Miten ottaisin parempia kuvia

Valokuvausta koskeva keskustelu.

Valvoja: Moderaattorit

Ildar
Katalysaattori
Katalysaattori
Viestit: 639
Liittynyt: 22:31, 06.12.2010
Akvaarioseurat: TAS
Sukupuoli: Nainen
Paikkakunta: Turku

Re: Miten ottaisin parempia kuvia

Viesti Kirjoittaja Ildar »

Pieniä itsestäänselvyyksiä vielä omasta päästä vaikka omat kalakuvausjutut on yleensä joko tyhjänpäiväistä räpsimistä tai sitten abstraktia hulluutta lattiaa ylösalaisin nuohoten ja kamera nurinperin - eli järki puuttuu :mrgreen:

- lasi vääristää. Mitä paksumpi, sitä enemmän. Vinottain kuvaamalla saa toki kaikenmoisia hauskuuksia aikaiseksi, mutta jos on tarkoitus saada jämpisti kuva kalasta sellaisena kuin se on, niin kannattaa tsekata melko suora kuvauskulma.

- ikkunoiden, telkkareiden tms selvien valonlähteiden lisäksi myös omat vaatteet ja ruumiinosat tuppaavat päätymään heijastuksiksi lasiin ja kuviin - toisinaan jopa silloin kun allas on ainoa valonlähde. Mustista mustimpien vaatteiden valinta kuvaushetkeksi ei ole lainkaan liioittelua ja parhaassa tapauksessa voi tunkea oman naamansakin suojaksi jotain ettei pääse kalojen sijaan tölläämään omaa pärstäänsä [;)]

- jos on mahdollista kuvata RAW -tiedostoja, se kannattaa. Tässäkin. Ei se tokikaan sitä pieleen mennyttä tarkennusta pelasta mutta moni muu ongelma on jälkeenpäin paljon helpommin korjattavissa.

- valkotasapaino + värilämpötila ja sen testaus etukäteen jotta muistaa vähän mitä sinne kameraan naputtelee minkäkin altaan kohdalla. Riippuu sitten niistä altaan lampuista.

- järkkäreissä on monien mahdollisuuksien lisäksi myös omat ongelmansa. Esimerkiksi se, että yleensä yhdellä tietyllä objektiivilla ei voi tehdä kaikkea erinomaisen loistavasti. Jos on vuosien saatossa koonnut kalustonsa soveltumaan erinomaisesti kaukana kököttävien isojen kohteiden kuvaamiseen, voi olla että akvaariokuvauksessa on hieman haastetta... Niin tosin tuntuu olevan myös silloin, kun suurimman osan aikaansa yrittää räimiä säädyllisiä kuvia vähän isommista elukoista jotka pötkivät milloin mihinkin suuntaan vauhtia X...
650 + 275 litraa vettä ja aika monta osaomistuskarvakorvaa
GTX
Senior Member
Senior Member
Viestit: 561
Liittynyt: 23:14, 01.01.2014

Re: Miten ottaisin parempia kuvia

Viesti Kirjoittaja GTX »

Aukko eli f-numero, valokuvaajan paras työkalu. Aukkoa käytetään syväterävyyden hallintaan. Oikein valittu aukko irrottaa kohteen taustasta. Kohde on kuvassa terävänä ja tausta sumeana, jolloin katsojan katse kiinnittyy automaattisesti kuvan pääkohteeseen. Edes ruma tausta välttämättä häiritse kuvassa.

Iso aukko päästää enemmän valoa kameran kennolle, jolloin myös valotusaika lyhenee. Tämä on hyvä asia kuvattaessa ilman salamaa. Syväterävyyteen vaikuttaa lisäksi polttoväli, eli mitä enemmän millimetrejä putkessa, niin sitä lyhempi syväterävyys. Kokeilkaa omien kameroiden ja objektiivien kanssa aukon vaikutusta syväterävyyteen.

Jos haluat vain kalan näkyvän terävänä ja taustan puolestaan sumeana, niin käytä isoa aukkoa (pieni f-numero) ja pitkää polttoväliä (paljon mm).

Jos haluat kuvan teräväksi kalasta taustaan asti, niin käytä pientä aukkoa (iso f-numero) ja lyhyttä polttoväliä (vähän mm).

Tässä muutama esimerkkikuva, joissa kalan roolia hoitaa akvaariossa kelluva Rapala, pituus 7 cm. Kuvia ei ole käsitelty mitenkään, ainoastaan pienennetty 800x533 kokoon.
Liitteet
Tavallinen objektiivi, hieman sumeutta taustassa, 50 mm ja aukko f5
Tavallinen objektiivi, hieman sumeutta taustassa, 50 mm ja aukko f5
50mm f5.jpg (252.33 KiB) Katsottu 9002 kertaa
100mm macro f2.8.jpg
100mm macro f2.8.jpg (247.09 KiB) Katsottu 9008 kertaa
Makrolla lähikuvaa, kuvattu 40cm etäisyydeltä.
Makrolla lähikuvaa, kuvattu 40cm etäisyydeltä.
100mm macro f2.8 40cm.jpg (334.69 KiB) Katsottu 9008 kertaa
Ildar
Katalysaattori
Katalysaattori
Viestit: 639
Liittynyt: 22:31, 06.12.2010
Akvaarioseurat: TAS
Sukupuoli: Nainen
Paikkakunta: Turku

