85litraa vailla asukkaita

Akvaarioharrastuksen alkeisiin liittyvät ongelmat, kalojen yhteensopivuus ja mikä tahansa muu tärkeältä tuntuva asia.

Valvoja: Moderaattorit

85litraa vailla asukkaita

ViestiKirjoittaja Maami80 » 23:16, 12.07.2010

Hei! eli minulla tosiaan olisi tuollainen 85-litranen akvaario ja kovasti suunnittelen sinne asukkaita. (vesi on melkolailla neutraalia ja pehmeää, lämpö 26-27 astetta.)
haluaisin sinne ihan ehdottomasti piikkisilmiä (montako?) ja leväsukarapuja (montako?) kirsikkasukaravut kiinnostaisivat muuten mutta taitavat olla turhan tehokkaita lisääntyjiä.
suurin ongelmani onkin nyt sitten keksiä sinne jotakin muutakin katsottavaa. en halua mitään joka kiusaisi piikkisilmiä tai sukarapuja, enkä myöskään pohjalla uivia kaloja viemään piikkisilmiltä tilaa.
olen kahden vaiheella että laitanko jonku parven vaiko parin [;)] parvikaloista tykkäisin kovasti 1.)hehkurasborasta, 2.)intiaanisulista, 3.)sitruunatetroista.. mutta toisaalta mahtuuko tuohon esimerkiksi kahta parvea? ja vaikka mahtuisi, en halua mitään sekametelisoppaa tuonne, vaan harmoonisen kokonaisuuden. mielipiteitä otetaan vastaan :)
ps. niitä "pari"kaloja en sitten ole keksinytkään, idea vaan miellyttäisi sekin 8-)
85l purkki, isompi kiikarissa.
2 kissaa
mies ja pulla uunissa
Maami80
Starting Member
Starting Member
 
Viestit: 24
Ikä: 29
Liittynyt: 23:03, 12.07.2010
Paikkakunta: Oulu
Sukupuoli: Nainen

Re: 85litraa vailla asukkaita

ViestiKirjoittaja jossula » 23:53, 12.07.2010

onko sinulla siis lämmitin, että lämpötilaa voisi muuttaa?
mielestäni sopisi
kymmenkunta piikkisilmää
parikytä leväsukarapua ja vaikka kirsikoitakin, jos joku jok pitää huolen siitä ettei kanta suurene liikaa
parvi intiaaninsulkia tai muita lämpimässä viihtyviä pieniä parvikaloja
taistopoitsu
lämpötila päälle 27, ei muuten välttämättä kirsikat kestä?

oon huono ehottamaan mitään ahvenparia tms, ei niistä niin kovasti kiinnostusta.
300pehmeä seurala +60omppula/sukarapula +2sammakkoeläintä
+40millisten tilapäinen +tulee 130 kova seurala
LIIKA ON LIIKAA MUTTA KOHTUUS EI RIITÄ MIHINKÄÄN
MITEN PITKÄLLE VOI MENNÄ MENEMÄTTÄ KUITESKAAN LIIAN PITKÄLLE
jossula
Junior Member
Junior Member
 
Viestit: 209
Ikä: 14
Liittynyt: 21:00, 06.04.2010
Paikkakunta: Kokkola
Sukupuoli: Nainen

Re: 85litraa vailla asukkaita

ViestiKirjoittaja -matokani- » 08:23, 13.07.2010

Kirsikat ei kyllä välttämättä noissa lämmöissä viihdy. Mielellään kannattaa ottaa semmoisia lajeja jotka varmasti pärjää noissa lämmöissä. [;)]
Minizoohon kuuluu: kanit, hamsterit, konnat, hämy, kotilot ja altaat 42l (sukarapula), 160l (sekalaista) ja 317l (sekalaista).
-matokani-
Senior Member
Senior Member
 
Viestit: 849
Ikä: 26
Liittynyt: 21:35, 08.04.2009
Paikkakunta: Helsinki
Akvaarioseurat: HAS
Sukupuoli: Nainen

