Kiekkojen virkistäminen?

Kiekkokalojen hoito, ongelmat ym.

Valvoja: Moderaattorit

Kiekkojen virkistäminen?

ViestiKirjoittaja Paavo2006 » 22:24, 25.07.2010

En oikein nyt tiedä, mitä tekisin noiden kiekkojen kanssa, jotka vaan piilottelee eivätkä syö. Olivat karanteenissa lähes neljä viikkoa, jossa ne kertaalleen lääkittiin Junglen Parasite Clearilla. Kalat vaikuttivat lopulta ok:lta, söivät karanteenissa ja sitten siirsin ne (totutellen ensin vesiä ristikkäin). Tuolla isommassa ne on nyt olleet kohta kolme viikkoa, eivätkä syö ja piilottelevat. Okei, onhan niitä vaan kolme, joten osittain piilottelevat varmasti siksikin kun ovat niin arkoja pienessä kolmen porukassaan mutta kun ei tiedä mikä on sitä normaalia arkuutta ja mikä johtuu siitä, että jotain muuta on vialla. Suolakylvetinkin koko porukan kertaalleen mutta ei juuri vaikutusta. Lääkitsin ne joskus viikko-reilu sitten Tetran General tonicilla ja parina ekana päivänä niissä tapahtui selkeä muutos parempaan; eivät piilotellaat ihan koko aikaa ja kävivät etulasillakin heilumassa mutta nyt ovat taas aika apaattisia. Yksi niistä vähän näykkii ruokia pohjalta mutta kahden muun en ole nähnyt syövän. Eihän kukaan voi sanoa mikä niitä vaivaa mutta en oikein enää tiedä mitä niiden kanssa pitäisi tehdä. Isoin niistä alkaa selvästi olla jo hiukan laihtuneempi, yhtä en juuri edes näe ja tosiaan yksi hieman syö mutta arkailee kuitenkin. Olen tarjonnut pinsetillä ruokaa ihan niiden nokan eteen mutta se yksi vaan syö, en tosin tiedä syökö se yksi siellä takalasin tuntumassa kasvien takana, tiputan sinne aina ruokaa. 8O

Karanteenissa on 3 tosi hyväkuntoista ja hyvin syövää reipasta kiekkoa mutta ei niitä tonne uskalla laittaa kun ei tiedä mikä noita vaivaa. Jos ovat vaan arkoja pienen porukkansa takia niin kuolevat tuonne kyllä ennen kun karanteenin porukka siirtyy, ne on olleet vasta vajaa 2 viikkoa karanteenissa. Ajattelin jo, että nopeutan karanteenia ja alan sekottaan vesiä ristikkäin mutten uskallakaan kun en tiedä mikä mättää. 8O
Paavo2006
Senior Member
Senior Member
 
Viestit: 647
Ikä: 34
Liittynyt: 16:18, 26.12.2009
Sukupuoli: Nainen

Re: Kiekkojen virkistäminen?

ViestiKirjoittaja Paavo2006 » 22:42, 25.07.2010

Tuo kaikista isoin ja apaattisin mielestäni kyllä nyt taas aukoo tuota toista kiduskanttaan melko suuresti auki, liekö sillä sitten kuitenkin kidusloisia...Auttaisikohan suola sillä 1 dl/ 100l -annostuksella?

Lisäys; lämmöt noin 29° - 31°C (riippuen helteistä), pH 6,9, No3 n.10-15, nitriititkin varmistin ettei ole eikä ole. Allas 380l.
Paavo2006
Senior Member
Senior Member
 
Viestit: 647
Ikä: 34
Liittynyt: 16:18, 26.12.2009
Sukupuoli: Nainen

Re: Kiekkojen virkistäminen?

ViestiKirjoittaja Substral » 22:53, 25.07.2010

Millainen sisustus altaassa on? Jos kovin avoin, niin voit kokeilla peittää allasta jollain. Arat kiekot voivat kotiutua nopeammin, kun eivät pelkää "uhkaa ylhäältä". Peittämiseen voi käyttää ihan jätesäkkiä lasien päälle tai sitten karvalehteä tai kilpukkaa pinnalle. Kunhan pohdin tässä jotain vaihtoehtoja taudeille..
Two seconds for dying doesn't sound like much.. but that's not how you measure time.
Substral
Senior Member
Senior Member
 
Viestit: 990
Liittynyt: 18:24, 21.12.2008
Paikkakunta: Espoo

Re: Kiekkojen virkistäminen?

