Merivesi-portaali

Meri- ja murtoveden akvaariot, kalat, tekniikka ym.

Valvoja: Moderaattorit

Kimmo S
Advanced Member
Advanced Member
Viestit: 2243
Liittynyt: 14:37, 18.04.2002
Akvaarioseurat: SMAS, Suomen merivesiakvaariot (Facebook)
Sukupuoli: Mies
Paikkakunta: Espoo
Viesti:

Merivesi-portaali

Viesti Kirjoittaja Kimmo S »

Olen pitkään miettinyt miten edistää merivesiharrastuksen leviämistä Suomessa. Harrastukseen pitää saada mukaan uusia ihmisiä, jotta Suomen markkinat kasvavat. Ongelmana on tuntuu olevan tiedon ja tavaroiden huono saatavuus ja mainonnan puute. Tietoa on kuitenkin netti pullollaan, kauppoja on suomessa ja saksassa ja erittäin hienoja altaitakin löytyy Suomesta useita.

Uudet harrastajat pitää vain saada kiinni tähän tietoon. Ratkaisua lähdin hakemaan Merivesi-portaalista, joka Googlen avulla houkuttelee sivuille kävijöitä. Tarkoitus on pitää portaali mahdollisimman simppelinä ja etenkin ensimmäisessä vaiheessa on tärkeintä saada tämä runko toimimaan ja sitten miettiä mahdollisia laajennuksia. Portaalissa on jo mukana muutama muukin harrastelija auttamassa, mutta lisäapu on aina hyvästä. Jatkossa mahdolliset lisäprojektit lienee näppärintä toteuttaa omina projekteina ja sitten linkittää portaaliin.

Nyt ensimämisessä vaiheessa toivoisin teiltä kommentteja ja parannusehdotuksia portaalista.

Toisessa vaiheessa kunhan saan portaalin fiksumman domainin alle, alan ottamaan sinne vastaan linkkejä altaisiin ja nettilähteisiin. (Linkkejähän on jo erittäin hyvin Mikaelin riuttaoppaassa, joten jotain synergiaa tullaan hakemaan tältä saralta)

Portaalin beta-versio: http://www.cs.helsinki.fi/u/ksukanen/SMAS/" onclick="window.open(this.href);return false;
Juissi
Senior Member
Senior Member
Viestit: 588
Liittynyt: 09:06, 23.03.2003
Akvaarioseurat: HAS
Sukupuoli: Mies
Paikkakunta: Helsinki

Re: Merivesi-portaali

Viesti Kirjoittaja Juissi »

Hieno aloite!

Alun innostus vaihtuu usein jatkossa kyllästymiseen. Tämän olen huomannut ihan vain omien sivujeni ja blogin päivittämisessä. Kuinkahan tästä saisi sellaisen konseptin, että ylläpitäjiä olisi paljon jolloin sisältö laajenisi nopeammin ja pysyisi myös ajan tasalla. En nyt ihan lähtisi wikipedia-tyyliin mutta jonkinlainen moderoitu puolivapaa yhteisö voisi olla toimiva. Eli siis niin, että rakenne, ulkoasu ja tyyli olisi jotenkin yhtenäinen mutta sisältö tulisi melko vapaasti harrastajilta ja kaikki (rekisteröityneet) voisivat korjailla ja parannella toistensa tuotoksia.

Saisikohan tämän vielä jotenkin AW:n kylkeen niin, että se toimisi portaalin keskustelufoorumina - siten sekä AW että portaali hyötyisivät toistensa kävijöistä. Niin ja kunnon RSS-fiidin jos saisi helpottamaan päivitysten seurantaa niin olisi ihan kingi - AW:ssa RSS:n puute on kalvanut minua pahasti ja olen sen vuoksi missannut monia hyviä myynti-ilmoituksia.

Minä voisin ainakin harkita oman nanoni tietojen tuomista sinne, vaikkei se mikään simänilo vielä aivan olekaan lähinnä fragien huonon saatavuuden vuoksi...