Re: Miten ottaisin parempia kuvia

Viesti Kirjoittaja Ildar »

Ja maallikoille muistutuksena, aukko tai pikemminkin suurin mahdollinen aukko (ja pienin luku) on sitten se, josta puhutaan kun valitetaan (tai muutoin puhutaan, useimmiten se tuntuu olevan valitusta) objektiivien valovoimasta [;)]
Mitä pienempi aukkoarvo eli luku, sitä suurempi aukko eli sitä enemmän valoa kennolla - ja pienempi tarkkuusalue. Homma on usein kalustosta riippuen vähän valintoja ja priorisointia eli aina ei kaikkea voi saada. Valoherkkyyden nosto tuo rungosta (kennosta) riippuen kohinaa, suljinajan on oltava sen verran että vilkkaan kalan liike pysähtyy ja aukon ja syväterävyyden suhde on mitä on. Vielä jos räpsii käsivaralta ilman salamaa (kuten minä, viimeinenkin toimiva salamalaitteeni on näemmä hajonnut), niin liikkuvia osia on enemmän kuin tarpeeksi.

No, digikuvaus tosiaan onneksi mahdollistaa sen satojen ja tuhansienkin kuvien napsimisen melko lyhyessä ajassa. Jos yksi kahdestasadasta on tarkoituksenmukainen, voi olla onnellinen.
650 + 275 litraa vettä ja aika monta osaomistuskarvakorvaa
Karim
Junior Member
Junior Member
Viestit: 237
Liittynyt: 20:42, 24.12.2013
Sukupuoli: Mies

Re: Miten ottaisin parempia kuvia

Viesti Kirjoittaja Karim »

GTX: Aivan loistava idea käyttä vaappua. Eipä ole tullut mieleen mutta vastaisuudessa tulee :D Kuvistasi ilmenee hienosti polttovälin merkitys. Ja mikä myös hienoa: Puhdas lasi ja kirkas vesi. Jossain yhteydessä puhuttiin kuvan steriliydestä ja kuka sitä kaipaa mutta kyllä puhtaus vain on tärkeää. Mutta taasen joskus partikkelit vedessä luovat luonnonmukaisen vaikutelman.

Ildar: Kun valokuvauksessa keskittyy tiettyyn aihepiiriin niin kalusto tosiaankin muovautuu sen mukaan. Kuitenkin väittäisin kaikilta löytyvän kittilinssin, joka on mainio peli akvan kuvaamiseen.

Usein puhuttu makrokuvaus se vasta hankalaa on. Kokeilin 105 mm makrolla kuvaamista (siis akvan) ja se loppui äkkiä. On eri asia kuvata paikallaan pysyvää kohdetta esim. kasvi. Silloinkin tuuli saa repimään hiuksia päästä [}:)] Tärkää on tuntea omat välineet ja kokeilla. Sitten lähettää (esim. tänne) kuvan muiden nähtäväksi. Ei kannata (saa) pelätä muiden kritiikkiä. Yleinsä harrastajat antavat rakentavaa sellaista. Jos joku sanoo kuvastasi Aivan Paska, ei hän tiedä asiasta mitään. Joten siitä ei kannata pahoitta mieltä. Tämä yritti olla rohkaisu teille arvon veljet ja sisaret lähettämään kuvia :D

Oma "kuvittelu" joutuu nyt viikon tauolle. Keleen työt haittaavat jaloja harrastuksia. Mutta ehkäpä sitten akvaariossani ui joululahjaksi saamani Nilsu :mrgreen:
Ildar
Katalysaattori
Katalysaattori
Viestit: 639
Liittynyt: 22:31, 06.12.2010
Akvaarioseurat: TAS
Sukupuoli: Nainen
Paikkakunta: Turku

Re: Miten ottaisin parempia kuvia

Viesti Kirjoittaja Ildar »

Karim kirjoitti: Ildar: Kun valokuvauksessa keskittyy tiettyyn aihepiiriin niin kalusto tosiaankin muovautuu sen mukaan. Kuitenkin väittäisin kaikilta löytyvän kittilinssin, joka on mainio peli akvan kuvaamiseen.
Ei kannata olettaa. Taitaa aika moni kauan kuvannut ja useamman rungon loppuun käyttänyt aktiiviharrastelija ostaa rungot runkoina ja putket putkina, ilman sitä kittilinssiä. Kittilinssi itsessäänkin on vähän laaja termi, pääasiassa se kattaa kaikki runkojen mukana yleisimmin myytävät jokapaikanhöylä -tyyppiset putket eikä vain sitä 18-55mm -putkea josta taidat tässä puhua.
650 + 275 litraa vettä ja aika monta osaomistuskarvakorvaa
Ildar
Katalysaattori
Katalysaattori
Viestit: 639
Liittynyt: 22:31, 06.12.2010
Akvaarioseurat: TAS
Sukupuoli: Nainen
Paikkakunta: Turku

Re: Miten ottaisin parempia kuvia

Viesti Kirjoittaja Ildar »

