Aiheessa pysyminen - gallup

Muihin ryhmiin sopimaton keskustelu, eli ns. Off-Topic, tänne. Täällä voit myös tehdä äänestyksiä.

Valvoja: Moderaattorit

kr70
Advanced Member
Advanced Member
Viestit: 1922
Liittynyt: 14:45, 12.10.2014
Sukupuoli: Mies

Aiheessa pysyminen - gallup

Viesti Kirjoittaja kr70 »

Eräässä ketjussa Toukopouko totesi itsensä ja minun rönsyilevän usein aiheen ohi. Rönsyily on mahdollisesti forumin säännöissä kielletty(?), ja ennen moderaattorit ovat ehkä puuttuneet siihen(?). Nyt näyttää siltä, ettei tätä foorumia enää moderoida lainkaan. Mitä olen sisäänkirjautuneiden listaa välillä vilkuillut, vain pieni piiri näkyy käyvän täällä nykyään, ja aktiivisten jäsenten määrä on vielä pienempi. Siksi ehdotan, että me nykykäyttäjät voisimme äänestää keskenämme, pitääkö keskustelun pysyä otsikon aiheessa. Sekä rönsyilyn sallimisella että kieltämisellä on puolensa. Jos keskustelu on vapaata, pysyy keskustelu paremmin yllä, ja uusia ideoita tulee paremmin esille, kun ei tarvitse pelätä aiheesta poikkeamista. Näin varsinkin, kun aktiivisten jäsenten ja viestien määrä on nykyään niin pieni. Toisaalta, jos heti toisessa tai kolmannessa viestissä siirrytään jo eri aiheeseen, on tiedon etsintä aqua-webistä vaikeampaa, kun otsikko ei välttämättä kerro keskustelun sisällöstä. Ja useinhan on tullut jo esille, että tiedon löytyminen on yksi aqua-webin vahvuuksista facebookiin nähden.

Oma kantani on seuraava: aiheesta poikkeaminen olisi sallittua, jos samassa viestissä käsitellään myös otsikossa mainittua aihetta. Jos koko viesti käsittelee muuta kuin otsikon aihetta, olisi parempi perustaa uusi ketju.

Mitä mieltä olette muut?
toukopouko
Advanced Member
Advanced Member
Viestit: 2035
Liittynyt: 19:53, 09.03.2006
Sukupuoli: Nainen
Paikkakunta: Tampere

Re: Aiheessa pysyminen - gallup

Viesti Kirjoittaja toukopouko »

:D

Aivan samaa mieltä kanssasi. Lähinnä tuli mieleeni, jos se muita ärsyttää, itseäni ei haittaa pätkääkään. Mukavaa vain , että on keskustelua ja elämää, missä ketjussa sitten vaan. Meillä kun tosiaan juttu kulkee, niin ei ole yksi eikä kaksi kertaa, kun hops, mennään jo ihan jossakin muussa aiheessa kuin otsikko [;)] , minusta se on hupaisaa. Antaa keskustelun jatkua vaan, ainakin niin kauan, kunnes joku älähtää.
Se parhaiten nauraa kellä on vahvin lääkitys...
kr70
Advanced Member
Advanced Member
Viestit: 1922
Liittynyt: 14:45, 12.10.2014
Sukupuoli: Mies

Re: Aiheessa pysyminen - gallup

Viesti Kirjoittaja kr70 »

Jostain syystä tämä ketju ei näy "Näytä aktiiviset viestiketjut" -toiminnolla. Ehkä siksi muut eivät ole tätä huomanneet. Mutta eipä kai tällä ole väliä. Jos ei kukaan valita, niin jatketaan samaa rataa.
toukopouko
Advanced Member
Advanced Member
Viestit: 2035
Liittynyt: 19:53, 09.03.2006
Sukupuoli: Nainen
Paikkakunta: Tampere

Re: Aiheessa pysyminen - gallup

Viesti Kirjoittaja toukopouko »

Johtuu lienee siitä, ettei ole kovin aktiivinen. Illalla kävin kurkkaamassa, että tällainen meidän kahden galluppi :D . Mutta lienee se tarkoittaa vain, että hyvin pyyhkii, jatketaan.
Se parhaiten nauraa kellä on vahvin lääkitys...
kr70
Advanced Member
Advanced Member
Viestit: 1922
Liittynyt: 14:45, 12.10.2014
Sukupuoli: Mies

Re: Aiheessa pysyminen - gallup

Viesti Kirjoittaja kr70 »

Minusta "Näytä aktiiviset viestiketjut" -toiminto näyttää viimeisimmät ketjut, joihin on tullut viestejä, mutta tämä ketju ei näkynyt edes heti kun perustin sen. Mahdollisesti off-topic -ketjut ei näy siellä.
toukopouko
Advanced Member
Advanced Member
Viestit: 2035
Liittynyt: 19:53, 09.03.2006
Sukupuoli: Nainen
Paikkakunta: Tampere

Re: Aiheessa pysyminen - gallup

Viesti Kirjoittaja toukopouko »

No niimpä näyttäkin olevan. Itse menen aina "näytä uusimmat viestit" kautta, kun likimain joka päivä tulee käytyä.
Se parhaiten nauraa kellä on vahvin lääkitys...
terolist
Starting Member
Starting Member
Viestit: 14
Liittynyt: 18:37, 23.03.2010
Sukupuoli: Mies

Re: Aiheessa pysyminen - gallup

Viesti Kirjoittaja terolist »

...minä taasen käytän sitä "Näytä lukemattomat viestit"... ja sitten klikkailen lopuksi "Merkitse kaikki alueet luetuksi"

Kymmenkunta vuotta sitten yritin saada kiekkoallasta käyntiin (löytyy siitä silloinen viestiketjukin näköjään vielä kun laittaa etsi-kohtaan silloinen nimimerkkini "terok") ja vajaa vuosi sitten aloittelin alusta. Saman kokoinen allas tuossa yhdessä huoneessa hurisee. Ja nyt on pari kiekkoakin vielä. ...jaa mutta taisinkin eksyä aiheesta...

Joskus aikoinaan tehtiin näin:

---/ Start OT /---
Väliin se asiaton löpinä.
---/ End OT /---
toukopouko
Advanced Member
Advanced Member
Viestit: 2035
Liittynyt: 19:53, 09.03.2006
Sukupuoli: Nainen
Paikkakunta: Tampere

Re: Aiheessa pysyminen - gallup

Viesti Kirjoittaja toukopouko »

terolist kirjoitti:. ...jaa mutta taisinkin eksyä aiheesta...


Jos voisi, peukuttaisin :D .
Se parhaiten nauraa kellä on vahvin lääkitys...
toukopouko
Advanced Member
Advanced Member
Viestit: 2035
Liittynyt: 19:53, 09.03.2006
Sukupuoli: Nainen
Paikkakunta: Tampere

Re: Aiheessa pysyminen - gallup

Viesti Kirjoittaja toukopouko »

Kyllä näköjään näkyy uusimmissakin.
Se parhaiten nauraa kellä on vahvin lääkitys...
kr70
Advanced Member
Advanced Member
Viestit: 1922
Liittynyt: 14:45, 12.10.2014
Sukupuoli: Mies

Re: Aiheessa pysyminen - gallup

Viesti Kirjoittaja kr70 »

Mutta "Näytä aktiiviset viestiketjut" alla ei näy tätä ketjua.
Vastaa Viestiin

Palaa sivulle “"Off-Topic" ja äänestykset”