Voiko iän laittaa pakolliseksi?

Tänne ilmoituksia mahdollisista (todennäköisistä) bugeista ym. häiriöistä.

Valvoja: Moderaattorit

-Mandell-
Member
Member
Viestit: 383
Liittynyt: 12:37, 18.12.2008
Sukupuoli: Nainen
Paikkakunta: hyvinkää

Re: Voiko iän laittaa pakolliseksi

Viesti Kirjoittaja -Mandell- »

Joo mullakin ikää löytyy 15 mutta oon aloittanu ajat sitten ja luin myös silloin kaikki kirjat läpi mitä löytyi ja netin kahlasin ja silleen.

Njaa mäkin olen nuori, mutta taidan päteö suurimpaan osaan noista AkvaarioTytön luettelemista jutuista, mutta silti HALOO kyllä mäkin kykenen täällä puhumaan ihan normaalisti ja pystyn huolehtimaan fisuistani ihan kunnolla.

Mulle on mm. silloin kun laitoin iän esille ensimmäistä kertaa, kesti kaksi päivää ja jossain keskustelussa tuli esille se että en voi tietää mistään mtn kun olen niin nuori ja kokematon. Taisi eka allas tulla meille kun olin kahdeksan? Okei monille täällä oleville vanhemmille ihmisille se on säälittävä luku, kun heillä on ollut altaita 20 vuotta, mutta ehtii siinä seitsämässä vuodessa jotain oppia. Samoin kun kerran kysyin kultakalapalstalla joskus jotain tyyliin kasveista, alkoi samantien tulla neuvoa siitä että kultakala on vaativa laji ja vaatii ison altaan ja paljon ruokaa ja rikkoo kasvit ja ymsyms ei nuori kykene sellaisen hoitoon. No ei neuvomisessa mtn pahaa, mutta jos samaa kysymystä olisi kysynyt joku aikuinen, ei olisi hän saanut hirveää litaniaa neuvoja vaan vastauksen kysymykseensä. :D

Eikä nuorelle tarvitse asiaa rautalangasta vääntää, ei me tyhmiä olla.

Mullakin on altaita ollut se parhaimillaan 5kpl (tällä hetkellä tosin vain 2) joten kokemusta löytyy, ehkä ei elämänkokemusta mutta silti. Ja eikös nuoret opi helpommin kuin vanhempana? [;)] [;)]
84l rapularasborala,40l vauvanaario +nelivarvaskilpikonna ja akaattikotiloita
R_R
Advanced Member
Advanced Member
Viestit: 1463
Liittynyt: 19:36, 27.05.2009

Re: Voiko iän laittaa pakolliseksi

Viesti Kirjoittaja R_R »

Ei voi mitään, jotkut vain ovat lasten- ja nuortenvihaajia. AkvaarioTyttö olet ihan normaali nuori, 80 % nuorista käyttäytyy sivistyneesti myös porukassa, vain 5 % nuorista aiheuttaa ongelmia viikonloppuisin. (kokemuksia työssä)
Deco
Junior Member
Junior Member
Viestit: 110
Liittynyt: 10:00, 10.02.2002
Sukupuoli: Mies
Paikkakunta: Helsinki

Re: Voiko iän laittaa pakolliseksi

Viesti Kirjoittaja Deco »

En minäkään kannata.. Vaikka ikää onkin vasta 23-vuotta, niin akvaarioharrastus on pysynyt mukana 15-vuotta enemmällä tai vähemmällä allasmäärällä :) Luulen kyllä jo jotain tietäväni :DD

Toisaalta, vaikka olisi ollut akvaarioharrastaja 30-vuotta voi olla, että se on vain "on ollut" siellä olohuoneen nurkassa tai vaihtoehtoisesti harrastaja on hurahtanut akvaariomaailmaan ja ollut harrastajana vasta 3-vuotta ja altaita on toistakymmentä, kuten muös itselleni kävi aikoinaan :D Onneksi nykyään jo rauhoittunut harrastaja ;)
Akvaarioharrastusta lähes 20 vuotta
+kalanen_97+
Junior Member
Junior Member
Viestit: 116
Liittynyt: 16:33, 07.04.2010
Sukupuoli: Nainen

Re: Voiko iän laittaa pakolliseksi

Viesti Kirjoittaja +kalanen_97+ »