Ja sitten omia kuvia pohdintoineen:
1/200 ISO800 f2.5
1/200 ISO800 f2.5
SVT_50mm_1_200_7731.jpg (403.94 KiB) Katsottu 8778 kertaa
50mm kiinteä objektiivi jonka lähin tarkennusetäisyys on puolen metrin luokkaa on valovoimaltaan hirmuisen kiva, mutta tarkennusetäisyydeltään toisinaan ärsyttävä. Tässä on käynyt tuuri, tonkijat ovat melkein samalla linjalla, vasta naaraan suu alkaa olla tarkkuusalueen rajalla.
suljin 1/250, muuten samoissa edellisen kanssa
suljin 1/250, muuten samoissa edellisen kanssa
SVT_50mm_1_250_7730.jpg (376.29 KiB) Katsottu 8778 kertaa
Tässä naaras onkin sitten jo sentin-pari edempänä ja sen näkee. Kyseinen allas (joka muuten otti ja hajosi) on edellisen omistajan toimesta aika hienosti naarmutettua mallia, ja varsinkin pohjan tuntumassa se näkyy, kun taustalla on muutakin kuin avovettä ja musta tausta.
1/100 ISO800 f4.5
1/100 ISO800 f4.5
SVT_4_1_100_6776.jpg (209.58 KiB) Katsottu 8778 kertaa
Objektiivina 50-150mm 2.8. Nyt ollaan siellä avovedessä eli odottelin hyvän hetkisen erinäisten ärsykkeiden kanssa, että saan kalat valaistuksen ja taustan suhteen oikeaan kohtaan. Tarkkuusalue on huimasti suurempi kun aukko on 4.5 ja valoa riittää juuri tuossa kohdin allasta. Tonkija ei myöskään ollut pötkimässä pakoon hervotonta kyytiä, joten sadasosan suljinaika riitti pysäyttämään sen liikkeen.
Kaikissa kuvissa näkyvät "roskat" ovat ilmakuplia diffuusoreista. Henkilökohtaisesti pidän ko efektistä, joku muu ehkä ei [;)]
650 + 275 litraa vettä ja aika monta osaomistuskarvakorvaa
Karim
Junior Member
Junior Member
Viestit: 237
Liittynyt: 20:42, 24.12.2013
Sukupuoli: Mies

Re: Miten ottaisin parempia kuvia

Viesti Kirjoittaja Karim »

Ildar:

Hienoa, että lähetit kuvat! Muutaman kommentin heitän. Kuvissasi on hyvä valo. Kahdessa ensimmäisessä taustaa tulee hieman näkyviin mikä tuo syvyyttä ja elävöittää kuvaa. Kolmas on tyypillinen lajikuva. hieman tylsä mutta tarpeellisia nekin.

Fokus onkin ikuinen ongelma. Ensimmäisen kuva kanssa olet ehkä itse turhankin kriittinen. Aukkoa pienentämällä olist saanut terävyyttä mutta menettänyt suljinnopeuden. Sinuna olisin tyytyväinen. Kalat ovat uimassa kuvasta ulos joten sommittelussa jättäisin kulkusuuntaan enemmän tilaa. Toisessa kuvassa fokus on väärässä kalassa, valitettavasti. Kolmannessa kuvassa fokus on hieman pielessä ja sitä pystyy ehkä korjaamaan kuvankäsittelyllä. Olisiko aivan lievä alivaloitus parantanut kuvia olettaen, että otit kuvat automatiikalla? Voisit kokeilla kuvankäsittelyä.

Akvan laseissa en huomannut naarmuja ja ne ovat puhtaat. Vesi kirkasta. HIENOA

Valitettavasti kuplista olen täysin eri mieltä. Vie huomion kohteesta. Pitää kuitenkin muistaa, että jos tykkäät kuplaefektistä ja kuvaat itsellesi muistoja niin teet siten mikä miellyttää omaa silmää [;)]
Ildar
Katalysaattori
Katalysaattori
Viestit: 639
Liittynyt: 22:31, 06.12.2010
Akvaarioseurat: TAS
Sukupuoli: Nainen
Paikkakunta: Turku

Re: Miten ottaisin parempia kuvia

Viesti Kirjoittaja Ildar »

Toinen kuva olikin siinä lähinnä syväterävyyttä ja tarkkuusaluetta havainnollistamassa, en muutoin julkaise tuollaisia pieleen menneitä otoksia. Automatiikkaa kuvissa on tasan valkotasapaino, ei mikään muu. Kolmannen kuvan fokus on kalan päässä mikä oli itseistarkoituskin. Kannattaa huomata, että fokusta ei jälkikäsittelyssä ole mahdollista korjata, ei edes raw -tiedostojen kohdalla.

Itsekritiikki on valokuvausharrastuksessa kaiken kehityksen kulmakivi. Kaiken voi aina tehdä vielä vähän paremmin. Lisäksi kun riittävän paljon ja pitkään on kuvannut, alkaa se oma tyyli vähitellen näkyä kuvissa. Jos mennään pari vuotta taaksepäin niin minä otin useimmiten tällaisia kuvia eikä siinä mitään, ihan kivoja ne ovat edelleenkin. Mukiinmeneviä monen katselijan mielestä.

Kuva

Kuva

Sittemmin on käynyt näin.

