Akvaariopäiväkirja

Pidä päiväkirjaa akvaariostasi, tai dokumentoi akvaarioprojektisi etenemistä täällä
Norhie
Senior Member
Senior Member
Viestit: 667
Liittynyt: 14:26, 18.01.2016
Sukupuoli: N/A
Paikkakunta: Imatra

Akvaariopäiväkirja

Viesti Kirjoittaja Norhie »

Homma sitten karkasi käsistä heti alkujaan. Sain äidiltä ylimääräiseksi jääneen hieman alle 65-litrasen akvaarion. Akva ei edes ole vielä "valmis", mutta ehdin jo kuitenkin eilen ostamaan satasella käytetyn 240 litrasen Juwel Rion, joka toistaiseksi lepäilee olohuoneessa vedettömänä. Senpä takia en sitä vielä käsittelekään.

Tuumailin kuitenkin, että olisi hauskaa kirjottaa johonkin ylös oman akvaarioharrastuksen alkutaipaleet.

Ykkösakvaario (~65 litraa) on perus kokolasiakvaario mustin silikonein. Itse akvaariosta en maksanut senttiäkään, mutta heti alussa vaihdoin vanhan 15-wattisen T8 loisteputken Tropical Riverin 18W ja 8500 kelvinin loisteputeen. Valon sävy on siis hieman sininen. Hintaa putkelle tuli noin 10€. Samalla vuorasin mustan kotelon alumiiniteipillä heijastuspinnan lisäämiseksi. Teippillä homma sujui paljon helpommin kuin säheltämällä esim. folion kanssa. Teippi taisi maksaa jotain 13€.

Netin inspiroimana päätin rakentaa oman CO2 reaktorin ja koska olen suurinpiirteen niin kaukana tee-se-itse miehestä kuin voi olla, niin eihän siitä aluksi tullut mitään. Reaktori koostui aluksi yhdestä 1.5 litran vesipullosta joka toimi "kiljupönttönä" ja pienemmästä pullosta, joka toimi filtterinä ja samalla kuplalaskurina. Ongelmana oli uotaminen. Reiät oli porattu hieman pienemmäksi kuin akvaarioletku, mutta filtteristä akvaarioon lähtevä pää vuosi, vaikka vuorasin sen aluksi akvaariosilikoonilla ja seuraavaksi ohutlevitteisellä silikoonilla. Vuoto vain jatkui ja hintaa oli kyhäelmälle kerääntynyt jo sellaiset ~20€. Porakonetta ei tosin tarvinnut ostaa, vaikka en moista omistakaan, koska velipojalta löytyi.

Ratkaisu tähänkin löytyi ja varsin simppeli! Ostin Prismasta pussillisen säilöntäkumitulppia ja purasimen. Seuraavaksi rei-itin vesipullojen muovikorkit lieriöllä ja tein reiät myös vastaaviin kohtiin kumitulppia. Tulpat sujahtivat sujuvasti korkin päälle ja tiivistä tuli. Hintaa tuli yhteensä alle 9€ +0,85€ pieneen kivennäisvesipulloon (jolla lähti myös jano) ja 0,22€ toiseen suurempaan 1,5 litran pulloon (jolla myöskin lähtee jano). Pienestä pullosta tuli uusi filtteri ja suuremman pullon kytkin vanhaan reaktoripulloon. Akvaarion päähän kaivoin käytetyn ilmastinkiven, joka ei minulle siis maksanut mitään. Noin kymppi CO2 reaktorista ei ole minusta paha hinta.

Rakentelin myös akvaarion taka- ja sivuseiniin säädettävillä ilmaventtiileillä ja ilmastinkivillä monimutkaisen ilmastinverkoston ja koska ne perrr...hanan venttiilien muoviset ilmaputket ovat varsin hanakoita irtoamaan korjailin koko hommaa useampaan otteeseen. Lisäksi venttiilin säätäminen pohjassa akvan ollessa täynnä on helv... hyvin haasteellista. Lopuksi kyllästyin ja nyt takaseinää pitkin kulkee vain yksi letku jossa neljä liitäntää - ja niistäkin vain kaksi käytössä. Ylimääräiset olivat joka tapauksessa kasvien tiellä. Tuhlasin kuitenkin varmaankin 40-50€ liittimiin, letkuihin, imukuppipidikkeisiin ja takaiskuventtiileihin.

Jatkossa varmaan vedän pääletkun ja säädettävät T-liittimet akvaariolasin yläreunaan ja sitten letkut pohjaan ilmastinkiviä varten. Tekee säätämisestä helpompaa. Ilmapumppuna toimii Zoopermarketista ostettu AMTOP Ilmapumppu (8,85€).

Filtteriksi tuli niin ikään Zoopermarketista ostettu Eheim Pickup 160 (27,84€), joka on tietenkin omaan pikku purkkiini ylimitoitettu, mutta parempi niin. Ostin samalla myös Eheim Compact 300 kiertovesipumpun (12,66€) hätävarakierrättimeksi.

Pohjakoristeeksi ostin Tampereen Akvaariokalalta Azalea 45€ juurakon ja 64€ juurakon varalle. Näin jälkikäteen ajatellen moinen rahantuhlaus puuhun hieman puistattaa, mutta ovathan ne kivannäköisiä. Vastaavia tuli tosin vastaan ulkomaisista verkkokaupoista alle 15€ hintaan. Tampereen Akvaariokalan asiakaspalvelussakaan ei ole mitään moitteita, joten pysyy jatkossakin varmasti listoilla.

Hinta akvalla tähän mennessä noin 260€ kun lasketaan mukaan nuo juurakot ja kaikki ylimääräinen rahantuhlaus. Oikeasti tuo olisi alle satasen kun vähentää juurakot ja nuo idioottimaiset kikkailut ilmastinputkien, sekä ongelmat kiljupöntön kanssa. Toki osa noista ilmastintarvikkeista meni käyttöön ja loputkin ovat käyttökelpoisia - ja kokemus tietenkin kasvoi.

No tämä nyt näkyi olevan DIY posti. Kirjottelen kohta lisää kaloista ja kasveista! :)
2x 240-litraa (seurala), 1x 180-litraa (evakkoallas), 1x 140-litraa (monnila), 1x 110 litraa (karanteeni), 1x 60 litraa (mysteerikuutio), 1x 60-litraa (taistoevakkola) ja aivan liikaa sekalaisia muovikippoja poikasille. Lue akvaariopäiväkirjaani.
Norhie
Senior Member
Senior Member
Viestit: 667
Liittynyt: 14:26, 18.01.2016
Sukupuoli: N/A
Paikkakunta: Imatra

Re: Akvaariopäiväkirja

Viesti Kirjoittaja Norhie »

Akvaariokasvit

Akvaarion kasvit ovat Tropican 1-2 Grow kasveja hankittuna Zoopermarketista. Olisin tilannut osan Helsingin Akvaariokeskuksesta, mutta kyllästyin jo heti alkuun ko. paikan asiakaspalveluun - tai siis sen puutteeseen. Suomalaiset firmat eivät vieläkään oikein tunnu hallitsevan verkkokauppaan liittyvää asiakaspalvelua.

Zoopermarketista puolestaan saa hemmetin hyvää suomenkielistä palvelua. Esimerkkinä mokasin yhden kasvitilauksen ja kun sana vaihtotoiveesta ei ehtinyt heidän varastolle ajoissa, niin Marika Zoopermarketin asiakastuesta lähetti oikean kasvin ilmaiseksi tilalle!

Akvan kasvit ovat:
Aluksi tilasin vahingossa Cabomba Carolinianaa (eli karkeaviuhkalehteä) kun en tajunnut katsoa, että se voi olla ravuille vaarallinen kasvinsuojeluaineiden takia. Lähetin viestin, että vaihtakaa Pogostemon Erectukseen. Marika oli lomilla (hoiti asiakaspalvelua lomaltaan!) ja jostain syystä tuo vaihtopyyntöni ei saavuttanut varastoa, joten väärä kasvi tuli.

Marika kuitenkin totesi, että heidän moka (vaikka minunhan se oli) ja laittoi uuden kasvin tulemaan, joka tuli eilen. Muut kasvit tulivat jo noin viikko sitten ja Rotalat etenkin innostuivat kasvamaan. Käytännössä viikossa niiden korkeus on tuplaantunut. Itkusammalkin on näköjään lähettänyt "etäispesäkkeitä". Löysin nimittäin toiselta puolelta jurakkoa yllätyskasvun.

Tuo ruohomainen neulaheinä ei oikein ole kasvanut mihinkään, mutta se onkin erittäin hidaskasvuinen. Niitä tuli kaksi purkkia ja perhana, että oli vaikea istuttaa ne. Ensinnäkin niiden jakaminen osiin ohjeiden mukaan aiheutti laittoman paljon hajonneita nippuja. Lisäksi irtosivat kokoajan pohjasta ja ovat nytkin sen näköisinä tupsuina, että näinköhän edes kasvavat.

Sammaleet oli helppo kiinnittää normaalilla ompelulangalla ja rotalatkin sujahtivat sujavasti paikoilleen. Sammaleita en käynyt pilkkomaan, vaan kiinnitin kokonaisina. Tuo isonäkinsammal olikin hyvin pieni ja itse asiassa matkan aikana ilmeisesti yksi sen "varsista" oli katkennut.

Nuo Pogostemon Erectukset oli myös suhteellisen haasteellinen istuttaa, koska olivat kasvaneet niin toistensa lomaan kiinni. Sain kuitekin purettua setin, että katsotaan mitä tulee. Ne nimittäin tarvitsevat paljon valoa ja hiilidioksidilisää. Kuten linkkien takaa näkyy, niin suurin osa kasveista oli "keskitasoa" haasteellisuudeltaan. Vain isonäkinsammal ja rotala ovat "helppoja".

Tyhmästä päästä kärsii jälleen koko ruumis...

Sitten ne kasvien kanssa tehdyt typeryydet, eli ostin Zoopermarketista Tropican hienot kasvipinsetit (15,98€), joiden päät eivät edes kunnolla osu vastakkain yhteenpainettaessa. Ostin myös tropican kasvisakset (21,32€) trimmausta varten, jotka ovat varmasti ihan moitteettomia siihen, mutta kun sekä ruostumattomia pinsettejä, että saksia saisi AliExpressiltä luokkaan alle 5€/kpl. Hieman yli 4€ Trixien lämpömittaria en sentään kadu, vaikka senkin hinta on Zoopermarketilla puolittunut!

Hinta noin 95€ tälle paketille kasvien, lämpömittarin ja muiden härpäkkeiden kanssa. Tuosta olisi voinut leikata noin 30€ pois jos olisi katsonut ensin AliExpressin läpi.

Kannattaa muuten kasvien kanssa noudattaa tuota Tropican kehotusta: istuta joko tyhjään akvaarioon tai max pari senttiä vettä. Helpottaa elämää.
2x 240-litraa (seurala), 1x 180-litraa (evakkoallas), 1x 140-litraa (monnila), 1x 110 litraa (karanteeni), 1x 60 litraa (mysteerikuutio), 1x 60-litraa (taistoevakkola) ja aivan liikaa sekalaisia muovikippoja poikasille. Lue akvaariopäiväkirjaani.
Norhie
Senior Member
Senior Member
Viestit: 667
Liittynyt: 14:26, 18.01.2016
Sukupuoli: N/A
Paikkakunta: Imatra

Re: Akvaariopäiväkirja

Viesti Kirjoittaja Norhie »

Kalat ja Hoitotarvikkeet

Kalojen takiahan kai se akvaario hommataan, mutta minusta tuo rakentelukin oli mukavaa - vaikka en siis mikään DIY ihme olekaan. Akvan kalasto oli pitkään vaiheessa, mutta loppujen lopuksi päädyin ottamaan sinne Rusokiilakylkiä ja Kirsikkasukarapuja.

Kalat ja katkat tulevat Norppiksesta. Oikeastaaan vasta kalat. Sukaravut eivät ole vielä tulleet. Norppiksen myyjä muuten osaa asiansa ja sanokoon muut mitä sanoo, mutta minä pidän hänen suorasta tyylistään. Norppiksessa kaikki kalat ovat ainakin viikon karanteenissa ennen kuin niitä edes lähdetään myymään ja kalat ovat reippaita ja värikkäitä. Samaa ei voi sanoa ihan kaikista lähialueen "kalakaupoista".

Rusokiilakylkiä on 10 kpl ja ovat kaikki yhtä luukuunottamatta varsin reippaita vipeltelijöitä. Itse asiassa en edes tiedä mihin se yksi aina katoaa. Akvaariossa ei ole edes kovin paljon piileskelytilaa, koska kasvit ovat pieniä. Silti mokomaa sinttiä ei löydy mistään. Luulin jo, että on heittänyt henkensä, mutta kyllä se välillä toisten joukkoon liittyy.

Akvaariokalasto tällä hetkellä:
Suosittelen muuten Rusoja itse. Eivät ole todellakaan ronkeleita kaloja ja reippaita ovat myöskin. 10 kpl on melkein se minimiparvikoko. Enempää kalaa ei minun ~65 litran pikkupurkkiini mahtuisikaan.

Hoitotarvikkeista

Aloittelevana idioottina herkesin taas törsäämään ihan joutavaan. Hoitotarvikkeet tilasin pääasiassa Zooplussalta, josta niitä irtoaa aikasen halvalla. Mukaan tuli niin oikeasti hyödyllistä, kuten Easy-Life Profito, että hyödytöntä kuten Tetra Crystal Water (nolottaa!)

