Uuden vuoden lupaus, kasvit kuntoon. :o

Kasvien hoito, ongelmat ja sisustus.

Valvoja: Moderaattorit

Vastaa Viestiin
marDH
Advanced Member
Advanced Member
Viestit: 1004
Liittynyt: 11:26, 15.12.2003
Paikkakunta: No Parka

Uuden vuoden lupaus, kasvit kuntoon. :o

Viesti Kirjoittaja marDH »

Valokuviakin saan kunhan vaimo lainaa kameraansa mulle, appi ukolla lainassa... :mrgreen:

Tuossa kannossa olevassa puskassa, nimi arvoitus (sellainen joka tarttuu juurillaan pieniin koloihin ja leviää pääjuurestaan sekä "tupsuina" lehtien päistä. Olisko heittää nimiä niin pääsen Googlaamaan. [;)]

Lehdillä on sellaista pölyävää levää sekä partalevää, millä keinoin eroon. Kävin tuolla rainin saitilla mutta ei oikein menny jakeluun mikä olisi keino jolla saisi levän kasvua kuriin. Ruokin kalojani niukasti, kerran päivä kaloille ja illalla saa pohjakalat oman ateriansa, pitämällä kuitenkin 2-3 paasto päivää viikossa, yleensä viikon loppuisin.

Miekkakasvien lehtien reunoilla myös partalevää ja lehdet tuppaavat joskus ikään kuin sulamaan ja jopa reittymään. Myös vallisnerian päihin virtauksen "ansiosta" tulee rihmamaista pitkää levää. Haullakin kokeilin mutta en oikein tiennyt millä sanoilla etsiä edellisiä juttuja joten aloitin nyt sitten ihka uuden.

Ravinteina käytän pää asiassa omavalmiste palloja, ostettu täältä joltain kuka niitä nyt jatkuvasti myykään, oli hyvä ostos mutta... PMMDtä olen myös harkinnut, mutta mitään nestemäistä ravinnetta en nyt tällä hetkellä kasveilleni käytä. Valaistusta on: 36W, biolux, warmwhite, aquastar ja fluora. Ajastimella säädetty n. 10-12 h, vuorollaan omilla ajastimilla jokainen, auringon nousu/lasku efektiä. [;)]

Mitäs vielä pitäsi kertoa, joko osaa vetästä avun antoa... Kiitti taas etukäteen. :P

Edit: Korjattu viestin ulkoasua.
Dixie
Senior Member
Senior Member
Viestit: 999
Liittynyt: 16:29, 17.04.2004
Sukupuoli: Nainen
Paikkakunta: Rmk

Re: uuden vuoden lupaus, kasvit kuntoon. :o

Viesti Kirjoittaja Dixie »

marDH kirjoitti: Tuossa kannossa olevassa puskassa, nimi arvoitus (sellainen joka tarttuu juurillaan pieniin koloihin ja leviää pääjuurestaan sekä "tupsuina" lehtien päistä. Olisko heittää nimiä niin pääsen Googlaamaan. [;)]
Olisiko jaavansaniainen?
"Olisinpa tikka! Saisin elantoni hakkaamalla päätä puuhun."
marDH
Advanced Member
Advanced Member
Viestit: 1004
Liittynyt: 11:26, 15.12.2003
Paikkakunta: No Parka

Viesti Kirjoittaja marDH »

Microsorum pteropus 'Windeløv' , tropican sivuilta löytyi, tuo se on.

Olin luullut jaavansaniaista siksi tosi ohueksi rihmamaiseksi kasviksi, ei oikein oo viä peukut vihreet, kiitti. Merkkaan pöytäkirjaan. [;)]

Kiitti dixie, olikos antaa apua tuohon perus dilemmaan?
Dixie
Senior Member
Senior Member
Viestit: 999
Liittynyt: 16:29, 17.04.2004
Sukupuoli: Nainen
Paikkakunta: Rmk

Viesti Kirjoittaja Dixie »

Lisäätkö jo altaaseen hiilidioksidia?