Kuva

Kuva

Kuva

Perusasioiden ja kameramekaniikan antamiin raameihin mahtuu kaikenlaista ja jokainen kuvaa vähän omalla tyylillään. Henkilökohtaisesti olen viehtynyt heijastusten, lasivääristymien ja erilaisten kuvakulmien maailmaan - noiden ilmakuplien ohella. Tässä vaiheessa vastaan tulee nimenomaan se kuka tykkää ja kuka ei -kerroin. Kertovatko nämä kuvat siitä miltä akvaarioni näyttävät? Eivät. Toisaalta vaikka puhutaan akvaariokuvauksesta, onko termin merkitys vain ja ainoastaan realististen laji-, parvi- ja allaskuvien napsiminen?
650 + 275 litraa vettä ja aika monta osaomistuskarvakorvaa
Karim
Junior Member
Junior Member
Viestit: 237
Liittynyt: 20:42, 24.12.2013
Sukupuoli: Mies

Re: Miten ottaisin parempia kuvia

Viesti Kirjoittaja Karim »

Ildar:

Kaksi ensimmäistä kuvaa onkin sellaisia joita moni haluaa oppia ottamaan. Hyviä kuvia laji sellaisia. Neljännessä kuvassa tämä kupla-asia korostuu mutta aivan päin vastoin. Nyt kuvassa on vauhtia ja vaarallisia tilanteita kun lehtikala "painaa korvat luimussa" eteen päin. Viides kuva on mielenkiintoinen. Katsoja joutuu pohtimaan mitä H:vettiä siinä tapahtuu. Ei anneta kaikkea tarjottimella.

Edellisen viestin kuvissa kuplilla ei mielestäni ole funktiota. Mutta se on minun mielipide. Olet löytänyt tyylisi sanot, ja se on hyvä. Moni meistä (myös minä) pysyttelee turvallisemassa aihepiirissä :D Mielelläni katsoisin kuviasi useimmin siis, niitä ei lajikuvia. Laita vaikka tänne [;)]

Käytätkö muuten minkälaista lisävalaistusta eli salamaa tahi muita täytevaloja. Niistä olisi mukava kuulla.
Ildar
Katalysaattori
Katalysaattori
Viestit: 639
Liittynyt: 22:31, 06.12.2010
Akvaarioseurat: TAS
Sukupuoli: Nainen
Paikkakunta: Turku

Re: Miten ottaisin parempia kuvia

Viesti Kirjoittaja Ildar »

Mulla ei tällä hetkellä ole käytössä yhtäkään toimivaa salamaa, ja kun suurimmaksi osaksi tulee kuvailtua nopeatempoisempia juttuja luonnonvalossa, ei sellaisen hankkimiselle ole pakottavaa tarvetta. Jos olisi (tai saan toisen noista salamalaitteista toimimaan), sijoittaisin sen altaan päälle kuten nuo kokeneemmat kalakuvaajat (tällä foorumilla esim Thompson) ovat kertoilleet tehneensä. Käytössä mulla on tällä hetkellä Canonin 7D -runko, jolla pystyy muistaakseni orjasalamaakin ohjailemaan. Jos saan jostain toimivan "välkyttimen" kokeilen varmasti.
Lisävalaistusta ei valitettavasti löydy ja valonlähteenä kaikissa kuvissa on pelkkä allas itsessään.
650 + 275 litraa vettä ja aika monta osaomistuskarvakorvaa
Ildar
Katalysaattori
Katalysaattori
Viestit: 639
Liittynyt: 22:31, 06.12.2010
Akvaarioseurat: TAS
Sukupuoli: Nainen
Paikkakunta: Turku

Re: Miten ottaisin parempia kuvia

Viesti Kirjoittaja Ildar »

Sitten pieniä huumoriakin sivuavia huomioita aiheesta :)
Tilannekuviin ei tosiaan aina pääse mukaan ajoissa. Vielä vähemmän jos ne tilanteet tapahtuvat altaassa jossa on kammottava valo ja vähän asiallista "kuvauspinta-alaa" (etulasin mitat 100x35cm)
Kuva

Joskus taas vähän paremmin. Tässä tosin olisi saanut olla reilusti enemmän suljinaikaa, veitsikala kun on sen verran vikkelä otus.
Kuva

Plekot taas sijaitsevat yleisesti ottaen aina joko altaan pimeimmässä tai naarmuisimmassa nurkassa. Fokus on lähes poikkeuksetta vähintään pari milliä pielessä.
Kuva
Kuva

Tämä oli sentään suhteellisen onnistunut, joskin korkean valoherkkyyden vuoksi melko voimakkaasti kohiseva, napsu siitä veitsikalasta.
Kuva
650 + 275 litraa vettä ja aika monta osaomistuskarvakorvaa
kirahvi1
Advanced Member
Advanced Member
Viestit: 2795
Liittynyt: 05:33, 01.07.2009
Paikkakunta: Kouvola
Viesti:

Re: Miten ottaisin parempia kuvia

Viesti Kirjoittaja kirahvi1 »

Aika veikeitä kuvia Ildarilla. Minä en itse pyri mihinkään taiteelliseen näkemykseen, vaan yritän epätoivoisesti kuvata vain ja ainoastaan kalaa. En ole kuitenkaan kehittynyt tässä touhussa juurikaan. Näin ollen, kun täällä tuntuu olevan tuota hipsteri-/nörttisakkia koolla, niin kysyisin tuosta kalakuvasta, että millä säädöillä sitä kannattaisi ensi kerralla yrittää.