ViestiKirjoittaja Paavo2006 » 22:59, 25.07.2010

On allas melko avara mutta tuolla ne lymyävät ison tiikerilumpeen alla pääosin, yksi on usein ison blyxa-pusikon takana. Sen yleislääkkeen aikana valaistuskin oli niukempaa. Jossain vaiheessa ne kyllä uiskentelivatkin hieman muttei taas nyt. En tiedä olisiko sitten kuitenkin ne kidusloiset riesana, jos niistä ei olla päästy sitten kuitenkaan kokonaan eroon sillä joku viikko sitten tehdyllä Junglen PC-kuurilla...Stressaavaa hommaa.
Paavo2006
Senior Member
Senior Member
 
Viestit: 647
Ikä: 34
Liittynyt: 16:18, 26.12.2009
Sukupuoli: Nainen

Re: Kiekkojen virkistäminen?

ViestiKirjoittaja Substral » 23:44, 25.07.2010

Eli sisustus on avara ja kiekot pääosin pyrkivät piiloon kasvien taakse tai niiden alle..? Jos valaistusta on himmennetty lääkekuurin ajaksi ja kiekot sitä kautta olleet enemmän esillä, niin voisit kokeilla päivän tai pari pitää valoja kokonaan pois päältä. Mikäli kyse on yksinkertaisesti avoimenpaikan kammosta, niin kiekkojen pitäisi tulla esille pimeällä. Sitten voisikin lisätä pintakasveja tai korkeita kasveja tai kantoja, joiden suojissa kalat tuntisivat olonsa turvatummaksi.

Minulla on selvästi joku pakkomielle saada ihmiset vähentämään akvaarioiden lääkitsemistä lääkkein.. :)
Two seconds for dying doesn't sound like much.. but that's not how you measure time.
Substral
Senior Member
Senior Member
 
Viestit: 990
Liittynyt: 18:24, 21.12.2008
Paikkakunta: Espoo

Re: Kiekkojen virkistäminen?

ViestiKirjoittaja Paavo2006 » 00:03, 26.07.2010

Kyllä tuo pakkomielle lääkkeiden käyttämättömyydestä on ihan hyvä juttu, mieluummin minäkin olisin lääkitsemättä noita. Tuo iso vaan on niin pirun apaattinen eikä tosiaan syö, ei mitään. Ellei sitten pohjatabuja, joita annan nokan eteen... 8O

Pintakasvia oli koko pinta täynnä, Pistiaa mutta meni lääkityksen aikana aika huonoksi, joten nyt sitä on tosi vähän. Kasveja on paljon, joten yhtään ei voi lisätä, on vaan odotettava, että miekkakasvit kasvaa, toinen puoli akvasta on kyllä runsaampi Blyxan ja lumpeen ansiosta. Koska kaikkea kannattaa kokeilla niin peitin mustalla kartongilla 1/3 altaasta nyt joka tapauksessa, seurailen hieman miten ne siellä toimivat pimeällä. Ei kai siinä auta kun alkaa lykkäämään noita vesiä sekaisin karanteenin kanssa, ettei porukka ehdi kuolla syömättömyyteensa ennen kun karanteeniporukka siirtyy...Jos sitten virkistyisivät. On vaan pirun harmi kun nuo on olleet niin hyvän pulskia ja komeita ennen karanteenista poistumistaan... :(

Otan edelleen neuvoja vastaan. Miten sen suolan lisäyksen suhteen olisi...? 8O
Paavo2006
Senior Member
Senior Member
 
Viestit: 647
Ikä: 34
Liittynyt: 16:18, 26.12.2009
Sukupuoli: Nainen

Re: Kiekkojen virkistäminen?

ViestiKirjoittaja Janneimmonen » 09:05, 26.07.2010

Täällä oli 6 kpl kiekkoja isohkossa altaassa ja piilottelivat paljon mikä on tietenkin harmillista. Ostin 6 kpl kiekkoja lisää ja nyt uivat hienosa parvessa ympäri allasta ruokaa etsien. Tuli itsekin mietittyä kaikenlaisia syitä ja kokeiltua eri juttuja. Esim pintakasveja, muita piiloja, lääkitystä ja suojaavia parvia tetroista yms. Parven kasvatus sit viimein toimi ja kalat kuin eri yksilöitä.
720 litrainen Kiekkoallas 86l karanteeniallas krapulana.
Janneimmonen
Member
Member
 
Viestit: 255
Ikä: 27
Liittynyt: 00:27, 05.05.2006
Paikkakunta: Haukipudas
Akvaarioseurat: Oulun akvaarioseura
Sukupuoli: Mies

Re: Kiekkojen virkistäminen?