-Juissi
Kimmo S
Advanced Member
Advanced Member
Viestit: 2243
Liittynyt: 14:37, 18.04.2002
Akvaarioseurat: SMAS, Suomen merivesiakvaariot (Facebook)
Sukupuoli: Mies
Paikkakunta: Espoo
Viesti:

Re: Merivesi-portaali

Viesti Kirjoittaja Kimmo S »

Juttelin AWn ylläpidon kanssa ja portaali saadaan AWn kylkeen.

Yritän pitää ylläpidon juuri kyllästymisen välttämiseksi mahdollisimman pienenä. Portaali tulee vain linkittämään muiden tarjoamaan sisältöön. Näin ylläpidon vaiva jakaantuu huomaamatta usealle harrastajalle.

Altaiden linkkilista ei ole mikään "kauneuskilpailu". Tärkeintä on saada listoille mahdollisimman paljon altaita, jotta uusilla harrastajilla riittää seurattavaa. Mikäs sen mukavempaa kuin seurata kun allas kypsyy hienoksi! Ja itseasiassa mielestäni on hyvä, että listalla on samaan aikaan altaita kypsymisen erivaiheissa ! Pelkkä kuvakin portaalissa riittää.

Minusta olisi mukava kun Suomeen saataisiin enemmän erityyppisiä altaita, kuten kala-altaita, merihevosia tai vaikka puikkokaloja. Toivottavasti näitäkin saadaan portaaliin. Harmittaa kun Akvaariolinnassa olisi myynnissä puikkokaloja, mutta en voi sellaisia ottaa hietavuokkoni takia. :D
vuorila
Junior Member
Junior Member
Viestit: 68
Liittynyt: 01:05, 02.03.2008
Sukupuoli: Mies
Paikkakunta: Jyväskylä

Re: Merivesi-portaali

Viesti Kirjoittaja vuorila »

Hienoa, Kimmo! Kaikki yritykset lisätä merivesiharrastusta Suomessa ovat enemmän kuin tervetulleita. Kommentoin sisältöä kunhan ehdin siihen paremmin perehtymään.
Teemu Salonen
Elite Member
Elite Member
Viestit: 5534
Liittynyt: 19:54, 02.10.2005
Akvaarioseurat: Suomen meriakvaarioseura facebook
Sukupuoli: Mies
Paikkakunta: Espoo

Re: Merivesi-portaali

Viesti Kirjoittaja Teemu Salonen »

Kunhan sisältö saadaan sellaiseksi, että "matti meikäläinen" voi alottaa riutan hoidon" ilman andromedan galaksista tuotua hilavitkuttimen kampiakselin väännintä niin homma vois luistaa.
Mikaelin (kaikella kunnioituksella) kirjoittama manuaali on muuten ok, mutta se menee vähän turhan paljon hifinistien luokkaan. Enemmän kaivataan tietoa yksinkertaisista olohuonekelpoisista ratkaisuista johon ei tarvitse tuhlata koko eläketurvaa.
Kimmo S
Advanced Member
Advanced Member
Viestit: 2243
Liittynyt: 14:37, 18.04.2002
Akvaarioseurat: SMAS, Suomen merivesiakvaariot (Facebook)
Sukupuoli: Mies
Paikkakunta: Espoo
Viesti:

Re: Merivesi-portaali

Viesti Kirjoittaja Kimmo S »