Laitan tähän kuvan speksejä:
- Allas on lasinen 20 litran Dennerle, ilman valaistusta. Vieressä tai oikeammin kameran takapuolella oli kuitenkin pöytävalaisin.
- Runko on Canon EOS 500D.
- Objektiivi: SIGMA 50mm DG Macro
- Kohde oli alle 10 senttimetrin etäisyydellä linssistä.
- Käytin kameran omaa salamaa.
- Kala on 18mm pitkä ja nuo kuvassa näkyvät "hötyset" ovat artemiaa (juuri kuoriutunutta).
- Manuaalitarkennus oli käytössä.
- Aukko f/2.8
- Valotusaika 1/160 sekuntia
- ISO 3200
- Kuvaa on "parannettu" MicroSoft Officen Picture Managerin "automaattinen korjaus"-toiminnolla, jolloin ääriviivat esim. evissä erottuivat paremmin.
Nothobranchius hassoni Bunkeya CD 13-8 Age 30 days Total Lenght 18mm Generation F1.JPG
Nothobranchius hassoni Bunkeya CD 13-8 Age 30 days Total Lenght 18mm Generation F1.JPG (145.51 KiB) Katsottu 8484 kertaa
Boxi.JPG
Boxi.JPG (264.96 KiB) Katsottu 8484 kertaa
Olen myös ajatellut perustaa "kalakuvausstudion" eli käytännössä laittaisin aina kuvauksen kohteena olevan uhrin tuollaiseen muoviseen "pikkuakvaarioon". Tuon altaan laittaisin sitten vaikkapa tällaiseen ministudioon:

http://www.verkkokauppa.com/fi/product/ ... valoteltta

Tämän jälkeen laittaisin ulkopuolelle kaksi työmaavalaisinta:

http://www.airam.fi/tuotteet/tuotehaku/ ... airaflood/

Tuossa ottaisin sitten kuvia ilman salamaa. Mielipiteitä?
kirahvi1
Advanced Member
Advanced Member
Viestit: 2795
Liittynyt: 05:33, 01.07.2009
Paikkakunta: Kouvola
Viesti:

Re: Miten ottaisin parempia kuvia

Viesti Kirjoittaja kirahvi1 »

...ja tässä toinen töherrys eri altaasta:
Nothobranchius polli Kyembe CD 13-9 Age 28 days Total Lenght 17mm Generation F1.JPG
Nothobranchius polli Kyembe CD 13-9 Age 28 days Total Lenght 17mm Generation F1.JPG (145.78 KiB) Katsottu 8416 kertaa
- Allas on lasinen 300 litran Wromak, jossa 2*39W.
- Runko on Canon EOS 500D.
- Objektiivi: SIGMA 50mm DG Macro
- Kohde oli alle 10 senttimetrin etäisyydellä linssistä. Vastavalosuoja käytössä kuten edellisessäkin.
- Ei salamaa.
- Kala on 17mm pitkä.
- Manuaalitarkennus oli käytössä. Käsivaralta kuvattu kuten edellinenkin.
- Aukko f/4
- Valotusaika 1/160 sekuntia
- ISO 3200
- Kuvaa on vain rajattu. Ei "paranneltu".

Mitä voisi tehdä toisin?
Ildar
Katalysaattori
Katalysaattori
Viestit: 639
Liittynyt: 22:31, 06.12.2010
Akvaarioseurat: TAS
Sukupuoli: Nainen
Paikkakunta: Turku

Re: Miten ottaisin parempia kuvia

Viesti Kirjoittaja Ildar »

Valon lisääminen toisi mahdollisuuden ottaa valoherkkyyttä alas ja sitä kautta kohina vähenisi aika reippaasti. Jos olet joutunut rajaamaan kuvia reippaasti, tuo ISO3200 on aika huima ja se aika hyvin näkyykin. Samalla lisävalo antaisi mahdollisuuden pienempään aukkoon ja laajempaan tarkkuusalueeseen.
Kuvankäsittelyssä kaikki "pikavalinnat" ovat yleensä hyödyttömiä. Parhaaseen lopputulokseen pääsee kärsivällisesti käyrä kerrallaan läpikäyden. Jos oma kuvankäsittelyohjelmisto ei anna mahdollisuutta riittävän tarkkaan ja yksityiskohtaiseen säätämiseen, on aina olemassa ilmainen ja laaja (joskin hiukan opettelua vaativa) GIMP.

Vähän leikin tuossa taas kameran ja lehtisten kanssa. Evakkoaltaassa on harmittavasti liian vähän valoa ja pienroskat missaava suodatin, joten kohinaa ja ylimääräisiä roskia kuvissa on. Tarkennus on vähän väärässä paikassa, pitää jaksaa seuraavan kerran lisää.