En kannata ikää pakolliseksi. Itselläni näkyy, muttei kaikki halua sitä laittaa.
Ja musta oli aika epäkunnioittavasti sanottu tuo, että nuoret ei tunne vesikemiaa.Ollaanko me niin tyhniä? Kyllä akvaariota harrastavat nuoret tuntee, kun niistä luetaan heti alkuun (ainakin mä luin ja ilmeisesti esim. Akvaariotyttö).
Ei ikä kerro tietämyksen tasoa. Sen osaa, minkä opettelee.
Saatoin vastata väärin, huomauttakaa. Aina. Jookos?
-Robbary-
Member
Member
Viestit: 328
Liittynyt: 17:13, 15.12.2009
Sukupuoli: Mies
Paikkakunta: Järvenpää

Re: Voiko iän laittaa pakolliseksi

Viesti Kirjoittaja -Robbary- »

AkvaarioTyttö kirjoitti: Ja nuorihan olen minäkin, mutta siitä slangissa en ymmärrä mitään. Suoraan sanoen en ole normaali (yllätys :mrgreen: ) , koska nykyään "normaalin" nuoren pitäisi ryypätä, sotkea, sylkeä ja olla rääväsuinen. Minä en ole näin ollen "normaali" nuori.
Mäkin taidan olla epänormaali nuori, ku en ryyppää, sotke, sylje enkä ole rääväsuinen ;) Muutenkin veit sanat suustani :mrgreen:
Ja ikäähän mulla on sen 15v.
Kala on kaveri, ei sapuska!
AQUAJapan
Member
Member
Viestit: 264
Liittynyt: 11:20, 30.05.2010

Re: Voiko iän laittaa pakolliseksi

Viesti Kirjoittaja AQUAJapan »

-Robbary- kirjoitti:
AkvaarioTyttö kirjoitti: Ja nuorihan olen minäkin, mutta siitä slangissa en ymmärrä mitään. Suoraan sanoen en ole normaali (yllätys :mrgreen: ) , koska nykyään "normaalin" nuoren pitäisi ryypätä, sotkea, sylkeä ja olla rääväsuinen. Minä en ole näin ollen "normaali" nuori.
Mäkin taidan olla epänormaali nuori, ku en ryyppää, sotke, sylje enkä ole rääväsuinen ;)

Kerrankin joku fiksu nuori... :P Itse en ole myöskään IKINÄ OLLUT huonosti käyttäytyvä... :)
+kalanen_97+
Junior Member
Junior Member
Viestit: 116
Liittynyt: 16:33, 07.04.2010
Sukupuoli: Nainen

Re: Voiko iän laittaa pakolliseksi

Viesti Kirjoittaja +kalanen_97+ »

AQUAJapan kirjoitti:
-Robbary- kirjoitti:
AkvaarioTyttö kirjoitti: Ja nuorihan olen minäkin, mutta siitä slangissa en ymmärrä mitään. Suoraan sanoen en ole normaali (yllätys :mrgreen: ) , koska nykyään "normaalin" nuoren pitäisi ryypätä, sotkea, sylkeä ja olla rääväsuinen. Minä en ole näin ollen "normaali" nuori.
Mäkin taidan olla epänormaali nuori, ku en ryyppää, sotke, sylje enkä ole rääväsuinen ;)

Kerrankin joku fiksu nuori... :P Itse en ole myöskään IKINÄ OLLUT huonosti käyttäytyvä... :)
Mäkään en oo normi... :D Jee!
Saatoin vastata väärin, huomauttakaa. Aina. Jookos?
en
Advanced Member
Advanced Member
Viestit: 1921
Liittynyt: 13:55, 20.05.2007

Re: Voiko iän laittaa pakolliseksi

Viesti Kirjoittaja en »

AQUAJapan kirjoitti:Kerrankin joku fiksu nuori... :P Itse en ole myöskään IKINÄ OLLUT huonosti käyttäytyvä... :)
Turha huutaminen, eli isoilla kirjoitus, on huonotapaista kyllä, täällä se on jopa mainuttu säännöissä. Lisäksi useammassa ketjussa voidaan todistaa tilannetajuasi ja sanavalintojasi sekä yleistä käyttäytymistä.
AQUAJapan
Member
Member
Viestit: 264
Liittynyt: 11:20, 30.05.2010