Mielestäni tässä on hyvä sivu levistä:

http://www.liaani.com/akvaario/aquafaq/falgae.html
"Olisinpa tikka! Saisin elantoni hakkaamalla päätä puuhun."
Pallokala
Advanced Member
Advanced Member
Viestit: 1700
Liittynyt: 00:31, 02.07.2002
Sukupuoli: Nainen
Paikkakunta: Tampere

Viesti Kirjoittaja Pallokala »

Levien poistoon on erilaisia kemikaaleja, esim. Green cure jota ajattelin kokeilla itsekin sinilevään, koska ystäväni kokemuksen mukaan tappoi hyvin myös muita leviä kuin sinilevää.Tupsulevä taisi jäädä eloon. Kasvit ja kalat eivät kärsineet kemikaalista.
P.A.L.L.O.K.A.L.A
Patalaiska Ahmatti, Lempeän Lattajalkainen Oliivinpoimija ja Kengurunkesyttäjä sekä Arvaamattoman Levoton Auringonpalvoja
Dixie
Senior Member
Senior Member
Viestit: 999
Liittynyt: 16:29, 17.04.2004
Sukupuoli: Nainen
Paikkakunta: Rmk

Viesti Kirjoittaja Dixie »

Itse kokelin algo-stop tabletteja. 38 kasvilajista vain 3 selvisi hengissä.Tuli sen verran kalliiksi ko. touhu, etten missään tapauksessa suosittelisi mitään myrkkyjä. Mieluummin kannattaa ottaa selvää mikä sitä levää aiheuttaa . Kannattaa ainakin tarkistaa loisteputket, hiilidioksidin lisäykset ja lannoitukset.

Sinilevään auttaa pimennys.Mitään myrkkyjä siihen ei tarvita [;)]
"Olisinpa tikka! Saisin elantoni hakkaamalla päätä puuhun."
marDH
Advanced Member
Advanced Member
Viestit: 1004
Liittynyt: 11:26, 15.12.2003
Paikkakunta: No Parka

Viesti Kirjoittaja marDH »

Dixie kirjoitti:Lisäätkö jo altaaseen hiilidioksidia?

Mielestäni tässä on hyvä sivu levistä:

http://www.liaani.com/akvaario/aquafaq/falgae.html
Kiitti linkistä. Miten muuten saa tehtyä ton linkin tekstin taakse piiloon, niin kuin jotkut sen osaa tehä? Menis pienempään tilaan noi linkitkin.

En käytä hiilari lisäystä mutta olen ajatellut nyt laittaa kiljupöntöt porisemaan kunhan tätä vuotta alkaa tästä taittua, olikos siitä olemassa hyvää saittia... :mrgreen:

En kyllä aio noilla myrkyillä inäkään lähteä onkelmaa ratkaisemaan, hitaasti hyvä tulee. Voisiko siis akvani saada liikaa valoa? 355l ja nuo neljä putkea? :? Taas opin jotain uutta.


Edit: Siirretty linkinmuokkauskeskustelu tänne.
Blue
Advanced Member
Advanced Member
Viestit: 1356
Liittynyt: 14:13, 30.06.2001
Paikkakunta: Seinäjoki
Viesti:

Viesti Kirjoittaja Blue »

marDH kirjoitti:Voisiko siis akvani saada liikaa valoa? 355l ja nuo neljä putkea? :? Taas opin jotain uutta.
Ei tuossa liikaa ole, mutta valon laatu saattaa vaikuttaa. Millaisia putkia altaassa on?

Hiilidioksidiohje löytyy täältä :)
höntti
Senior Member
Senior Member
Viestit: 907
Liittynyt: 19:24, 12.11.2003
Sukupuoli: Mies
Paikkakunta: Kuopio

Viesti Kirjoittaja höntti »

Mites vedenvaihdot. Levät villiintyvät jos nitraatti pääsee nousemaan liikaa vedenvaihtojen välillä.
marDH
Advanced Member
Advanced Member
Viestit: 1004
Liittynyt: 11:26, 15.12.2003
Paikkakunta: No Parka

Viesti Kirjoittaja marDH »

Blue & Höntti;

Valaistusta on: 36W, biolux, warmwhite, aquastar ja fluora. Ajastimella säädetty n. 10-12 h, vuorollaan omilla ajastimilla jokainen, auringon nousu/lasku efektiä.

