Vaaleneva kuparimonninen

Monnit, nuoliaiset ja muut pohjalla elävät kalat.

Valvoja: Moderaattorit

Vastaa Viestiin
Juupajuu
Member
Member
Viestit: 467
Liittynyt: 11:02, 19.12.2006
Sukupuoli: Mies
Paikkakunta: Itä-suomi

Vaaleneva kuparimonninen

Viesti Kirjoittaja Juupajuu »

Onkohan muilla vastaavaa että kuparimonninen on alkanut vanhetessaan hiljalleen vaaleta? Kuvissa oleva yksilö ja sen kaveri olivat parvensa viimeiset ja tulivat minulle kohta 4 vuotta sitten toiselta harrastajalta täydentämään omaa, myös vajaata parveani. Jo silloin vuonna 2013 tämän sanottiin olevan vähintään 10vuotias, eli nyt olisi siis väh. 14v. Toinen näistä täydennyskaloista kuoli lyhyen nuutumisen jälkeen reilu vuosi sitten. Tämä yhä elossa oleva vanhus edelleen pirteä ja hyvä syömään. Mutta viimeisen vuoden aikana hiljalleen vaalentunut. Alunperin oli aivan tavallisen värinen. Kuvan laatu ei ole kummoinen, mutta väriä voi verrata kuvissa esiintyvään n.7v ikäiseen toiseen kuparimonniseen. Tällä ja sillä jo kuolleella vanhuksella on koko minulla olo aikansa ollut myös erilainen päänmuoto, kuin muilla nuoremmilla kuparimonnisillani. Nuoremmilla päälaki on sivusta katsoen tasaisen kupera. Tällä vanhuksella puolestaan on päälaessa kuoppa ja niskassa kyhmy. Lieköhän tämäkin iästä johtuvaa, vai jotain kalojen alkuperään liittyvää. Eri viljelykantaa tms?

Ylimmässä kuvassa 7v vasemmalla ja 14v oikealla. Keskimmäisessä kuvassa 14v yksinään. Alimmassa kuvassa 7v yhdessä albiinomonnisen kanssa.
Liitteet
IMG_0919.JPG
IMG_0909.JPG
IMG_0906.JPG
IMG_0906.JPG (135.67 KiB) Katsottu 1416 kertaa
paul
Advanced Member
Advanced Member
Viestit: 3302
Liittynyt: 12:39, 15.01.2005
Sukupuoli: N/A

Re: Vaaleneva kuparimonninen

Viesti Kirjoittaja paul »

Kyllä kala usein vaalenee vanhetessaan. Eli harmaantuu kuten ihminenkin kun tulee vanhaksi ;)
Malawi - hietikko-biotoppi
4 x Scieanochromis fryeri iceberg
6 x Labidochromis caeruleus
Juupajuu
Member
Member
Viestit: 467
Liittynyt: 11:02, 19.12.2006
Sukupuoli: Mies
Paikkakunta: Itä-suomi

Re: Vaaleneva kuparimonninen

Viesti Kirjoittaja Juupajuu »

Ok. saa nähdä kuinka paljon tuo vielä vaalenee ennen loppuaan. Ainakin jos Faunattaren sivuja uskoo, niin tämä on ajat sitten ylittänyt lajinsa keskimääräisen eliniän. Siellä kun annetaan 8 vuotta. Jotenkin tosin muistelen jostain muualta lukeneeni monnisille selvästi korkeampia elinikiä.
Vastaa Viestiin

Palaa sivulle “Monnit ja nuoliaiset”