ViestiKirjoittaja veksi » 10:08, 26.07.2010

Voihan se olla, että kiekot vaan ujostelee aluksi, mutta kyllä meillä ollaan heti etulasissa kiinni, jos allasta lähestyy. Surviainen tuntuu olevan suurin herkku. Hyvä konsti kiekkojen virkistämiseen on lämpöjen nosto päiväksi pariksi 32-34C. Jos altaassa on muita eliöitä, jotka ei lämpöä kestä, tai käsiteltäviä kaloja on vain yksi kaksi, se kannattaa tehdä eri altaassa.
veksi
Junior Member
Junior Member
 
Viestit: 245
Liittynyt: 16:22, 13.03.2006
Paikkakunta: Kirkkonummi

Re: Kiekkojen virkistäminen?

ViestiKirjoittaja Paavo2006 » 14:45, 26.07.2010

Altaassa luonnollisesti on muita kaloja enkä sen vuoksi voi nostaa lämpöä noin korkeaksi, jää vielä mietintään alanko siirtelemään niitä muualle. Lämpö on nyt 30° nostettu eilen ja nyt pistin sen vielä 31°:n. Kuten kai mainitsin, karanteenissa on kolme tosi reipasta ja rohkeaa kiekkoa odottamassa siirtymistä tuonne noiden ääriarkojen luo mutta kun karanteeni olisi vielä pahasti kesken. Ikävä kyllä teen nyt kuitenkin niin, että vaikka ovat olleet vasta vajaan kaksi viikkoa karanteenissa, alan niitä toisiensa bakteerikantoihin totuttamaan jo vesiä sekoittelemalla, en kai oikein voi muutakaan, että saan ison altaan kiekot syömään ja rohkaistumaan. Ja jos ei lisäporukkakaan auta niin sitten kai täytyy tehdä muuta, jos eivät kuole sitä ennen. Mutta meneehän tähän totutteluunkin vielä viikko, ettei ne ihan näinä päivinä vielä siirry...Jestas, että tämä alkaa ressaamaan... 8O :(
Paavo2006
Senior Member
Senior Member
 
Viestit: 647
Ikä: 34
Liittynyt: 16:18, 26.12.2009
Sukupuoli: Nainen

Re: Kiekkojen virkistäminen?

ViestiKirjoittaja Paavo2006 » 02:43, 27.07.2010

Salaa kun olen vaklaillut niin yksi on siirtynyt etulasille nököttämään kun se pääty altaasta on peitetty. En tiedä sitten kuinka paljon tuo toimenpide niitä virkistää mutta eipä se haittaakaan, näin mennään kunnes loput kiekot on tuolla myös. Tsiisus mitä tähtitiedettä. 8O
Paavo2006
Senior Member
Senior Member
 
Viestit: 647
Ikä: 34
Liittynyt: 16:18, 26.12.2009
Sukupuoli: Nainen

Re: Kiekkojen virkistäminen?

ViestiKirjoittaja Paavo2006 » 15:47, 30.07.2010

Nyt onkin kuin tilattuna ollut lähes päivittäin altaassa lämpöä 32°C, ei ole tarvinut paljoa säädellä lämmitintä. Kiekot ehkä pitävät siitä mutta parit kasvit ei... :cry: Heitin pari päivää sitten sinne myös 3 dl merisuolaa. Yksi niistä välillä viuhahtaa peittämättömässa altaan päässä mutta kahta ei näy kun pusikossa, tämä viuhahtelija ei todellakaan syö, toinen piilottelijoista on joskus käynyt pakasteruokaa hieman imaisemassa mutta muuta syömistoimintaa en ole nähnyt. Karanteenin porukka taas meinaa tulla lasista läpi kun sinne lähelle menee ja ruoka maistuu, toivottavasti se maistuu vielä siirtymisenkin jälkeen ja toivottavasti se alkaa sitten maistua noille muillekin. Ihmeellistä porukkaa kun eivät syö.

Kauan ne oikein pystyy olemaan syömättä niin, että kykenevät vielä syömään? Jos sellainen mielitautinen päähänpisto nyt joskus tulisi... 8O Ovat nyt nirppailleet 3 vkoa, yli. :(
Paavo2006
Senior Member
Senior Member
 
Viestit: 647
Ikä: 34
Liittynyt: 16:18, 26.12.2009
Sukupuoli: Nainen

Re: Kiekkojen virkistäminen?

ViestiKirjoittaja veksi » 19:30, 30.07.2010

Kiekko on erittäin pehmeän veden kala. Miten siinä käy, kun heittää suolaa altaaseen? Millä suolan saa pois kuurin jälkeen? Itse olen joskus aikojen alussa koittanut antaa suolakylpyjä ämpärissa ilman havaittavaa menestystä.
Siinä vaiheessa, kun kala alkaa menettämään havaittavasti lihasmassaa, on tosi kyseessä. Käänne parempaan on vielä mahdollinen, mutta ei enää satavarmaa.
Kun yhdistät kalat, siinä voi käydä niin, että kakki lopettavat syömisen tai kaikki alkavat syömään. Vaikea ennustaa tapahtuuko muutosta.
veksi
Junior Member
Junior Member
 
Viestit: 245
Liittynyt: 16:22, 13.03.2006
Paikkakunta: Kirkkonummi

Re: Kiekkojen virkistäminen?

