Paluu veteen eli projekti cold water (mutakaloja!)

Pidä päiväkirjaa akvaariostasi, tai dokumentoi akvaarioprojektisi etenemistä täällä
SiriusAng
Member
Member
Viestit: 362
Liittynyt: 13:09, 30.09.2003
Akvaarioseurat: TAS

Paluu veteen eli projekti cold water (mutakaloja!)

Viesti Kirjoittaja SiriusAng »

Hieman harmittaa, että hoksasin tämän päiväkirja mahdollisuuden vasta nyt. Eli pitkän tauon jälkeen taas paluuta akvaarioiden pariin. Ensin tuli pari kiekkokotiloa ja kourallinen jaavansaniaista jonkinlaisessa muovirasia nanoräpellyksessä. Ja siitä se ajatus sitten lähti karkaamaan käsistä.. :D

2017 loppuvuodesta tuli hankittua lopulta järkevän kokoinen akvaario. Altaaksi löytyi käytetty Juta mitoilla 125x40x35cm terkut vaan Lohjalaiselle(?) myyjälle jos tätä lukee (sain vanhan käyttäjätunnukseni toimimaan)! Lattia teetti alussa haasteita, mutta säätötassujen ja lankkujen myötä vedet pääsi altaaseen muistaakseni lopulta joulun aikaan.

Sisustukseksi valikoitui vanhoja varastossa pyörineitä mangroveita ja kaupasta rahaa vastaan mustaa hiekkaa. Kasveiksi tuli lähinnä jaavansaniaista ja muutama anubias. Pari pientä hentoa kasvikokeilua koki loppunsa kotiloiden suussa. Nyt etualalla kokeilussa on jotain pientä pyöreälehtistä köynöstävää kasvia. Suodatuksesta vastasi yksinään alussa eheimin experience. Ajatuksena oli että allas olisi liki virtaukseton lampi..

Elijöstönä oli ensimmäisen vuoden kiekkokotiloita ja kierteissarvia. Kasvit kasvoivat tosi huonosti, mutta levänkään kanssa ei ollut ongelmia. Joten muistin että allasta pitää ehkä lannoittaa. Lannoitteeksi valittiin Vimin all in one. Kasvit alkoivat kukostaa samoin rihmalevä. Jonka puolestaan nirhasin vapauttamalla altaaseen pikkulimaskan ja salvinian. Myös amerikankilpukka ja pistia kävivät altaassa, mutta totesin ettei pintakasvi jonka juuret ylhää pohjaan ole kovin käytännöllinen. :D

Aikapian totesin, että hajoavan kasvi-aineksen imuroiminen hiekasta ei ole käyttistä ja mustahiekka on kiva kun siinä ei näy kaikki kakka. Joka tapauksessa ensimmäinen sisäsuodatin Eheim powerball muutti altaaseen siivoojaksi. Kotilot jatkoivat sujuvasti altaan täyttämistä ja söivät akvaariokasveja hyvällä ruoka-halulla. Tavoitteena oli lähinnä seurata miten paljon altaan lämpötila muuttuu talven ja kesän aikana. Loppuvuodesta joukkoon liittyivät elefanttikotilot ja leväkotilot. Joista lämpimän veden lajit olisi tarkoitus siirtää nanoon, kun allas alkaa kylmentyä. :)

Allas pysyi viileänä hienosti koko kesän, joten suunnitelmaksi tuli tehdä siitä kylmävesiallas. Akvaarioon lisättiin toinenkin Eheim Powerball ja allas alkoi pysyä nättinä myös siivousten välissä. Lämmöt nostettiin väliaikaisesti 25 asteeseen ja fisut 6kpl mutakaloja muuttivat joulukuussa 2018 altaaseen. Kiitos vaan Tampereen Akvaariokalalle heidän hankkimisestaan. Tarkoitus on antaa vauvelien kasvaa vanupuikoista syömäpuikoiksi ja sitten siirtää heidät muuton jälkeen isompaan altaaseen ja luopua tuosta pienemmästä.

Nyt ollaan pikkuhiljaa pudoteltu altaan lämpöjä kohti 20 astetta ja säädetty kovuudet/pH:t passaamaan fisuille. Pitkän aikavälin toiveissa olisi saada aikaan kutukäyttäytymistä simuloivalla vuoden vaihteluita. Saa nähdä onnistuuko koskaan. :)

Kuvia en luonnollisesti välivaiheista koskaan tajunnut ottaa juurikaan ja nytkin ainoat mitä löytyy ovat sumeat kännykkäräpsyt (seuraava ketju mitä selaan käsittelee varmaankin akvaarioiden valokuvausta... :P)

https://photos.google.com/album/AF1QipN ... yo4_7Ksnvw
TaijaAhjoharju
Starting Member
Starting Member
Viestit: 12
Liittynyt: 12:44, 25.09.2017
Akvaarioseurat: TAS
Sukupuoli: Nainen
Paikkakunta: Jyväskylä

Re: Paluu veteen eli projekti cold water (mutakaloja!)

Viesti Kirjoittaja TaijaAhjoharju »

Fisuset ovat kasvaneet hienosti. Tänään pituutta jo 11cm ja ruumiin malliltaan muistuttavat tusseja. Saapuessaan olivat about lyijykynän paksuisia ja noin 8cm pitkiä. :)
Viimeksi muokannut TaijaAhjoharju, 19:58, 19.03.2019. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
TaijaAhjoharju
Starting Member
Starting Member
Viestit: 12
Liittynyt: 12:44, 25.09.2017
Akvaarioseurat: TAS
Sukupuoli: Nainen
Paikkakunta: Jyväskylä

Re: Paluu veteen eli projekti cold water (mutakaloja!)

