Tampereen Akvaariokala muuttaa radikaalisti toimintaansa.

Täällä keskustelu on vapaata, kunhan homma pysyy hyvän maun ja käytöksen rajoissa ja keskustelu jotenkin koskettaa akvaarioita. Muu yleinen keskustelu -> ""Off-Topic" ja äänestykset"-ryhmään.

Valvoja: Moderaattorit

Vastaa Viestiin
pleko_88
Advanced Member
Advanced Member
Viestit: 3024
Liittynyt: 21:18, 27.01.2004
Akvaarioseurat: TAS
Paikkakunta: Kangasala & Tre / TAS

Tampereen Akvaariokala muuttaa radikaalisti toimintaansa.

Viesti Kirjoittaja pleko_88 »

Hei kaikki akvaarioystävät!

Pistän tänne tiedotteen, koska paljon on ollut keskustelua ja kyselyä asiakkailtamme liikkeemme tulevaisuuden kohtalosta. Tarinahan lähti siitä, että siirryn Elokuun alusta perheyritykseemme töihin, jonka puolesta akvaariokalassa en pysty enään jatkuvasti päivystämään.

Koska akvaariokalaan ei löytynyt ulkopuolista uutta pitäjää, päädyttiin pitkän keskustelun jälkeen harrastajien / asiakkaiden kanssa siihen, että akvaariokala tulee jatkossa (elokuusta alkaen, nyt kesäaukioloajoilla ma-la klo 11-15) olemaan vain max. 3x viikossa auki, 2x iltaisin (näillä näkymin ke ja pe) ja lauantaisin normaalisti koko päivän. Toiminta tulee keskittymään enemmän myös yrityspuolelle, tukku- ja hoitoallastoimintaan.

Toimintamallin muuttuessa myös liikkeen kulurakennetta ym. käydään lävitse. Kesän aikana suoritetaan erilaisia muutos/remontti töitä, jotka vaikuttavat hetkellisesti hieman negatiivisesti liikkeen yleisilmeeseen. Samalla akvaariokalassa tapahtuu suuria tuoteuudistuksia. Tuotevalikoimista poistuu käytännössä kaikki muut merkit, paitsi Eheim, Easylife ja Prodibio. Mahdollisesti myöhemmin myös Prodibio poistuu, koska StartUp:n tilalle on tulossa vieläkin parempi (säilyvämpi) valmiste. Tästäkin myöhemmin lisää. Poistuvat tuotteet rankoin alennuksin pois!

Tilalle tulee liuta uusia yhä innovatiivisempia, nykyaikaisia erikoistuotteita, joita kaikkia ei Suomesta ole ollut aikasemmin saatavilla. Tutuista merkeistä toimimme maahantuojana mm. Dr. Bassleers, Aquavital, Aquarium munster, Aquadecor, Tropic Marin, Van Gerven, sekä Tropica tuotteille.

Näiden seuraksi tulee iso, uusi, täydellinen sarja (paljastetaan myöhemmin) Japanilaistyyppisille kasviakvaariolle, sis. optiwhite lasista tehdyt altaat, eri kokoiset tehokkaat Led valaisimet, Co2 laitteet, Co2 tarvikkeet, Nutra plant soilit (ruskea&musta, lasiset Co2 diffuusorit, lasiset imu/ulostuloputket, yms. tuotteet täydellisten sisustusakvaarion luomiseen.

Tarkoitus olisi jatkossa ylläpitää erityisliikettä, joka palvelee harvoin, mutta sitäkin antoisammin. Toivottavasti tuleva toimintamalli antaa mahdollisuuden pitää suosittu liike pystyssä. Itse en enään nosta ainakaan alkuun tästä liikkeestä palkkaa, koska saan sen toisista töistä. Uskoisin, että jos sama kasvava asiakasmäärä jatkaa käyntiään, saamme jatkossa yhä enemmän ja enemmän uusia hienoja tuotteita tarjolle tänne Suomeen kauttamme.

