Sarvisammal vai jotain muuta?
Valvoja: Moderaattorit
Sarvisammal vai jotain muuta?
Sarvisammalta olen metsästänyt useasta eri paikasta - ulkomaita myöten, mutta en ole sitä onnistunut löytämään. Mistäköhän sitä saisi ostettua? Tai onko jotain muuta kelluvaa kasvia joka tehokkaasti ehkäisee levänkasvua akvaariossa?
Aloitan maisemointi projektin ja levän välttämiseksi tarvitsen kasvin joka ei sekoitu maiseman kanssa eli pohjalla olevien kasvien sekaan.

-
- Advanced Member
- Viestit: 1330
- Liittynyt: 16:07, 28.03.2009
- Akvaarioseurat: TAS
- Paikkakunta: Kangasala
Re: Sarvisammal vai jotain muuta?
Onkohan tuolla jotain muuta nimeä, kun tuo ei akvaariokasvina ole minulle tuttu, (tietämykseni on toki rajoittunut ) ja googlekin antoi vain Wikipedialinkin maasammaleeseen? Mikä on tieteelinen nimi /englanninkeilinen?
Mutta kelluvista kasveista hyviä ovat ainakin salvinia ja pistia, pintakasvatettu liuskavesisaniainen, konnanputkikin käy, vesirutot ja ehkä jopa pikkulimaska. Pikkulimaskaa on ainakin helppo haavia pois, totaalihävittäminen sitten on eri juttu.
Mutta kelluvista kasveista hyviä ovat ainakin salvinia ja pistia, pintakasvatettu liuskavesisaniainen, konnanputkikin käy, vesirutot ja ehkä jopa pikkulimaska. Pikkulimaskaa on ainakin helppo haavia pois, totaalihävittäminen sitten on eri juttu.
Re: Sarvisammal vai jotain muuta?
Jaa..tuota.. englanniksi tuo on Hornwort ja latinaksi pitäisi olla phaeoceros laevis. Toisaalta en tietysti varma ole sillä kaivoin esille tuon suomalaisen nimen wikipedian avulla...
Eli kyseessä ei sitten olekkaan Sarvisammal?
Eli kyseessä ei sitten olekkaan Sarvisammal?
-
- Advanced Member
- Viestit: 1330
- Liittynyt: 16:07, 28.03.2009
- Akvaarioseurat: TAS
- Paikkakunta: Kangasala
Re: Sarvisammal vai jotain muuta?
http://www.plantedtank.net/forums/myPla ... _submersum
Onkos tuo tutun näköinen? Lievä salapoliisityö googlen kanssa löysi tuon ja se on englanniksi Tropical Hornworth. Tuo on melko tunnettu akvaariokasvi, hentokarvalehti suomeksi.
Onkos tuo tutun näköinen? Lievä salapoliisityö googlen kanssa löysi tuon ja se on englanniksi Tropical Hornworth. Tuo on melko tunnettu akvaariokasvi, hentokarvalehti suomeksi.
Re: Sarvisammal vai jotain muuta?
Hmm.. no tuota kasvia ehdoteltiin myös muistaakseni jollain aquascape-sivustolla. =) Keräisiköhän tämä tehokkaasti niitä liikoja ravinteita vedestä ja estäisi levän esiintymisen kun kasvatan akvaariomaisemaani?
Re: Sarvisammal vai jotain muuta?
Tuossa kuva kasvista jota etsin...
-
- Advanced Member
- Viestit: 1330
- Liittynyt: 16:07, 28.03.2009
- Akvaarioseurat: TAS
- Paikkakunta: Kangasala
Re: Sarvisammal vai jotain muuta?
Hmm, tämähän on mielenkiintoista. Kun tuo kuvassa on juuri se, joka on käsittääkseni maasammal.
Olisko sinulla linkkiä sinne aquascape-sivulle saatavilla, jossa juuri tuonnäköistä suositellaan akvaarioon? Sekin tuli mieleen, että voisiko kyseessä olla susswassertang tai "pellia", kun ne näyttäisivät vähän tuolta kuvan sammalelta. http://its-a-fishy-buziness.co.uk/Lomar ... 67560.aspx
Mun kokemus tuosta hentokarvalehdestä on se, että se ei ole kovin nopeakasvuinen, tavallinen karvalehti kasvaa ihan eritahtia. Tämä on nyt sitten minun näkemykseni, mutta sillä ei välttämättä ole niin suurta väliä, että mikä tarkaalleen se "ravinteidenkerääjäkasvi" on vaan tärkeämpää on se, että nopeasti kasvavaa rehua on paljon, ja ehkä jopa useampaa lajia, niin silloin löytyy aina se hyväkasvuinen kasvi, joka estää levääntymistä. Mulla on akvaariot aika niukkaravintesia, mutta ravinteiden runsaus -etenkään pullostakaadettujen- ei ole sinänsä aiheuta levääntymistä, kunhan heti alkuun akvaariossa on paljon nopeasti kasvavia kasveja. Niitä sitten voi sitten pikkuhiljaa vaihtaa (tai laittaa pinnasta pois) hidaskasvuisempiinkin. Mä olen ainakin tuolla reseptillä saanut akvaario perustettua (lähes) ja ylläpidettyä levättömästi. ((tosin, mä alan epäilemään, että hanavesi täällä on se minun salaisuuteni, eikä niinkään välttämättä hoitotaidot... )))

No mä en tota selaus historiaa käydessäni läpi löytänyt mikä aquascaping sivusto olisi olluy kyseessä... siel kun oli selailtu "pari" muutakin sivustoa. =D Mutta muistelen, että se oli jotain tyyliin "aquatic Eden" tai sinnepäin. Muistan vaan, että siellä puhuttiin kelluvista kasveista jotka keräävät itseensä ylimääräiset ravinteet ja mainittuna tuo Hornwort. Hornwort-nimellä kun hain googlesta sain sit esiin tuon kuvan ja suomeksi nimen Sarvisammalet.
Re: Sarvisammal vai jotain muuta?
"Hornwort, also known as Coontail" = Ceratophyllum = Karvalehdet.