Teemu Salonen kirjoitti:Kunhan sisältö saadaan sellaiseksi, että "matti meikäläinen" voi alottaa riutan hoidon" ilman andromedan galaksista tuotua hilavitkuttimen kampiakselin väännintä niin homma vois luistaa.
Mikaelin (kaikella kunnioituksella) kirjoittama manuaali on muuten ok, mutta se menee vähän turhan paljon hifinistien luokkaan. Enemmän kaivataan tietoa yksinkertaisista olohuonekelpoisista ratkaisuista johon ei tarvitse tuhlata koko eläketurvaa.
Olen samaa mieltä, että manuaali on melko iso, mutta kun katsoo sisällysluetteloa, en ainakaan karsisi sieltä mitään pois. Jonkinlainen vahvasti kuvitettu pikalukuopas tms. voisi sopia oppaan kylkeen. Mielestäni parasta manuaalissa on, että se on kirjoitettu nettilähteiden pohjalta ja näkemys ei ole pelkästään kirjoittajan oma näkemys siitä miten riuttaa voi pitää. Manuaali pyrkii antamaan lukijalle valmiuden tehdä omat päätökset siitä mitä hän tarvitsee altaan pitämiseen. Mielestäni tekniikkaa tärkeämpi asia on harrastaja. Hän on se, joka valinnoillaan vaikuttaa eniten altaan menestymiseen, ja valintojen pohjalle tarvitaan tietoa.

Mielestäni Merivesi-portaali vastaa tähän hilavitkutin ongelmaan siten, että se esittelee erilaisia altaita, jotka toimivat erilaisella tekniilla. Tutustumalla erilaisiin altaisiin netissä ja paikanpäällä saa mielestäni parhaat ideat omaan altaaseen!
Teemu Salonen
Elite Member
Elite Member
Viestit: 5534
Liittynyt: 19:54, 02.10.2005
Akvaarioseurat: Suomen meriakvaarioseura facebook
Sukupuoli: Mies
Paikkakunta: Espoo

Re: Merivesi-portaali

Viesti Kirjoittaja Teemu Salonen »

Tarkoitus ei ollut missään tapauksessa mollata tuota manuaalia. Siellä on tietoa todella hyvin, enemmän kun jaksaa soveltaa. Jotain ihan älyttömältä kuulostavia juttuja sieltä puuttu, esim. missä vaiheessa kivi tuodaan akvaarioo. Saman tien vai viikon päästä? Pärjääkö pelkkä kivi loistelampun alla jne...
Onneksi olen saanut noihin ja lukuisiin muihin kysymyksiin vastauksen a-w:n puolelta.
Tyhmä kysymys, mikä on portaali? [:I]
Kimmo S
Advanced Member
Advanced Member
Viestit: 2243
Liittynyt: 14:37, 18.04.2002
Akvaarioseurat: SMAS, Suomen merivesiakvaariot (Facebook)
Sukupuoli: Mies
Paikkakunta: Espoo
Viesti:

Re: Merivesi-portaali

Viesti Kirjoittaja Kimmo S »

Wikipediassa on aika hyvä määritelmä portaalista.
Portaali internetistä puhuttaessa tarkoittaa verkkopalvelua, joka omien toimintojensa lisäksi tarjoaa pääsyn useisiin muihin verkkopalveluihin. Tällöin portaali-sanaan on yleensä lisätty etuliitteeksi määritelmä portaalin luonteesta.
...

Portaaleista puhuttaessa on huomattava, että on olemassa kaksi kilpailevaa määritelmää portaalin toiminnasta. Ensimmäinen määritelmä painottaa portaalin olevan vain portti muihin palveluihin, jolloin portaalin oma palvelutarjonta olisi vain tarjota yhtenäinen aloituspiste muiden tahojen palveluihin. Toinen määritelmä näkee portaalin kokoavana verkkopalveluna jolloin portaali tarjoaisi yhtenäisen käyttöliittymän aikaisemmin erillisiin palveluihin. Useimmat verkkopalvelut joista käytetään nimitystä portaali yhdistävät kummankin määritelmän sisältöä, eli toimivat sekä linkittävänä portaalina että kokoavana palveluportaalina.
Eli, merivesi-portaalin on tarkoitus olla linkki netissä olevaan materiaaliin.
Mikael
Advanced Member
Advanced Member
Viestit: 1138
Liittynyt: 15:11, 30.10.2001
Viesti:

Re: Merivesi-portaali

Viesti Kirjoittaja Mikael »

Teemu Salonen kirjoitti:Kunhan sisältö saadaan sellaiseksi, että "matti meikäläinen" voi alottaa riutan hoidon" ilman andromedan galaksista tuotua hilavitkuttimen kampiakselin väännintä niin homma vois luistaa.
Mikaelin (kaikella kunnioituksella) kirjoittama manuaali on muuten ok, mutta se menee vähän turhan paljon hifinistien luokkaan. Enemmän kaivataan tietoa yksinkertaisista olohuonekelpoisista ratkaisuista johon ei tarvitse tuhlata koko eläketurvaa.