Re: Voiko iän laittaa pakolliseksi

Viesti Kirjoittaja AQUAJapan »

en kirjoitti:Turha huutaminen, eli isoilla kirjoitus, on huonotapaista kyllä, täällä se on jopa mainuttu säännöissä. Lisäksi useammassa ketjussa voidaan todistaa tilannetajuasi ja sanavalintojasi sekä yleistä käyttäytymistä.
Useammassa ketjussa olen käyttäytynyt mallikelpoisesti. Netissä "käyttäytyminen on ihan toinen juttu kuin "luonnossa"... :P
-Robbary-
Member
Member
Viestit: 328
Liittynyt: 17:13, 15.12.2009
Sukupuoli: Mies
Paikkakunta: Järvenpää

Re: Voiko iän laittaa pakolliseksi

Viesti Kirjoittaja -Robbary- »

AQUAJapan kirjoitti:
-Robbary- kirjoitti:
AkvaarioTyttö kirjoitti: Ja nuorihan olen minäkin, mutta siitä slangissa en ymmärrä mitään. Suoraan sanoen en ole normaali (yllätys :mrgreen: ) , koska nykyään "normaalin" nuoren pitäisi ryypätä, sotkea, sylkeä ja olla rääväsuinen. Minä en ole näin ollen "normaali" nuori.
Mäkin taidan olla epänormaali nuori, ku en ryyppää, sotke, sylje enkä ole rääväsuinen ;)

Kerrankin joku fiksu nuori... :P Itse en ole myöskään IKINÄ OLLUT huonosti käyttäytyvä... :)

Tästä on ollut vähän keskusteluakin. Tässä viestiketjussa ihmetellään juurikin nuorten käyttäytymistä ja sitä minkä sen aiheuttaa. Ketjussa puhutaan lasten kasvatuksesta ja saako lasta kurittaa ja miten se vaikuttaa sitten lapsen/nuoren käytökseen.
Kala on kaveri, ei sapuska!
AQUAJapan
Member
Member
Viestit: 264
Liittynyt: 11:20, 30.05.2010

Re: Voiko iän laittaa pakolliseksi

Viesti Kirjoittaja AQUAJapan »

Joo, ei mitenkään ollut tarkoitus alkaa enempiä siitä keskustelemaan...
AkvaarioTyttö
Senior Member
Senior Member
Viestit: 662
Liittynyt: 13:18, 10.02.2008
Sukupuoli: Nainen
Viesti:

Re: Voiko iän laittaa pakolliseksi

Viesti Kirjoittaja AkvaarioTyttö »

Ihan OT jo, mutta etkös sinä AQUAJapan ole ennen ollut ?eusteralispisto? (kirjoitinko oikein).Jos olet, niin et sinä kyllä joissain ketjuissa kovin hyvin käyttäytynyt. Jos et ole, niin miksi sinulla on kuva eusteralispiston "kiekkola" altaasta ? :?
Naura ongelmillesi, niin muutkin tekevät.
AQUAJapan
Member
Member
Viestit: 264
Liittynyt: 11:20, 30.05.2010

Re: Voiko iän laittaa pakolliseksi

Viesti Kirjoittaja AQUAJapan »

Vaihdoin nimimerkkini sen takia, että kaikki kirjoittavat sen aina väärin se oli siis eusteralisapisto ei eusteralispisto, eustralisapisto tai
eustelarisapisto... :roll:
srd
Advanced Member
Advanced Member
Viestit: 2010
Liittynyt: 13:11, 28.09.2005
Sukupuoli: Nainen
Paikkakunta: Kerava

Re: Voiko iän laittaa pakolliseksi

Viesti Kirjoittaja srd »

Ikä olisi kiva tietää sen perusteella että eri ikäsiin ihmisiin suhtautuu luonnostaan eri tavalla. Enkä tarkoita että nuorempia väheksyisin enempää tai vähempää kuin vanhempiakaan. Tiedän palstalta monta itseäni nuorempaa henkilöä joilta löytyy tietotaitoa vähintään yhtä paljon kuin minulta, muutamalta jopa huomattavasti enemmän.

Mutta heille kirjoitan asiat eri tavalla kuin lähemmäs tai yli kolmekymppisille. [;)]

Ja juu, olen äiti, mulla on sellainen periaate et lapset on lapsia siihen asti kunnes kasvavat aikuisiksi. Ja tistetaan nyt vielä, että musta lapset on ihan kivoja ja fiksuja ihmisiä.
R_R
Advanced Member
Advanced Member
Viestit: 1463
Liittynyt: 19:36, 27.05.2009

Re: Voiko iän laittaa pakolliseksi

Viesti Kirjoittaja R_R »

