Hohtoseeprakala Danio albolineatus

Barbit, rasborat, seeprakalat, kardinaalikalat jne.

Valvoja: Moderaattorit

Vastaa Viestiin
Anniquu_
Advanced Member
Advanced Member
Viestit: 1330
Liittynyt: 16:07, 28.03.2009
Akvaarioseurat: TAS
Paikkakunta: Kangasala

Hohtoseeprakala Danio albolineatus

Viesti Kirjoittaja Anniquu_ »

Käytännön kokemuksia siis kaipaisin tästä hohtoseeprakalasta (Danio albolineatus) :) .

"Teoriapohjaa" kalasta olen lueskellut Akvaariokalat- kirjasta, Lisan kuvauksen hänen sivuiltaan ja muutamasta muusta nettilähteestä. Olisikohan tämä sopiva pintaveden kala hiiiitaaasti rakentuvaan wannabe-Sumatra kalastoon jo olemassaolevien verkkobarbien kaveriksi 240 litraiseen? Lähinnä mietityttää se, että osaavatko/pystyvätkö nämä tarvitaessa hakemaan ruokaa myös pohjalta? Entä pitääkö näitä ostaessa yrittää saada jotain tietynlaista sukupuolijakaumaa altaasensa vai onko naaras-koiras suhde epäolennainen asia näille?
Entä onko näitä liikkeissä näkynyt ja mikähän mahtaa olla hinta per pyrstö? Sen verran katselin, että Akvaariolinnan Ruotsin kalalistalla näitä ainakin olisi ollut, että erikseen tilaamalla lienee saatavilla "omaankin" kalakauppaan...
Kun ei oikein tiedä mitä pitäisi vielä kysyä, niin ilolla otan kaikenlaisia kommetteja vastaan näiden kalojen "elämäntavoista".
en
Advanced Member
Advanced Member
Viestit: 1921
Liittynyt: 13:55, 20.05.2007

Re: Hohtoseeprakala Danio albolineatus

Viesti Kirjoittaja en »

Ja siis meneekö ne tosiaan 30 asteessa?
en
Advanced Member
Advanced Member
Viestit: 1921
Liittynyt: 13:55, 20.05.2007

Re: Hohtoseeprakala Danio albolineatus

Viesti Kirjoittaja en »

NOSTO? Mikä on tämän maksimilämpötila?
Anniquu_
Advanced Member
Advanced Member
Viestit: 1330
Liittynyt: 16:07, 28.03.2009
Akvaarioseurat: TAS
Paikkakunta: Kangasala

Re: Hohtoseeprakala Danio albolineatus

Viesti Kirjoittaja Anniquu_ »

Varjon Akvaariokalat-kirjan mukaan lämpöhaarukka on 20-30 astetta. Silloin kun itse tietoa tuosta kalasta pengoin, niin täällä siitä (tai oikeammin itse tuosta kirjasta) oli keskustelua, jossa kritisoitiin tuota maksimilämpötilaa seeprakalalle ihan liian korkeaksi. Markku Varjo itse kuitenkin perusteli sitä sillä, että kala elää luonnossa sekä viileissä "ylänköpuroissa" että alavilla suoalueilla, jossa lämpötila saattaa olla lähes jatkuvasti tuon 30 astetta tai mennä jopa ylikin. Tuo keskustelu oli varmastikin tuolla yhteistyökumppanit-alueella Akvaristin keskusteluissa, mutta nyt näemmä on hävinnyt koko Akvaristin aluekin, ja sitä myötä tuo keskustelu. Vaikka olenkin puolidementoitunut :roll: :mrgreen: , niin tuon keskustelun kyllä muistan hyvin, oli se sen verran kiihkeä...

Oletko en jostain näitä kaloja löytänyt, vai pohditko "tulevaisuutta silmällä pitäen"? Minulle näitä ei ole (ainakaan vielä, hiemän hämäläisellä tahdilla mennään...) kotiutunut, joten omakohtaisia kokemuksia ei esim. tämän helteen vaikutuksesta ole.
Taju
Advanced Member
Advanced Member
Viestit: 1225
Liittynyt: 16:42, 20.05.2005
Sukupuoli: Nainen
Paikkakunta: Turku

Re: Hohtoseeprakala Danio albolineatus

Viesti Kirjoittaja Taju »

Jatkan tätä ikivanhojen ketjujen nostelua. Meillä on ollut hohtavaisia 12. Osa porukkaa on onnistunut poukkimaan ruokinta-aukoista ulos ja tänään sitten lopetettiin yksi pullistuneiden silmien, vääntyneen selkärangan ja syömättömyyden vuoksi. Muilla kaloilla ei mitään merkkejäkään mistään. Ainakaan vielä. Tilannetta seurataan.

Parvesta on jäljellä puolet. Olin näitä tilaamassa lisää (ennen sairastapausta), nyt kun ruokintaravotkin on peitetty hyttysverkolla, ettei tyyppejä päädy enää lattialle. Mutta. Sitten törmäsin tähän: http://www.seriouslyfish.com/species/da ... olineatus/

Ymmärsinkö lukemani oikein. "Notes"-osiossa on maininta mahdollisista luonnon hohtoseepran ja ruususeeprakalan risteytyksistä, tuntomerkkeinä mm. edullinen hinta ja sinertävää väriä kalassa. Näillä perusteilla omammekin ovat noita. Osan kaloista "hohto" on selvästi sinertävää, eikä sitä kullanoranssia. Osa on normaalivärisiä.

Osaako joku nyt valaista, ovatko nuo erityisherkkiä sairastumaan, ja ovatko itänaapurissa jalostetut hybridit vallanneet Euroopan markkinat? Alan olla valmis jättämään seuraavat näkemäni hohtoseeprat kauppaan. :roll:

Taitaa mennä kalastosuunnitelmat kokonaan uusiksi tämän myötä. Voi nääs nääs nääs...
Se mikä ei tapa, traumatisoi.
Taju
Advanced Member
Advanced Member
Viestit: 1225
Liittynyt: 16:42, 20.05.2005
Sukupuoli: Nainen
Paikkakunta: Turku

Re: Hohtoseeprakala Danio albolineatus

Viesti Kirjoittaja Taju »

Tämä hybridin mahdollisuus kiinnostaa koska
A) tarkoitus oli yrittää saada kutuja talteen - vissiin turhaa jos ovat hybridejä?
B) ostin näitä myös "kestävinä ja helppohoitoisina parvikaloina". Ilmeisesti sekään ei pidä paikkaansa jos sekarotuisia ovat?
Se mikä ei tapa, traumatisoi.
Vastaa Viestiin

Palaa sivulle “Särkikalat”