Kultakaloja lammikossa

Ulkolammikoiden ja niissä pidettävien kalojen hoito, ongelmat ym. Mukaan lukien ulkona ja sisällä pidettävät kultakalat sekä kotimaiset kalat.

Valvoja: Moderaattorit

Vastaa Viestiin
sendie
Junior Member
Junior Member
Viestit: 87
Liittynyt: 19:47, 30.01.2002

Kultakaloja lammikossa

Viesti Kirjoittaja sendie »

Meillä on pihalla itse tehty lammikko, soikion muotoinen, pisimmän kohdan halkaisija ehkä noin kolme metriä, ja veden syvyys melkein metrin. vedessä kesäisin kasvaa saavissa lumpeita, ja joitain kalluvia kasveja, joita ostamma alkukesästä. Toissavuonna meillä oli altaassa 6 järvestä verkolla otettua kalaa (en muista minkä lajisia, erikoiset nimet kun oli, melko punaisia kaloja) Olivat altaassa noin 3 kuukautta, kunnes yksi kaunis päivä kaikki kalat olivatsiinä altaan reunalla kuivina, joiltakin silmät pois. Epäilimme siinä käyneen jonkin ison linnun tai muun pedon. Kissa se tuskin oli, meillä on kolme kissaa, jotka säikkyvät koko lammikkoa :)
Ajattelimme ottaa tänä kesänä 4 tai 5 kultakalaa lammikkoon. Tartteeko siinä lammessa olla jonkinlainen suodatus, siinä on suihkulähde, joten vesi ainakin virtaa jonkin verran. lammikkon siistimme yleensä kesäisin lähes joka päivä haavilla, vesi ei ole likaista. Levää tulee jonkin verran, viime kesänä sen verran ettei otettu kaloja ollenkaan. Toissavuonna ei levää ollut lähes lainkaan. Voiko siis kultakaloja pitää lammessamme ilman suodatusta, tai ylimäärästä hapetusta ja lämmitystä?
Siinäpä se, vastailkaa.
2BAD

Viesti Kirjoittaja 2BAD »

Suosittelen että vertaat vaikka koi kaloihin ideaasi.

http://personal.inet.fi/yritys/tero.tuomisto/koi.html
sendie
Junior Member
Junior Member
Viestit: 87
Liittynyt: 19:47, 30.01.2002

Viesti Kirjoittaja sendie »

Liian vaikeaa, liian kallista minulle suunnitella tuollaset suodatinjärjestelmät ja muut hökötykset. Ajattelin ihan vaan tumpsauttaa ne lammikkoon, ruokkia ja haavilla päivittäin puhdistella lammikkoani. No, unelma mikä unelmä, taitaa mun kohdalta jäädä väliin liian laihan lompakon takia...
Chyental
Senior Member
Senior Member
Viestit: 738
Liittynyt: 13:06, 21.01.2002
Paikkakunta: Pori

Viesti Kirjoittaja Chyental »

Sukulaisilla oli mooonta vuotta sitten muistaakseni 5 kultakalaa, jotka olivat aina kesäisin pihalammikossa. Oisko sillä syvyyttä ollu joku 30 cm ja joku reilun neliön tai kahden kokonen, eli aika pieni...ei ne mun tietääkseni sitä sen kummemmin siivoillu, siinä oli sellanen suihkulähde vain. Sitä en tiedä ruokkivatko niitä ulkona vai söivätkö luonnon tuotoksia. Joka tapauksessa, lampeen ei yhtään kalaa kuollut.

-Chyental-
Hukkailun ja unohtelemisen mestari
Holstedt
Advanced Member
Advanced Member
Viestit: 2422
Liittynyt: 13:35, 14.11.2001
Akvaarioseurat: HAS
Sukupuoli: Mies
Paikkakunta: Salo

Viesti Kirjoittaja Holstedt »

Pyydän jo valmiiksi anteeksi jos seuraavissa lähipäivien viesteissä tohkeilen kovasti Tallinnasta, mutta monelta osin teki lähtemättömiä vaikutuksia -niin posi- kuin negasellaisiakin.

Tähän vedoten voin todeta etten itseasiassa ole koskaan ennen nähnyt liikkeessä kultakalaa 'kultakalamaljassa' kuin vastikään Tallinnassa.

Myös puolikkaat kultakalamaljat olivat 'hienoja'.



-Holzig-
Maisu
Elite Member
Elite Member
Viestit: 5469
Liittynyt: 15:10, 30.07.2001
Akvaarioseurat: Ciklidistit, HAS, NCS, TAS
Sukupuoli: Nainen
Paikkakunta: Helsinki

Viesti Kirjoittaja Maisu »

Mistä tuohon lammikkoon tulee vesi? Suodattamaton lampi voi pärjätä esimerkiksi yksinkertaisella ratkaisulla jossa vesi valuu ylempää hiekkasuonia pitkin lampeen ja ylimenoputken kautta alemmas ojaan. Tällainen järjestely on omassa lammikossani, jossa tosin ei ajanpuutteen vuoksi ole ollut kaloja. Ruutanoita voisin istuttaa ja se on ollutkin suunnitelmissa. Ehkä jo ensi kesänä, kun kaksi muutakin "luonnon"lammikkoani voisivat jo olla istutuskelpoisia. Tuossa ensimmäisessä oli nitraatit nollassa kun niitä toissa kesänä mittailin (kaivovedessä >100 ja vesijohdosta 15-20).