Turha huutaminen, eli isoilla kirjoitus, on huonotapaista kyllä, täällä se on jopa mainuttu säännöissä. Lisäksi useammassa ketjussa voidaan todistaa tilannetajuasi ja sanavalintojasi sekä yleistä käyttäytymistä.
Täällä kirjoittavien nuorten käytös on erittäin hyvää ja asiallista. Mutta, -en- miettisit miten kirjoitat. Tosi surkea esitys toikin yllä oleva lainaus, onko tollainen käytös kohteliasta?
Mörrikkä
Advanced Member
Advanced Member
Viestit: 1508
Liittynyt: 10:33, 19.07.2006
Akvaarioseurat: JAS
Sukupuoli: Mies
Paikkakunta: JKL
Viesti:

Re: Voiko iän laittaa pakolliseksi

Viesti Kirjoittaja Mörrikkä »

Ikä on sivuseikka kun "puhutaan" asiasta ja toisekseen kyllähän sitä voi ikänsä tällekkin foorumille väärentää.
catfish freak
Senior Member
Senior Member
Viestit: 619
Liittynyt: 07:20, 01.09.2009
Akvaarioseurat: Akvaario harrastajien nettiseura (facebook), CorydoradinaeFinland
Sukupuoli: Mies
Paikkakunta: Kuopio

Re: Voiko iän laittaa pakolliseksi?

Viesti Kirjoittaja catfish freak »

Voi toki väärentää ikänsä mutta silti en kannata ikärajoja meinaan että nuoret harrastajat voisi ehkä ottaa lähtöpassit.
Chef Omituinen otus tarjoilee tänään muikkusoppaa: Alkuruuaksi 60l ja 40l merivetistelyt pääruuaksi 500l monniallas höystettynä kirjoahvenilla, jälkiruuaksi 110l paludaario ja 60l makiavetinen kutupönttö.
TheSiren
Senior Member
Senior Member
Viestit: 502
Liittynyt: 17:53, 27.10.2008
Sukupuoli: Nainen
Paikkakunta: Lappeenranta

Re: Voiko iän laittaa pakolliseksi?

Viesti Kirjoittaja TheSiren »

Minä itse suhtaudun kaikkiin ihmisiin samalla tavalla olkoon ikä mikä tahansa.
Joskus tuntuu että oma ikä pitäisi ottaa pois näkyvistä ettei minua pidettäisi vain tyhmänä teininä joka ei tiedä mistään mitään. No onneksi kukaan ei ole sellaista vihjaillut, olisi se kieltämättä aika outoa sellaiselta ihmiseltä kuka ei ole koskaan minua tavannut.
Teemu Salonen
Elite Member
Elite Member
Viestit: 5534
Liittynyt: 19:54, 02.10.2005
Akvaarioseurat: Suomen meriakvaarioseura facebook
Sukupuoli: Mies
Paikkakunta: Espoo

Re: Voiko iän laittaa pakolliseksi?

Viesti Kirjoittaja Teemu Salonen »

Eihän tästä keskustelusta nyt vaan tullut mikään vanhat vastaan nuoret matsi???

Sen verran voin kertoa omaa akvaariohistoriaani, että ensimmäinen kalasoppa meille tuli eräänä joluna jolloin olin kolmannella tai neljännellä luokalla (minkä ikäsiä sillon ollaan). Meikä oli myyty heti. Luin kaikki kirjat ja lehdet, mitkä käsiini sain. Tiesin tieteelliset nimet melkein lajille kuin lajille ja vietin aikaani kaupungin ainoassa vain akvaarioille erikoistuneessa liikkeessä melkeenpä enemmän kuin kotona. Haalin kaiken tiedon haltuuni mitä sain.

Opettelin asioita siis aivan liikaa.

Nyt kun olen unohtanut ja tarkoituksella jättänyt pois "ylimääräisen" tiedon niin olo on jotenki rennompi ja osaa suhtautua asioihin kokonaisuutena.

Aikaisemmalla kommentillani ei millään tavalla ollut aliarvoida nuoren harrastajan ikää toisaalta myöskään kumartaa liian syvään vanhemmille ja kokeneemmille.