Alla ostoslista:
  • Akvastabil Aqualife Vedenparannus (150 ml) - á 5,33€ - ihan ok tuote vedenvaihtoihin
  • Tetra AquSafe (500ml) - á 11,99€ - ihan ok tuote vedenvaihtoihin
  • Tetra Algumin Levänpoisto (500 ml) - á 16,99€ - toimii, mutta mahdollisesti tarpeeton
  • TetraAqua Easybalance (250ml) - á 8,99€ - höpötuote, jos huolehtii vedenvaihdoista
  • Tetra CrystalWater (250ml) - á 9,99€ - höpötuote, enkä edes halua liian kirkasta vettä
  • Tetra SafeStart (100ml) - á 9,99€ - ostin boosteriksi, vaikka allas kypsyi ihan hyvin itsestään
  • TetraTest 6 in 1 -testiliuskat x2 - á 10,99€
  • Easy-Life Profito 500 ml kasvilannoite - á 7,99€ - yleislannoite
  • Easy-Life Filter Medium Suodatinmateriaali (500ml) - á 10,99€
  • Easy-Life EasyCarbo (500ml) - á 12,99€ - CO2 nestelannoite, mutta myös levää vastaan toimiva
  • Easy-Life Ferro (500ml) - á 10,99€ - rautalannoite
Lisäksi Norppiksesta ostin Vooglea, joka oli siinä 12€ hujakoilla. Jossain välissä tuli taas sellainen, mitä vit... ja laitoinkin sen johdosta postia Easy-Lifen porukoille. Kysyin suoraan, että mitä voi listalta napsia pois ja mitä heidän erilaiset tuotteet voivat korvata. Tarkoitus on rajata jatkossa kaikki kahteen tai kolmeen tuotteeseen. Easy-Life siksi, että heidän tuotteensa ovat edullisempia kuin esim. Tetran.

Jahka nämä kaikki loppuvat, niin lähtee voimaan kolmen tuotteen testi ja ne ovat:
  • Easy-Life Profito yleislannoite (kasvien ainoa lannoite kiljupöntön lisäksi)
  • Easy-Life Filter Medium (vedenvaihdot ja veden yleinen laatu)
  • Easy-Life Catappa-X (kalojen vastustuskyky ja yleinen terveydenhoito)
Niin ja Norppiksen myyjän kanssa juteltiin, että pääasiallinen syy miksi akvaariokaupat kuolee suomessa on ulkomainen nettimyynti. Kalojen katteella ei kuulemman kauppaa pyöritetä, vaan rahat tulee oheistuotteista. Pitääkin alkaa suosia paikallisyritystä. Mistäs minä kalat saan jos Norppiskin lopettaa kalamyynnin?

128-140€ on muodostunut litkujen hinnaksi (en muista sitä Vooglen hintaa). Jatkossa ei muuten varmasti enää muodostu....
2x 240-litraa (seurala), 1x 180-litraa (evakkoallas), 1x 140-litraa (monnila), 1x 110 litraa (karanteeni), 1x 60 litraa (mysteerikuutio), 1x 60-litraa (taistoevakkola) ja aivan liikaa sekalaisia muovikippoja poikasille. Lue akvaariopäiväkirjaani.
Norhie
Senior Member
Senior Member
Viestit: 667
Liittynyt: 14:26, 18.01.2016
Sukupuoli: N/A
Paikkakunta: Imatra

Re: Akvaariopäiväkirja

Viesti Kirjoittaja Norhie »

Otan vinkkejä vastaan akvaarion kuvaamiseen liittyen!

Nappasin muuten akvasta (huonon) videon ja muutaman (huonon) kuvan. Tuo oma känny on wanha ja siinä on surkia kamera. Muutenkin pitää viilata noita asetuksia, että ottaa vedestä paremmin kuvia. Työkännyllä ehkä onnistuu paremmin - tai sitten ei.

Nuo pikkupirulaiset on niin nopeita, että on vaikea saada kuvaa, jossa edes osa laumasta olisi enemmän tai vähemmän paikoillaan. Vieläpä sellaisessa kohdassa, missä näkyy värit. Normaalisti haahuilevat 3-5 kalan ryhmissä, mutta ryhmittyvät kun tulen lähelle, tai jos olen soutanut kädet akvaariossa, mitä tapahtuu aika usein. Muutenkin ovat vasta viikon vanhoja altaassa. Kyllä ne tottuu.

Virtaus oli aikaisemmin kohti akvaarion vasenta etunurkkaa, mutta vaihdoin sen tänään kohti vasenta takanurkkaa. Rusot oli hieman ihmeissään, koska niistä oli hauskaa syöksyä pitkin takaseinää ja pyöräyttää ympäri suodattimen alta, mutta nopeasti ne tottui ja nyt syöksyvät veden vauhdittamina taas toiseen suuntaan.

Kuten kuvasta näkyy niin akva on aika spartalainen tällä hetkellä, koska kasvit ovat vielä pieniä. Kuplapatsaat tulevat luonnollisesti kahdesta ilmastinkivestä ja sotkevat omalta osaltaan vettä.
Kaikki kasvit tulleet 15.7.2016 paitsi Pogostemon Erectus, joka saapui 22.7.2016

Neulaheinät muodostavat noita tupsuja etualalle. Kuten aikaisemmin mainitsin, niin ne ovat hidaskavuisia ja kohtalaisen vaativia valon ja hiilidioksidin suhteen. Todennäköisesti "hankalin" kasvi tuon pogostemon erectuksen ohella. En niitä tässä vaiheessa käy leikkailemaan, vaan katsotaan miltä kuukauden päästä näyttää. Periaatteessa niiden pitäisi levitä matoksi, mutta saa nähdä...

Rotala Rotundifoliaa (eli Hentorotalaa) on suurin pusikko akvan vasemmassa reunassa, mutta juurakon takana on yksi suurempi puska ja itse asiassa tuohon vasemmallekin jää heti itkusammaleen oikealla puolelle ja juurakon "väliin" nippu. Niitä on myös muutama hassu kappale oikealla ison kiven vieressä. Etenkin tuo vasemmalla oleva rotalapuska on kasvanut huimaa vauhtia. Käytännössä korkeus on tuplaantunut siitä mitä oli tullessa - eli viikossa. Hentorotaloiden pitäisi olla nimestä huolimatta aika kestäviä ja nopeakasvuisia, sekä muutenkin helppohoitoisia kasveja.

Itkusammal on siis kiinnitetty normaalilla ompelulangalla tuohon juurakon vasemmanpuoleiseen ulokkeeseen, heti ym. rotalapuskien väliin. Se oli alunperinkin kohtalaisen suuri, mutta villiintynyt kovasti. Kuvasta ei kunnolla näy, mutta jotain kautta sitä on päätynyt itsekseen myös juurakon oikealle puolelle. Itkusammal ei vaadi hiilidioksidilisää, mutta vaatii suhteellisen paljon valoa, eli ei kannata laittaa sitä kohtiin, missä muut kasvit varjostavat.

Isonäkinsammal kasvaa kuvassa keskellä juurakkoa, eli ne vihreät "lonkerot" kuuluvat siis isonäkinsammaleelle. Sammal oli tullessa suunilleen etualalla näkyvän lonkeron kokoinen, eli se on kasvanut hurjaa vauhtia, vaikka pitäisi olla hidaskasvuinen laji. Helppohoitoinen, ei vaadi paljon valoa tai hiilidioksidia.

Pogostemon Erectus (käsittääkseni jokin patsulilajike) on istutettu eilen ja pitää olla pirun hyvät silmät, jos sen niput tuolta erottaa. Ne on nimittäin laitettu pääasiassa tuonne taka-alalle. Tosin sen vasemmanpuoleisen rotalapuskan molemmilla puolilla on yksi kasvi ja samaten on oikealla olevan ison kiven edessä kaikkiaan 3 kpl. Ne eivät vaan kuvasta kunnolla näy, kun niistä on ehkä maksimissaan puoli senttiä pohjasoran yläpuolella. Kasvavat saman kokoisiksi Rotalan kanssa, eli 15-30+ senttiä, mutta vaativat paljon enemmän valoa ja hiilidioksidilisän, muuten sulaa akvaarioon. Voi olla, että joudun vaihtamaan rotaloiden ja näiden paikat.
2x 240-litraa (seurala), 1x 180-litraa (evakkoallas), 1x 140-litraa (monnila), 1x 110 litraa (karanteeni), 1x 60 litraa (mysteerikuutio), 1x 60-litraa (taistoevakkola) ja aivan liikaa sekalaisia muovikippoja poikasille. Lue akvaariopäiväkirjaani.
Norhie
Senior Member
Senior Member
Viestit: 667
Liittynyt: 14:26, 18.01.2016
Sukupuoli: N/A
Paikkakunta: Imatra

Re: Akvaariopäiväkirja

Viesti Kirjoittaja Norhie »

Akvaarion valot napsahtivat päälle normaalisti kello kahdeksan kiitos Rajamarketista hankitun ajastimen. Tuo on tosin ollut jo toiminnassa viime tiistaista asti. Hinta oli alle 5€.

Valosykli on 12h jaettuna kahteen osaan. Valot napsahtavat päälle siis klo 8:00 ja pois klo 22:00. Välissä on kahden tunnin tauko klo 13-15. Pointtinahan tässä on se, että levät reagoivat valon muutokseen huomattavasti nopeammin kuin kasvit. Suomeksi siis kasvit jatkavat tuon 2h ajan yhteyttämistä (fotosynteesi) kun taas levien yhteyttäminen häiriintyy - tai siis näin olen Internetin ihmeellisen maailman antanut itselleni kertoa. Luonnollisesti kaikki Internetissä kerrottu on aina totta (mutta tämä lienee oikeasti totta)!

Toistaiseksi levää ei löydy, mutta akvaario onkin uusi ja osa vedestä vaihtunut käytännössä päivittäin johtuen akvaarion sorkkimisesta. Sorkkimisesta nimittäin jää ikävä rasvainen kalvo jos pintavettä ei vaihda. Voisikin hommata pitkiä muovikäsineitä... joka tapauksessa valon lisäksi vedenvaihto auttaa leviä vastaan, koska se vähentää akvaariosta nitraattia. Nitraatista sitten aasinsiltana vesiarvoihin.

Vesiarvojen mittaukseen käytän Tetran 6 in 1 liuskatestejä, jotka ovat edullisia ja minun käyttööni varmasti tarpeeksi tarkkoja. Rusokiilakyljet eivät kuitenkaan ole sieltä herkimmistä päästä. Sukaravut tosin ovat, mutta luotan niiden selviämiseen. Paketissa on 25 testiliuskaa, joilla voi mitata kloorin (Cl2), kokonaiskovuuden (GH), karbonaattikovuuden (KH), nitriitin (NO2), nitraatin (NO3), ja happamuuden (pH).

Rusokiilakyljet eivät siis ole kovin ronkeleita, mutta viihtyvät pehmeässä, hieman happamassa vedessä. Hiilidioksidi muuten tekee vedestä hapanta, koska osa veteen liuenneesta hiilidioksista muuttuu hiilihapoksi. Tämä puolestaan laskee veden pH arvoa.

Hämäsi muuten pirusti tuo GH ja dH aluksi. GH on siis lyhenne kokonaiskovuudelle ja dH on mittayksikkö, jota käytetään sekä GH:lle, että KH:lle.

Rusokiilakylki vaatisi seuraavat lukemat:
  • Lämpötila: 23-28
  • pH: 6,5-6,8 lienee optimaalinen, mutta oikeasti kestää yli asteen heitot suuntaan ja toiseen hyvin
  • GH: 1-12 dH (eli erittäin pehmeästä keskikovaan)
Imatran vesi on luonnostaan pehmeää, mutta sen happamuudesta minulla ei ole hajua. Olettavasti hieman hapanta. Olen aika surutta iskenyt akvaarioon mahdollisimman kylmän veden suoraan hanasta ja tipauttanut perään vedenkäsittelyaineet. En siis tee niin, että ensin purkkiin vettä ja mömmöt sisään ja odotellaan lämpötilan tasaantumista. Luonnossakin vesiarvo vaihtelevat (tosin eivät nopeasti) joten asteen heitto suuntaan tai toiseen ei juurikaan rusokiilakylkien kaltaisia kestäviä kaloja hetkauta.

Akva pysyy luonnostaan noin 25 asteisena +/-1 aste riippuen valitsevasta säästä. Tällä hetkellä tilanne on liuskatestin ja mittarin mukaan seuraava:
  • Lämpötila: karvan auki 26
  • Kloori: 0
  • pH: ~7 (neutraali)
  • Karbonaattikovuus (kH): ~5
  • Kokonaiskovuus (GH): ~4
  • Nitriitti: 0
  • Nitraatti: ~10-15
Sikäli mielenkiintoista, että vesi on säilynyt jotakuinkin neutraalina hiilidioksidilisästä ja juurakosta huolimatta. Kokonaiskovuus on kyllä noussut hieman, koska aikaisemmin se näytti "harmaata" eli nollaa. Karbonaattikovuus on itse asiassa Tetran aseteikolla vaikea arvioida, koska minun on voimakkaan vihreä, jota ei asteikolta löydy. Se sijoittunee tuohon 3 ja 6 välille.

En muuten ole vielä kertaakaan putsannut filtteriä. Pitääkin putsata tänään, koska se on varmasti imenyt noita kasvinpalasia.
2x 240-litraa (seurala), 1x 180-litraa (evakkoallas), 1x 140-litraa (monnila), 1x 110 litraa (karanteeni), 1x 60 litraa (mysteerikuutio), 1x 60-litraa (taistoevakkola) ja aivan liikaa sekalaisia muovikippoja poikasille. Lue akvaariopäiväkirjaani.
Norhie
Senior Member
Senior Member
Viestit: 667
Liittynyt: 14:26, 18.01.2016
Sukupuoli: N/A
Paikkakunta: Imatra

Re: Akvaariopäiväkirja

Viesti Kirjoittaja Norhie »

Latasin uuden videon (20s, ~28 megaa). Säädin hieman kännykkäkameran asetuksia ja nyt ei ole enää ihan niin ylivalottunut.

Enpä muistanut eilen mainita, että tuo Googlen oma videontoistosofta heikentää automaattisesti kuvan laatua. Kannattaa klikata yläreunassa olevaa "download" nuolta ja avata se koneen omalle videontoisto-ohjelmalle. Siis jos kiinnostaa.

En muuten meinannut tehdä tästä postittelusta päivittäistä tapaa, vaikka nyt näitä olenkin kahden päivän sisällä useamman postin jo heittänyt. Aiheet ovat kuitenkin keräytyneet noin kuukauden ajalta. Aloitin tämän lähinnä omaksi muistin virkistykseksi, mutta näkyyhän sitä muutama muukin ihminen jo lukeneen (tai sitten vain hakukoneet ja omat sivun refreshit :roll: ).

Sen verran sanottava vielä edelliseen postaukseen liittyen, että sain aivan epätävallisen hienon idean ja katsoin Imatran vesiarvot kaupungin sivulta. Nerokasta, eikö?

Imatran veden happamuus on 7,8 - 8,0 (lähtevä vesi 8,0). Ei siis hapan, vaan emäksinen! Akvassani se on nyt siis noin seiskan paikkeilla, joten perun puheeni hiilidioksidin ja juurakoiden vaikutuksen puutteesta. pH:ta pitäisi tosin vielä saada alaspäin hieman.