Kuva

Kuva

Kuva
650 + 275 litraa vettä ja aika monta osaomistuskarvakorvaa
Ildar
Katalysaattori
Katalysaattori
Viestit: 639
Liittynyt: 22:31, 06.12.2010
Akvaarioseurat: TAS
Sukupuoli: Nainen
Paikkakunta: Turku

Re: Miten ottaisin parempia kuvia

Viesti Kirjoittaja Ildar »

Lehtikalojen räpsiminen jatkui vielä sunnuntainkin (tylsyys, tylsyys...), ja aikaiseksi saatiin jos jonkinlaisia otoksia. Pikkualtaan valaisimen virittely lisäavuksi on näemmä tämän altaan kanssa tarpeen, etulasin ulkopuolen puhdistaminen sen sijaan ajanhukkaa - se on silti likainen ja naarmuinen eikä siitä miksikään muutu.
Ensimmäisen kuvan värejä on käsitelty (tosin se on vastapainoksi rajaamaton), muut ovat itseasiassa lähes alkuperäisessä kuosissaan (eli käyneet läpi minulle tyypillisen tsekkauksen mallia rajaus, kirkkaus, kontrasti, terävöitys). Violettius on peräisin siitä toisesta, pienemmästä valaisimesta yhdistettynä kantojen värjäämään veteen ja kuvakulmaan, oikeastaan ihan hauska efekti.

Kuva

Kuva

Kuva

Kuva
Tästä poistelin jokusen näkyvämmän naarmun.

Kuva

Pitänee keksiä jotain uutta kikkailtavaa seuraavaksi. Tonkijat, veitsi ja isommat plekot asustelevat harmittavasti nyt valokuvaamisen kannalta lähes mahdottomassa altaassa.
650 + 275 litraa vettä ja aika monta osaomistuskarvakorvaa
Karim
Junior Member
Junior Member
Viestit: 237
Liittynyt: 20:42, 24.12.2013
Sukupuoli: Mies

Re: Miten ottaisin parempia kuvia

Viesti Kirjoittaja Karim »

Kirahvi1: Makrokuvaus on haastavaa [;)] Mielestäni sinun ei kannata tuhlata rahaa siihen "kuvausstudioon". Rakennat parilla eurolla tarpeitasi vastaavan. Usein kuvaajat käyttävät erillistä kuvausallasta tai purkkia. Näin voi rajoitaa kalan liikettä ja näin ollen suurempi mahdollisuus onnistua. Onko sinulla irtosalamaa. Jos ei niin sellainen kannattaa hankkia jo ihan muunkin kuvaamisen takia. Sen pitää toimia "orjana" eli irti kameran rungosta. Metz on aika hyvä merkki mutta muitakin hyviä on. Kameran oma salama ei ole kauhean häävi.

Kuvissa on ylivalotusta. pienennä reilusti ISO:a. Saat kohinan samalla hallintaan. Himennystä pitäisi olla vähintän f8. Pyri tarkentamaan kalan silmään ellet sitten halua korostaa jotain tiettyä pakikaa. Tarvitset lisävaloa mutta työmaavalaisimien polttimot ovat yleinsä kovin kelertäviä. Löytyykö sunulta halogeenopolttimolla olevaa pöytävalaisinta? Niihin saa (halvalla) eri lämpöarvolla (K) olevia polttimoita. Ja onhan sinulla oikea kamerajalusta? Ilman sitä ei tule mitään. Kaukolaukaisinkin olisi hyvä. Vähentää tärähdysriskiä. Tässäpä pikaisesti ja siitä vain rohkeasti kokeilemaan :D
Karim
Junior Member
Junior Member
Viestit: 237
Liittynyt: 20:42, 24.12.2013
Sukupuoli: Mies

Re: Miten ottaisin parempia kuvia

Viesti Kirjoittaja Karim »

Noniin, sainpas pitkästä aikaa kameran käteen. Paljon on ollut suunnitteilla mutta se aika... :( Nyt laitan muutaman kuvan. "Ujo" ja "jotainhyvääsielläon" on otettu ilman salamaa. Muut otettu orjasalama kädessä jolla suuntailin eri asennoissa. Homma kävi raskaaksi 105mm makron kanssa. Salama toisessa kädessä ja kamera toisessa. Ei hyvä, nicht gut. Salamalle pitäisi askarrella teline mutta se vaikeuttaa valotusta. Orjaa ohjan edelleen kameran omalla salamalla joka ohjataan foliolla "ylöspäin". Pistäkääs kommenttia ja winkkejä :D
Liitteet
1/250s, f11, ISO800, 105mm, salama
1/250s, f11, ISO800, 105mm, salama
Pronssitonkija5.jpg (239.31 KiB) Katsottu 8114 kertaa
1/250, f11, ISO800, 105mm, salama
1/250, f11, ISO800, 105mm, salama
Kerritetra.jpg (256.13 KiB) Katsottu 8114 kertaa
1/40s, f7,1, ISO1600, 105mm
1/40s, f7,1, ISO1600, 105mm
Ujo..jpg (208.64 KiB) Katsottu 8114 kertaa
1/20s, f9, 70mm, ISO1600
1/20s, f9, 70mm, ISO1600
jotainhyvääsielläon.jpg (370.26 KiB) Katsottu 8114 kertaa
Karim
Junior Member
Junior Member
Viestit: 237
Liittynyt: 20:42, 24.12.2013
Sukupuoli: Mies

Re: Miten ottaisin parempia kuvia

Viesti Kirjoittaja Karim »