Mutta kylmä totuus on, että nuoremmille ihmisille pitää teksti kirjoittaa aivan eri tavalla kun aikuiselle. Täällä näkee aivan liian paljon lynkkausmielialaa nuoria harrastajia kohtaan. Enpä jaksa uskoa, että nuori ja innostunut akvaristi, joka tämän palstan löytää saa kovin suurta kannustusta kun kysymys on kirjoitettu tyylillä;
mul on milliksii, kultiksii ja lehtiksii. Akvaario on 20l. Siin ei oo suodatinta ku mun kaveri sano, et sellasta ei tarvita. Ei silläkään oo. Miks millikset aina kuolee ku ostan niitä uusia? Kultikset vaan löhöää sellasen muovikasvin alla. (En osta enää eläviä kasveja ku ne kuolee aina.) Sit mä kerran näin et yks lehtis söi yhden milliksen. Onks tää normaalia?
Vastauksena joku kaikkitietävä sitte vastaa:
Noi kaikki kalat on aivan liian pienessä akvaariossa. Lisäksi ne ei tuu toimeen keskenään. Tuo on jo eläinrääkkäystä!

Itse voisin kuvitella vastaavani kysymykseen näin:

Tervetuloa mukavaan ja rentouttavaan harrastukseen sekä tietysti aqua-webiin!

Oletko aivan varma, että akvaariosi on noin pieni? Voit varmistaa koon laskemalla: akvaarion pituus cm x akvaarion levys cm x akvaarion korkeus cm. Jaa tämä tulos 1000:lla niin saat litramäärän. Jos akvaariosi tosiaan sitten on näin pieni, niin ikävä kyllä, siinä ei voi lain mukaan pitää kaloja. Mitäpä jos koittaisit saada palautettua kalat takaisin kauppaan tai kaverille ja hankkia tilalle vaikka jotain pieniä rapuja ja/tai kotiloita? Nekin ovat mukavia vipeltäjiä. Niitä saa liikkeistä, mutta usein niitä on tarjolla myös tuolla lahjoitetaan-palstalla.
Mitä suodatukseen tulee, niin kaverisi on tavallaan oikeassa. Pieni allas, jossa ei juuri rapuja tai kotiloita kummosempaa elämää ole ei välttämättä vaadi suodatusta. JOnkunlaisen vedenkierron kuitenkin. Tähän auttaa ilmapumppu ja siihen letkulla liitettävä hohkakivi.
Jos taas akvaariosi on isompi, niin silloin suodatin on tarpeen. Niitäkin on monia erilaisia, kannattaa käydä akvaarioliikkeissä vertailemassa. Jos kerrot missä asut, niin täältä varmasti voidaan suositella asiantunteva liike ja tarvittaessa joku voi lähteä vielä mukaasi ostoksille.
Palatakseni vielä kaloihin: Kultakala valitettavasti on kylmän veden kala ja kasvaa todella isoksi. Näitä pidetään yleensä pihalammikoissa tai todella suurissa akvaarioissa.
Lehtikalat vaativat myös isomman akvaarion. Riippuen vähän siitä, mitä lajia/jalostusmuotoja ne on akvaarion olisi hyvä olla vähintään 250l ja siinä korkeutta vähintään 40-50cm.
Miljoonakalat ovat kivoja pikkualtaan kaloja, mutta ne eivät oikein sovi kultakalojen eikä lehtikalojen kanssa samaan. Lisäksi, jos ne on aasialaista syntyperää, niin vettä pitää käsitellä kovemmaksi ja emäksisemmäksi. (Tunnetko nämä käsitteet). Kotimainen miljoonakala pärjää yleensä hyvin tavallisessa vesijohtovedessä, jos ne on sellaisessa kasvatettu.
Kannattaa asia varmistaa myyjältä.
SAnoit että kasvisi kuolevat? Osaatko kertoa, mitä lajeja olet kokeillut? Tätä kautta voitaisiin miettiä mahdollista syytä kasvien kuolemaan. Miten akvaario on valaistu, onko siinä hehkulamppu/-lamppuja vai loisteputki/putkia. Jos vielä osaat kertoa, mitä lampussa/lampuissa lukee, niin sekin auttaa jo selvittämään paljon.

Tuota vastaustekstiä ei tarvitse kommentoida mitenkään, sen sijaan kommentteja siitä, oliko teksti oletetulle nuorelle henkilölle asiallinen?
+kalanen_97+
Junior Member
Junior Member
Viestit: 116
Liittynyt: 16:33, 07.04.2010
Sukupuoli: Nainen

Re: Voiko iän laittaa pakolliseksi?

