erään intialaisen akvaariokalabisneksen tutkijan kanssa, jonka mukaan kuljetuksissa erityisen herkistä tulijuovabarbeista kuolee matkan varrelle 40-80 %. Nämä luvut ovat ilmeisesti poikkeuksellisen suuria: useimmat kalat kestävät kuljetusta paljon paremmin.

Tämä on juurikin erittäin hyvä esimerkki, kuinka virheistä otetaan opiksi. Tulijuovabarbit on nimittäin pakattu jo vuosia yksittäispusseihin taistelukalojen ja kiekkojen tapaan, tai sitten pienissä ryhmissä isoihin pusseihin. Tiedossani olevista lähetyksistä ei näistä kaloista ole kuollut yhtäkään yksilöä matkalla. Helpoiten omalta osaltaan voikin asioita parantaa suosimalla erikoisliikkeitä, joilla on tietoa ja taitoa hoitaa homma kunnolla ihan alusta lähtien ja jotka osaavat opastaa myös aloittelevia harrastajia, miten ne kalat pidetään elossa pidempään kuin sen yhden vuoden. Näitä liikkeitä löytyy vielä täältä Suomesta muutamia.