Muutoksia voit parhaiten seurata liittymällä facebook sivuillemme: http://www.facebook.com/tampereenakvaariokala

Yst. terveisin. Ilkka Takala / Tampereen Akvaariokala

PS. Ylläpidolle: Älkää nyt pliis siirtäkö tätä tuonne vanhoihin ketjuihin, tai muuten menee ihmiset ihan sekaisin taas. Kiitos.
Ilkka Takala /
Tampereen Akvaariotukku
http://www.facebook.com/akvaariotukku
Fisutar10
Elite Member
Elite Member
Viestit: 6209
Liittynyt: 20:10, 25.01.2011
Akvaarioseurat: HAS
Sukupuoli: Nainen
Paikkakunta: Helsinki
Viesti:

Re: Tampereen Akvaariokala muuttaa radikaalisti toimintaansa.

Viesti Kirjoittaja Fisutar10 »

Onko tulosassa panostusta verkkokauppaan? MInusta se olisi tulevaisuudeen liikkeissä lähes ehdoton täydentäjä. Näin myös liike voisi sijaita hieman syrjemmässä tai olla hieman vähempi auki. Myös hyvä asiakaspalvelu verkkopuolelle eikä vain tyyliin "päivitellään listat ja vastaillaan, kun joku ehtii joskus". En kohdista syytettäni mitenkään teidän liikkeeseen... vaan yleensäkin olisi uudistus. Nykyihminen on kiireinen eikä logistiikkaan aina ole aikaa...
Akvat: 3x450l, 350l, 240l, 180l, 126l, 2x110 l,64l. Myydään: helmipallo-, sokkelo-, enkeli- ja monte dourado -plekoja, maatiais-, albiino- ja super red -partiksia, hammaskarppeja, Synodontis lucipinnis -ripsimonneja. http://www.fisutar.fi
Mörrikkä
Advanced Member
Advanced Member
Viestit: 1508
Liittynyt: 10:33, 19.07.2006
Akvaarioseurat: JAS
Sukupuoli: Mies
Paikkakunta: JKL
Viesti:

Re: Tampereen Akvaariokala muuttaa radikaalisti toimintaansa.

Viesti Kirjoittaja Mörrikkä »

Kieltämättä kaipaisin myös sitä valikoiman katsastamismahdollisuutta verkkokaupan puolelta. Itselläni ei ole käytännössä koskaan asiaa paikkakunnalle, mutta nuo uudet ja innovatiiviset tuotteet yms. kyllä kiinnostaisivat myös. Ovat ne mitä ovat, niin kiva niihin olisi tutustua netin välityksellä ja kenties jopa tilatakkin :o
Fisutar10
Elite Member
Elite Member
Viestit: 6209
Liittynyt: 20:10, 25.01.2011
Akvaarioseurat: HAS
Sukupuoli: Nainen
Paikkakunta: Helsinki
Viesti:

Re: Tampereen Akvaariokala muuttaa radikaalisti toimintaansa.

Viesti Kirjoittaja Fisutar10 »

Mörrikkä kirjoitti:Kieltämättä kaipaisin myös sitä valikoiman katsastamismahdollisuutta verkkokaupan puolelta. Itselläni ei ole käytännössä koskaan asiaa paikkakunnalle, mutta nuo uudet ja innovatiiviset tuotteet yms. kyllä kiinnostaisivat myös. Ovat ne mitä ovat, niin kiva niihin olisi tutustua netin välityksellä ja kenties jopa tilatakkin :o
Juu, ja kunnon tiedot tuotteista eikä vain hinta:). Ja tuotteesta voisi sitten kysellä ja saisi jopa vastauksenkin ja mielellään ymmärrettävän:). Niin hienoa olisi:). Ajantasaiset kalalistat sun muut myös eduksi:).