Viesti Kirjoittaja +kalanen_97+ »

Teksti oli totaalisen asiallinen. :D
Mutta, juu, taisi tästä ketjusta välillä meille nuorille tulla välillä sellanen "tyhmä" olo.
(Siis tohon kommenttina, kun viestin alussa luki "Eihän tästä keskustelusta nyt vaan tullut mikään vanhat vastaan nuoret matsi?")
Tämä oli oma mielipiteeni asiasta. Tiedän, että vanhemmat ihmiset ovat yleensä kokeneempia ja viisaampia kuin monet nuoret ja ainakin minä kuuntelen mielelläni teidän neuvojanne, mutta jotkut tietävät olevansa parempia ja käyttäytyvät siksi ylimielisesti nuorempia/ kokemattomampia kohtaan. Se ei mielestäni ole tarpeen. Eikä myöskään ns. "riitely" netissä.
Aqua-webbikin ois kivempi jos riidat selvitettäis aina esim.YV-viesteillä, vai kui?
Saatoin vastata väärin, huomauttakaa. Aina. Jookos?
en
Advanced Member
Advanced Member
Viestit: 1921
Liittynyt: 13:55, 20.05.2007

Re: Voiko iän laittaa pakolliseksi?

Viesti Kirjoittaja en »

No OHO, mä peesin=olen samaa mieltä Salosen Teemun kanssa, no johan on kumma, Mutta siis aivan juuri niin.
+kalanen_97+
Junior Member
Junior Member
Viestit: 116
Liittynyt: 16:33, 07.04.2010
Sukupuoli: Nainen

Re: Voiko iän laittaa pakolliseksi?

Viesti Kirjoittaja +kalanen_97+ »

en kirjoitti:No OHO, mä peesin=olen samaa mieltä Salosen Teemun kanssa, no johan on kumma, Mutta siis aivan juuri niin.
Sori, oon ihan taukki, mutta voitko selittää tarkemmin, että mikä on kumma?
(Näin sen huomaa, että nuorille pitää kirjottaa eri lailla... [:I] )
Saatoin vastata väärin, huomauttakaa. Aina. Jookos?
en
Advanced Member
Advanced Member
Viestit: 1921
Liittynyt: 13:55, 20.05.2007

Re: Voiko iän laittaa pakolliseksi?

Viesti Kirjoittaja en »

+kalanen_97+ kirjoitti:
en kirjoitti:No OHO, mä peesin=olen samaa mieltä Salosen Teemun kanssa, no johan on kumma, Mutta siis aivan juuri niin.
Sori, oon ihan taukki, mutta voitko selittää tarkemmin, että mikä on kumma?
(Näin sen huomaa, että nuorille pitää kirjottaa eri lailla... [:I] )
On siis kumma juttu=outoa=epätavallista=epänormaalia jne että olen T. S. kanssa samaa mieltä. :mrgreen: Mut hän kirjoitti tosi hyvin.
R_R
Advanced Member
Advanced Member
Viestit: 1463
Liittynyt: 19:36, 27.05.2009

Re: Voiko iän laittaa pakolliseksi?

Viesti Kirjoittaja R_R »

Teemu, Toi oli hyvin kerrottu ja sopii varmasti kaikille ikään katsomatta.
Mun näkemys nuorten ja aikuisten kysymysten ja niille toivottu vastaus eroaa. Nuoret osaavat käyttää hakua ja etsiä tietoa netistä sekä heillä on enemmän aikaa lukea kirjoja, siksi he voivat kysyä esimerkiksi; Mikä on paras lämpötila kiekkokaloille? He eivät halua kuulla tarinaa miten kiekkoja hoidetaan ja millainen akvaario niille pitää olla. He haluaavat vastauksen vain tekeemäänsä kysymykseen. Aikuisille on vaikeaa tunnustaa, ettei tiedä kiekkokaloista mitään, mutta haluisivat sellaisia. He aloittavat keskustelun heille ehkä vaikeimman kysymyksen kautta ettei tule kysyttyä tyhmiä joka paljastaisi tietämättömyyden. Mielestäni aikuisille neuvominen on vaikeampaa.
nepis76
Advanced Member
Advanced Member
Viestit: 2122
Liittynyt: 20:22, 19.09.2007
Sukupuoli: Nainen
Paikkakunta: Porvoo
Viesti:

Re: Voiko iän laittaa pakolliseksi?

Viesti Kirjoittaja nepis76 »

Joo, luin itsekin tuon Teemun kirjoituksen ja kerrankin mäkin voin sanoa komppaavani! :mrgreen: Piti tämäkin päivä kokea!
Tupu ja 128 litraa sekametelisoppaa seuraarion muodossa
http://www.karvakasat.net
Vastaa Viestiin

Palaa sivulle “Bugit ym. ongelmat”