Re: 85litraa vailla asukkaita

ViestiKirjoittaja marinum » 13:12, 13.07.2010

Mulla on 84 litraisessa 25-30 kpl hehkutetroja (uivat keskivedessä) sekä 6 ruskeaa piikkisilmää ja kasa vihersukarapuja.Pintavedessä parvi hehkurasboroita ja Taistokin on ollut, mutta ei tosin enää.
OSTETAAN KELTABARBEJA, SAFIIRITETROJA ja ALBIINO PARTAMONNI.
AKVAARIOT: ~~464 L~~450 L malawi~~200 L~~84 L ~~
marinum
Advanced Member
Advanced Member
 
Viestit: 3736
Liittynyt: 16:06, 29.01.2007
Paikkakunta: Raisio/Turku
Sukupuoli: Nainen

Re: 85litraa vailla asukkaita

ViestiKirjoittaja Maami80 » 13:38, 13.07.2010

8O jostakin netin ihmemaasta kalastin tiedot että Kirsikkasukaset eläis 18-28 asteessa. ilmeisesti väärää tietoa... mutta laitan niitä sitten joskus varmaan johonkin toiseen akvaarioon jossa on joku kala kantaa rajoittamassa, jos alkaa tuntua että niitä on pakko saada [;)]
kysymys oli lähinnä noista kalalajeista 8-) toisaalta ettehän te mun puolesta voi päättää mutta yrittää toki saatte :mrgreen:
varmaankin laitan tohon yhen parven jotakin, siis niiden Piikkisilmien ja Leväsukarapujen lisäksi.
85l purkki, isompi kiikarissa.
2 kissaa
mies ja pulla uunissa
Maami80
Starting Member
Starting Member
 
Viestit: 24
Ikä: 29
Liittynyt: 23:03, 12.07.2010
Paikkakunta: Oulu
Sukupuoli: Nainen

Re: 85litraa vailla asukkaita

ViestiKirjoittaja srd » 14:17, 13.07.2010

Hmmm.

10x piikkisilmä
5-10x leväsukarapu
15x rusokiilakylki
1+2x hunajarihmakala
460l, Momotooppi.
Blogi
MLP
srd
Advanced Member
Advanced Member
 
Viestit: 2080
Ikä: 29
Liittynyt: 13:11, 28.09.2005
Paikkakunta: Kerava
Akvaarioseurat: TAS
Sukupuoli: Nainen

Re: 85litraa vailla asukkaita

ViestiKirjoittaja Maami80 » 17:45, 13.07.2010

yks vaihtoehto mitä oon miettiny olis Kirsikkabarbi haaremi. miten luulette että ne tulis toimeen Piikkisten ja Levisten kans? ja missä kerroksessa ne uivat? 8O

Kiitokset kaikille jotka on jo ideansa jakaneet, arvostan :)
85l purkki, isompi kiikarissa.
2 kissaa
mies ja pulla uunissa
Maami80
Starting Member
Starting Member
 
Viestit: 24
Ikä: 29
Liittynyt: 23:03, 12.07.2010
Paikkakunta: Oulu
Sukupuoli: Nainen

Re: 85litraa vailla asukkaita

ViestiKirjoittaja marinum » 12:42, 14.07.2010

Piikkikset ja leväsukaset tulevat kyllä toimeen kirsikoiden kanssa. He uivat keskivedessä ja sen alapuolella.
OSTETAAN KELTABARBEJA, SAFIIRITETROJA ja ALBIINO PARTAMONNI.
AKVAARIOT: ~~464 L~~450 L malawi~~200 L~~84 L ~~
marinum
Advanced Member
Advanced Member
 
Viestit: 3736
Liittynyt: 16:06, 29.01.2007
Paikkakunta: Raisio/Turku
Sukupuoli: Nainen

Re: 85litraa vailla asukkaita

ViestiKirjoittaja mc82 » 20:22, 14.07.2010

srd kirjoitti:Hmmm.

10x piikkisilmä
5-10x leväsukarapu
15x rusokiilakylki
1+2x hunajarihmakala


Srd:n ehdotus on oikein mainio :) Tai sitten korvaa tuon hunajarihmaparin taistelukalauroksella - tosin on olemassa riski, että taisto syö sukarapuja :? Tässä on muuten Aasia-geotoopin ainekset, kaikki kalaset + ravut kun ovat kotoisin Aasiasta :) Sitten vaan sekaan vielä aasialaisia kasveja, jaavansaniaista, jaavansammalta esim. kiinnitettynä isoon kiveen rapusille piileskelypaikoiksi, vedensuosikkia, intianvesitähdikkiä, vallisneriaa... Kasvilista on pitkä 8-)

Lämmöt jonnekin 27-28 asteen paikkeille, pehmeä ja lievästi hapan vesi, niin hyvä tulee :D Jos hunajarihmoihin päädyt, niin niille olisi suositeltavaa lisätä vedenvaihtojen yhteydessä turveuutetta veteen. Muutkaan kalat ei sitä pahakseen pistä.