Itse olen verkkosivuja kyhäillyt ja verkkokauppojakin - kannatan lämpimästi:). Jos ei olisi tätä leipäduunia, homma olisi mielenkiintoista kehitellä - ja maksi ei vapaa-ajallakin :mrgreen:
Akvat: 3x450l, 350l, 240l, 180l, 126l, 2x110 l,64l. Myydään: helmipallo-, sokkelo-, enkeli- ja monte dourado -plekoja, maatiais-, albiino- ja super red -partiksia, hammaskarppeja, Synodontis lucipinnis -ripsimonneja. http://www.fisutar.fi
pleko_88
Advanced Member
Advanced Member
Viestit: 3024
Liittynyt: 21:18, 27.01.2004
Akvaarioseurat: TAS
Paikkakunta: Kangasala & Tre / TAS

Re: Tampereen Akvaariokala muuttaa radikaalisti toimintaansa.

Viesti Kirjoittaja pleko_88 »

Verkkokauppa on tarkoitus kyhätä myös. Jos ei niin ainakin tuote-esittelyt nettisivuille. Tosin vain ja ainoastaan omille tuotteillemme, joita meillä on varastossa jatkuvasti niin paljon, että eivät pääse loppumaan. Tämä siksi, koska minulla tuskin on aikaa päivitellä verkkokauppaa sen koommin. Tämä kun nyt tulee olemaan kuitenkin toissijainen työ, niin katsotaan mihin panokset riittää. :)
Ilkka Takala /
Tampereen Akvaariotukku
http://www.facebook.com/akvaariotukku
aquamarina
Advanced Member
Advanced Member
Viestit: 1451
Liittynyt: 18:46, 28.07.2005
Paikkakunta: oulu/Kempele

Re: Tampereen Akvaariokala muuttaa radikaalisti toimintaansa.

Viesti Kirjoittaja aquamarina »

Fisutar10 kirjoitti:Onko tulosassa panostusta verkkokauppaan? MInusta se olisi tulevaisuudeen liikkeissä lähes ehdoton täydentäjä. Näin myös liike voisi sijaita hieman syrjemmässä tai olla hieman vähempi auki. Myös hyvä asiakaspalvelu verkkopuolelle eikä vain tyyliin "päivitellään listat ja vastaillaan, kun joku ehtii joskus". En kohdista syytettäni mitenkään teidän liikkeeseen... vaan yleensäkin olisi uudistus. Nykyihminen on kiireinen eikä logistiikkaan aina ole aikaa...
En tarkoita olla ilkeä. Mutta jos aikaa ei ole edes täyspäiväisen liikkeen pyöritykseen, niin miten sitten verkkokauppaan ? "Koska akvaariokalaan ei löytynyt ulkopuolista uutta pitäjää, päädyttiin pitkän keskustelun jälkeen harrastajien / asiakkaiden kanssa siihen, että akvaariokala tulee jatkossa (elokuusta alkaen, nyt kesäaukioloajoilla ma-la klo 11-15) olemaan vain max. 3x viikossa auki, 2x iltaisin (näillä näkymin ke ja pe) ja lauantaisin normaalisti koko päivän. Toiminta tulee keskittymään enemmän myös yrityspuolelle, tukku- ja hoitoallastoimintaan." Tuosta päättelin, ettei ehkä ole aikaa verkkokaupankaan sivuja päivitellä.
Fisutar10
Elite Member
Elite Member
Viestit: 6209
Liittynyt: 20:10, 25.01.2011
Akvaarioseurat: HAS
Sukupuoli: Nainen
Paikkakunta: Helsinki
Viesti:

Re: Tampereen Akvaariokala muuttaa radikaalisti toimintaansa.

Viesti Kirjoittaja Fisutar10 »

aquamarina kirjoitti:

Kaikki on suhteellista. Liiketoiminta ja elämä on valintoja. Verkkokauppa ei ole vain riippakivi, vaan voi tuottaakin ja tuoda joustoa firman työaikoihin ja toimintaan. Työtä toki siitä on ja vaatiin joskus softaankin investointeja, että homma synkkaa. Myös totuttelukysymys.

