Etusivu Info
 
Aqua-Web historia, yhteystietoja, mainostaminen yms.

Aqua-Web lyhyesti

Aqua-Webin taival alkoi 16.6.2001 tavallisena kotisivuna, jonka yhteyteen oli lisätty akvaarioharrastukseen pyhitetty keskustelupalsta. Alkuaikoina toiminta oli varsin rauhallista eikä sivuilla juurikaan liikennettä ollut.

Ajan myötä kuitenkin keskustelu palstalla vilkastui ja käyttäjien määrä lähti kasvamaan tasaisesti. Syksyllä 2001 juhlittiin jo 100 käyttäjän ja 1000 viestin rajan rikkoutumista.

Loppuvuodesta 2001 liikennemäärät olivat ja kasvaneet niin suuriksi, että Aqua-Webille oli pakko hankkia kaupallista serveritilaa, samalla Aqua-Web siirtyi omalle domainille, www.aqua-web.org. Tämän jälkeen kasvutahti on tasaisesti kiihtynyt, 2002 lopussa rikottiin 1000 käyttäjän raja ja vuoden 2003 lopussa 2000 käyttäjän raja oli rikottu. Tällä hetkellä käyttäjiä on 11200 (toukokuu 2008), ja lisää tulee tasaisella tahdilla.

Nykyhetkellä (2008 alkuvuosi) Aqua-Webissä vierailee päivittäin keskimäärin 3500 kävijää. Sivulatauksia Aqua-Web kerää vuorokaudessa yli 70.000! Näiden numeroiden valossa voikin todeta Aqua-Webin olevan ehdottomasti Suomen suurin ja vilkkain akvaarioaiheinen sivusto.

 


Aqua-Web yhteystiedot

Aqua-Web.org ylläpidon tavoitat sähköpostitse osoitteella: Sähköpostiosoite on suojattu roskapostiohjelmia vastaan, Javascript-tuen tulee olla päällä nähdäksesi osoitteen

Aqua-Webin "Ylläpitoporukka"

Administraattorit

  • Sam Salonen - Sähköpostiosoite on suojattu roskapostiohjelmia vastaan, Javascript-tuen tulee olla päällä nähdäksesi osoitteen
  • Kaizu - Sähköpostiosoite on suojattu roskapostiohjelmia vastaan, Javascript-tuen tulee olla päällä nähdäksesi osoitteen
  • Pehis - Sähköpostiosoite on suojattu roskapostiohjelmia vastaan, Javascript-tuen tulee olla päällä nähdäksesi osoitteen

Moderaattorit

  • Cory - Sähköpostiosoite on suojattu roskapostiohjelmia vastaan, Javascript-tuen tulee olla päällä nähdäksesi osoitteen
  • Didi - Sähköpostiosoite on suojattu roskapostiohjelmia vastaan, Javascript-tuen tulee olla päällä nähdäksesi osoitteen
  • iekku - Sähköpostiosoite on suojattu roskapostiohjelmia vastaan, Javascript-tuen tulee olla päällä nähdäksesi osoitteen
  • jusa - Sähköpostiosoite on suojattu roskapostiohjelmia vastaan, Javascript-tuen tulee olla päällä nähdäksesi osoitteen
  • JyrkiBoy - Sähköpostiosoite on suojattu roskapostiohjelmia vastaan, Javascript-tuen tulee olla päällä nähdäksesi osoitteen
  • Lisa - Sähköpostiosoite on suojattu roskapostiohjelmia vastaan, Javascript-tuen tulee olla päällä nähdäksesi osoitteen
  • Kati - Sähköpostiosoite on suojattu roskapostiohjelmia vastaan, Javascript-tuen tulee olla päällä nähdäksesi osoitteen
  • maspe - Sähköpostiosoite on suojattu roskapostiohjelmia vastaan, Javascript-tuen tulee olla päällä nähdäksesi osoitteen
  • Skroik - Sähköpostiosoite on suojattu roskapostiohjelmia vastaan, Javascript-tuen tulee olla päällä nähdäksesi osoitteen
  • Liinanen - Sähköpostiosoite on suojattu roskapostiohjelmia vastaan, Javascript-tuen tulee olla päällä nähdäksesi osoitteen
  • millia - Sähköpostiosoite on suojattu roskapostiohjelmia vastaan, Javascript-tuen tulee olla päällä nähdäksesi osoitteen
  • minttu - Sähköpostiosoite on suojattu roskapostiohjelmia vastaan, Javascript-tuen tulee olla päällä nähdäksesi osoitteen
  • rain- - Sähköpostiosoite on suojattu roskapostiohjelmia vastaan, Javascript-tuen tulee olla päällä nähdäksesi osoitteen
  • Tpip - Sähköpostiosoite on suojattu roskapostiohjelmia vastaan, Javascript-tuen tulee olla päällä nähdäksesi osoitteen
  • crisse_83 - Sähköpostiosoite on suojattu roskapostiohjelmia vastaan, Javascript-tuen tulee olla päällä nähdäksesi osoitteen  

Aqua-Webin ylläpidosta vastaa Tmi. Sam Salonen - Helsinki (Y-tunnus: 1733267-7)

 


Mainostaminen Aqua-Web:ssä

Aqua-Web on tehokas mainosväline jonka avulla voitte tavoittaa suuren määrän akvaarioharrastajia helposti, suuret käyttäjämäärät takaavat että mainoksenne tulee huomioiduksi laajasti.

Mainosvaihtoehtoina löytyy:

  • 468*60px standardi-banneri sivujen ylä- ja/tai alaosassa
  • 140*350px iso pysty-banneri sivujen laidassa (poislukien keskustelusivut)
  • 140*80px pikku-banneri sivujen laidassa (poislukien keskustelusivut)

Jos yrityksenne haluaisi mainostaa Aqua-Webin sivuilla, ottakaa yhteyttä sähköpostitse: Sähköpostiosoite on suojattu roskapostiohjelmia vastaan, Javascript-tuen tulee olla päällä nähdäksesi osoitteen

 
 

Yhteistyössä:

Mainospalkki
Mainospalkki
Mainospalkki

Mainospalkki