Blondi täällä hei
Elämäni ensimmäisen ulkosuodattimen ostin juurikin tuon Eheimin kyseisen mutta nyt en oikeasti tiedä että miten sen saa toimintaan?
Pitääkö suodattimen sisään laittaa vettä valmiiksi vai miten se systeemi oikein lähtee toimimaan?
Jeskamandeera kun aamulla säikähdin mennessäni akvan luo 8O Perjantaina osamani kuparimonniset oli puuhastelleet oikein kunnolla kutua vallisneriaan ja kantoon. En ees tiennyt että ne voivat kotioloissa lisääntyä ennenkuin luin tämän ketjun ja sivistin itseäni sillä että ne ovat melkein helpoimpia m...
Nyt täytyy kysyä näin tyhmää kysymystä vaikka akvaario harrastuksena minulle onkin tuttu. Vanhan akvani asutuksesta vastaavat miekkapyrstöt ja albiinomonniset. Nyt kun käytössä olisi isompi allas (reilu 200 l) tekisi mieleni lisätä sinne jotain uutta. Olenkin tehnyt suunnitelmia suunnitelmien jälkee...
Nostanpa vanhaa ketjua sen osalta että miten tuon leca-harkko viritelmän saa vatupassiin?
Tuolla olisi harkot valmiina odottamassa pystytystä kunhan sulavat ja kuivuvat ensin.
Miekkapysrtöissä ei todellakaan ole mitään vikaa, kauniita kaloja ja todella kivoja seurata niiden touhuja mutta jotenkin kun niitä on ollut "aina" tuntuu että nyt tarttis jotain muuta. Toisekseen hyvinvoidessaan miekkapyrstö on varsin tuottelias jälkikasvun suhteen joten kantaa täytyy jat...
Kokeilenpa minäkin onneani tämän asian suhteen :) Jotain uusia kaloja olisi kiva hankkia. 240 litraisessa altaassa on miekkapyrstöjä, 1 uros ja 4 naarasta + poikasia joille on koti muualla kunhan kasvavat sen verran että uskallan luovuttaa ne. Pohjalla on 5 albiinomonnista ja kammottavaa kotiloiden ...
Meilläkin koettiin viikolla jännittäviä hetkiä kun huomasin iltasella valoja laittaissani että akvan perukoilla uiskentelee pienen pieni väritön poikanen. Nyt niitä poikasia on 3-5, tarkkaa lukumäärää on vaikea arvioida. Täytynee odotella kunnes kasvavat senverran että näkyvät paremmin :) Äitikala o...
Tuo mun akvani on ollut nyt viikon latingissa täällä. Se tuli edelliseltä omistajaltaan suoraan käytöstä, tyhjättiin vain vedet kuljetuksen ajaksi. Testailin tänään uudestaan ja kyllä nuo samat lukemat tuli taaskin lukemiksi. Taistelukalojen sielunelämästä lueskelin lisää -matokanin- kommentin jälke...
Hei, uusi harrastaja täälläkin :) Törkeästi kyllä tunkeudun toisen ketjuun mutta kun meillä näyttää olevan samanlaisia "ongelmia" niin ajattelin kysästä tässä samassa. Eli minulla on akvaario kypsymässä (40 x 40x 80) 128 l. Ph 7.2 Kovuus 8 dGH ja nitriittitestinkin tein eikä ollut mitään. ...