Vähän on samat fiilikset täällä.. On niin paljon tekemättömiä töitä, sekä kotona että opinnoissa, ettei saa oikein kiinni mistään päästä! Perhonen sentään, että kaikki kökkö kasaantuu aina samaan aikaan! Rahat on pirun tiukalla, eikä aika tunnu riittävän nyt töihin ollenkaan. Opiskelut vievät tehokkaasti kaiket päivät. Lopputyö on aluillaan, tieteellistä kirjoittamista vaadittaisi nyt ainakin 50 sivua, mutta en saa aikaiseksi yhtäkään
Pitäisköhän vaan pitää luppoilta ja niin rento viikko kuin mahdollista, ja yrittää sitten reipastua? Reisikin revähti pahasti viime maanantaina ja on yhä kipeä. Ei siis uskalla hiihtämään, kävellä tupsuttelen kuin mikäkin mummo ja rollaattori olis kai kohta paikallaan...
Hohhoijaa. Lapset voivat onneksi hyvin ja akvaariotkin suht kunnossa. Kolmas pikkupurkki odottelee paikkaansa, eipä tosin ole yhtään rahaa ostaa kalan kalaa siihen. Lapset tahtoisivat sukarapuja, mistähän niitäkin täältä suunnalta saisi puoli-ilmaiseksi??
Voi meitä, Fisuli79! Törötetään vielä tää ilta ihan aivot narikassa ja aloitetaan reipastuminen vähän myöhemmin! Onneks mulla on suklaata, taidankin mässyttää sitä pikkuisen, siihenhän se lätkähtää entisten läskien kylkeen mukavasti