Taisipa käydä niin, että aloitettu kuvauskilpailu tappoi tämän keskustelun 8O No ehkä se vielä jatkuu...toivottavasti. Kunhan vain työ ym. kiireiltä karkiän niin jatkan akvakuvien ottamisen opettelua. Se kun kehveli vaatii aikaa.
kirjoplaty
Advanced Member
Advanced Member
Viestit: 1687
Liittynyt: 15:57, 13.11.2003
Sukupuoli: Nainen
Paikkakunta: Kaarina
Viesti:

Re: Miten ottaisin parempia kuvia

Viesti Kirjoittaja kirjoplaty »

Täällä aika monella tuntuu olevan järkkäri käytössä, mutta onko kukaan yrittänyt ottaa mahdollisimman hyviä tai tarkkoja kuvia digipokkarilla, vai onko se peräti vitsi? Omasta pokkarista pystyy säätämään ISOa, valitsemaan muistaakseni viisi eri valaistusolosuhdetta ja sitten kuvan tummuutta säätää mutta esim. suljinaikaa ei. Monesti kuvat eivät sitten kauhean tarkkoja ole ja rakeisuuttakin esiintyy vaikka olen kokeillut eri ISOja, mutta ilmeisesti säätöjä ei vaan tuossa voi saada täysin kohdilleen. Tuossa "kuvia akvaarioistanne 5" -ketjussa viimeisimmät kuvat olivat jalustalla otettuja, ISO200 ilman salamaa ja taisin hämärtää kuvan jonnekin -0.5 tienoille, loisteputkiasetus. Onpas tarkkaa tietoa. Mutta silti ovat tuollaisia rakeisia. Kamerassa on kaksi eri lähikuvaustoimintoa mutta tuntuu että kun koitin ottaa sukaravusta kuvaa niin kamera tarkensi ravun yläpuolella olevaan kasviin eikä rapuun, vaikka siihen sitä tähtäsin :D .
Karim
Junior Member
Junior Member
Viestit: 237
Liittynyt: 20:42, 24.12.2013
Sukupuoli: Mies

Re: Miten ottaisin parempia kuvia

Viesti Kirjoittaja Karim »

kirjoplaty kirjoitti:Täällä aika monella tuntuu olevan järkkäri käytössä, mutta onko kukaan yrittänyt ottaa mahdollisimman hyviä tai tarkkoja kuvia digipokkarilla, vai onko se peräti vitsi? Omasta pokkarista pystyy säätämään ISOa, valitsemaan muistaakseni viisi eri valaistusolosuhdetta ja sitten kuvan tummuutta säätää mutta esim. suljinaikaa ei. Monesti kuvat eivät sitten kauhean tarkkoja ole ja rakeisuuttakin esiintyy vaikka olen kokeillut eri ISOja, mutta ilmeisesti säätöjä ei vaan tuossa voi saada täysin kohdilleen. Tuossa "kuvia akvaarioistanne 5" -ketjussa viimeisimmät kuvat olivat jalustalla otettuja, ISO200 ilman salamaa ja taisin hämärtää kuvan jonnekin -0.5 tienoille, loisteputkiasetus. Onpas tarkkaa tietoa. Mutta silti ovat tuollaisia rakeisia. Kamerassa on kaksi eri lähikuvaustoimintoa mutta tuntuu että kun koitin ottaa sukaravusta kuvaa niin kamera tarkensi ravun yläpuolella olevaan kasviin eikä rapuun, vaikka siihen sitä tähtäsin :D .
En omista pokkaria, joten hakuammunnaksi menee. Kuvissasi on tosiaankin "pientä ongelmaa" :D Suljinaikaan voit vaikuttaa ISO-arvolla mutta kuten olet huomannut se lisää rakeisuutta. Kamerasi tarkennus ilmeisesti hämääntyy lasista joten se tuo lisää epätarkkuutta. Kokeile ottaa salamalla. Pokkareissakin pitäisi pystyä pakottamaan salama käyttöön. Ota läheltä ja hieman vinottain ettei takalasi läjäytä heijastusta. Laita kokeilujasi tänne niin pohditaan.
kirjoplaty
Advanced Member
Advanced Member
Viestit: 1687
Liittynyt: 15:57, 13.11.2003
Sukupuoli: Nainen
Paikkakunta: Kaarina
Viesti:

Re: Miten ottaisin parempia kuvia

Viesti Kirjoittaja kirjoplaty »

Tässä nyt jotain. Kokeilin salamalla mutta allas näyttää ihan luonnottomalta. Joko kuvasta tulee pimeä tai sitten kun säätää valotuksen täysille niin silti näyttää että altaassa on meneillään yö. Kasvien reunat näyttivät olevan kyllä hiukan terävämmät, mutta värit taas ihan hämäriä. Nyt kun noita kuvia katsoo niin näyttää tarkentavan vähän mihin sattuu, vai? Kameran jalustakin näköjään heijastuu lasista, nyt vasta huomasin.
Liitteet
Kameran lähikuvaustoiminnolla otettu kuva
Kameran lähikuvaustoiminnolla otettu kuva
P3050107m.jpg (297.17 KiB) Katsottu 7914 kertaa
Ilman salamaa
Ilman salamaa
P3050110m.jpg (332.83 KiB) Katsottu 7914 kertaa
Salamalla otettu
Salamalla otettu
P3050097m.jpg (370.01 KiB) Katsottu 7914 kertaa
Karim
Junior Member
Junior Member
Viestit: 237
Liittynyt: 20:42, 24.12.2013
Sukupuoli: Mies