Veden vaihto kaksi kertaa viikossa n. puolet akvan määrästä, perus asiat kunnossa.
ph 7.2, dh 5, NO2 nollissa, NO3 6-11 paikkeilla veden vaihtojen välillä, lämpötila +26
Kalastoa myöhemmin jos näette oleellisena... kiitti hiilari ohjeesta, mikäs toi linkin muokkaus siirto oli?
Alias; Nätti Jussi aka hayrimar/kuvablogi+steamster/feisbuuk: maan suurimman kruunaamattoman partamonni koiraan sekä kahden akvan omistaja (240l + 988l omavalmiste)
marDH
Advanced Member
Advanced Member
Viestit: 1004
Liittynyt: 11:26, 15.12.2003
Paikkakunta: No Parka

Viesti Kirjoittaja marDH »

Haluaisko joku vielä auttaa?

blue ja höntti mis ootte?
Alias; Nätti Jussi aka hayrimar/kuvablogi+steamster/feisbuuk: maan suurimman kruunaamattoman partamonni koiraan sekä kahden akvan omistaja (240l + 988l omavalmiste)
höntti
Senior Member
Senior Member
Viestit: 907
Liittynyt: 19:24, 12.11.2003
Sukupuoli: Mies
Paikkakunta: Kuopio

Viesti Kirjoittaja höntti »

Mites pohjamateriaali, eihän vain savipallurat pääse soran seasta liukenemaan liiaksi veteen.

Ei kyllä hevillä keksi mistä kiikastaa. Tuo pöllyävä levä on ilmeisesti piilevää, jota yleensä uusissa altaissa tuppaa jonkun aikaa olemaan, mutta onko sinun altaasi uusi?

Mutta kaikenkaikkiaan, eihän tuo leväongelma sinulla pahalta kuullosta. Levät kuitenkin kuuluvat akvaarioihin, niitä siellä vaan on. Jos niitä ei ole paljon, ne voi ajatella koristeiksi.

Miekkakasveille on tyypillistä, että vanhat lehdet "sulavat pois", varisinkin jos ne eivät saa enää kunnolla valoa.

Mites kasvit yleensäkkin kasvavat sinulla, noeasti vai hitaaasti?
marDH
Advanced Member
Advanced Member
Viestit: 1004
Liittynyt: 11:26, 15.12.2003
Paikkakunta: No Parka

Viesti Kirjoittaja marDH »

Pohjahiekkana on puhallus hiekkaa. Se haitta vaikutus palleroista on kait sitten pois suljettu?

Akva on n. yhdeksän vuotta vanha, joten ei kait syynä ole uuden akvaarion ongelmatkaan :|

Valon saantikaan ei taida olla ongelma :?

Kasvit kyllä kasvavat aikas hitaasti mutta hitaasti kasvavia nuo miekka kasvit sekä melalehdet ja jaavansaniainen taitavat ollakin???

Kunhan saan tuota hiilari pönttöä pulisemaan niin katotaan sitten lisää, vait?
Alias; Nätti Jussi aka hayrimar/kuvablogi+steamster/feisbuuk: maan suurimman kruunaamattoman partamonni koiraan sekä kahden akvan omistaja (240l + 988l omavalmiste)
Teho
Advanced Member
Advanced Member
Viestit: 1164
Liittynyt: 19:21, 27.02.2005
Paikkakunta: Kotka

Viesti Kirjoittaja Teho »

marDH kirjoitti: Kasvit kyllä kasvavat aikas hitaasti mutta hitaasti kasvavia nuo miekka kasvit taitavat ollakin???
Ruusumiekka tuplasi kokonsa 6 kuukaudessa, ilman hiilarilannoitusta. En tiedä onko se mitenkään hyvin, olen nähnyt nopeammin kasvaviakin.
- 88% testanneista naisista vakuuttui Tehosta.
Blue
Advanced Member
Advanced Member
Viestit: 1356
Liittynyt: 14:13, 30.06.2001
Paikkakunta: Seinäjoki
Viesti:

Viesti Kirjoittaja Blue »

marDH kirjoitti:Kunhan saan tuota hiilari pönttöä pulisemaan niin katotaan sitten lisää, vait?
Jep, hiilaria kehiin vaan :) Vaikutuksia joudut varmaan viikon-pari odottelemaan, mutta kyllä ne sieltä alkaa näkymään jos on näkyäkseen.
Vastaa Viestiin

Palaa sivulle “Kasvit ja sisustus”