ViestiKirjoittaja Paavo2006 » 20:23, 30.07.2010

Minusta on tosi kyseessä kun on viikkoja syömättä, oli lihaksikas tai ei...mutta kyllä tuo yksi on selvästi laihtunut ja menettänyt massaansa, oletettavasti muutkin mutta kun en näe niitä niin hyvin, että saisin varmuuden. Suolaa on ihan siksi, että sillä saisi ehkä liotettua jotain ylimääräisiä tyyppejä kiduksista/iholta, jos niitä nyt yleensäkään on. Mulla on kyllä ollut suolakylvystä hyviäkin kokemuksia, varsinkin silloin joskus muutamia vuosia sitten mutta nyt en tiedä onko mitää hyötyä, nyt joka tapauksessa vaihdan vettä ja suolapitoisuus alkaa vähetä.

Niinpä, vaarana on siis että kohta kaikki syö, kukaan ei syö tai uudet syö ja vanhat ei edelleenkään. No, minkäs teet, pitääkkö erillään vai ei. Pakko kai ainakin koittaa kun niiden on kuitenkin tarkoitus asua samassa altaassa tulevaisuudessa jos aikovat yleensäkään meillä missään asua. Siirto on lähipäivinä mutta ei ihan vielä. Kerron sitten kuoleeko kaikki vai vaan osa. :(
Paavo2006
Senior Member
Senior Member
 
Viestit: 647
Ikä: 34
Liittynyt: 16:18, 26.12.2009
Sukupuoli: Nainen

Re: Kiekkojen virkistäminen?

ViestiKirjoittaja Paavo2006 » 15:53, 31.07.2010

Surku, ettei kellään muulla (paria lukuunottamatta) ole ollut kokemusta syömättömistä kiekoista, olisi ollut kiva kuulla mikä kelläkin on sitten auttanut ja kuinka nopeasti ne kalat on menetetty tuossa tilanteessa. Mä nyt kaloja lääkitsemättä edelleen toivon kiekkojen tekevän Janneimmoset ( :mrgreen: ) eli kaikki toivo on tällä hetkellä noissa karanteenin kaveruksissa, ovatkin niin pirun komeita ja sinisen hohtavia siniturkooseja että... 8O Huutavat tuolta pikku-altaasta aina, että "koska täältä pääsee pois?" Toivoisin kovasti, että nuo isomman altaankin kiekot virkistyvät koska sielläkin olisi pari komeaa leopard snakeskiniä ja upea blue diamond.

Huomasin muuten, että vaikka kalat on kyllä selvästi kaikki laihtuneita niin, ei ne ihan niin toivottomia ole kun ensin luulin, pengoin meinaan tuolla eilen. Ne olivat niin hyvä kuntoisia tullessaan ja karanteenissäkin vielä söivät. Ehkä niillä vielä on toivoa jos rupeaisivat syömään. 8O
Paavo2006
Senior Member
Senior Member
 
Viestit: 647
Ikä: 34
Liittynyt: 16:18, 26.12.2009
Sukupuoli: Nainen

Re: Kiekkojen virkistäminen?

ViestiKirjoittaja Tulpu » 22:23, 31.07.2010

Mulla oli yksi syömätön kiekko, johon ei auttanut mitkään lääkitykset. Nakkeli ruokia ja riutui pitkän ajan kuluessa huonommaksi ja huonommaksi. Lopulta lopetin kalan. Syömättömät kiekot on nopeasti lääkityksen jälkeen virkistyneet ja hyvällä ruokinnalla muuttuneet kyllä ihan normaaleiksi. Lääkityksistä olen oppinut sen verran, että niitä ei kannata ns. sokeasti antaa. Kannattaa yrittää selvittää syytä kaloja tarkkailemalla ja paras tapahan olis saada jonkinmoinen näyte jota mikroskoopilla tutkia.. Itsellä ainakin syömättömillä kaloilla on ollut jonkinlaista suolistopuolen vaivaa. Ootko seurannu millasta kakkaa niillä tulee?
Tulpu
Junior Member
Junior Member
 
Viestit: 68
Liittynyt: 17:20, 25.01.2009
Sukupuoli: Nainen

Seuraava

Paluu Kiekkokalat

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 0 vierailijaa