-maisu-

Muokattu - maisu on 04/02/2002 09:59:23
Holstedt
Advanced Member
Advanced Member
Viestit: 2422
Liittynyt: 13:35, 14.11.2001
Akvaarioseurat: HAS
Sukupuoli: Mies
Paikkakunta: Salo

Viesti Kirjoittaja Holstedt »

Ennakkoperintökö napsahtanut vai puhutko vanhempiesi mökkilammikoista?

-Holzig-
Maisu
Elite Member
Elite Member
Viestit: 5469
Liittynyt: 15:10, 30.07.2001
Akvaarioseurat: Ciklidistit, HAS, NCS, TAS
Sukupuoli: Nainen
Paikkakunta: Helsinki

Viesti Kirjoittaja Maisu »

Se tuskin on oleellista.




-maisu-
Holstedt
Advanced Member
Advanced Member
Viestit: 2422
Liittynyt: 13:35, 14.11.2001
Akvaarioseurat: HAS
Sukupuoli: Mies
Paikkakunta: Salo

Viesti Kirjoittaja Holstedt »

Pitäydyn kommentoimasta sen syvemmin asiaan oleellisuutta ja tyydyn antamaasi selvitykseen.

-Holzig-
Kirsi
Junior Member
Junior Member
Viestit: 67
Liittynyt: 18:03, 07.11.2001
Paikkakunta: Nurmijärvi

Viesti Kirjoittaja Kirsi »

Mulla on suurinpiirtein samankokoinen allas kun sulla ja siellä on
ollu 5 kultsua ja muutama sinihohdesärki.Mulla on vettä pyörittäny
ainoastaan suihkulähdepumppu.Mulla meni vesi toissavuonna ihan vihreeks,mut ei se kultsuja haitannu.Päinvastoin, niitä oli siellä huomattavasti enemmän syksyllä kuin mitä sinne oli laitettu.
Seuraavana keväänä siivosin altaan ja laitoin pohjalle allas-substraattia,eikä ollu pahemmin levää.Joka syksy altaasta löytyy
enemmän kalaa, kuin mitä sinne keväällä laitetaan.Ihan hyvin oon
pärjänny ilman kalliita laitteita.Ulkoaltaaseen suosittelisin
kyllä tavallista kultakalaa tai komeettaa, ovat vähän näppärämpiä liikkeissään ja kestävämpiä.
sendie
Junior Member
Junior Member
Viestit: 87
Liittynyt: 19:47, 30.01.2002

Viesti Kirjoittaja sendie »

Ajattelin itsekkin lähinnä tuota tavallista kultakalamuotoa. Surettaa vähän ne leijonanpääkultakalat ja huntupyrstöt. Tuttavallani on kultakalalla niin auuri pyrstö että on vaikeuksia välilä uida.. Ei ei ei. Mitäs muuten syötän niille sitten kesällä? Samaa kuin syöttäisin akvaariossa?
Entäs muuten syksyllä jos lammikossa polskii vaikka 10 kultakalaa? Saako niitä myytyä mihinkän kauppaan? tuskin..
Taas uusi ongelma...
Piitulainen
Member
Member
Viestit: 406
Liittynyt: 14:29, 24.07.2002

Viesti Kirjoittaja Piitulainen »

Pikkasen hirvittää lukea altaista joissa ei ole "mitään suodatusta" ja vesi on vihreää...

Meillä on piha-altaassa muutamia kultakaloja ja 1 karppi. Suodattimen on tuo avo rakentanut, jonkinlainen valutussysteemi jossa vesi menee UV-lampun kautta.
Lisäksi on ihan tavallinen iso sisäsuodatin.

Kyllä minä ainakin haluan kalani nähdä sieltä lammikosta...
jartzu65
Koi-Jari
Koi-Jari
Viestit: 3790
Liittynyt: 14:50, 09.11.2001
Paikkakunta: Suonenjoki
Viesti:

Viesti Kirjoittaja jartzu65 »

Sendie:

Tuon altaasi mitat jos on pituus lähemmäs 3m ja syvyys n.metri ja jos leveys on vaikka metrikin niin saan litratilavuudeksi n. 3000 litraa :)

Siinähän voisi pitää jo useampaa tavallista kultista tai karppia, edellyttäen että opiskelee hieman vesikemiaa, eli itse en uskaltaisi noin vaan heitellä mitään kaloja mihinkään akvaarioon tai ulkoaltaaseen ellen tietäisi esim. mikä on veden pH, lämpö, kovuus ym.

Kultakaloille ja karpeille olisi hyvä jos ulkoaltaasi pH olisi 8 tietämillä, joka tapauksessa mielummin yli 7,5. Eli ph testejä saa kohtuullisen edullisesti esim. akvaarioliikkeistä.

Kun kirjoitit että et halua panostaa yhtä "monimutkaiseen tekniikkaan" kuin joillakin harrastajilla on, niin yksi vaihtoehto, jonka minä tekisin, olisi se että tilaisin esim. jostakin nettikaupasta Saksasta valmiin suodattimen, jossa olisi UV-lamppu sisäänrakennettuna. Hintahaitari on halvasta kalliiseen, mutta joka tapauksessa eivät ne edullisimmat missään auton hinnoissa liiku 8O Tuon uv-suodattimen avulla altaaseen ei pääsisi levääkään tulemaan.
" Silikonirinnat ovat kuin jalopuuratti Ladassa: Kiva hivellä mutta kyyti ei parane"

http://koiruuksiajakissankujeita.kotisivukone.com/" onclick="window.open(this.href);return false;
Vastaa Viestiin

Palaa sivulle “Lammikot, karpit, kultakalat ja kotimaiset kalat”