Ensimmäinen muutto akvaarion kanssa

Akvaarioharrastuksen alkeisiin liittyvät ongelmat, kalojen yhteensopivuus ja mikä tahansa muu tärkeältä tuntuva asia.

Valvoja: Moderaattorit

Vastaa Viestiin
Anskubansku
Starting Member
Starting Member
Viestit: 29
Liittynyt: 06:03, 02.11.2020
Sukupuoli: Nainen

Ensimmäinen muutto akvaarion kanssa

Viesti Kirjoittaja Anskubansku »

Vihdoin löysin asunnon, mutta kauhistuttaa todella tuo akvaarion kanssa muuttaminen :cry:
Aikaa onneksi on, ettei kaikkea tavaraa tarvitse yhden tai kahden päivän aikana viedä. Ajattelin yhden päivän pyhittää vain akvaariolle.

Eli, ilmeisesti kannattaa niin paljon kuin mahdollista ottaa tuota vanhaa vettä talteen. Kuljettaa kalat ämpäreissä ja suodattimet mahdollisimman vähän aikaa poissa päältä. Safestarttia laittaa uudessa paikassa.

Mitä kaikkea ottaa huomioon?
Kyseessä siis 250 litrainen, matka ei onneksi ole pitkä( noin 15 minuuttia). Hissitkin löytyy.
Tarvitseeko tuota tukea kantaessa jotenkin. Kehysakvaario jos sillä merkitystä. Tänne tuodessa ei tuettu millään vaan reunoista kiinni ja kantoon.

Arvostan pieniäkin vinkkejä, kiitos jo etukäteen.
GTX
Senior Member
Senior Member
Viestit: 561
Liittynyt: 23:14, 01.01.2014

Re: Ensimmäinen muutto akvaarion kanssa

Viesti Kirjoittaja GTX »

Tässä yhdet ohjeet muuttoon:
https://www.akvaariokeskus.com/hoito-ohjeet/muutto.htm

Tyhjä akvaario ei tarvitse mitään tukia kannettaessa. Kulmista nostaa käsin, voi laittaa pystyasentoon hissiin.
kr70
Advanced Member
Advanced Member
Viestit: 1922
Liittynyt: 14:45, 12.10.2014
Sukupuoli: Mies

Re: Ensimmäinen muutto akvaarion kanssa

Viesti Kirjoittaja kr70 »

Kuinka vanha akvaario on? Vanhojen akvaarioiden kantamisessa on aina vaara, että tulee vuotoja, kun saumat vääntyilevät hieman kantamisen aikana.

Akvaario tietysti tyhjäksi. Myös hiekka pois. Vanhan veden säilyttämistä en oikein ymmärrä. Kyllähän monet kiekkoharrastajat tekevät 80% vedenvaihtoja. Ennen siirtoa vettä kannattaa kyllä vaihtaa reippaasti parikin kertaa, niin silloin se on jo suurimmaksi osaksi uutta vesijohtovettä, eli kaloille ei tule raikkaan ilman shokkia. Pitää vain pitää huolta, että uusi vesi on suunnilleen oikean lämpöistä, ennen kuin laittaa kalat siihen.

Kalat on parasta kuljettaa samanlaisissa pusseissa, joissa uudet kalat tuodaan kaupasta kotiin. Ämpärissä kun on kovat seinät, kalat voivat loukata kuononsa, kun paniikissa töytäilevät ympäriinsä. Akvaariokaupasta saa isojakin kuljetuspusseja. Jos oikeita kalapusseja ei ole saatavissa, voi tietysti käyttää mitä pusseja tahansa, mutta kulmat pitää teipata pyöreiksi, ettei kala jää jumiin nurkkaan.

Huom! Jos sulla on monnisia, ne pitää kuljettaa erillään muista kaloista! Monniset erittävät stressitilanteissa myrkkyä rintaevistä, joka voi tappaa muut kalat! Kannattaa myös olla huolellinen kiinni ottaessa ettei loukkaa itseänsä: joillakin lajeilla (esim. helmimonninen) myrkky on melko voimakasta.

Suodatin tai suodatinmassat kannattaa kuljettaa kosteana suljetussa muovipussissa, jossa on mahdollisimman paljon ilmaa. Silloin massat ei kuivu mutta bakteereilla riittää happea. Safestarttia tai vastaavaa voi laittaa, mutta olen kyllä skeptistinen, onko niillä mitään vaikutusta tilanteessa, jossa akvaarioon tulee toiminnassa oleva suodatin ja hiekkakin on vanhaa.
Anskubansku
Starting Member
Starting Member
Viestit: 29
Liittynyt: 06:03, 02.11.2020
Sukupuoli: Nainen

Re: Ensimmäinen muutto akvaarion kanssa

Viesti Kirjoittaja Anskubansku »

Huh. Nyt on muutto ohi. Ja kaikki hengissä, akvaario kunnossa. Vesiarvotkin(ainakin vielä) kunnossa.
Toivottavasti ei tartte ihan heti uudestaan muuttaa, ihan kamalaa touhua toi akvaarion paikan vaihto.
Vastaa Viestiin

Palaa sivulle “Alkeet”