Kovuus on 4,7 dh:ta mikä näyttää vastaavan testin tulosta. Klooriakin löytyy lähtevästä vedestä 0,2 mg/l ja sitä lienee tulee lisää matkan varrella, koska laatuvaatimus on alle 1,0 mg/l. Akvassa ei sitä kuitenkaan testin mukaan ole. Muut arvot voikin sitten lukea sivulta.

CO2 reaktori pulputtaa tasaista kupla per sekuntti vauhtia. Starttasin sen muuten eilen uudelleen, kun lisäsin siihen tuon toisen pullon. Jatkossa varmaan starttaan ne hieman eri aikaan vaihtojen takia. Seos on varsin simppeli ja pitäisi kestää nettilähteen mukaan parisen viikkoa.

Tulipa muuten hankittua ennen reaktorin pystyttämistä Tropican CO2 diffuusori(8,52€), mutta nuo pöntöt eivät tuota tarpeeksi painetta, joten turha ostos. Wanha ilmastinkivi toimii paremmin - tai no ei ihan. Se pitää ärsyttävää sihinää/kurlutusta. Pitänee kokeilla puista "ilmastinkiveä". Toivottavasti noita Norppiksesta saa.

Kalat muuten kokivat tänään kirjaimellisesti maailmaansa järisyttävän kokemuksen ja viettivätkin sen seurauksen puolisen tuntia tiiviissä parvessa paikallaan suodattimen vieressä. Siivosin nimittäin kirjahyllyn kaikesta akvaariokamasta ja tuo akva on kirjahyllyn alakaapin päällä. Samassa kaapissa säilytän kalatavaroita. Sen verran tuli liikettä ja tärinää, että säihkähtivät.
2x 240-litraa (seurala), 1x 180-litraa (evakkoallas), 1x 140-litraa (monnila), 1x 110 litraa (karanteeni), 1x 60 litraa (mysteerikuutio), 1x 60-litraa (taistoevakkola) ja aivan liikaa sekalaisia muovikippoja poikasille. Lue akvaariopäiväkirjaani.
Norhie
Senior Member
Senior Member
Viestit: 667
Liittynyt: 14:26, 18.01.2016
Sukupuoli: N/A
Paikkakunta: Imatra

Re: Akvaariopäiväkirja

Viesti Kirjoittaja Norhie »

Kalaparven koko huventunut kahdeksaan kalaan käytännössä. Numero kymmenen on kadonnut kokonaan. Sitä ei yksinkertaisesti löydy mistään. Todennäköisesti löytyy myöhemmin kuolleena jostain juurakon kolosesta vettä myrkyttämästä.

Numero yhdeksän taas oli tänään pohjassa surkean näköisenä ja kun hätistelin hieman roikkui nenä kiinni pinnassa. Sen verran pieniä nuo sintit ovat, että vaikea sanoa vaivaako sitä joku tauti. Tekisi melkein mieli ottaa sakset ja sanoa nips ko. kalalle. Seurataan huomiseen. Eilen se kuitenkin oli vielä ihan virkeä ja vauhtia piisasi. Värikäskin on. Mietin sitäkin, että olisiko spurttien aikana lyönyt itsensä akvan seinään, tai kiveen, kun ne harrastavat tuota suodatinsurffausta ahkerasti, ja osa kolauttaa ittensä aika vauhdilla akvaariolasiin jarrujen pettäessä.

Otin varmuuden vuoksi hiilidioksidilisän pois ja nostin hieman sisäsuodattimen ulostuloa korkeammalle. En kyllä usko CO2 myrkytykseen, saati sitten ammoniakkimyrkytykseen, kun muut ovat reippaita. Tämäkin on siirtynyt takaisin pohjaan. Ei tekisi vain mieli tehdä tuota CO2 poistoa, kun sen äkilliset vaihtelut eivät tee hyvää vesiarvoille.

Norppiksessa ei ollut puisia ilmastinkiviä, kuten ei myöskään SuperPetissä. Ei löytynyt myöskään CO2-testiä Superpetistä. Norppis menikin tänään jo viideltä kiinni, joten sinne en ehtinyt. Joten tilaisin molemmat Akvaarioon.fi sivulta, jossa on Sander ilmastinkiviä ja samalla tilasin Hiilidioksiditestin ja Ammoniakkitestin. En kyllä edelleenkään usko, että akvassa ammoniakki on, tai muutkin kalat oireilisi. Niin ja pipetin, ja akvaarioruiskun, ja yhden takaiskuventtiilin. Tuolla on kaikkea kivaa tilpehööriä.

Täytyy sanoa, että hävyttömät hinnat pakettikuletuksista. Ei paljon Suomesta kannata verkosta ostaa, kun halvimmillaan toimituskulut on 6,90€ pakettiautomaatista. Kiinasta ei yleensä maksa toimitus mitään, mutta toimitusajat ovatkin sitten luokkaa 2 vkoa - 3kk. Saksa on hyvä vaihtoehto, koska esim. Zooplussalta kun tilaat 50€ edestä niin kuljetus ei maksa mitään. Jos menee alle tuon niin maksaa vain 4,99€ ja paketti tulee DHL:n tuomana suoraan kotiovelle (tai minun tapauksessa töihin)! Enpä tosin alle 50€ tuolta mitään tilaisi.

Voisi olla fiksumpaa vain nipsiä tuo kala ja ostaa pari korvaavaa tilalle. No sinne nyt kuitenkin meni taas 42,55€, josta ALV:n osuus 8,24€ ja kuljetus 6,90€. Olen varmaan käyttänyt tähän akvaariohömppään enemmän rahaa kuukaudessa kuin itseeni koko vuodessa. Eipä sen puoleen tilin pohja alkaa näkyä. Nyt pitäisi kärvistellä 15.8. asti loppurahoilla. Kaurapuuro on halpaa! :)
2x 240-litraa (seurala), 1x 180-litraa (evakkoallas), 1x 140-litraa (monnila), 1x 110 litraa (karanteeni), 1x 60 litraa (mysteerikuutio), 1x 60-litraa (taistoevakkola) ja aivan liikaa sekalaisia muovikippoja poikasille. Lue akvaariopäiväkirjaani.
Norhie
Senior Member
Senior Member
Viestit: 667
Liittynyt: 14:26, 18.01.2016
Sukupuoli: N/A
Paikkakunta: Imatra

Re: Akvaariopäiväkirja

Viesti Kirjoittaja Norhie »

Numero yhdeksän on siirtynyt taivaalliseen kala-altaaseen, mutta jättänyt jotain jälkeensä. Nimittäin noin 2mm pitkän pikkusintin. Syynä kalakatoihin ei siis todennäköisesti ollut ammoniakkipiikki, eikä kalataudit, vaan matkan ja kutemisen aiheuttama stressi. Olettaen, että kysessä oli numero yhdeksän poikanen, eikä kadonneen numero kymmenen.

Vähän huolestutti kyllä, kun numero seitsemän löytyi tänään lepäämästä akvaarion filtterin päältä laiskan oloisena. Ei se siis sitä filtteriä vasten ollut, vaan huljutteli itseään ja aukoi suutaan. Todennäköisesti ne mätimunat ovat jossakin siellä ja pisteli niitä parempiin suihin. Ilmankos kaikilla on niin kiire pyöriä sieltä filtterin takana. Vai olisiko tämä kuitenkin numero seitsemän vaavi.

Nyt iski sitten ongelma: ei ole lapsiallasta eikä myöskään poikasruokaa. En edes tiedä mitä moiset syövät! Toimisikohan 10l muoviämpäri hätäaltaana? Kolmen litran lasipurkki on varmaan liian pieni? Ilmastinkivi siihen löytyy, mutta ei filtteriä. Mitäs minä noille syötän? Jotain nestemäistä vai artemiaa? Vai pärjäävätkö normaaliakvassa ja löytävät jotain syötävää sieltä? Apua!

Ostin muuten hätäpäissäni Norppiksesta Prodbio Start Up 6:n (18,90€) kun ei ollut suoraan ampulleja. Vaihdoin kanssa Akvaarioon.fi tilauksen ammoniakkitestin Prodibio Bio Digest 6:een ja luovuin samalla pipetistä. Eihän minua varsinaisesti kiinnosta onko siellä ammoniakkia, vaan miten siitä pääsee eroon. Tuumailin, että miksi ostaa ammoniakkitesti kun samalla hinnalla saa ampullit, jotka säilyvät vaikka kuinka pitkään!

Pitää muuten kehasta Aapelin Akvaarion (eli juurikin tuon Akvaarion.fi) omistajaa Petriä - tai ainakin käsittääkseni hän omistaa sen - jaksoi tänään nimittäin vastailla kärsivällisesti posteihin, kun vaahtosin akvaariosta.

Nyt sille pipetillekin olisi ehkä tullut tarvetta...
2x 240-litraa (seurala), 1x 180-litraa (evakkoallas), 1x 140-litraa (monnila), 1x 110 litraa (karanteeni), 1x 60 litraa (mysteerikuutio), 1x 60-litraa (taistoevakkola) ja aivan liikaa sekalaisia muovikippoja poikasille. Lue akvaariopäiväkirjaani.
Norhie
Senior Member
Senior Member
Viestit: 667
Liittynyt: 14:26, 18.01.2016
Sukupuoli: N/A
Paikkakunta: Imatra

Re: Akvaariopäiväkirja

Viesti Kirjoittaja Norhie »

Aapelin akvaarion paketti tuli ja sen mukana siis Tetran CO2 testi.

Täytyy sanoa, että nyt tuntuu tavallistakin typerämmältä. Testissä on kaksi mittalasia, kaksi reagenssiä, ja valkoinen lätkä. Lätkä on väriasteikko, jossa on mustalla rajattu valkoinen ympyrä ja vaaleanpunainen ympyrä. Ohje sanoo seuraavaa:
  1. Huuhtele mittalasit testattavalla vedellä
  2. Täytä mittalasit testattavalla vedellä 20 ml:n merkintään asti
  3. Aseta molemmat mittalasit vierekkäin väriasteikon valkoiselle pinnalle. Mittalasi A on tarkoitettu vertailuun, mittalasia B käytetään mittaukseen.
  4. Ravista reagenssia 1 sisältävää pulloa ja tiputa 5 tippaa mittalasiin B
  5. Ravista testireagenssia 2 sisältävää pulloa ja tiputa 5 tippaa mittalasiin B
  6. Ravista mittalasia B jokaisen reagenssin 2 reagenssitipan jälkeen ja laske tippojen määrä siihen, kunnes väritys muuttuu kalpean vaaleanpunaiseksi
  7. Kun mittalasissa B syntyy kalpean vaaleanpunainen väritys (katso väriasteikko), joka kestää 30 sekunttia, mittaus on suoritettu ja CO2-pitoisuus (mg/litra) voidaan laskea. Värimuutos voidaan havaita parhaiten katsomalla mittalaseihin ylhäältä käsin ja vertaamalla mittalasin B väriä väriasteikon ja vertailumittalasin A väriin.
Reagenssin 2 tippojen määrä, joka värjäytymiseen tarvittiin, antaa kahdella kerrottuna tulokseksi CO2-pitoisuuden. Näin viisi tippaa reagenssiä 2 (5x2) vastaa CO2-arvoa 10mg/litra.

Selvä, mutta nyt herää pari kysymystä. Mitä hemmettiä hyödyttää tuo mittalasi A, johon ei laiteta veden lisäksi mitään, ja joka säilyy veden värisenä. Sehän on ihan joutava, kun kyllä valkoista taustaa vasten näkyy milloin väri alkaa muuttua. Vai pitäisikö tämä laittaa sen vaaleanpunaisen ympyrän päälle?

Tiputtelin kiltisti viisi tippaa ykköreagenssia mittalasiin B ja sitten tippa kerrallaan kakkosregenssia. Ensin ei tapahtunut mitään ja sitten väri alkoi noin 16 tipan jälkeen muuttua jyrkästi - tai siis väri tuli esiin. Tippa 17 oli haalea, kun taas tippa 18 jo hyvinkin tumma. Se vain muuttui violetiksi - ei siis vaaleanpunaiseksi. Ei lähellekään tuossa läpyskässä olevaa väriä.

Taitaa olla ihan huuhaa testi. Netistäkin vastaavia mielipiteitä löytyy.

Laitoin kuitenkin hiilarisysteemiin liittimellä säädön ja nyt kuplia tulee vain 1/5 sekunttia. Kyllähän siellä varmaan liikaa hiilidioksidia kuitenkin oli. Netti on vähän hämärä noiden kuplamäärien suhteen. Toiset sanovat, että vertaile PH-arvoon ja karbonaattikovuuteen ja säädä sen mukaan. Toiset taas sanovat 10 kuplaa / minuutti / 100 litraa. Löytyy kanssa epämääräisiä 1 kupla sekuntti/2 kuplaa sekuntti/kupla joka toinen sekuntti jne.

Yksi 1,5 litran pullollinen riittä tahtiin 1 kupla/2-3s, joten tuo toinen pullo oli paitsi turha myös suorastaan tuhoisa. No. Siirrän tämän systeemin sitten tuohon isoon akvaan ja teen tälle uuden. Tuon hiilidioksikaavion mukaan minun akvassani on 15-25 mg/l (pH 6,8 - 7.0 ja KH5). 25 olisi aika optimaalinen lukema. Minun kaloille tuo kupla per sekuntti oli selvästi liikaa. Lopettivat tuon jatkuvan filtterisurffailun ja ovat muutenkin pirteämmällä päällä. No toivottavasti joku lukee tätä ja ei tee samoja virheitä perässä.

Pikkufisua ei enää näy. Liekö tullut syödyksi tai mennyt piiloon.
2x 240-litraa (seurala), 1x 180-litraa (evakkoallas), 1x 140-litraa (monnila), 1x 110 litraa (karanteeni), 1x 60 litraa (mysteerikuutio), 1x 60-litraa (taistoevakkola) ja aivan liikaa sekalaisia muovikippoja poikasille. Lue akvaariopäiväkirjaani.
Norhie
Senior Member
Senior Member
Viestit: 667
Liittynyt: 14:26, 18.01.2016
Sukupuoli: N/A
Paikkakunta: Imatra

Re: Akvaariopäiväkirja

Viesti Kirjoittaja Norhie »

Pelkkää potaskaa...