Viesti Kirjoittaja TaijaAhjoharju »

Mutakalojen murhayritykset osa3: Tein pari muutosta.. vaihdoin kalanruokaa puolet automaattiin ja otin pari pikku kantoa pois altaasta.

Lopputulos: ruokaa mennyt altaaseen aika paljon enempi ja sisäsuodattimet tukossa. Kalat tuupanneet ulkosuodattimen imuputken hiekkaan ja ulkosuodatin tukossa.. litran verran oli jaksanut imeä hiekkaa altaasta suodattimeen ennenkuin oli stopannut. Nitraatit luonnollisesti tapissa.
Nyt olisi sitten kaikki putsattu suodattimet ja lattiakaivo (unohdin, että päälimmäisessä korissa olevat rakeet on kevyitä, pyöreitä ja helppo kaataa lattian kautta kaivoon..). Vedet vaihdettu nyt kahteen kertaan ja katsotaan tuleeko vielä kolmaskin vedenvaihto. Menee se päivä toki näinkin. 6/6 fisusta on vielä hengissäkin tämän kaiken jälkeen. :D

Kavereilla mittaa tätä naputtaessa about 12-15cm ja tussin paksuisia pulleroita. :)
totoro
Senior Member
Senior Member
Viestit: 632
Liittynyt: 14:40, 19.03.2003
Sukupuoli: Nainen
Paikkakunta: Helsinki

Re: Paluu veteen eli projekti cold water (mutakaloja!)

Viesti Kirjoittaja totoro »

Hei, ja tervetuloa takaisin! Itsekin olen "paluumuuttaja" foorumilla (siksi luin näinkin "vanhaa viestiä"), kyllästyin facebookin akvaarioaiheisten ryhmien ajoittain asiattomaan keskusteluun.. Mutakalat ovat onneksi sitkeitä sissejä, tsemppiä vesiarvojen kanssa taisteluun!
SiriusAng
Member
Member
Viestit: 362
Liittynyt: 13:09, 30.09.2003
Akvaarioseurat: TAS

Re: Paluu veteen eli projekti cold water (mutakaloja!)

Viesti Kirjoittaja SiriusAng »

Kiitos ja Salut kanssamuuttajalle! Juuri kävin kurkkaamassa facea vain päättääkseni tulla tänne nauttimaan laatuseurasta. :D

Mutalaariolle kuuluu huonoja uutisia. 3-viikon työpesti kauempana ja ruokinta-automaatin tarjoama (1,5l limsapullonsuu suppilona) reikä mahdollisti yhteensä 3 karkaamista (1 karkaaminen/viikko vaikka joka kerta allasta tilkittiin lisää). Tiesin että ovat hyviä karkureita, mutta jotenkin en kuvitellut niiden pystyvän runttaamaan itseään tuosta suppilosta lattialle. Noh oma vika, ainoa selitys mitä keksin jälkikäteen on, että täytin akvaarion liian täyteen huoltoreissuilla (normaalisti jätän mahdollisimman vajaaksi). Luonnollisesti suurinosa karkureista oli varmoja koiraita, joten jäljellä on lähinnä kaksi pulskaa neitiä ja yksi josta en ole ottanut selkoa. Harmittaa ihan vietävästi. :/

Edit: Myös punaiset kiekkokotilot on syöty(?) :?
SiriusAng
Member
Member
Viestit: 362
Liittynyt: 13:09, 30.09.2003
Akvaarioseurat: TAS

Re: Paluu veteen eli projekti cold water (mutakaloja!)

Viesti Kirjoittaja SiriusAng »

Päivitellääs tätäkin, kun on kerrankin aikaa. Eli paljon on tapahtunut sitten viime vuoden!

Mutakalat muuttivat 400km etelämpään ja samalla allas vaihtui 600l. Nykyisin neitokaisia on altaassa kolme ja yksi koiras. Lisäksi heidän seuraansa on muuttanut 4kpl Channa andraota. Plan B on pelastella Channat omaansa, jos yhteiselo ei porukalla suju. Muuton jälkeen allas on ollut lähinnä levävaltakunta ja kesällä lämpötilat uhkasivat nousta liikaa. Mutta saatiin lopulta uuden kämpän lämmitysjärjestelmä tolkkuihinsa ja nyt lämpötilat on pysyneet taas viileän puolella. Yhtä mutakalakoirasta kyttäilen jos sellainen tulisi vastaan, niin voisi muuttaa meille.

Luonnollisesti 200l josta oli tarkoitus luopua muutossa on edelleen täällä. 600l mukana tullut sukarapu armeija sai siitä pysyvän kodin kotiloiden kanssa. Toki sitä vähän miettii mitä kivaa sinne keksisi laittaa, mutta toistaiseksi toiminut vain ruokafarmina. Itse itselleni vastaten.. mutakalat syövät kaikkki kotilot mikä mahtuu suusta alas, joten nykyisin kiekkoja ei niiden altaassa näy. :|

Nykyisin mutikset ovat myös jo kohtuu vonkaleita (about 25-30cm) ja ihmeteltyäni aikani, miksi niistä tuli niin isoja opin sen, että jenkeissä on mennyt eräs paramisgurnus sekaisin erään misgurnuksen kanssa.. jonka seurauksena kalojen kokotiedot ovat menneet ristiin ja mutiksien keskipituus vaikuttaa pienemmältä. Mut tämähän on hyvä tekosyy hankkia isompi lättänä allas.. :mrgreen:
Vastaa Viestiin

Palaa sivulle “Akvaariopäiväkirjat ja projektit”