Jotain ihan älyttömältä kuulostavia juttuja sieltä puuttu, esim. missä vaiheessa kivi tuodaan akvaarioo. Saman tien vai viikon päästä? Pärjääkö pelkkä kivi loistelampun alla jne...
Tuon merivesiakvaarion perustamismanuaalin kirjoittaminen ei ollut oikein ongelmatonta. On sellaisia aloittelijoita jotka haluavat pelkistetyn akvaarion jossa on vähän tekniikkaa ja on sellaisia jotka haluavat täysin 'automaattisen' version kaikkine hienouksineen. Siksi oli kirjoitettava monestakin jonkun mielestä turhalta tuntuvista ja hifisti-tyyppisistä asioista.
Nyt tämä merivesi-portaali varmaankin auttaa selvittämään asioita kunhan Kimmo saa laitetttua sinne linkkejä (tai ainakin kuvia) erilaisten harrastajien akvaarioista ja näin aloittelija voi ottaa yhteyttä mieleisensä tyyppisen akvaarion omistajaan ja kysellä tarkemmin asioita.

Kysymykseen 'missä vaiheessa kivi tuodaan akvaarioon' vastaus löytyy tästä manuaalin kohdasta. Toki löytyy myös muitakin tapoja ja niistä saisi taasen paljonkin lisätekstiä manuaaliin. [;)]
Ja kivien säilymimisestä voin kertoa että nämä elävät kivet olivat tuossa saavissa vuoden ilman minkäänlaista valoa ja ainoastaan ilmapumppu apuna ja kuva otettu kun kivet olleet vuoden saavissa. Ongin sieltä rapuja ja erilaisia matoja yms. ennen kuin heitin kivet mäkeen.

Jokunen päivä sitten kirjoitin tänne kyselyn mutta siihen ei ole tullut kommentteja.
Kimmo S
Advanced Member
Advanced Member
Viestit: 2243
Liittynyt: 14:37, 18.04.2002
Akvaarioseurat: SMAS, Suomen merivesiakvaariot (Facebook)
Sukupuoli: Mies
Paikkakunta: Espoo
Viesti:

Re: Merivesi-portaali

Viesti Kirjoittaja Kimmo S »

Merivesi-portaali alkaa olemaan nyt valmis tiedon syöttöä varten.
http://kimmo.aqua-web.org/index.html" onclick="window.open(this.href);return false;

Tuleeko vielä mieleen jotain mitä haluaisitte listattavaksi altaista? Nyt niistä listataan esimerkin mukaiset seuraavat tiedot:
http://kimmo.aqua-web.org/harrastajia.html#sukanen" onclick="window.open(this.href);return false;

* Altaan koko litroina ja sentteinä
* Otsikossa esitettävä omistajan nimi / altaan nimi.
* Kuva-altaasta
* Omistajan nimi tai nimimerkki
* Perustamishetki
* Paikkakunta
* Sähköpostiosoite (näytetään sivulla kuvana)
* IRCin käyttäjätunnus
* Aqua-web käyttäjätunnus
* Linkki harrastajan sivuille
-Alix-
Katalysaattori
Katalysaattori
Viestit: 4264
Liittynyt: 09:49, 30.05.2002
Akvaarioseurat: HAF, HAS, SMAS, ja Ciklidistit
Paikkakunta: Helsinki
Viesti:

Re: Merivesi-portaali

Viesti Kirjoittaja -Alix- »