Kaliumkarbonaattia siis, eli toiselta nimeltään potaska. Etsiskelin paikallisista apteekeista, luontaistuotekaupoista ja lemmikkieläinliikkeistä ja mistään ei löytynyt ko. ainetta. Kalsiumkarbonaattia olisi kyllä löytynyt, mutta sitä en kelpuuta.

Kaliumkarbonaattia pitäisi voida käyttää käyttää veden puskurointikyvyn parantamiseen, eli karbonaattikovuuden (KH) nostamiseen. Etuna kalsiumkarbonaattiin on se, että sen ei pitäisi kovettaa vettä, eli siis nostaa kokonaiskovuutta (GH). Kaliumkarbonaattia käytetään muuten yleisesti elintarvikkeissa ja sen E-koodi on E501. En oikeasti tiedä pitääkö tämä paikkaansa, mutta ehdottomasti kokeilemisen arvoinen juttu. Yhtään kalsiumkarbonaattia vaarallisempaa se ei ole.

Mainitsin jo aikaisemmin, että Imatran vesi on erittäin pehmeää. Sen karbonaattikovuus on myös pieni, eli sillä on aika olematon puskurointikyky. Tämä tarkoittaa, että hiilidioksidin vaihtelut vaikuttavat voimakkaasti veden pH-arvoon. Parhaiten tämä näkyy vertailtaessa heti yön jälkeen mitattua veden pH-arvoa esimerkiksi keskellä päivään otettuun. Kasvit nimittäin tuottavat happea vain valoisaan aikaan (yhteyttäessä). Yöllä ne taas tuottavat hiilidioksidia.

Ei siinä tetran testissä mitään vikaa ollut - paitsi väri. Vedessä oli todellakin vaarallinen määrä hiilidioksidia. Purin reaktorin ja rakensin uuden yksipyttyisen. Alla pari kuvaa kyhäelmästä. Sanderin ilmastinkivi muuten toimii hyvin. Kurlutus on historiaa!
Rakenteluun meni noin puolisen tuntia ja toinen mokoma reaktorin käynnistämiseen. Huom! Venttiili on täysin auki tuossa "käynnissä oleva reaktori" kuvassa. Säädin sen kuvan ottamisen jälkeen murto-osaan tuosta.

Tarkoitus olisi löytää sopiva kohta, jossa CO2 pysyisi ympäri vuorokauden 15-25 mg/l välissä. Tietenkin tätä on vaikea arvioida, kun mittaukset jo heittävät aina vähintään sen puoli astetta suuntaansa. Mitään supertarkkoja kalibrointikikkoja en viitsi käydä tekemään.

Kalpeaa kalaa...

Fisut aiheuttivat aamulla muutaman ylimääräisen sydämenlyönnin. Akvan valot siis napsahtavat päälle noin klo 8:00, mutta päätin kurkata kalojen kuntoa ennen töihin lähtöä, joten napsautin valot päälle. Sitten tulikin pari ylimääräistä lyöntiä - joka ikinen fisu oli valkoinen. Melkein kokonaan väritön!

No pikavilkaisu nettiin kertoi, että tämä on ihan normaalia. Monet kalat menettävät nukkuessaan värinsä, ja ilmeisesti rusokiilakyljet kuuluvat tuohon lajiin. Heti liikkeelle lähtiessään värit palasivat.

Ei saisi wanhalle antaa tällaisia sokkeja...
2x 240-litraa (seurala), 1x 180-litraa (evakkoallas), 1x 140-litraa (monnila), 1x 110 litraa (karanteeni), 1x 60 litraa (mysteerikuutio), 1x 60-litraa (taistoevakkola) ja aivan liikaa sekalaisia muovikippoja poikasille. Lue akvaariopäiväkirjaani.
JukkaV
Advanced Member
Advanced Member
Viestit: 3249
Liittynyt: 13:24, 06.11.2003
Akvaarioseurat: Turun akvaarioystävät
Sukupuoli: Mies
Paikkakunta: Tuusula ja Turku
Viesti:

Re: Akvaariopäiväkirja

Viesti Kirjoittaja JukkaV »

Oletpa ottanut todella tarkasti tämän harrastuksen alun! Siinä ei ole mitään väärää. Vähemmälläkin pärjää toki.

Poikaset tulevat usein yllätyksenä. Laji kutee ilmeisesti kasvin lehtien alapinnoille. Oletko muuten tarkistanut, ovatko kalasi hypänneet akvaariostasi ulos?
Erityiskiinnostuksen kohteena harvinaisemmat synnyttävät hammaskarpit (tällä hetkellä kääpiö-, metalli- ja sirppihammaskarppeja ja seepralimioita) ja monniset (tällä hetkellä mustaselkä-, panda-, pikku-, sihti- ja somamonnisia).
Norhie
Senior Member
Senior Member
Viestit: 667
Liittynyt: 14:26, 18.01.2016
Sukupuoli: N/A
Paikkakunta: Imatra

Re: Akvaariopäiväkirja

Viesti Kirjoittaja Norhie »

JukkaV kirjoitti:Oletpa ottanut todella tarkasti tämän harrastuksen alun! Siinä ei ole mitään väärää. Vähemmälläkin pärjää toki.

Poikaset tulevat usein yllätyksenä. Laji kutee ilmeisesti kasvin lehtien alapinnoille. Oletko muuten tarkistanut, ovatko kalasi hypänneet akvaariostasi ulos?
Juu. Molempiin kohtiin, tai siis kaikkiin kohtiin. Minusta on vain asiallista, että näkee vähän vaivaa asioiden selvittämiseen lemmikkiä hankkiessa. Nämä siis eivät todellakaan ole tarkoitettu ohjeiksi kenellekään, vaan jokaisen akvaariotaan sorkkivan pitää löytää perustelut miksi tekee niin. Minusta on vain mukava keräillä tietoa.

Laji todellakin kutee lehtien alapinnoille ja pintakasvillisuutta suositellaan. Esimerkiksi amerikankilpukka varmaan toimisi hyvin. Omasta akvasta ei löydy pintakasveja varjostamasta, koska siellä on sen verran voimakasta valoa vaativia kasveja. Olettaisin niiden jatkossa hyödyntävän rotaloita jahka ko. kasvit kasvavat suuremmiksi.

Akvaariossa on lähes suljettu valokansi, joten siinä on vain hyvin pieni hyppyaukko. Etsiskelin kyllä kadonnutta kalaa lattialta ja akvan takaa, mutta ei sieltä sinttiä löytynyt.

Vedenvaihto varmin vedenhoito

Yhtä ohjetta pyrin noudattamaan, koska siihen itse uskon: Älä sorki akvaariovettä kemikaaleilla, jos et pysty kertomaan miksi teet niin. Vedenparannusaineet on tietenkin eri asia, sillä niiden tärkein tehtävä on raskasmetallien sitominen ja poisto.

Säännölliset vedenvaihdot ovat paras vedenhoito. Kestävämmät akvaariokalat kyllä sopeutuvat akvaarion veteen, mutta veden jatkuva arvojen (esim. pH) voimakas heittely on paljon haitallisempaa kuin vedenvaihtojen tuottamat pienet muutokset. Lisäksi jos alat muuttamaan vesiarvoja, niin se ei todellakaan ole vain "aina muistaessa" tai "ammu ja unohda" menetelmä, vaan siitä pitää huolehtia aina vedenvaihdon yhteydessä.

Edes hiilidioksidilisä ei ole tarpeellinen, ellet sitten hanki tavallista haastavampia kasveja. Silloin valaistuksenkin pitää olla kunnossa. Näin netissä ja muuallakin opetetaan. Hiilioksidilisä on vain kasveja varten. Kaloille se on myrkkyä.

Laitoin omat potaskahankinnat jäihin kunnes varmasti ymmärrän karbonaatin ja vetykarbonaatin eron. Palaan ehkä asiaan myöhemmin.

Suodatinsurffaajien paluu

Rusokiilakyljet ovat hitaasti virtaavien vesien kaloja, mutta minun kyllä nauttivat suodatinsurffauksesta. Ei siinä surffauksessa mitään kunhan se ei ole ainoa mitä ne tekevät. Koiraat ovat alkaneet jahtaamaan selvästi paksuna olevia naaraita. Kovasti on kutuyritystäkin meneillään, mutta on vaan tirreille turhan pienet lehdet noissa rotaloissa.
  1. Suodatinsurffausta (31.7.2016 / 20s / 43,9 megaa)
  2. Kalatappelu (31.7.2016 / 30s / 65,9 megaa)
  3. Kutujahti (31.7.2016 / 60s / 130 megaa)
Videot kannattaa taas tallentaa levylle, kun google edelleenkin rajoittaa laatua omalla katseluohjelmallaan.

Olen seuraillut noita hiilidioksidiarvoja aika ahkeraan ja tänään yön jälkeen oli noin 20mg/l testien mukaan. Noin klo 15:00 oli 15mg/l. Nuo putelit akvan pohjalla ovat muuten niitä Prodibio Start up 6:n kapseleita. Minulla oli niitä vielä pari jäljellä ja kun en joutanut avattuja kapseleita huljuttelemaan, niin tipautin ne tuonne avonaisina.

Levä leviää lasissa lievästi

Tuo juurakossa kasvava valkoinen höttö ei muuten ole varsinaisesti levää, vaan bakteerikasvua. En keittänyt juurakkoa, joten siinä oli vielä sen verran ravinteita, että bakteerit heräsivät. Hävinnee itsestään parissa kuukaudessa. Videoissa kuitenkin näkyy ensimmäinen oikea leväkasvu, eli nuo lasissa olevat ruskeat pilkut. Taitaa olla ruskolevää noin ihan käsituntumalta. Kaavinpas poies. Jos jää ainoaksi leväksi, niin aika hyvin!

Lisää levistä englanniksi.
2x 240-litraa (seurala), 1x 180-litraa (evakkoallas), 1x 140-litraa (monnila), 1x 110 litraa (karanteeni), 1x 60 litraa (mysteerikuutio), 1x 60-litraa (taistoevakkola) ja aivan liikaa sekalaisia muovikippoja poikasille. Lue akvaariopäiväkirjaani.
JukkaV
Advanced Member
Advanced Member
Viestit: 3249
Liittynyt: 13:24, 06.11.2003
Akvaarioseurat: Turun akvaarioystävät
Sukupuoli: Mies
Paikkakunta: Tuusula ja Turku
Viesti:

Re: Akvaariopäiväkirja

Viesti Kirjoittaja JukkaV »

Pari vinkkiä viljelyä varten antaisin. Suosittelisin isommiksi kasveiksi konnanputkea ja erilaisia melalehtiä, kuten vitamelalehteä. Myös pienehköt isolehtiset miekkakasvit voisivat toimia hyvin. Tuo suodattimesi imee pienet poikaset, joten siihen kannatan sukan laittamista.
Erityiskiinnostuksen kohteena harvinaisemmat synnyttävät hammaskarpit (tällä hetkellä kääpiö-, metalli- ja sirppihammaskarppeja ja seepralimioita) ja monniset (tällä hetkellä mustaselkä-, panda-, pikku-, sihti- ja somamonnisia).
Norhie
Senior Member
Senior Member
Viestit: 667
Liittynyt: 14:26, 18.01.2016
Sukupuoli: N/A
Paikkakunta: Imatra

Re: Akvaariopäiväkirja

Viesti Kirjoittaja Norhie »

JukkaV kirjoitti:Pari vinkkiä viljelyä varten antaisin. Suosittelisin isommiksi kasveiksi konnanputkea ja erilaisia melalehtiä, kuten vitamelalehteä. Myös pienehköt isolehtiset miekkakasvit voisivat toimia hyvin. Tuo suodattimesi imee pienet poikaset, joten siihen kannatan sukan laittamista.
Minulla on melalehtiä tulossa purkeissa. Sain äidiltä niitä, mutta olivat niin leväsiä, että leikkasin kaikki lehdet pois. Nyt vain sitten odotellaan (hyvin) kärsivällisesti, että kasvattavat uudet. Konnanputki kasvaa akvassa aivan liian suureksi tuolle pikkulootalle mitä minä olen niitä nähnyt. Kyllä nuille sinteille muutkin paikat ovat kelvanneet. Esimerkiksi tuo sanderin ilmastinkivi, jonka pohjassa on kiinni mätimunia.

Kävin itse asiassa ostamassa jo aikoja sitten naisten nilkkasukat, jotka menevät mukavasti tuon suodattimen päälle. Siinä sitä oli taas Prisman asiakkailla ihmettelemistä, kun tällainen kaljupäinen karvanaamainen körmy hiplaili naisten sukkahousupaketteja.

Ei vaan tullut mieleen laittaa niitä vielä suojaksi, kun en odottanut pikkufisuja, ja suodatinkin on avattu vasta pari kertaa. Sukarapuloisia ennen pitää kuitenkin laittaa. Seli, seli siis...

Vesikemiaa

Lueskelinpa hieman puskuriliuoksista ja karbonaattikovuudesta (KH). Jos tuosta oikein tajusin, niin käytännössä siis karbonaatin tai vetykarbonaatin lisäys akvaarioon vie vettä kohti niiden luontaista pH arvoa. Karbonaatti on voimakkaasti emäksistä (korkea pH) ja vetykarbonaatti taas heikosti emäksistä, joten vetykarbonaatti soveltuu paremmin puskuriliuokseksi. Karbonaatin kanssa pitää olla vielä vetykarbonaattiakin varovaisempi tai kalat alkavat harrastamaan hyvin äkkiä selkäuintia.

Soodaa Soppaan...

Natriumkarbonaatti (pesusooda) on siis eri tavaraa kuin Natriumvetykarbonaatti (ruokasooda). Kumpikin siis tekee vedestä emäksistä (nostaa pH:ta) ja nostaa karbonaattikovuutta (KH), mutta sooda tekee sen huomattavasti nopeammin. Lisäksi käsittääkseni ruokasooda voi hetkellisesti laskea veden pH arvoa ennen kuin sen mukana tullut hiilidioksidi poistuu vedestä. Saattaa vaikuttaa laskevasti kokonaiskovuuteen (GH) eräiden hämärien lähteiden mukaan, mutta tätä pitää vielä hieman selvittää.

Melalehden ja jaavansaniaisen kaltaisille kestäville akvaariokasveille voi muuten antaa maksimissaan muutaman tunnin soodakylvyn, niin saa levät kyytiä. Ämpäri täyteen vettä ja pari kupillista soodaa joukkoon. En suosittele rotaloille tai muille herkkälehtisille. Kiitos Norppiksen myyjälle tästä vinkistä.

