Pohjassa hiekka - millä laitteella imurointi?

Akvaarioharrastuksen alkeisiin liittyvät ongelmat, kalojen yhteensopivuus ja mikä tahansa muu tärkeältä tuntuva asia.

Valvoja: Moderaattorit

Vastaa Viestiin
Irmidu
Starting Member
Starting Member
Viestit: 4
Liittynyt: 10:55, 21.10.2012
Sukupuoli: Nainen

Pohjassa hiekka - millä laitteella imurointi?

Viesti Kirjoittaja Irmidu »

Kolme vuotta sitten kun perustin akvaarioni etsin tietoa miten hiekasta saisi pois roskat ja muun töhnän. Eläinkaupassa mulle vastattiin, ettei hiekkaa saa laitteilla mennä imuroimaan. He meinasivat, että imurit ovat ainoastaan soralle ja kivelle - ei missään tapauksessa hiekalle! Sanottiin jopa, että paha moka kun olin pohjalle laittanut hiekkaa eikä muuta vaihtoehtoa ole kuin vedenvaihton yhteydessä käsin tonkia roskia pois. Noh, näinhän olen nyt kolmisen vuotta tehnyt ja aika työlästä tuo on. [:I] Nyt kun elämäni on entistä kiireisempää aloin netistä katsella josko teknologia olisi mennyt sen verran eteenpäin, että imureita löytyisi ihan hiekkapohjallekin.

Ja vaikuttaa siltä, että ainakin jotkut hiekkapohjaa imuroivat. Pitääkö paikkansa? Ja mikä imuri olisi paras hiekan puhdistukseen. Ette arvaa millaisen helpotuksen se toisi akvaarion hoitoon - suorastaan luksusta. Voisi olla, että akvaariota jaksaisi siivotakin useammin kuin mitä tällä hetkellä... siihen kun näillään menee sellaiset 2 tuntia per siivousurakka... 8O
MrAFCMagic
Katalysaattori
Katalysaattori
Viestit: 1722
Liittynyt: 20:52, 31.03.2009
Akvaarioseurat: TAS
Sukupuoli: Mies
Paikkakunta: Tampere
Viesti:

Re: Pohjassa hiekka - millä laitteella imurointi?

Viesti Kirjoittaja MrAFCMagic »

Suodattimet on keräämässä roskia ja vesi vaihtuu letkulla, joka ei edes koske pohjaan, minulla siis. Vedenvaihto vaivatonta ja nopeaa. Eli letku altaaseen ja sisäsuodatin puhdistukseen. Samalla pyöräyttää kädellä pohjan ympäri tai hankkii kierteisiä, ettei pohja tukehdu.
www.akvala.fi akvaariokauppa| Kalanruoat ja akvaariotarvikkeet edullisesti netistä
Kiksu
Advanced Member
Advanced Member
Viestit: 1301
Liittynyt: 21:38, 02.07.2011
Akvaarioseurat: HAS
Sukupuoli: Nainen
Paikkakunta: Espoo

Re: Pohjassa hiekka - millä laitteella imurointi?

Viesti Kirjoittaja Kiksu »

Ihan normaalilla lappoletkun suppilolla, liikuttelen sitä pohjan lähellä ja roskat imeytyy suppiloon. En ole kokenut ongelmaksi vähän pöyhiä suppilolla hiekan pintakerrostakaan, hiekka ei ehdi imeytyä suppilosta letkuun asti kun ei pidä suppiloa hiekassa liian kauan vaan ihan muutaman sekunnin kerrallaan. Jos hiekkaa tarvitsee myllätä syvempää (jota itse en harrasta todettuani hiekan olevan aina "sisältä" puhdasta, riippuu tietty hiekan koosta ja hiekkakerroksen paksuudesta), tekisin niin, että mylläisin kädellä tai kepillä sen minkä mylläisin, antaisin sakan laskeutua pohjalle ja imuroisin sen suppilolla.

Voi harmi kun olet tehnyt homman hankalimman kautta, pohjan putsaukseen ei tosiaan pitäisi mennä enempää aikaa kuin mitä vesi valuu vedenvaihdossa akvaariosta viemäriin. En edes tiedä, miten olet käsin saanut muut kuin isoimmat roskat kuten kasvin lehdet ym. Yritä varmistaa että sulla on veden kiertoa myös pohjan alueella ja hommaa tarvittaessa toinen tai tehokkaampi sisäsuodatin, ei edes jäisi niin paljon roskaa pohjalle. Normaalisti mun vedenvaihtorutiineihin ei edes kuulu pohjan imurointi, koska virtaus vie roskat pohjalta. Joskus satunnaisesti on tarvetta, mutta esim. mun kultakaloilla, joiden sanotaan olevan sottapyttyjä, ei käytännössä koskaan.
Kultakalat
Zansku
Senior Member
Senior Member
Viestit: 702
Liittynyt: 15:47, 14.12.2011
Akvaarioseurat: HAS, CorydoradinaeFinland
Sukupuoli: Nainen
Paikkakunta: Helsinki

Re: Pohjassa hiekka - millä laitteella imurointi?

Viesti Kirjoittaja Zansku »

Jos akvaariossa on hiekkapohja, tulisi vedenkiertoa (suodattimia ja tarvittaessa kiertovesipumppuja) olla sen verran, ettei pohjalle jää kakkaa ja roskia putsattavaksi asti ainakaan paljon. Hiekkaa pitää pöyhiä jonkin verran ainakin, jos ei ole kierteisiä ja / tai hiekka on tosi hienoa (kokonaan tai suurelta osin alle millistä), mutta se ei ole roskien poistamiseksi vaan hiekan tukkeutumisen estämiseksi. Myös monniset ym. pohjaa mennessään tonkivat kalat estävät hiekan tukkeutumista ja osaltaan myös auttavat roskien kertymistä suodattimiin, kun hiekkaa pöyhiessään nostattavat roskat liikenteeseen ja tällöin ne ajautuvat helpommin suodattimeen. Usein akvaarioon jää joitain mutkanpaikkoja, kivenkoloja tms. johon kakkaa kertyy vedenkierrosta huolimatta ja siitä sen voi sitten vedenvaihdon yhteydessä imaista ihan vaan lappoletkulla, varsinaista lappotötteröä hiekan kanssa ei tarvitse välttämättä mihinkään.
Irmidu
Starting Member
Starting Member
Viestit: 4
Liittynyt: 10:55, 21.10.2012
Sukupuoli: Nainen

Re: Pohjassa hiekka - millä laitteella imurointi?

Viesti Kirjoittaja Irmidu »

No siis mulla tuo pohja on aika täynnä sitä roskaa yleensä. Eli kasvien paloja, lehtiä ja kakkaa. Joskus myös ruokaa jota kalat eivät jostain syystä vain ole syöneet. Yleensä olen myös pohjaa möyhinyt reilusti kädellä. Silloin sieltä tupsahtaa aina esiin jotain mustaa, jonka olen ajatellut olevan levää?? Akvaario on 140 litrainen ja siellä ui kymmenisen miekkapyrstöä ja kardinaalitetraryhmä sekä kaksi partamonnia. Kasveja en niinkään paljon harrasta. Pidän eniten puhtaasta lookista, jossa avarat pinnat yhdistyvät muutamiin kivielemtteihin. Altaassa on ihan tavallinen tuohon litramäärään sopiva suodatin, joka puhaltaa myös ilmaa altaaseen. Se on ohjeiden mukaan asennettu, eli 5cm pinnan alapuolelle.
Kiksu
Advanced Member
Advanced Member
Viestit: 1301
Liittynyt: 21:38, 02.07.2011
Akvaarioseurat: HAS
Sukupuoli: Nainen
Paikkakunta: Espoo

Re: Pohjassa hiekka - millä laitteella imurointi?

Viesti Kirjoittaja Kiksu »

Ei oikein hyvältä kuulosta että kalanruokaa jää pohjalle. Syömätön kalanruoka voi aiheuttaa nitriittiongelman ja joka tapauksessa lisää haitallisten bakteerien määrää, jolloin kalojen vastustuskyky voi joutua koetukselle. Anna vain sen verran ruokaa kuin näet kalojen syövän lyhyessä ajassa. Onko se musta hiekan pinnalla vai sisällä? Jos pinnalla, se voi olla sinilevää ja sitäkin tulee herkästi liikaruokinnasta. Tuleeko pohjasta pöyhiessä myös kuplia? Onko hiekka tosi hienojakoista? Miten usein putsaat akvaarion? Eihän suodatin ole tukossa?

Suodattimien valmistajien suositukset tiettyyn akvaarion litramäärään ovat yleensä alakanttiin, uskoakseni ihan hyvin voisit laittaa toisenkin suodattimen. Itse sain hyvän virtauksen yhteen akvaariooni, kun yhden sisäsuodattimen kaveriksi laitoin toisen vastakkaiseen päätyyn ylösalaisin. Toinen siis puhaltaa oikeasta reunasta ylhäältä ja toinen vasemmasta reunasta alhaalta. Nippusiteet ja magneetit (akvaarion leväraappamagneetit tai esim. JBL:n suodattimien mukana tulevat) on käteviä suodattimien kiinnitykseen jos ei halua/voi käyttää suodattimen omaa telinettä tai imukuppeja. :)
Kultakalat
Zansku
Senior Member
Senior Member
Viestit: 702
Liittynyt: 15:47, 14.12.2011
Akvaarioseurat: HAS, CorydoradinaeFinland
Sukupuoli: Nainen
Paikkakunta: Helsinki

Re: Pohjassa hiekka - millä laitteella imurointi?

Viesti Kirjoittaja Zansku »

Kuinka usein joudut putsaamaan suodattimen?

Kertomasi perusteella ruokintaa tosiaan kannattaisi vähentää. Pohjalta roskan saisi liikkeelle myös kiertovesipumpulla. Minä tykkään laittaa jo melko pieneenkin altaaseen ulkosuodattimen, mutta jos nykyinen suodatin riittää suodatuskapasiteetiltaan niin mikä ettei jatkaisi vain senkin kanssa ja laittaisi lisäksi pohjaosastolle jonkun vedenkierrättimen.
Sand
Junior Member
Junior Member
Viestit: 135
Liittynyt: 16:34, 29.08.2010
Sukupuoli: Nainen

Re: Pohjassa hiekka - millä laitteella imurointi?

Viesti Kirjoittaja Sand »

Liputan Marina Aqua Vac pohjanpuhdistimen puolesta. Liitetään vesihanaan, voit säädellä imutehoa. Helppoa ja tehokasta :D
saku08
Junior Member
Junior Member
Viestit: 115
Liittynyt: 16:14, 17.08.2009
Sukupuoli: Nainen
Paikkakunta: Helsinki

Re: Pohjassa hiekka - millä laitteella imurointi?

Viesti Kirjoittaja saku08 »

Meilläkin on hiekkapohja molemmissa akvaarioissa ja ihan lappoletkun avulla putsaillaan pohjan pinnalta. Ja välillä pikkasen pöyhitään pintaa syvemmältäkin eikä mitään ongelmaa...roskat ja kakka tulee letkua pitkin kätävästi ämpäriin [;)] Ruuan määrää kannattaa tosiaankin vähentää jos sitä jää pohjalle ruokinnan jälkeen. Meillä seura-akvan asukkaat saa ruuan kerran päivässä ja se on yleensä syöty minuutissa,monnisten ruuat tietty kestää pidempään. Ja ison akvan malaweille annetaan kahdesti ruoka,joka hotkaistaan puolessa minuutissa yleensä :mrgreen:
Zansku
Senior Member
Senior Member
Viestit: 702
Liittynyt: 15:47, 14.12.2011
Akvaarioseurat: HAS, CorydoradinaeFinland
Sukupuoli: Nainen
Paikkakunta: Helsinki

Re: Pohjassa hiekka - millä laitteella imurointi?

Viesti Kirjoittaja Zansku »

Sand kirjoitti:Liputan Marina Aqua Vac pohjanpuhdistimen puolesta. Liitetään vesihanaan, voit säädellä imutehoa. Helppoa ja tehokasta :D
Tämä on vedenvaihtoon ja sorapohjan lappoamiseen erinomainen vehjes, mutta en sillä hiekkaa lappoaisi, koska se on sen jälkeen viemärissä. Hiekan pinnalta silläkin toki voi roskat imuroida.
Sand
Junior Member
Junior Member
Viestit: 135
Liittynyt: 16:34, 29.08.2010
Sukupuoli: Nainen

Re: Pohjassa hiekka - millä laitteella imurointi?

Viesti Kirjoittaja Sand »

Zansku kirjoitti:
Sand kirjoitti:Liputan Marina Aqua Vac pohjanpuhdistimen puolesta. Liitetään vesihanaan, voit säädellä imutehoa. Helppoa ja tehokasta :D
Tämä on vedenvaihtoon ja sorapohjan lappoamiseen erinomainen vehjes, mutta en sillä hiekkaa lappoaisi, koska se on sen jälkeen viemärissä. Hiekan pinnalta silläkin toki voi roskat imuroida.
Eipä hiekkaa tarvitsekaan "tonkia", pinnalta lähtee roskat ja muu ylimääräinen aines. hiekkaa on tullut lavuaarin pohjalle enimmillään ruokalusikallisia.
thymothytimy
Starting Member
Starting Member
Viestit: 1
Liittynyt: 15:27, 27.10.2021
Akvaarioseurat: -
Sukupuoli: Mies

Re: Pohjassa hiekka - millä laitteella imurointi?

Viesti Kirjoittaja thymothytimy »

Eikö se ole suodattimien tehtävä hoitaa tuo lian puhdistus? Jos pohjaan jää niin voisiko sitä kaivella vaikka jollain pienellä lapiolla, jotta saisi irtomuruset pois pohjahiekasta. Jos niitä ei saa millään pois niin ei kai ne siellä pienissä määrin mitään haittaa tee, mutta voisit asentaa toisen suodattimen (tosin ehkä hieman pienemmällä imuteholla), jotta se ehkäisisi lian juuttumista pohjaan nyt jatkoa ajatellen. En tiedä, olisiko sitten keksitty jo jokin robottipumppu, sillä nykyäänhän saa robotti-imurit ja robotit helposti netistä, joten luulisi, että akvaarionhoitoon olisi keksitty joitain robottiapureita kenties? Pitää tutkia asiaa. Mutta kannattaa nyt siis ehdottomasti lisätä suodatusta akvaariossasi joko lisäsuodattimella tai pumpulla.
Viimeksi muokannut thymothytimy, 17:55, 01.11.2021. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
kr70
Advanced Member
Advanced Member
Viestit: 1921
Liittynyt: 14:45, 12.10.2014
Sukupuoli: Mies

Re: Pohjassa hiekka - millä laitteella imurointi?

Viesti Kirjoittaja kr70 »

Ei ymmärrä. Kirjoita englanniksi.
Vastaa Viestiin

Palaa sivulle “Alkeet”