Jos taiston hommaat, niin sitten ei kannata rasboroita ottaa, ovat niin pieniä, että voivat solahtaa taiston kitusiin :?

Tai sitten kiilakylkien tilalle esim. 15 x kardinaalitetra/intiaaninsulka/mustaneontetra tms. :) Sinineonit menisivät myös, ja hehkutetrat, näitä voisi olla jopa 20-25. Nämä lajit viihtyvät lämpimässä vedessä ja suunnittelemasi kalastokin on lämpimän veden kalasto :)
Eläintarha:
180l seurala + 63l kehitteillä + 54l kehitteillä
2 siperiankissaa
mc82
Member
Member
 
Viestit: 451
Ikä: 27
Liittynyt: 20:23, 18.02.2010
Akvaarioseurat: ---
Sukupuoli: Nainen

Re: 85litraa vailla asukkaita

ViestiKirjoittaja Maami80 » 23:39, 14.07.2010

Hyviä ideoita, paitsi, että mä oon niin nirso noiden kalojen suhteen :? En nimittäin yhtään tykkää esim. Taistoista tai Hunajarihmoista, enkä kyllä Kiilakyljistäkään. Ja vaikkapa Neontetraa en ottais kirveelläkään, ihan liian räikeän värinen mun makuun. 8-) Kirkkaista kaloista mun silmää miellyttää juurikin tuo Hehkurasbora. Intiaaninsulissa mietityttää vain se että onko ne jopa mun makuuni liian värittömiä puolestaan.. 8O
miten kukaan osaa ikinä päättää mitä kaloja akvaarioonsa asuttaa! en minä vaan. :(
Lisäksi tuo tankki on mun mielestä liian pieni kovin monelle lajille, haluaisin pitää sen seesteisenä. Joten paras ratkaisu varmaan olis joku kivannäköinen kalapariskunta tai haaremi, joka uisi joka vesikerroksessa eikä kiusais piikkareita ja rapusia.
Ja jotain erityistä niissä pitäisi olla..
85l purkki, isompi kiikarissa.
2 kissaa
mies ja pulla uunissa
Maami80
Starting Member
Starting Member
 
Viestit: 24
Ikä: 29
Liittynyt: 23:03, 12.07.2010
Paikkakunta: Oulu
Sukupuoli: Nainen

Re: 85litraa vailla asukkaita

ViestiKirjoittaja Maami80 » 01:52, 15.07.2010

Jaahas. Ulkomaisilla nettisivuilla sanottiin sekä Hehkurasborasta että Piikkisilmistä etteivät ne sovi vasta perustettuun akvaarioon, ovat kuulema niin herkkiä vesiarvojen muutoksille :cry:
Mitäs mieltä olette muuten Keisaritetroista?
85l purkki, isompi kiikarissa.
2 kissaa
mies ja pulla uunissa
Maami80
Starting Member
Starting Member
 
Viestit: 24
Ikä: 29
Liittynyt: 23:03, 12.07.2010
Paikkakunta: Oulu
Sukupuoli: Nainen

Re: 85litraa vailla asukkaita

ViestiKirjoittaja kala_fani » 07:43, 15.07.2010

Intiaaninsulat ovat kyllä upean värisiä kaloja kun kotiutuvat ja vesiarvot ovat oikeat. Pyrstö aivan tulipunainen, kyljet hohtavat monia värejä ja sulka on komea.
128l: kalastoremontissa
n.40l: Caridina cf. cantonensis "Bee", tulossa luultavasti Boraras brigittae
kala_fani
Senior Member
Senior Member
 
Viestit: 728
Ikä: 14
Liittynyt: 17:30, 31.01.2010
Paikkakunta: Haukipudas
Akvaarioseurat: Oulun akvaarioseura
Sukupuoli: Mies

Re: 85litraa vailla asukkaita

ViestiKirjoittaja Malys » 10:03, 15.07.2010

Maami80 kirjoitti:Jaahas. Ulkomaisilla nettisivuilla sanottiin sekä Hehkurasborasta että Piikkisilmistä etteivät ne sovi vasta perustettuun akvaarioon, ovat kuulema niin herkkiä vesiarvojen muutoksille :cry:
Mitäs mieltä olette muuten Keisaritetroista?