...vai kuitekin potaskaa?

Natriumilla ei vain ole käsittääkseni mitään tehtävää normiakvaariossa minkä takia tuota Kaliumkarbonaattia harkitsin. Pitäisi ehkä kuitenkin harkita Kaliumvetykarbonaattia, jos kerran karbonaatti on sen verran tymäkkää tavaraa. Kalium on kuitenkin kasvien makroravinne. Potaskaa käytetään (tai ainakin käytettiin) yleisesti maanviljelyssä juuri tämän takia. Potaskassa on tosin yli puolet kaliumia ja EasyLifen ProFito sisältää jo kaliumia. Pitää tutkia ensin miten vaikuttaa moinen määrä ylimääräistä kaliumia kasveihin ja levänkasvuun.

Kalsiumkarbonaatti

Kalsiumkarbonaattia löytyy luonnosta kalkkikivenä, marmorina, ja liituna. Kalsiumvetykarbonaattia ei taas löydy muuten kuin liuenneena veteen. Kalsiumkarbonaatilla voidaan nostaa puskurointikyvyn ohella veden kokonaiskovuutta (GH), koska se sisältää kalsiumia. Samaa voidaan tehdä myös Magnesiumkarbonaatilla. Molemmat taidetaan muuten laskea myös kasvien makroravinteisiin. Ajattelin tämänkin vielä mainita, jos joskus tulee tarve kovettaa vettä esim. miljoonakaloja tai platyja varten.

Hohtomiljoonakalat (Endler's Livebearer) menisivät ehkä minunkin akvaariossa, mutta ei ole mitään hinkua ottaa niitä. Ne on yleensä kasvatettu pehmeämmässä vedessä.
2x 240-litraa (seurala), 1x 180-litraa (evakkoallas), 1x 140-litraa (monnila), 1x 110 litraa (karanteeni), 1x 60 litraa (mysteerikuutio), 1x 60-litraa (taistoevakkola) ja aivan liikaa sekalaisia muovikippoja poikasille. Lue akvaariopäiväkirjaani.
Norhie
Senior Member
Senior Member
Viestit: 667
Liittynyt: 14:26, 18.01.2016
Sukupuoli: N/A
Paikkakunta: Imatra

Re: Akvaariopäiväkirja

Viesti Kirjoittaja Norhie »

Oikeastaan ei ole mitään sen kummempaa päivittämistä paitsi että mittailin tuon mukamas 240 litrasen Juwelin. Ei se kyllä 240 litranen voi mitenkään olla, kun mitat on 100 cm x 41 cm x 50 cm. Tuosta ei tule kuin 180 litraa. No eipä se 100€ kuitenkaan paha hinta ollut tuostakaan kaapistoineen ja sain kansilasitkin siihen. Ehkä myyjä ei ajatellut asiaa etuna, mutta olisin joka tapauksessa vaihtanut normikannen kansilaseihin. Silti hieman ärsyttää, kun 60 litran menetys kyllä vaikuttaa kalavalintoihin.

Mitä me tästä opimme: elä luota nettimyyjien lukemiin, vaan ota mittanauha mukaan.

Fisuset voivat varsin hyvin ja näkyi taas uusi pikkusintti uiskentelevan akvassa. Tosin sekin on kadonnut, joten lienee ruoaksi meni. Uutena vitsauksena akvassa alkaa levitä ruskolevä, tai oikeastaan siis diatomit. Mokoma vitsaus voi elää silikaateilla, joten pimennyksestä ei ole apua. Minun puolestani se tuon juurakon päällä saa lepuuttaa itseään, mutta lasiin sillä ei kyllä olisi asiaa.

Viherlevä leviää myös juurakossa, tai no oikeastaan se ei varsinaisesti leviä enää. Minulla ei ole viherlevää vastaan mitään niin kauan kun se pysyy juurakossa. Tekee vain siitä mukavamman näköisen. Onhan siinä vihreää sammaltakin päällä, niin miksei vihreää levää. Näkyi tosin olevan jo muutamissa kivissäkin sitä.

Bakteerihöttö alkaa pikkuhiljaa vähetä juurakosta. Tosin suurin kimpale on juuri paraatipaikalla, kuten alla olevasta kuvasta näkyy. Siinä näkyy kaikki muutkin ym levät. Mitään suurempaa operaatiota en meinannut levän hävittämiseksi vielä aloittaa. Ensi viikolla tulevat kuitenkin sukarapuset, joten katsotaan mikä niiden vaikutus on akvaan. Laitan ne tosin viikoksi tai pariksi karanteeniin.

Leväkuva (6.8.2016 / 1,7 megaa)

Ensi viikolla alkaa operaatio kasviruoppaus. Hentorotalat ovat kasvaneet varsin suuriksi, kun taas patsulit ovat kasvaneet vain niukasti. On niidenkin korkeus jo parhaimmillaan tuplaantunut, mutta 1 cm muuttuminen 2 cm ei juurikaan akvassa näy. Rotalat tulevat siirtymään noiden ilmastinkivien väliin ja patsulit niiden ulkopuolelle. Kaikki kuitenkin takariviin.

Paksun rotalanivaskan (näkyy aikaisemmissa kuvissa) vasemmalla korvaan sitten jollain toisella rehulla, joka ei kasva niin korkeaksi. Anubias "Petite" tai Alternanthera Reineckii "mini" tulevat nyt pikaisesti mieleen. Voisi kyllä harkita nanaakin. Keihäslehdet olisi ehkä kaijalehteä parempia, kun ne saisi helposti sidottua kiveen, pieneen kantoon tai vastaavaan. Olisi helpompi trimmata tuota villinä rehottavaa saniaista, kun sen edessä olevaa kasvia voi siirtää. Kaijalehden kanssa tätä ei voi tehdä, kun se kasvattaa juuret maajuuren sijaan.
2x 240-litraa (seurala), 1x 180-litraa (evakkoallas), 1x 140-litraa (monnila), 1x 110 litraa (karanteeni), 1x 60 litraa (mysteerikuutio), 1x 60-litraa (taistoevakkola) ja aivan liikaa sekalaisia muovikippoja poikasille. Lue akvaariopäiväkirjaani.
Norhie
Senior Member
Senior Member
Viestit: 667
Liittynyt: 14:26, 18.01.2016
Sukupuoli: N/A
Paikkakunta: Imatra

Re: Akvaariopäiväkirja

Viesti Kirjoittaja Norhie »

65L Akvan Viikkostatus / 070816

Viikostatus ei nyt välttämättä ole jatkossakaan ihan jokaviikkoinen, mutta tässä olisi tämän viikon. Viikkostatukseen laitan ainakin aluksi pelkästään kuvan, kun videot tukkivat tuon Google driven aika nopeasti. Alle voi tulla hieman toistoa edellisistä posteista, mutta onpahan siistissä nipussa.
Akva on tosiaan villiintynyt reippaasti sitten Heinäkuun puolivälin aloituksen. Käytännössä kaloineen se on pyörinyt hieman alle 3 viikkoa, joten kyllähän sen jo jossain pitäisi näkyä. Kasvithan oli istutettu 15.7 ja 22.7. Fisuset voivat siis oikein hyvin, joten niistä ei oikeastaan ole raportoitavaa.

Hentorotalat (Rotala rotundifolia) ovat kasvaneet alle 2 cm tyngistä parhaimmillaan 10-13 cm korkeiksi puskiksi. Nyt pisimmät pitäisi leikata ja istuttaa uudelleen, kun alkavat paksumpien yläosien painosta taipua.

Isonäkinsammal (Fontinalis antipyretica) on kasvanut noin 3 cm halkaisijaltaan olevasta kolmen haaran pikkupuskasta noin 8 cm halkaisijaltaan olevaksi lonkerokoelmaksi. Yksittäinen pieni "lonkero" etualalla on myöskin alkanut haarautua. Ne tosin ovatkin paraatipaikalla, eli juurakon päällä.

Itkusammal (Vesicularia ferriei 'Weeping') leviää akvaariossa sellaista vauhtia, että viikottain saa poimia sen lähettämiä "etäispesäkkeitä". Alkuperäinen nippu on aivan villi ja sen yläpuolella on jo toinen nivaska. Uusi nippu oli kasaantunut omia aikojaan, mutta ei toki tuolle paikalle, vaan siirsin sen sinne. Toisen pienemmän nivaskan työnsin oikealla haljenneen oksan kohdalle. Pohjasta löytyy yksittäisiä irrallisia suikareita, joita pitää sitten suursiivouksen aikana keräillä kasaan.

Neulaheinät kasvavat hyvin epämääräisesti. Osa on alkanut hieman levittäytyä, kun taas toiset ovat aloituskoossaan. Hidaskasvuisuus oli kyllä tiedossakin. Voi olla, että korvaan nuo Raanilla (Littorella uniflora). Tosin hidaskasvuinenhan tuokin on, mutta ei niin valo- ja hiilidioksidiriippuvainen. Apilasaniainen (Marsilea crenata) on ehkä parempi vaihtoehto.

Patsulit (Pogostemon erectus) on siis istutettu muita myöhemmin 22.7.2016. ja ovat kasvaneet ~1 cm tyngistä kahdessa viikossa noin 2 cm tyngiksi. Nyt ne sentäs jo näkyvät kuvassa - tai pari niistä näkyy tuon ison itkusammal puskan alla. Loput ovat oikeastaan juurakon ja rotalapuskien takana piilossa.

Ongelmia ratkaistavaksi

Levät ovat akvassa pieni ongelma. Viherlevää on juurakon lisäksi muutamissa kivissä. Juurakossa se ei ole ongelma ja kivien osalta se toivottavasti jää kasvien varjoon lukuunottamatta tuota isoa kiveä. Ruskolevä on lasissa pienehkö vitsaus, mutta ne olen kaapinut aina vedenvaihdon yhteydessä pois. Silti aina muutaman millin kokoisia länttejä löytyy. Juurakossa sitä on enemmän.

Suuria suunnitelmia

Neulaheinät saattavat siirtyä toiseen akvaan, tai sitten eivät. Rotalapuskat siirrettävä taakse ilmastinkivien väliin ja vasemmalla oleva puska korvataan todennäköisesti miekkalehdellä. Joko Anubias 'Petite' tai Anubias 'nana'. Itkusammal tulee samaan rankemman oloisen trimmauksen.

Sekalaista sähellystä

Verkotin muuten vihdoin sen suodattimen mustalla naisten nilkkasukalla, mikä tuosta kuvastakin näkyy. Nyt ei mene enää pikkufisut ja rapuset suodattimeen.
2x 240-litraa (seurala), 1x 180-litraa (evakkoallas), 1x 140-litraa (monnila), 1x 110 litraa (karanteeni), 1x 60 litraa (mysteerikuutio), 1x 60-litraa (taistoevakkola) ja aivan liikaa sekalaisia muovikippoja poikasille. Lue akvaariopäiväkirjaani.
buttnekkid
Member
Member
Viestit: 292
Liittynyt: 21:50, 24.02.2014
Akvaarioseurat: JAS
Sukupuoli: Mies
Paikkakunta: Saarijärvi

Re: Akvaariopäiväkirja

Viesti Kirjoittaja buttnekkid »

Hyvä päiväkirja. Mukava lukea selkeätä tekstiä linkkeineen. Hyvin olet kyllä perehtynyt akvan hoitoon.
240 L Etelä-Amerikkaa
60 L Karanteeni/Väistötila/Bordelli
Norhie
Senior Member
Senior Member
Viestit: 667
Liittynyt: 14:26, 18.01.2016
Sukupuoli: N/A
Paikkakunta: Imatra

Re: Akvaariopäiväkirja

Viesti Kirjoittaja Norhie »

buttnekkid kirjoitti:Hyvä päiväkirja. Mukava lukea selkeätä tekstiä linkkeineen. Hyvin olet kyllä perehtynyt akvan hoitoon.
Hyvä jos tästä muillekin jotain iloa on. :)

Harvinaisen tylsä sunnuntai, joten nyt on aikaa postitella. Kädet syyhyäisi ruoppaamaan noita kasveja, mutta järki sanoo, että odota. Teen päävedenvaihdon ja ravitsemiset aina perjantaisin, joten antaa tuon akvan nyt tasoittua. Lisäksi minulla ei tällä hetkellä ole paikkaa poistetuille kasveille. Tulevat päätymään hienoon väliaikaiseen karanteeniin rapusien kanssa, eli noin 45 litraseen SmartStoreen.

Fisusetkin on päivätorkuilla, joten...

Suunnitelmia 180 litrasen varalle

Tämän suhteen menivät suunnitelmat siis uusiksi, kun litramäärä tipahti oletetusta 240 litrasta vain 180 litraan. Tosin onpahan helpompi pitää puhtaana. Oikeastaan tuohon seinän leveydeltä mahtuisi kolme 180-240 litrasta, eli vielä kaksi lisää. Noh, ehkä joskus tulevaisuudessa. Meinasin kuitenkin ottaa jo nyt akvaarion hoitopöydän, eli jos joltain löytyy Imatran tai lähikuntien alueelta ylimääräinen 180 tai 240 litrasen Juwelin pähkinän värinen pöytä, niin tänne vaan.

Pohjatyö ensin!

Pohjatyö minulla sisältää ne välttämättömät tylsät hankinnat. Ennen näiden hankkimista en akvaariota enää lähtisi pystyttämään, koska jälkeenpäin niitä on ärsyttävää tai peräti mahdotonta hankkia.

Pohjamateriaaliksi meinasin valikoida Akvastabil Haley akvaariohiekkaa (10L), joka on väriltään siis miltei musta. Pikkuakvassahan on tällä hetkellä ihan luonnonhiekkaa. Varoituksen sana muuten: osa noista Zoopermarketin kuvista hämää hieman. Esim. Akvastabil Alpha ei ole noin voimakkaan väristä kuin kuvassa, vaan pikemminkin harmaata. Akvastabil Mars tosin on ihan kuvan näköistä. Myöskin sana hiekka on hieman harhaanjohtavaa, kun suurin osa tuolla on kyllä soraa.

Substraatiksi pohjaan hiekan alle tulee HS Aquan Humalit 5 Plus, jos sitä vielä jostain saan. Sitä on pikkuakvassakin. 3L tönikkä oli Norppiksessa 20€. Netistä kyllä saisi 5L halvemmalla kuin tuon Norppiksen 3L. Tuo vaatii päälle sora/hiekkakerroksen, eli ei ole valmis ravinnepohjamateriaali. Lisäksi se on pH stabilisoitua, mikä tässä tapauksessa tarkoittaa, että se hapattaa vettä todennäköisesti kohti ~6.8 tai ~6.5. Ei siis kannata ottaa korkean pH:n kaloille.

Startteriksi otan Prodibio StartUp ampulleja, jotka on nyt itsekin todettu toimiviksi. 6 pakkaus riittää, mutta otan samalla 12. Onpa hieman hätävaraa - ja nuo ampullit ei tosiaan kovin herkästi mene huonoksi.

Hoitotuotteiksi tulee EasyLife Profito, EasyLife Catappa-X ja EasyLife Fluid Filter Medium. Minulla näitä jo on Catappaa lukuunottamatta, mutta pitää hommata nuo 5l tönikät. Catappa-X:ää en taida saada kuin 500ml.

Pikaisesti laskemalla tähän operaatioon menee rahua ~35€ hiekan ja substraatin osalta. 12kpl Prodibio paketti on 23€. 5L Profitoa on noin 50€, 5L Filter Medium on ~70€, 500ml Catappa-X:ää noin 17€. Tosin jos joku nyt tätä kauhistelee omalta osaltaan, niin voihan sitä ottaa vain 500ml Profitot ja Filter Mediumit. Ne on vain ~10-15€ kipale, eli kyllä tästä satasellakin selviää. Minun ostokset kuitenkin yhteensä ~195€.

Tässä on siis tämä pohjatyöposti. Seuraavaksi pitää käydä miettimään koristeita, kasveja ja kaloja. Tokihan minulla jo jotain ideaa näistä on, mutta niistä sitten myöhemmin. Sen verran sanon, että se 64€ azaleajuurakko on odottamassa tätä uutta akvaa. Lisäksi on tulossa 3 kpl mopanipuun juuria ja AliExpressistä riskillä tilattu 4€ juurakko.

Itse akvaario pöytineen siis maksoi vain 100€. Uutena 180 litranen Juwel Rio on noin 400€. Mukana on valaisin ja suodatin, jotka todennäköisesti molemmat vaihdan, joten niistä tulee vielä lisähintaa.
2x 240-litraa (seurala), 1x 180-litraa (evakkoallas), 1x 140-litraa (monnila), 1x 110 litraa (karanteeni), 1x 60 litraa (mysteerikuutio), 1x 60-litraa (taistoevakkola) ja aivan liikaa sekalaisia muovikippoja poikasille. Lue akvaariopäiväkirjaani.
Norhie
Senior Member
Senior Member
Viestit: 667
Liittynyt: 14:26, 18.01.2016
Sukupuoli: N/A
Paikkakunta: Imatra

Re: Akvaariopäiväkirja

Viesti Kirjoittaja Norhie »

Akvaariobudjetti ts. kuinka paljon liikaa olen törsännyt...

Budjetti ehkä harhaanjohtava nimi, kun tämä on pikemminkin lista kaikesta, jota olen jo törsännyt. Jaoteltuna eri paikkojen mukaan. Tämä voi olla muille aika tylsää luetavaa, mutta itse aion kauhistella tämän kanssa. Jos hillitsisi hieman heräteostoksia... :)

VERKKOKAUPPAOSTOKSET

Akvaarioon.fi
6 m Akvaarioon.fi Ilmaletku 4/6 mm kirkas / 3 €
3 m Akvaarioon.fi Ilmaletku 4/6 mm vihreä / 1,80 €
4 x Hobby imukupit 2 kpl ja pidikkeet 4/6 mm / 7,40 €
4 x Akvaarioon.fi metallinen 1-tiehana 4/6 mm / 12,40 €
1 x Akvaarioon.fi säätöhana ilmaletkuun / 0,95 €
2 x Akvaarioon.fi mikrohana 4/6 mm / 5,50 €
3 x Akvaarioon.fi kulmaputki 4/6 mm / 1,80 €
1 x Tetratec CV4 takaiskuventtiili / 2,95 €
2 x Sander ilmastinkivi Nr. 1 / 2,30 €
2 x Sander ilmastinkivi Nr. 2 / 2,80 €
1 x Hobby Aqua Control ilmastinkivi / 2,90 €
1 x EHEIM Air Diffusor 4002650 / 4,65 €
1 x Akvaarioon.fi Ruisku 5ml / 0,85 €
1 x Akvaarioon.fi Ruisku 2ml / 0,95 €
1 x Prodibio Start Up 12 / 22,95 €
1 x Prodibio Bio Digest 6 / 14,90 €
1 x Anubias barteri var. nana / 6,95 €
1 x EHEIM eXperience 350 2426 / 170,40 €
1 x Easy-Life Catappa-X 1 l / 22,85 €
1 x Tetra Test CO2 / 12,65 €
2 x Nouto postin pakettiautomaatista 13,80€
1 x Nouto omasta postista 8,40€
--------------------------------------------
323,15€

Aapelin akvaarion ostokset tulevat aika hyvin tarpeeseen, mutta kyllä sieläkin ylimääräistä on. Nuo metalliset T-hanat eivät ole oikein minusta toimivia, koska vuotavat herkästi. Imukupit tuli ostettua ennen kuin äkkäsin Aliexpressin tarjoukset alla. Kaikki ilmastinkivivaihtoehdot lasketaan "tahtoo nähdä miten tämä toimii" kategoriaan ja ovat noita Sandereita lukuunottamatta tarpeettomia. Suurin kustannus on tuon 180 litrasen uusi suodatin. Erona ulkomaanostoksiin on, että täällä meni kaikkiin kolmeen tilaukseen yhteensä 22,20€ toimituskuluihin!

Zooplus
2x Tetra Test 6 in 1 testiliuskat (25 kpl) / 22,98€
1x Eheim Jäger Präzision -akvaariolämmitin - 150w / 21,99€
1x Eheim Jäger Präzision -akvaariolämmitin - 75w / 17.99€
1x Mopanipuun juuri - säästöpakkaus (3x 20-30 cm) / 12,99€
1x Easy-Life Suodatinmateriaali 500 ml / 10,99€
1x Easy-Life EasyCarbo 500 ml / 12,99€
1x Easy-Life Ferro 500 ml / 10,99€
1x Easy-Life Profito 500 ml / 7,99€
1x Tetra Algumin 500 ml / 16,99€
1x Tetra AquaSafe 500 ml / 11,99€
1x Tetra Aqua EasyBalance 250 ml / 8,99€
1x Tetra SafeStart 100 ml / 9,99€
1x Tetra CrystalWater 250 ml / 9,99€
1x JBL Holiday 33g / 2,49€
1x Sera FD Mixpur 100 ml / 4,99€
1x Säästöohjelma 4,90€
1x Alennus -7,16€
--------------------------------------------
182,08€

Täältä suurin osa on ihan tarpeellista tavaraa. Easy-Lifet otin siis yllä mainituista oikeaan käyttöön. Crystal Water oli idioottiostos ja sen lahjoitin eteenpäin. Tuosta voisi helposti karsia pois kaikki Tetran tuotteet testiliuskoja lukuunottamatta. Ferroa en myös jatkossa osta, mutta Carboa ehkä ostan. Riippuu vähän tuon pienen akvan levätilanteesta. Lämmittimet molemmile akvoille. Jäkiviisaana tämän hintalappu pitäisi olla 100€ eikä 182€!

Zoopermarketti
1x Eheim Akvaariosuodatin 160L akvaarioon / 27,84€
1x Eheim Compact 300 akvaariofiltteri / 12,66€
1x AmTop Ilmapumppu CR-20 / 8,85€
1x Trixie 2 T-osaa kirkas / 8,51€
3x Trixie Happikivi / 8,62€
1m Hobby akvaarioletku / 1,06€
1x Akvastabil Alpha Akvaariohiekka / 4,79€
1x Akvastabil Haley Akvaariohiekka / 16,00€
1x Akvastabil Mars Akvaariohiekka / 6,59€
1x Akvastabil Aqualife Vedenparannus (riittää 1000L) / 5,33€
1x Puunjuuri Mangsove Small 15-20 cm / 5,33€
1x Juwel Taustafolio / 6,39€
2x Hobby Rapuputki / 6,38€
1x Trixie kookospesä (3 kpl) / 5,86€
1x Trixie lämpömittari imukupilla / 4,26€
1x Tropical Shrimp katkaravunruoka / 9,80€
1x Tropica CO2 Diffuusori 3-In-1 / 8,52€
1x Tropica Akvaariokasvi pinsetit / 15,98€
1x Tropica Kasvisakset / 21,32€
1x Tropica Rotala Rotundifolia / 8,99€
1x Tropica Fontinalis Antipyretica / 8,99€
1x Tropica Ferriei Weeping Moss / 8,99€
1x Tropica Pogostemon Erectus / 8,99€
2x Tropica Eleocharis mini / 17,98€
1x Alennus / -2,79€
1x Postipaketti / 6,90€
--------------------------------------------
242.14€

Täältä siis tuli käytännössä akvaariokasvit ja pikkuakvan suodattimet, ilmapumput jne. Täällä oli turhia ostoksia lähinnä tuo Mars-hiekka, jota ostin uteliaisuuttani. Oikeastaan kaikki muu menee käyttöön. Vedenparannus meni äipälle. Itse käytän tuota Filter Mediumia. Nuo sakset ja pinsetit olisi tosin saanut murto-osaan AliExpressistä! Maksimissaan tässä olisi voinut säästää ~40-50€ joten ei paha.

AliExpress
2x Floating Moss Ball / 4,78€
1x Aquarium Fish Home Ornament / 3,79€
1x A96 Air Switch T Regulator Valve (20 kpl) / 2,28€
1x A96 Air Switch Pump Regulator Valve (20 kpl) / 2,78€
1x Aquarium Clear Suction Cup Tube Holders (20 kpl) / 1,46€
1x One Way Non-Return Check Valve (5 kpl) / 0,91€
1x Oxygen Circulation Pipe / 1,91€
1x Double Sponge Filter / 1,55€
5x Sponge Filters / 5,56€
1x 5 in 1 Aquarium Cleaning Tools / 4,04€
1x Magnetic XL Algae Scraper / 2,84€
1x Fish Hatchery Net Case / 1,82€
1x Driftwood Root / 3,63€
1x Net Bags / 1,04€
1x Fish Net / 2,03€
1x Gravel Siphon / 2,52€
1x 48 Led Aquarium Lamp / 7,93€
--------------------------------------------
50,87€

Minulla on kyllä noita ilma- ja CO2 pumppuihin liittyvää tavaraa loppuiäksi näiden ostosten jälkeen. Ostin halvalla noita sponge filtereitä. Niistä on helppo rakentaa pienet tehostesuodattimet esim. karanteenialtaaseen. Tuo LED-lamppu on akvaarion hoitotöitä varten. Nyt nurkkaus on liian pimeä. Tuo juurakko on muuten sellanen 8x8 cm nysä, mutta eipä paljoa maksanutkaan. Sopii nanoakvaarioihin.

Tampereen Akvaariokala
1x Azaleajuurakko / 46€
1x Azaleajuurakko / 24€
1x Postikulut 10,1€
--------------------------------------------
80,10€

Onneksi muistin juurakoiden hinnat väärin. Ei ne olleet kuin 46€ ja 24€ + postikulut. Silti hintavia puita...

PAIKALLISET KAUPAT

Alla on sitten paikalliset kaupat, josta on tullut ostettua sitä sun tätä. En ole ihan 100% varma oliko tuo rusokiilakylki ostos kokonaisuuten rusokiilakylkiä, vai oliko siitä mukana jotakin muutakin. Näitä on vaikea erotella, kun en säilyttänyt kuitteja. Paikallisiakin koitan suosia, mutta...

Norppis
1x Aluna / 1,50€
1x HS Humalit 5 plus (3L) / 19,90€
1x Rusokiilakylki (10 kpl) / 33€
2x Prodibio StartUp 6 / 37,80€
1x Sekalaiset / 11,6€
--------------------------------------------
103.8€

SuperPet
- Pohjaimuri nano / 12,90€ -- Tämä on loistava tuolle pikkuakvalle, kun mahtuu valokannen reiästä läpi
- Sekalainen akvaariokrääsä / 28,6€
--------------------------------------------
41,5€

Prisma Imatra
1x SmartStore 50L / 22€ -- karanteeniakvaksi
--------------------------------------------
22€

Tori.fi
- 180L Juwel Rio / 100€
--------------------------------------------
100€

Yhteensä: 1145,64 - uih, nyt tekee pahaa... etenkin kun ajattelee, että akvaariot maksoivat yhteensä 100€ kun toinen oli ilmainen. Yli tonni sileäksi hieman yli kuukaudessa! Oikeastihan tässä olisi kyllä selvinnyt noin puolella tuosta, jos olisi ostanut fiksusti. Tuossa ei muuten ole vielä rapusia edes mukana. Ne tulee huomenna! Sen lisäksi pitää ostaa pari muuta juttua, joten ainakin saturainen tulee tuohon vielä lisää.
2x 240-litraa (seurala), 1x 180-litraa (evakkoallas), 1x 140-litraa (monnila), 1x 110 litraa (karanteeni), 1x 60 litraa (mysteerikuutio), 1x 60-litraa (taistoevakkola) ja aivan liikaa sekalaisia muovikippoja poikasille. Lue akvaariopäiväkirjaani.
Norhie
Senior Member
Senior Member
Viestit: 667
Liittynyt: 14:26, 18.01.2016
Sukupuoli: N/A
Paikkakunta: Imatra

Re: Akvaariopäiväkirja

Viesti Kirjoittaja Norhie »

Huh, ja taas meni satanen sileäksi. Tarkemmin sanottua 107,50€ Norppikseen.

Ostoslistalla oli:
Minua varoitettiin viallisista JBL:n kestotesteistä. Piti silti kokeilla ja meni varmaan parin kuukauden tipat sählätessä. Tuohon siis tulee 35 tippaa kalibrointiliuosta ja ensimmäiset mössöt hulahti akvaarioon, kun mittaria siirtäessä irtosi sen muovikupu, joka on naurettavan löysästi kiinni. Toinen 35 tippaa hulahti puolittain akvaarioon kun kallistin mittaria varomattomasti. Tuossa pitää olla tosi tarkkana, että neste ei pääse "suojavallin" yli, tai purkki tyhjenee. Onneksi ei ilmeisesti ole tuo neste kovin vaarallista. Ainakaan kalat eivät siitä olleet moksiskaan. Ei siis varsinaisesti viallinen, mutta ikävä käyttää. Testin mukaan akvassa on alle 6 mg/l co2:sta että en sitten tiedä...

KH testi paljasti, että en osaa lukea Tetran liuskoja. KH on vain 2 eikä siis 5! pH ja KH testin tulokset kyllä tukivat tuota JBL:n testiä. Taulukon mukaan siis siellä ei ole kuin ~6 mg/l. Nyt tosin täytyy muistaa, että akvassa on oikeasti vain yksi 15W loisteputki (ei siis 18W kuten ensimmäisissä posteissa väitin) + alumiiniteipillä lisää heijastuspintaa. Hiilidioksidilisän hyöty voi hävitä heikkoon valaistukseen.

Puolikarkea suodatusmatto on sitä varten, jos joskus innostun rakentelemaan mattosuodattimen.

Kirsikkasukarapusten karanteeni

Lähetyksessä piti tulla 10 kpl sukarapusia, mutta en kyllä vieläkään ole varma oliko niitä oikeasti kymmenen. Rapuset saapuivat pussissa, jossa oli noin 10 cm verran sameaa vettä ja muutama lehti. Ensin en nähnyt yhtään rapua, mutta hieman pussia huljuttamalla muutama rapunen näkyi liikkuvan!

Vein ravut kotiin ruokatunnilla ja availin pussia varovasti samalla kun se kelluskeli karanteeniakvassa. Koitin laskeskella rapuja ja en kyllä pääsyt kuin kuuteen. Pussista poistui minun kyyläyksen aikana vain neljä rapua.

Töistä kotiin tultua olen yrittänyt laskea noita epeleitä uudestaan, mutta kun ovat niin perhanan pieniä ja vilkkaita, niin ei siitä oikein mitään tule. Kerralla en kyllä ole vieläkään saanut kuutta enempää.

Alla hieman tarkempaa tietoa rapusten karanteeniakvasta:

Karanteeniakva (aka 50 litran smartstore)
  • Tilavuus 50 litraa
  • Lämpötila 22 astetta
  • Startattu Norppiksen Prodibio Start Up 6:lla (käytetty vain 2 biodigestiä ja 2 stop ammoa)
  • Suodattimena AliExpressistä hankittu "Sponge Filter" (toimii Rion mukana tulleella ilmapumpulla)
  • Pohjamateriaalina osa Zoopermarketista hankittua Akvastabil Alpha (3L) akvaariohiekkaa
  • Kasveina aikaisemmin purkeissa kasvaneet javansaniaiset ja anubiaat
  • Asukkaina 10 kpl (vai 6 kpl?) kirsikkasukarapuja
Akvaario piti luonnollisesti startata, koska rapuset tulevat viettämään siellä ainakin viikon. Kasvit saivat ennen väliaikaiseen akvaarioon sujahtamista soodapesun ja reippaan huuhtelun. Tuota alpha hiekkaa löytyy sekä pikkuakvasta, että nyt karanteeniakvasta. Suurin osa pikkuakvan hiekkaa on kuitenkin luonnohiekkaa, jonka sain sen mukana.

Lämpötila ja vesiolot ovat aika optimaaliset rapusille, ja minua hieman huolettaakin, että miten suhtautuvat siirtoon. Tuo pikkuakva on nimittäin 3 astetta lämpimämpi ja sen lämpötila nousee helposti kuumana päivänä lähemmäs 28 astetta. Hieman liian kuuma rapusille, jotka pitävät enemmän 20-25 asteisesta vedestä.

Ohessa vielä kuva "akvaariosta"
Vilkaisin muuten juuri käyttötilin tilan ja maanantaihin asti eletään sitten 66,84€ voimin. :roll:
2x 240-litraa (seurala), 1x 180-litraa (evakkoallas), 1x 140-litraa (monnila), 1x 110 litraa (karanteeni), 1x 60 litraa (mysteerikuutio), 1x 60-litraa (taistoevakkola) ja aivan liikaa sekalaisia muovikippoja poikasille. Lue akvaariopäiväkirjaani.
Norhie
Senior Member
Senior Member
Viestit: 667
Liittynyt: 14:26, 18.01.2016
Sukupuoli: N/A
Paikkakunta: Imatra

Re: Akvaariopäiväkirja

Viesti Kirjoittaja Norhie »

65L Akvan Viikkostatus / 150816

Tämä nyt on päivän myöhässä, mutta oli sunnuntaina menoja. Akvaariossa on tapahtunut pari pikku muutosta ja näin jälkikäteen olisi kait pitänyt ottaa "ennen" ja "jälkeen" kuvat. Ennen ja jälkeen siivouksen siis.
Fisusia kuvassa ei näy kuin muutama, mutta kaikki kahdeksan ovat hengissä, ja voivat hyvin. Fisut ovat rauhoittuneet kovasti ja yleensä lepäilevät akvaarion etuosassa. Etenkin jos näkevät jonkun lähetyvän. Olisiko veden lämpötilan laskulla jotain osuutta asiaan, sillä akvan lämpötila on nyt aika tasainen 25 astetta.

Hentorotalat (Rotala rotundifolia) ovat jatkaneet kasvuaan ja siirsin suurimman osan niistä ilmastinkivien väliin, kuten aikaisemmin uhkasin. Siirsin ne jo viime viikolla, mutta siirretty puska irtosi kertaalleen, joten istutin sen uudelleen perjantaina. En vielä näitä leikannut. Leikkaan jahka yltävät pintaan asti.

Isonäkinsammal (Fontinalis antipyretica) jatkaa kasvuaan, muta selkeästi hitaammin. Eniten kasvua on tapahtunut lähinnä pikkulonkerossa. Isompi lonkerokoelma tuntuu keräävän ruoanjämiä vedestä sillä fisut käyvät usein tökkimässä sitä.

Itkusammal (Vesicularia ferriei 'Weeping') jatkaa akvaarion valloitustaan. Etenkin kun leikkasin tuon alkuperäisen puskan ja vapautin pilkkeet akvaarioon. Pikkuoksaan laitettu nippu ei kestänyt paikallaan, joten kiinnitin sen tänään (rumalla) kuminauhalla. Saa nähdä kasvattaako se tarpeeksi itseään tuon oksan ympärille, jotta voi myöhemmin leikata kuminauhan poikki.

Neulaheinät (Eleocharis acicularis 'Mini') selväsi kärsivät kunnon hiilarin ja valaistuksen puutteesta. Ne eivät ole oikeastaan kasvaneet mihinkään suuntaan. Tuo uusi kuva voi hieman hämätä, kun olen istuttanut osan nipuista uudelleen hieman tiheämmäksi. Johtuu osittain siitä, että nuo lasin lähellä olevat niput irtosivat aina kun siivosin lasia sienellä. Ne on nyt siiretty muutama senttiä taaksepäin.

Patsulit (Pogostemon erectus) hyytyivät myös kokonaan. Viikossa ei ole tapahtunut oikeastaan mitään muutosta. Seuraamme tilannetta, mutta nämä korvaantuvat todennäköisesti tankeakarvalehdellä.

Ongelmia ratkaistavaksi

Siivosin akvaariosta juurakon ja lasit, mutta ruskolevä on muodostunut varsinaiseksi vitsaukseksi. Onneksi voimakas virtaus työntää sen aina etulasiin, josta se on suhteellisen helppo kaapia pois kerran viikossa. Viherlevää esiintyy pieninä määrinä, mutta valitettavasti se on hävinnyt kilpailussa ruskolevälle, joka valtaa myös juurakkoa. Onneksi kasvit ovat toistaiseksi saaneet olla rauhassa etualan neulaheinää lukuunottamatta.

Puinen ilmastinkivi on myös muodostunut pieneksi ongelmaksi hiilarin takia. Se nimittäin tukkeutuu hyvin tehokkaasti, koska vetää puoleensa jos jonkinlaista bakua. En silti halua vaihtaa EasyCarboon, kun akvaan tulee sukarapuja. Rapuset voivat helposti kupsahtaa liiallisesta annostuksesta.

JBL:n kestotesti hulahti kolmannen kerran veteen - imukupit irtosivat päivän sisällä, joten liimasin ne seinään akvaariosilikoonilla. Ruman näköiset jäljet jätti. Lisäksi jos tuo testi pitää paikkaansa (ja valitettavasti pH ja KH testit tukevat sitä) tuossa akvassa on kiljupöntöstä huolimatta aivan liian vähän hiilidioksidia.

Lämpötila näkyy olevan aina 3 astetta korkeampi kuin sisäilma. Voi olla, että tulee ongelmia oikein kuumina kesäpäivinä. Etenkin rapusten kanssa. Niille kun tuo 25 astettakin on jo korkea.

Suuria suunnitelmia

Konvertoin tuon akvaarion pikkuhiljaa matalahiilariseksi ympäristöksi, koska on selvää, että kiljupöntöstö ei ole tuottamaan tarpeeksi CO2:sta. Käytännössä tarkoittaa, että neulaheinät ja patsulit siirtyvät suurempaan akvaan yhdessä tuon vasemmalla olevan rotalapuskan kanssa.

Meinasin samalla poistaa tuon valokuvun ja teetättää tilalle kansilasin. Sitä olisi todennäköisesti paljon helpompi siirrellä ja akvaario säilyisi viileämpänä. Lasia varten ei vain ole pidikkeitä, joten voisi tehdä kehyksen 5mm H-listasta. Alumiinilistaa on vain hankala leikata ja käytännössä pitäisi leikata lasia varten osa listan reunasta pois. Etsiskelin vastaavaa muovilistaa, jota olisi helpompi leikata, mutta ei tunnu löytyvän.

Mainitsikin, että korvaan todennäköisesti patsulit tankeakarvalehdellä. Meinasin sitoa niput kiinni pienen saviruukkuun tai vastaavaan, jotta pysyvät pohjassa ja on helppo siirtää. Tankeakarvalehti ei vaan kuulemman pidä siirtämisestä. Tiputtaa lehdet helposti, mutta kasvataa toki uudet. Siitä syntyy vain älyttömästi roskaa.

Sekalaista sähellystä

Rapusia olen löytänyt karanteeniakvasta jo seitsemän. Ne eivät ole kovinkaan aktiivisia, mikä saattaa johtua valon puuttesta. Valoa kun laittaa, niin alkavat liikkua. Rapuset eivät myöskään syö pellettejä ollenkaan, joten jouduin siivoamaan ne pois vettä saastuttamasta. Muuten tuntuvat voivan ok, joten alan varovasti siirtelemään niitä jo tällä viikolla tuohon toiseen akvaarioon. Ravuilla on ihan toiset sairaudet kuin kaloilla, mutta saattavat kantaa mukanaan jotain ikävää kalaloista, joten oikeasti pitäisi karanteenata vähintään se pari viikkoa. Rapusten veden lämpötila on 22 astetta, joten 3 asteen ero varsinaiseen kotiakvaan on aika iso.

EasyLife on muuten päivittänyt sivujaan, joten vanhat linkit tuotteisiin eivät taida enää toimia.
2x 240-litraa (seurala), 1x 180-litraa (evakkoallas), 1x 140-litraa (monnila), 1x 110 litraa (karanteeni), 1x 60 litraa (mysteerikuutio), 1x 60-litraa (taistoevakkola) ja aivan liikaa sekalaisia muovikippoja poikasille. Lue akvaariopäiväkirjaani.
Norhie
Senior Member
Senior Member
Viestit: 667
Liittynyt: 14:26, 18.01.2016
Sukupuoli: N/A
Paikkakunta: Imatra

Re: Akvaariopäiväkirja

Viesti Kirjoittaja Norhie »

"Alan siirtelemään tällä viikolla" tarkoittaakin ilmeisesti "siirrän ne tänään" - rapuset siis. Saatoihan tuo olla tyhmä liike, mutta sen sitten näkee muutaman viikon sisällä. Kaikki kymmenen kyllä löytyivät pienellä etsiskelyllä. Kyseessä siis kirsikkasukarapu. Ainakin luulen niin. Minun akvassani olevat eivät ole noin voimakkaan värisiä. Saati sitten yksivärisiä. Enempi on valkoista kuin punaista.

Rusot oli ensin riemuissaan "Jee, elävää ravintoa!" mutta pian ilmeet nyykähtivät, kun tulokkaat eivät mahtuneetkaan suuhun. Rapuset taas vipeltävät ympäri akvaariota hirmuvauhtia syöden kaiken mikä tielle tulee. Ottaisin kuvia, mutta kun ne eivät ole hetkeäkään paikallaan! Hyvä niin, koska karanteeniakvassa ne olivat aivan liian hiljaa. Kirsikoiden pitäisi olla vilkkaita.

Akvaarioon siirtoa edelsi pieni totuttelujakso, jossa sekoitin karanteeniakvan ja kotiakvan vesiä keskenään aikaisemmissa posteissa mainitsemaani lasipurkkiin. Samalla metsästin karanteeniakvasta kaikki rapuset. Osa kerkesi totutella pidempään, joten saa nähdä mitä tulee loppujen osalta. Mukaan meni noin litran verran sekoitettua vettä.

Siellä on ilmeisesti joukossa vain yksi tai korkeintaan kaksi naarasta, koska suurin osa on miltei läpinäkyviä. Vain yhdellä on enempi punaista kehossaan, mutta ehkä tuo pikkuhiljaa muuttuu, kun pääsevät runsaskasviseen ympäristöön. Nyt saattavat olla matkaväreissä, kun karanteeniakvassa ei ollut valoa (vähempi stressiä, kun vain ympäristön valo).

Alla muutama kuva, joista nyt jotenkin saattaa ravun tunnistaa. Yritän saada parempia kuvia ensi sunnuntain viikkostatukseen. Toivottavasti ei ole raportoitavana kuolemia tai tauteja silloin.
2x 240-litraa (seurala), 1x 180-litraa (evakkoallas), 1x 140-litraa (monnila), 1x 110 litraa (karanteeni), 1x 60 litraa (mysteerikuutio), 1x 60-litraa (taistoevakkola) ja aivan liikaa sekalaisia muovikippoja poikasille. Lue akvaariopäiväkirjaani.
Norhie
Senior Member
Senior Member
Viestit: 667
Liittynyt: 14:26, 18.01.2016
Sukupuoli: N/A
Paikkakunta: Imatra

Re: Akvaariopäiväkirja

Viesti Kirjoittaja Norhie »

Rapuset on kyllä niin mainioita veikkoja, että piti ottaa pari kuvaa ja videopätkää. Videot kannattaa edelleenkin tallentaa omalle koneelle ja avata vasta sitten, koska laatu tippuu älyttömästi tuon googlen esikatselun kautta.
Valkoinen "rapu" noissa juurakkokuvissa ei siis ole mikään kuollut rapu, vaan ravun kuori. Ainakin kaksi rapusta luopui kuoristaan uuteen kotiakvaan päästyään. Kaikki ovat saaneet jo mukavasti väriä.

Jokainen voi itsekseen arvuutella kuinka monta rapusta yleiskuvassa näkyy.
2x 240-litraa (seurala), 1x 180-litraa (evakkoallas), 1x 140-litraa (monnila), 1x 110 litraa (karanteeni), 1x 60 litraa (mysteerikuutio), 1x 60-litraa (taistoevakkola) ja aivan liikaa sekalaisia muovikippoja poikasille. Lue akvaariopäiväkirjaani.
Norhie
Senior Member
Senior Member
Viestit: 667
Liittynyt: 14:26, 18.01.2016
Sukupuoli: N/A
Paikkakunta: Imatra

Re: Akvaariopäiväkirja

Viesti Kirjoittaja Norhie »

65L Akvan Viikkostatus / 210816

Imatran ajot ovat virallisesti ohi, joten nyt on aikaa taas tehdä pikkupäivitys. Pieneksi se oikeastaan jääkin, koska ei ole sen kummempaa raportoitavaa.
Kaikki kahdeksan fisua näkyvät mukavasti kuvassa ja juurakon päällä näkyy touhuavan yksi sukaravuista. Juurakko on selkeästi niiden mielipaikka ja suurin osa ravuista onkin piilossa sen sokkeloissa. Akvan vakiolämpötilaksi on muodostunut 24-26 astetta.

Yksittäisistä kasveista ei ole juurikaan raportoitavaa ainakaan Hentorotaloiden (Rotala rotundifolia), Itkusammalen (Vesicularia ferriei 'Weeping'), Neulaheinien (Eleocharis acicularis 'Mini') ja Patsulien (Pogostemon erectus) osalta. Rotalat kasvavat normaalia hurjaa vauhtiaan ja neulaheinät taas hidasta. Itkusammal leviää tasaisesti ja patsulitkin ovat pisimmillään jo 3 cm korkeita - eli eivät siis vieläkään näy tuolta takaa.

Pari huomionarvoista kasvia pitää kuitenkin mainita erikseen:

Isonäkinsammal (Fontinalis antipyretica) kasvoi itse asiassa todella reippaasti, mutta suurin osa kasvusta oli kääntynyt juurakon taakse. Pöyhin sen siivouksen yhteydessä, ja kuten kuvasta näkyy, niin sen lonkerot ovat jo todella pitkiä. Irtonainen lonkerokin on jatkanut haarautumista.

Kääpiökeihäslehti (Anubias barteri var. nana) on akvan uusin tulokas. Hankittuna suoraan Akvaarioon.fi verkkokaupasta. Sen takana olevat rotalat tulevat siirtymään isompaan akvaarioon jahka saan sen käyntiin. Kääpiökeihäslehti lepäilee toistaiseksi omalla painollaan pienen muutaman euron juurakkopalasen haarukassa, jonka ostin AliExpressistä. Keitin juurakon, joten sen ei pitäisi kehittää samanlaista bakukasvua kuin alkuperäinen juurakko. Kiinnitän sen paremmin jahka saan nuo rotalat pois tieltä.

Ongelmia ratkaistavaksi

Ruskolevä on edelleen ongelmana. Viherlevän käytännössä hoitelivat sukaravut, mutta rusko ei näytä niitä juuri kiinnostavan. Lasia saa siis siivota kerran viikossa. Nyt sitä perhanaa löytyy jo tuolta takalasistakin.

JBL:n testin mukaan hiilidioksidi on edelleen alle 8 mg/l vaikka työnsin levittimen suoraan sen alle ja käytännössä kerää siihen suuren hiilidioksidikuplan. Nyt en kyllä tiedä, että onko vika testissä vai käyttäjässä. Ajattelin muuten vaihtaa tuon herkästi osiin hajoavan JBL:n testin pieneen siistimpään AliExpressistä ostettuun. Sama periaate, mutta parempi kiinnitys. Hinta 5€ vs JBL:n 20€.

Suuria suunnitelmia

Pikkuakvan kansilasi on tilattu ja maksaa noin 40€. Se tulee akryylilevystä johon on liimattu muutama F-lista reunaan. Teetätin siihen samalla reiät eri laitteille ja piuhoille. Käytännössä takaosaan tulee vasemmalle ilmastinkiven letku ja oikealle suodattimen virta. Oikealle reunalle tulevat lämmitin ja ruostumattomasta teräksestä tehty CO2 diffuusori. Molemmille omat reiät. Lisäksi keskelle tulee 15x10 ruokinta-aukko, jonka peitän verkolla.

Tuohon CO2 diffuusorin päädyin sen takia, että letkukiinnitys siihen tulee käytännössä lasin ulkopuolelle. Toivottavasti kiljupöntön paine riittää tuolle. Eipä se paljoa maksanut.

Valaisimeksi tilasin 50cm pitkän 11w LED-valaisimen. Hintaa 22,55€. Lumeneita tuossa ei varmaan ole kuin luokkaa 1000 mutta jos se osoittautuu hyväksi, niin tilaan toisen rinnalle. Vaikka tosin PARinahan nuo pitäisi kasveille olla, mutta en nyt meinannut älyttömiä tuohon työntää, kun on kuitenkin "low tech" akvaario. Voi käydä hyvinkin niin, että lisävalo kasvattaa vain leviä, jos ravinteita ei ole riittävästi.

Sekalaista sähellystä

Käytin äidin katsomassa rapusia ja samalla vein heidän akvaariostaan massiivisen kokoisia Anubiaita (en tiedä variaatiota) ja jaavansaniaisia. Oikeastaan ei pitäisi sanoa akvaariosta, sillä äiti oli siivonnut ne sieltä pois liikakasvun takia. Kävin läpi ämpärillisen ko. kasveja ja napsin pois kaikki liian leväiset ja liikaa kärsineet lehdet. Loput jynssäsin kynsiharjalla puhtaaksi. Nyt ne uiskentelevat alunaliuoksessa ja pääsevät vielä soodakylpyyn. Äidin akvaariot ovat nimittäin paljon rankempia ympäristöjä kuin omani, enkä halua sieltä ylimääräisiä leviä itselleni. Maajuuri oli pisimmässä anubiaksessa melkein 30 cm ja lehdet kämmenen kokoisia, mutta sen jouduin pilkkomaan osiin.
2x 240-litraa (seurala), 1x 180-litraa (evakkoallas), 1x 140-litraa (monnila), 1x 110 litraa (karanteeni), 1x 60 litraa (mysteerikuutio), 1x 60-litraa (taistoevakkola) ja aivan liikaa sekalaisia muovikippoja poikasille. Lue akvaariopäiväkirjaani.
Norhie
Senior Member
Senior Member
Viestit: 667
Liittynyt: 14:26, 18.01.2016
Sukupuoli: N/A
Paikkakunta: Imatra

Re: Akvaariopäiväkirja

Viesti Kirjoittaja Norhie »

65L Akvan Viikkostatus / 280816

Pikkuakvasta ei oikeastaan ole edelleenkään paljoakaan raportoitavaa. Voi olla, että vaihdan tämän jatkossa kuukausistatukseksi, kun akvaario kerran alkaa asettua. Saa nähdä.
Fisuset ovat jostain syystä hieman hailakoita. Viime yönä taloyhtiöstä ilmeisesti tuulen takia pamahti pois keskuslämmitys ja kämppä oli herätessä aika kylmä, joten liekö tuolla jotain tekemistä asian kanssa. Vasta tänään saatiin lämmintä vettä pattereihin, mutta lämpötila akvassa oli kyllä aamusellakin 24 astetta.

Akvaarion suurin muutos lienee keskellä olevan pyöreän kiven poistuminen. Alkujaan se oli laitettu painoksi, mutta miellyin sen ulkonäköön. Otin sen kuitenkin pois, koska kiinnostaa miten Isonäkinsammal (Fontinalis antipyretica) lähtee leviämään vasemmalle.

Hentorotaloista (Rotala rotundifolia) ensimmäinen saavutti vihdoin pinnan. En vieläkään napsassut yhtään poikki, koska odottelen tuon uuden 180 litrasen sisustuselementtejä. Siihen mennessä lienee muutama muukin kasvanut pintaan asti.

Patsuleista (Pogostemon erectus) ensimmäiset alkavat hiljalleen näkyä juurakon takaa - tai oikeastaan juurakon raoista. Suurin patsuli on itse asiassa edessä, oikealla olevan pilarimaisen kiven takana, mutta leikkautuu kuvasta pois. Se on muutenkin vähän huonossa paikassa, kun CO2 levitin on suoraan yläpuolella, joka rajoittaa kasvua.

Ruskolevä alkaa olla pääosin selätetty. Ette muuten usko minkälaisen kasan levää suodatin oli imenyt viimeisimmän puhdistuksen jälkeen. 10L ämpärillinen vettä tuli aivan läpiruskeaksi suodattimen pesun jälkeen. Suodatinpatruunaa ei erottanut pinnan alta! En muuten useinkaan putsaa suodattimen imuaukkoja, koska ravut tuntuvat tykkäävän niihin kerääntyneestä biomassasta.

Ongelmia ratkaistavaksi

Vaihdoin hiilarireseptin tänään Sanna Vihavaisen kirjoituksesta löytyvään liivateversioon. Lähinnä siksi, että se mukavasti näyttäisi kuinka kauan pönttö jaksaa työntää hiilaria, jotta tietää varautua vaihtoon. Ongelmana vain on, että pytty ei ole tuntikausiin inahtanutkaan, joten kasvit ovat olleet päivän ilman hiilaria.

Jos huomenna ei ole käynnissä, niin vaihtuu normaalireseptille.

Suuria suunnitelmia

Pikkuakva odottelee vielä uutta LED-valaisintaan, jonka takia en ole edes upottanut Eheimin lämmitintä siihen. Meinaan, että piuhareiät käy ahtaaksi, mutta en oikein voi vaihtaa uutta kansilasia tilalle ennen valon tuloa.

Sekalaista sähellystä

Hankin jo viikkoja sitten heräteostoksena Turmaliinipalloja, joiden pitäisi olla rapujen mieleen. Epäilin kyllä jo ostovaihessa humpuukkituoteeksi - ja epäilen edelleenkin. Laitoin aluksi kolme, mutta vähensin yhteen siltä varalta, että kalojen kalpeudella oli jotain tekemistä tämän kanssa. Tosin vesiarvot eivät ole mitenkään muuttuneet testien mukaan.

Hankin myös rapukotoja heräteostoksena, mutta en niitä kuitenkaan tuonne akvaan edes työntänyt, koska eivät oikein sovi muuten luonnolliseen akvaarioon.

Laskeskelin juuri, että kuinka paljon akva olisi tullut maksamaan nykykokoonpanossa, jos kaikki olisi mennyt suoraan nappiin:
  • 1x ~65 litran kehysakvaario (0€ - saatu äipältä)
  • 1x ~10 litraa akvaariohiekkaa (0€ - saatu äipältä)
  • 1x Kansilasi valokuvun tilalle (40€)
  • 1x 11W LED-valaisin (22,54€)
  • 1x Eheim Jäger Präzision -akvaariolämmitin - 75w (17.99€)
  • 1x Eheim Pickup 160 sisäsuodatin (27,84€)
  • 1x AMTOP-ilmapumppu (8,85€)
  • 2x Trixie T-osat (8,51€)
  • 2x Trixie Happikivi (5,75€)
  • 1x Trixie lämpömittari imukupilla (4,26€)
  • 2 x Sander ilmastinkivi Nr. 2 (2,80 €)
  • 1m Akvaarioon.fi Ilmaletku 4/6 mm kirkas (0,5 €)
  • 2 m Akvaarioon.fi Ilmaletku 4/6 mm vihreä (1,20 €)
  • 1x Akvaarioon.fi mikrohana 4/6 mm (2,25 €)
  • 4 x Hobby imukupit 2 kpl ja pidikkeet 4/6 mm (7,40 €)
  • 1x Juwel Taustafolio (6,39€)
  • 1x Sera FD Mixpur 100 ml (4,99€)
  • 1x Tropical Shrimp katkaravunruoka (9,80€)
  • 1x Tropica Rotala Rotundifolia (8,99€)
  • 1x Tropica Fontinalis Antipyretica (8,99€)
  • 1x Tropica Ferriei Weeping Moss (8,99€)
  • 1x Tropica Pogostemon Erectus (8,99€)
  • 2x Tropica Eleocharis mini (17,98€)
  • 1x Tropica Anubias barteri var. nana (6,95€)
  • 1x Easy-Life Suodatinmateriaali 500 ml (10,99€)
  • 1x Easy-Life Profito 500 ml (7,99€)
  • 1x Easy-Life Catappa-X 1000 ml (22,85€)
  • 1 x Prodibio Start Up 12 (22,95 €)
  • 1x Azaleajuurakko (24€)
  • 1x Minijuurakko (3,63€)
  • 1x Aluna (1,50€)
  • 1x HS Humalit 5 plus 3L (19,90€)
  • 10x Rusokiilakylki (33€)
  • 10x Kirsikkasukarapu (40€)
----------------------------------------------
418,77€ - jos oikein laskin

Totta se on, että kyllä sinne useampi saturainen menee ihan sivutuotteisiin. Ottaen huomioon, että akva ja hiekat olivat ilmaiset. :)
2x 240-litraa (seurala), 1x 180-litraa (evakkoallas), 1x 140-litraa (monnila), 1x 110 litraa (karanteeni), 1x 60 litraa (mysteerikuutio), 1x 60-litraa (taistoevakkola) ja aivan liikaa sekalaisia muovikippoja poikasille. Lue akvaariopäiväkirjaani.
Vastaa Viestiin

Palaa sivulle “Akvaariopäiväkirjat ja projektit”