Voisikohan ehkä olla mahdollisuus lyhyeeseen vapaaseen esittelyyn altaasta, tyyliin max 300 merkkiä?
Koralli- ja kasvinisti. Minkäs sille voi.
Kimmo S
Advanced Member
Advanced Member
Viestit: 2243
Liittynyt: 14:37, 18.04.2002
Akvaarioseurat: SMAS, Suomen merivesiakvaariot (Facebook)
Sukupuoli: Mies
Paikkakunta: Espoo
Viesti:

Re: Merivesi-portaali

Viesti Kirjoittaja Kimmo S »

-Alix- kirjoitti:Voisikohan ehkä olla mahdollisuus lyhyeeseen vapaaseen esittelyyn altaasta, tyyliin max 300 merkkiä?
Kuvausteksti olisi kyllä kiva - Ensimmäisessä versiossa minulla olikin paikka tekstille, mutta jätin sen pois, koska esittelyt olisivat helposti muuttumattoman tiedon osalta hyvin samanlaisia ja muuttuva tieto olisi äkkiä vanhentunutta. Mietin myös jotain yhteenvetoa tekniikasta tai esim. siitä onko ala-allasta, mutta sekään ei oikein pysy ajantasalla. Pidetään kuitenkin idea listoilla.
-Alix-
Katalysaattori
Katalysaattori
Viestit: 4264
Liittynyt: 09:49, 30.05.2002
Akvaarioseurat: HAF, HAS, SMAS, ja Ciklidistit
Paikkakunta: Helsinki
Viesti:

Re: Merivesi-portaali

Viesti Kirjoittaja -Alix- »

Esittely voisi olla hyvin lyhyt ja enemmänkin altaan "filosofiaa" kuvaava, tyyliin "hi-tech acroallas johon jatkuvasti lisätään korallilajeja" tai "työpöydän helppo pikkuinen pehmytkoralliallas" tai vaikkapa ihan vaan "vuokkokala-allas".
Koralli- ja kasvinisti. Minkäs sille voi.
Juissi
Senior Member
Senior Member
Viestit: 588
Liittynyt: 09:06, 23.03.2003
Akvaarioseurat: HAS
Sukupuoli: Mies
Paikkakunta: Helsinki

Re: Merivesi-portaali

Viesti Kirjoittaja Juissi »

Jep, tuo tiedon ajan tasalla pito on kyllä haaste. Eikös jokainen voisi itse pitää yllä tietojaan - silloin tästä saataisiin aidommin yhteisöllinen portaali. Voisiko sitä toteuttaa jonkun valmiin yhteisöllisen palvelualustan päälle? Ekana tulee mieleen http://www.ning.com" onclick="window.open(this.href);return false;. Sinne on helppo yhden adminin perustaa ilman koodausta yhteisö, johon kukin jäsen voi sitten lisätä oman altaansa tietoja ja kuvia ja jopa blogin. Löytyypä sieltä malliksi meriallasyhteisökin http://reefaquarium.ning.com/" onclick="window.open(this.href);return false;

NIngin kieleksi voi myös asettaa suomen, niin saadaan aidosti kotimainen helposti lähestyttävä sivusto.

-Juissi
Kimmo S
Advanced Member
Advanced Member
Viestit: 2243
Liittynyt: 14:37, 18.04.2002
Akvaarioseurat: SMAS, Suomen merivesiakvaariot (Facebook)
Sukupuoli: Mies
Paikkakunta: Espoo
Viesti:

Re: Merivesi-portaali

Viesti Kirjoittaja Kimmo S »

Omien tietojen ylläpitämisessä on haasteena moderointi, jonkun pitäisi käydä aina läpi kaikki uudet tekstit.
Tuollainen valmis ratkaisu olisi kyllä näppärä, mutta tuossa ningissäkin asian ydin hukkuu kaikenlaisten mainosten ja ylimääräisten laatikoiden sekaan. Ehdottomasti kyllä olen valmis siirtämään portaalin paremmalle alustalle, jos sellainen vain tulee vastaan. Nimenomaan tuon yhteisöllisyyden parantumisen nimissä!
Hermis
Member
Member
Viestit: 384
Liittynyt: 09:56, 21.07.2006
Paikkakunta: Espoo
Viesti:

Re: Merivesi-portaali

Viesti Kirjoittaja Hermis »

En ole merivesiharrastaja (vielä), mutta portaali näyttää hyvältä! Ehdottomasti tulen sitä tutkimaan tarkemmin, kun sitten joskus laitetaan eka meriallas pystyyn :D .
Kimmo S
Advanced Member
Advanced Member
Viestit: 2243
Liittynyt: 14:37, 18.04.2002
Akvaarioseurat: SMAS, Suomen merivesiakvaariot (Facebook)
Sukupuoli: Mies
Paikkakunta: Espoo
Viesti:

Re: Merivesi-portaali

Viesti Kirjoittaja Kimmo S »

Löytyisiköhän esim, Google Mapsista toimintoa, jolla voisi muodostaa ryhmän suomalaisista harrastajista ja saisi harrastajien sijainnit kartalle kaupungin tarkkuudella. Tämän voisi sitten myös linkata portaaliin päin, tyyliin http://kimmo.aqua-web.org/harrastajia.html#sukanen" onclick="window.open(this.href);return false; .
Juissi
Senior Member
Senior Member
Viestit: 588
Liittynyt: 09:06, 23.03.2003
Akvaarioseurat: HAS
Sukupuoli: Mies
Paikkakunta: Helsinki

Re: Merivesi-portaali

Viesti Kirjoittaja Juissi »

Mielestäni moderointia ei tarvita - pääasia on saada mahdollisimman paljon eri harrastajien altaita esittelyyn. En oikein usko keskitetyn saitin elinvoimaan.

Mainoksia joo siellä on se Googlen mainostila oikealla mutta onhan A-W:ssäkin mainoksia.

Laatikoita yms en nähnyt haitaksi asti. Ulkoasua voi ylläpitäjä säätää ja valita simppelimmän linjan kuin tuossa jenkkien hilkuti-vilkuti ReefSpace yhteisössä jossa on varmaan laitettu kaikki mahdolliset hilavitkuttimet käyttöön. Päätasosta saa simppelin jos haluaa. Vaikka näin kun kokeiltiin kaverin kanssa kerran tätä: http://air40snowboarding.ning.com/" onclick="window.open(this.href);return false;

Niin - mikä on merivesiportaalin ydin? Onko se päätason yleistekstit vai käyttäjien altaat? Jos se on päätason yleistekstit niin sitten staattinen saitti on ok. Jos se on harrastajien altaat ja niiden jatkuvasti päivittyvä tieto ja jopa kommentointi/keskustelu niin sitten ningin kaltainen ratkaisu on parempi.

Altaiden perustiedot voi kerätä käyttäjän profiiliin. Ningissä admin voi määrittää vapaasti pakolliset/vapaat kysymykset joissa voisi olla listaamasi perustiedot.

En tässä ole mikään ningin lähettiläs eli jos jollain on parempi alusta mielessä niin hienoa! Kimmo voit helposti kokeilla ja luoda ningiin yhteisön ja katsoa saisiko siitä sopivaa aikaiseksi. Jos ei onnistu niin deletoit sen. Näillä kannattaa leikkiä - se on hauskaa ja opettavaista. Tosin aikaa vievää...

-Juissi
-Alix-
Katalysaattori
Katalysaattori
Viestit: 4264
Liittynyt: 09:49, 30.05.2002
Akvaarioseurat: HAF, HAS, SMAS, ja Ciklidistit
Paikkakunta: Helsinki
Viesti:

Re: Merivesi-portaali

Viesti Kirjoittaja -Alix- »

Minusta Kimmon pohja on selkeä ja hyvännäköinen ja ajaa varmasti asiansa niin kauan kun Kimmo vaan jaksaa päivittää sitä. Less is more. Ja kukin saa sitten vapaammin esitellä allastaan omilla sivuilaan, niitähän voi tehdä niinkuin minä, supersimppeliin ja ilmaiseen http://www.freewebs.com" onclick="window.open(this.href);return false; -pohjaan. Mnusta merivesiportaalin vapaampaa pohjaa voi miettiä sinä päivänä kun Kimmo ei enää jaksa hoitaa päivityksiä (päivityspyyntöjä kuitekin tulee tulemaan).

Mutta ehkä joku "catchympi" nimi voisi olla hyvä juttu? Riutta-aula, Merivesistö tai joku nastempi :mrgreen: Suomeksi suomessa, tietty (sanoi suomenruotsalainen :mrgreen: ).
Koralli- ja kasvinisti. Minkäs sille voi.
Kimmo S
Advanced Member
Advanced Member
Viestit: 2243
Liittynyt: 14:37, 18.04.2002
Akvaarioseurat: SMAS, Suomen merivesiakvaariot (Facebook)
Sukupuoli: Mies
Paikkakunta: Espoo
Viesti:

Re: Merivesi-portaali

Viesti Kirjoittaja Kimmo S »

Juissi kirjoitti:Mielestäni moderointia ei tarvita
En ole niin tarkkaan tutustunut, mutta käsittääkseni nykyään on lakisääteinen velvollisuus moderoinnista.
Juissi kirjoitti:Niin - mikä on merivesiportaalin ydin? Onko se päätason yleistekstit vai käyttäjien altaat?
Yleistekstit ja linkkien kokoominen helposti kaikkien saataville on pääpointti. Tarkoitus onkin, että käyttäjät pitävät omat sivustonsa ajantasalla omin voimin.


Pitääkin noita vapaan kotisivutilan saitteja kerätä linkkilistaan, niin käyttäjät saavat helpommin itselleen omat sivut!
-Alix- kirjoitti: Less is more. Minusta merivesiportaalin vapaampaa pohjaa voi miettiä sinä päivänä kun Kimmo ei enää jaksa hoitaa päivityksiä (päivityspyyntöjä kuitekin tulee tulemaan).
Joo, vielä on hieman avoimena, että miten nykysysteemeillä saisi jaettua päivitysvaivaa useammalle, mutta katsotaan miten homma lähtee pyörimään. Tarkoitus ei välttämättä ole edes pitää linkkilistan altaiden kuvia 100% ajantasalla - pääasia, että ne näyttävät houkuttelevilta siirtymään altaan omistajan sivuille! :D

-Alix- kirjoitti: Mutta ehkä joku "catchympi" nimi voisi olla hyvä juttu? Riutta-aula, Merivesistö tai joku nastempi :mrgreen: Suomeksi suomessa, tietty (sanoi suomenruotsalainen :mrgreen: ).
Enpä muuten ole tullut edes miettineeksi nimen hyvyyttä - jos homma lähtee rullamaan, pitänee järjestää ihan nimikilpailu! :D
Juissi
Senior Member
Senior Member
Viestit: 588
Liittynyt: 09:06, 23.03.2003
Akvaarioseurat: HAS
Sukupuoli: Mies
Paikkakunta: Helsinki

Re: Merivesi-portaali

Viesti Kirjoittaja Juissi »

Moderoinnilla ymmärsin, että haluat tsekata kaiken ennen julkaisua. Sitä ei vaadita kyllä missään laissa. On sielläkin ningissäkin mahdollisuus bannata käyttäjiä. Siis niinkuin facebook jossa kaikki tekee mitä haluaa ja omalla vastuulla mutta jos menee överiksi niin admin voi potkaista pihalle.

Näyttää siltä, että olet jo miettinut konseptisi niin pitkälle, että on enää turha ehdotella radikaaleja muutoksia. Siis eikun menoksi, sittenhän se nähdään kuinka homma pelittää ja toivottavasti pelittää hyvin! Tulen ilman muuta mukaan omalla harmalla altaallani - tosin täytyy aktivoitua omien "kotisivujen" ylläpidossa jotka ovat jääneet kohta jo vuoden takaiselle tasolle...

-Juissi
Jay82
Junior Member
Junior Member
Viestit: 157
Liittynyt: 14:45, 30.01.2006
Paikkakunta: Helsinki

Re: Merivesi-portaali

Viesti Kirjoittaja Jay82 »

Empä usko, että sitä päivitettävää riittää kovin hirveästi alkusuman jälkeen. Varsinkin kun käyttäjillä on omat sivut mitä pidetään ajan tasalla. Kyllä siitä varmaan pari henkilöä selviytyy helposti... jos vaan ei laiskotus iske. Minustakin tuo Kimmon pohja on todella hyvän ja selkeän näköinen.

Yksi vaihtoehto on sitten järjestää joku sellainen systeemi, että jokaisella käyttäjällä on omat tunnukset sivuille, joilla sitten pääsee muokkaamaan omia tietojaan ja vaihtamaan kuvaa... niinkuin yleensä keskustelupalstoilla. Eiköhän tuollaisen joku äkspertti osaa rakentaa... :mrgreen: Ja kyllä merivesiporukka (suurimmaksi osaksi) on sen verran valveutunutta, että jos sinne jotain sopimattomuuksia kirjoitellaan niin aika nopeasti mode saa siitä mailia.

Hyvältä näyttää... :D
"When you do things right,
people won't be sure you've done anything at all."
Jorg
Advanced Member
Advanced Member
Viestit: 1417
Liittynyt: 21:36, 21.02.2006
Akvaarioseurat: SMAS
Sukupuoli: Mies
Paikkakunta: Espoo

Re: Merivesi-portaali

Viesti Kirjoittaja Jorg »

Voihan tuon "speksit" sivun upata jonnekkin ja sitt itse päivittää sitä? Etusivulla kun näkyy vain kenen allas on. Näin säästyy Kimmolta päivittämisen vaiva. Tietysti silloin käyttäjällä itsellään pitä olla joku paikka mihin ton laittaa mutta aika monella sellainen näköjään jo on.
Kimmo S
Advanced Member
Advanced Member
Viestit: 2243
Liittynyt: 14:37, 18.04.2002
Akvaarioseurat: SMAS, Suomen merivesiakvaariot (Facebook)
Sukupuoli: Mies
Paikkakunta: Espoo
Viesti:

Re: Merivesi-portaali

Viesti Kirjoittaja Kimmo S »

Vielä ei ole sivut lopullisella paikalla, mutta alkaisin nyt ottamaan vastaan tietoja altaista. Mitä enemmän saamme eri vaiheissa olevia altaita listalle, sitä parempi. Omat kotisivut eivät ole välttämättömät, pelkkä esittelykuva listassa riittää!

Tässä listattuna tiedot, joita listaan tarvitaan:
http://kimmo.aqua-web.org/sivusto.html" onclick="window.open(this.href);return false;
Teemu Salonen
Elite Member
Elite Member
Viestit: 5534
Liittynyt: 19:54, 02.10.2005
Akvaarioseurat: Suomen meriakvaarioseura facebook
Sukupuoli: Mies
Paikkakunta: Espoo

Re: Merivesi-portaali

Viesti Kirjoittaja Teemu Salonen »

Ehdotus:
Altaan kuvan ja henkilötietojen lisäksi vois olla tila, johon voi laittaa kommentteja omasta altaasta. Esim. mulle jo nyt on tullu tajuntaan tilanteita, jotka olisin voinut tehdä toisin. Olisi kiva laittaa noita kommentteja tohon esille, jolloin muut harrastajat voivat välttää saman mokan kuin mitä mä oon tehny.
Vastaa Viestiin

Palaa sivulle “Meri- ja murtovesi”