Silloin kun perustin 63 litraisen rasbora-altaani, niin asukkaiksi tuli ensimmäisinä piikkisilmiä, hehkurasboroita ja nuolimonneja. :mrgreen: Eikä kaloilla ollut koko altaan olemassaolon aikana mitään ongelmia, kestäviä kaloja oman kokemukseni mukaan. Harmi että piti myydä muuton alta pois, hehkut olivat kivoja kaloja. Kunhan altaan kypsyttää huolellisesti ja huolehtii säännölisistä vedenvaihdoista, niin ei noiden kanssa ole mitään ongelmia.
112 ja 312 litraiset altaat sekä keskikokoiset villakoira-urokset. Läträystä vuodesta 1994 lähtien.
Malys
Advanced Member
Advanced Member
 
Viestit: 1376
Ikä: 27
Liittynyt: 12:02, 23.06.2004
Paikkakunta: Kuusamo
Sukupuoli: Nainen

Re: 85litraa vailla asukkaita

ViestiKirjoittaja Maami80 » 22:01, 19.07.2010

Entäpä ruokinta? Jos ja kun tuohon akvaariooni muuttaa Piikkisilmiä, Leväsukarapuja, Intiaaninsulkia ja/tai Hehkurasboroita, niin mitäpä niille ruuaksi?
Piikkisilmille jotain pohjatabua, ja niitä varmaan ne rapusetkin syö, mutta pitäiskö rapusille olla sitten omat täysin kasviperäiset tabunsa? 8O
Ja kaikki teille suinkin vaan mieleen tulevat vinkit otetaan kiitollisuudella vastaan :)
Mitä muuten suosittelisitte veden vaihto väleiksi ja määriksi?
85l purkki, isompi kiikarissa.
2 kissaa
mies ja pulla uunissa
Maami80
Starting Member
Starting Member
 
Viestit: 24
Ikä: 29
Liittynyt: 23:03, 12.07.2010
Paikkakunta: Oulu
Sukupuoli: Nainen

Re: 85litraa vailla asukkaita

ViestiKirjoittaja Pullahiiri » 23:01, 19.07.2010

Itselläni on ollut piikkisilmiä varmaan kymmenisen vuotta, eikä niiden kanssa ole ikinä ollut ongelmia, siis herkkyyden suhteen. Jos allas on kypsä niin se sopii kaikille kaloille näin karkeasti ajatellen, kunhan tietenkin vedenvaihdoista huolehditaan. Hyvä vedenvaihtoväli on kerta viikkoon noin 40 % vesimäärästä. Itse käytän aina vedenparannusaineita, niistä ei ainakaan ole haittaa.

Ruokinnasta: en osaa leväsukasista sanoa mitään, mutta piikkisilmät tosiaan tykkäävät pohjatableteista. Mulla nuo saavat muiden pohjakalojen kanssa jakaa mm. katkarapupellettejä, plekotabletteja ja vihertabletteja. Väliveden kaloille jotain hiutaleita ja rakeita. Kannattaa hankkia useita erilaisia ruokia ja pieniä purkkeja, jotta eivät mene vanhaksi. Mulla on ainakin viittä eri pohjaruokaa ja varmaan seitsemän eri väliveden ruokaa, hiutaletta ja raetta. Myös pakasteruokia kannattaa antaa, esimerkiksi surviaista (noin kerta viikkoon).
317-litrainen: lehtikalat, timantti- ja sitruunatetrat, piikkisilmät, ruso-ja helomonniset, 1 x L-015, 2 x L-066, 2 x Ancistrus sp, 3 x Rineloricaria sp.

63-litrainen: marmorimonniset, mehiläis- ja kirsikkasukaravut, helmiäisrasborat.
Pullahiiri
Senior Member
Senior Member
 
Viestit: 970
Ikä: 26
Liittynyt: 17:50, 22.12.2008
Paikkakunta: Helsinki
Akvaarioseurat: HAS
Sukupuoli: Nainen

Seuraava

Paluu Alkeet

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa