Alkuangsti

Akvaarioharrastuksen alkeisiin liittyvät ongelmat, kalojen yhteensopivuus ja mikä tahansa muu tärkeältä tuntuva asia.

Valvoja: Moderaattorit

Vastaa Viestiin
Otava
Starting Member
Starting Member
Viestit: 10
Liittynyt: 23:34, 24.07.2018

Alkuangsti

Viesti Kirjoittaja Otava »

Moi,
tänään vihdoin hain kauan kaivatut ekat kalat altaaseeni (ei ihan optimaalinen tämä säätila, mutta enpä arvannut muutama viikko takaperin, etteivät nämä helteet lopu ikinä). Mulla on siis 126 litran allas, jossa on muovikannessa valot. Kasvit ovat vielä melko pikkuisia kooltaan. Kaloja on nyt 8 albiinomonnista ja 14 kiilakylkeä ja tottahan olen nyt huolissani saanko ne pidettyä hengissä edes ensimmäisen yön yli. Veden lämpötila on 27 ja olen viritellyt nyt viereen pöytätuulettimen puhaltamaan pintaan, jos se vähän viilentäisi. Kansi on nyt pois ja valot sen myötä siis myös. Alkuun kaikki hääräsivät hurjasti, mutta nyt monniset makaavat pohjassa ja mietin menivätkö ne nukkumaan vai tekevätkö kuolemaa. Kiilakyljet ovat muuten keskivedessä parvena, mutta yksi kekkuloi ihan pinnan tuntumassa koko ajan. Pelkään, että vedessä on jotain pielessä. Pelkään myös, että tuo kiilakylki hyppää akvasta ulos kun kansi ei ole paikallaan. Olisiko kellään mitään vinkkejä ahdistuneelle aloittelijalle tässä vaiheessa? Mietin, että hommaisin huomenna jonkun ötökkäharson tai vastaavan ja yrittäisin tehdä siitä jonkun viritelmän, joka pitäisi kalat akvaariossa, mutta mahdollistaisi veden viilentämisen.
Otava
Starting Member
Starting Member
Viestit: 10
Liittynyt: 23:34, 24.07.2018

Re: Alkuangsti

Viesti Kirjoittaja Otava »

Ensimmäinen yö takana ja kaikki hengissä :D
Illan aikana lämpötila laski 27 ->25,5, yön oli ilman tuuletinta ja kansi päällä ja nyt lämpötila on 26. Ja uusi hellepäivä edessä :|
Otava
Starting Member
Starting Member
Viestit: 10
Liittynyt: 23:34, 24.07.2018

Re: Alkuangsti

Viesti Kirjoittaja Otava »

Kiilakyljet uivat pirteinä, mutta monniset makaavat paikoillaan pohjassa, voisiko joku kertoa onko se ihan normaalia ja mitä niiden hyväksi voisi koittaa tehdä?
GTX
Senior Member
Senior Member
Viestit: 561
Liittynyt: 23:14, 01.01.2014

Re: Alkuangsti

Viesti Kirjoittaja GTX »

Monniset lepäilevät mielellään varjoisissa suojapaikoissa isonkin osan ajasta. Monniset eivät ole jatkuvasti uivia aktiivisia kaloja. Uuteen akvaarioon tottumisessa saattaa mennä muutama päivä, voivat siis piilotella tästäkin syystä. Onhan siellä juurakoita/luolia, joiden alle pääsevät piiloon?

Lämpötilana 27 C on hieman yläkantissa, mutta kyllä noiden pitäisi hetkellisesti se kestää ihan hyvin. Tulevatko monniset syömään? Käyvätkö välillä haukkaamassa ilmaa pinnasta vai eivätkö liiku ollenkaan? Miten olet kypsyttänyt akvaarion?
Otava
Starting Member
Starting Member
Viestit: 10
Liittynyt: 23:34, 24.07.2018

Re: Alkuangsti

Viesti Kirjoittaja Otava »

Kiitos vastauksesta!

Monniset ovat vain pohjassa, eivät käy pinnassa. Söivät kyllä aamulla kun sytytin valon ja annoin ruokaa. Piilopaikkoja on ehkä liian niukasti, täytyypä lisätä toinen juurakko ym, kun nuo kasvitkin ovat tosiaan vielä aika pieniä (jonnekin piiloon ne tosin ovat itsensä saaneet tungettua, koska näkyvillä on vain osa). Tänään lämpötila on pysynyt n. 26 asteessa, kun laitoin ikkunaverhot kiinni ja olen pitänyt tuota tuuletinta päällä koko ajan (vaikka kansi onkin nyt paikallaan, mutta irrotin siitä ison luukun, jotta ilmaa pääsee kiertämään).

Kasvit ja tekniikka ovat olleet altaassa pari viikkoa, kalat tulivat tosiaan eilen ja sitä ennen vaihdoin noin kolmasosan vedestä ja laitoin 4 kpl Start Up nano -ampulleja. Kasveille olen laittanut JBL-kuulia hiekan sisään. Mietin pitäisikö lisätä nyt kiireesti jotain kypsytysainetta vielä tuon Start Upin lisäksi.
GTX
Senior Member
Senior Member
Viestit: 561
Liittynyt: 23:14, 01.01.2014

Re: Alkuangsti

Viesti Kirjoittaja GTX »

Sen verran reilusti olet laittanut kaloja heti alkajaiksi, että toinen satsi ampulleja voisi olla hyvä lisätä varmuuden vuoksi. Laita vaikka 2 ampullia lisää nyt heti ja toiset 2 ampullia kahden päivän kuluttua.

Näitä Prodibio Start Up sinulla ilmeisesti käytössä https://www.akvaarioon.fi/epages/akvaar ... 4200004021
Otava
Starting Member
Starting Member
Viestit: 10
Liittynyt: 23:34, 24.07.2018

Re: Alkuangsti

Viesti Kirjoittaja Otava »

Juuri noita ampulleja. Kiitos neuvosta, lisään niitä.
Otava
Starting Member
Starting Member
Viestit: 10
Liittynyt: 23:34, 24.07.2018

Re: Alkuangsti

Viesti Kirjoittaja Otava »

No niin, lisäsin eilen kaksi ampullia, yhden kasvin ja yhden luolan monnisia varten.

Lämpötila tänään aamulla 27, nyt 26. Stressaako kaloja tuollainen asteen-puolentoista edestakainen vaihtelu?

Tänään löysin pohjalta yhden kiilakyljen kuolleena (mahtoiko olla se, joka niin kovasti keikkui pinnan tuntumassa toissailtana). Monnisia en saa laskettua, koska ne menevät piiloon eivätkä erotu kovin hyvin pohjahiekan väristä.

Tein vesitestejä: NO2 < 0,01 mg/l, NO3 1, KH 3 ja pH 6,8 (pH:n tulkinta oli minusta hankalaa, mutta sanoisin, että se oli alle 7). Kommentteja näihin? Pitäisikö tuota pH-arvoa saada ylöspäin ja miten se tapahtuu?
GTX
Senior Member
Senior Member
Viestit: 561
Liittynyt: 23:14, 01.01.2014

Re: Alkuangsti

Viesti Kirjoittaja GTX »

Ei haittaa pienet lämpötilan vaihtelut, sitä tapahtuu luonnossakin. Päivällä aurinko paahtaa ja yöllä vesi viilenee.

Jos muut kiilakyljet ovat eloisia, hyvän värisiä ja syövät kunnolla, niin en vielä huolestuisi yhden kuolemasta. Saattanut olla jo valmiiksi huonossa kunnossa tai stressaantua muutosta.

Mittaatko liuskoilla vai tippatesteillä? Liuskat eivät ole luotettavia.

pH on oikein hyvä. Monet meistä olisivat tyytyväisiä, jos pH olisi hieman alle 7 luonnostaan. NO3 saisi olla noin 10 mg/l kasvien typen tarpeen takia. Mittaile säännöllisesti ja katso mihin arvot asettuvat ajan kanssa. Uuden akvan kanssa vesiarvot saattavat hieman elää puoleen tai toiseen.
Otava
Starting Member
Starting Member
Viestit: 10
Liittynyt: 23:34, 24.07.2018

Re: Alkuangsti

Viesti Kirjoittaja Otava »

Kiitos kommenteista! Tippatesteillä testasin (ostin niitäkin eilen kun kävin hakemassa lisää ampulleja ja muita varusteita). Lisäsin tuone myös sellaisen ilmapuhaltimen.

Muut kiilakyljet näyttävät voivan hyvin, ehkä se oli se yksilö, joka käyttäytyi jo alkuun eri tavalla kuin toiset.

Jatkan opettelua, kiva kun täältä voi kysyä neuvoja :)
Vastaa Viestiin

Palaa sivulle “Alkeet”