Re: Miten ottaisin parempia kuvia

Viesti Kirjoittaja Karim »

Kirjoplaty: Eihän nuo kuvat toivottomia ole...paitsi se salamalla otettu :D Automatiikkaohjelmat yleensä eivät tuo mitään apua kuvaamiseen, valitettavasti. Kuvaat jalustalta mikä on hyvä mutta kuvanvakaaja saattaa tehdä silloin tepposet. Saatko sen kytkettyä pois? Ilmeisesti tarkennus hieman oikuttelee akvan lasin ansiosta. Ilman salamaa otettu kuva vaikuttaisi vallan mainiolta. Vaikuttaisi hieman ylivalottuneelta mutta senhän jo osaatkin korjata. Syvyysterävyyteen et taida voida vaikuttaa eli pienentää aukkoa? Täytyy muistaa, että pokkarit ovat tehty helppokäyttöisiksi ja sen takia monet säätömahdollisuudet on jätetty pois. Mutta elä masennu. Kun opit käyttämään kameraa niin varmasti pystyt huijaamaan sitä ja saat mieleisiä kuvia. Ei järkkärikään tuo onnea jos sitä ei osaa käyttää. Älä aluksi huoli jalustan ym. heijastuksista vaan kokeile kamerasi säätöjä. Nyt olet päässyt jo selvästi eteen päin :D Kuvankäsittelyllä voit vielä vaikuttaa lopputulokseen mutta ei sekään kaikkea pelasta :D Kuvaa paljon ja kokeile rohkeasti filmi kun on nykyään halpaa [;)] Laita vaan lisää kuvia katseltavaksi.
Maisu
Elite Member
Elite Member
Viestit: 5469
Liittynyt: 15:10, 30.07.2001
Akvaarioseurat: Ciklidistit, HAS, NCS, TAS
Sukupuoli: Nainen
Paikkakunta: Helsinki

Re: Miten ottaisin parempia kuvia

Viesti Kirjoittaja Maisu »

28 c MR pieni.jpg
28 c MR pieni.jpg (26.84 KiB) Katsottu 7885 kertaa
T'ässä on esimerkiksi yksi pokkarilla otettu heppakuva joka on aidosti tarkka isonakin. Jos pokkarissa vain on käsitarkennusmahdollisuus, niin sillä pystyy kyllä ottamaan kalakuvia - tosin minun käsitykseni pokkareista perustuu kymmenen vuoden takaisiin laitteisiin ja nykyiset lienevät paljon parempia.
kirjoplaty
Advanced Member
Advanced Member
Viestit: 1687
Liittynyt: 15:57, 13.11.2003
Sukupuoli: Nainen
Paikkakunta: Kaarina
Viesti:

Re: Miten ottaisin parempia kuvia

Viesti Kirjoittaja kirjoplaty »

Juu, ei voi säätää aukkoa. Mitään kuvanvakaajasta en löytänyt kameran manuaalista enkä itse kamerasta joten eipä sitä sitten kai voi kytkeä pois. On tuon kameran kanssa tullut jo harjoiteltuakin mutta harmittaa silti ettei sillä tunnu saavan mitenkään tarkempaa kuvaa, varsinkaan jos kuvaa vähänkään kauempaa, ja kuvassa on heti kohinaa tai muuta epätasaisuutta. Kyllä niistä kuvista näkee suurin piirtein mitä altaassa on mutta ei ne kyllä mitään ihmeellisiä ole :? .
Karim
Junior Member
Junior Member
Viestit: 237
Liittynyt: 20:42, 24.12.2013
Sukupuoli: Mies

Re: Miten ottaisin parempia kuvia

Viesti Kirjoittaja Karim »

kirjoplaty kirjoitti:Juu, ei voi säätää aukkoa. Mitään kuvanvakaajasta en löytänyt kameran manuaalista enkä itse kamerasta joten eipä sitä sitten kai voi kytkeä pois. On tuon kameran kanssa tullut jo harjoiteltuakin mutta harmittaa silti ettei sillä tunnu saavan mitenkään tarkempaa kuvaa, varsinkaan jos kuvaa vähänkään kauempaa, ja kuvassa on heti kohinaa tai muuta epätasaisuutta. Kyllä niistä kuvista näkee suurin piirtein mitä altaassa on mutta ei ne kyllä mitään ihmeellisiä ole :? .
Kauempaa kuvaa otettaessa automaattitarkennus tarkentaa sinne missä on suurin kontrasti, eli tod. näk. akvan kehykseen. Muu epätasaisuus johtunee pitkästä valotuksesta. Jos kasvatat ISO:a kohina lisääntyy ja jos pienennät niin pitkä valotusaika lisää kohinaa :( Nyt meinaa mennä sormi suuhun. Tarvitset lisää valoa. Onko mahdollista? Ja onko kamerassasi jatkuvalle tarkennukselle mahdollisuutta esim. urheilumoodi tms? Täytyy myös muistaa, että yhteen onnistuneeseen kuvaan tarvitset paljon laukauksia :D Nyt toivoisin muita pokkarilla kuvaavia osallistumaan [;)] Maisun heppa on hauska ja fokus silmässä mutta hän pystyykin tarkentamaan käsin.
Vastaa Viestiin

Palaa sivulle “Valokuvaus”