Kuten elämässä, sana "kiire" tai "ei ole aikaa" kertoo asian priorisoinnin elämässä. Se mitä pideään tärkeänä, ajan järjestäminen on yleensä ns. järjestelykysymys. Kukin voi tehdä kuten haluaa - minulle ihan sama. Enkä edellä olevaa pidä edes loukkaavana kommenttina. Näkökulma tuokin.
Akvat: 3x450l, 350l, 240l, 180l, 126l, 2x110 l,64l. Myydään: helmipallo-, sokkelo-, enkeli- ja monte dourado -plekoja, maatiais-, albiino- ja super red -partiksia, hammaskarppeja, Synodontis lucipinnis -ripsimonneja. http://www.fisutar.fi
aquamarina
Advanced Member
Advanced Member
Viestit: 1451
Liittynyt: 18:46, 28.07.2005
Paikkakunta: oulu/Kempele

Re: Tampereen Akvaariokala muuttaa radikaalisti toimintaansa.

Viesti Kirjoittaja aquamarina »

Fisutar10 kirjoitti:
aquamarina kirjoitti:
Fisutar10 kirjoitti:
Kaikki on suhteellista. Liiketoiminta ja elämä on valintoja. Verkkokauppa ei ole vain riippakivi, vaan voi tuottaakin ja tuoda joustoa firman työaikoihin ja toimintaan. Työtä toki siitä on ja vaatiin joskus softaankin investointeja, että homma synkkaa. Myös totuttelukysymys.

Kuten elämässä, sana "kiire" tai "ei ole aikaa" kertoo asian priorisoinnin elämässä. Se mitä pideään tärkeänä, ajan järjestäminen on yleensä ns. järjestelykysymys. Kukin voi tehdä kuten haluaa - minulle ihan sama. Enkä edellä olevaa pidä edes loukkaavana kommenttina. Näkökulma tuokin.
No ajattilin asiaa yrittäjän kannalta, pitää sitä aikaa olla itsellekin, varsinkin kun ei ole enää päätoiminen yritys, vaan siinä sivussa ja niin pleko_88 kirjoitti, ei aio edes alkuun edes palkkaa nostaa. Siksipä en alkaisia vaatimaankaan mitään isoja panostuksia ns. "harrastuspohjalta". Se mitä itse olen varastolla ollut, niin ei se niin yksinkertaista olekaan, vaikka on hyvät ohjelmat jne. ei ne tuotteet sinne varastoon eikä varastolta koneille mene eikä lähde itsekseen.
Azuca
Junior Member
Junior Member
Viestit: 81
Liittynyt: 16:17, 01.08.2011
Sukupuoli: Nainen
Paikkakunta: Tampere

Re: Tampereen Akvaariokala muuttaa radikaalisti toimintaansa.

Viesti Kirjoittaja Azuca »

Haluaisin tähän väliin ilmaista mielipiteeni kaupan ensivaikutelmasta. Suosittelen valaisemaan paikkaa vähän paremmin, sillä viimeksi (ja ensimmäistä kertaa) kun tulin käymään, oli kauppa hämärä ja vähän epämiellyttävän oloinen, kauppias tervehti vaitonaisesti ja jatkoi keskusteluaan toisen henkilön kanssa. Tuli vähän sellainen olo että tämäkö nyt on se huhuttu Tampereen Akvaariokala... :/
"Aurum Potestas Est" - Artemis Fowl
Fisutar10
Elite Member
Elite Member
Viestit: 6209
Liittynyt: 20:10, 25.01.2011
Akvaarioseurat: HAS
Sukupuoli: Nainen
Paikkakunta: Helsinki
Viesti:

Re: Tampereen Akvaariokala muuttaa radikaalisti toimintaansa.

Viesti Kirjoittaja Fisutar10 »

Onko radikaali toiminnanmuutos = supistus ===> lakkautus? Ei kovin uutta tässä maailmassa...
Akvat: 3x450l, 350l, 240l, 180l, 126l, 2x110 l,64l. Myydään: helmipallo-, sokkelo-, enkeli- ja monte dourado -plekoja, maatiais-, albiino- ja super red -partiksia, hammaskarppeja, Synodontis lucipinnis -ripsimonneja. http://www.fisutar.fi
pleko_88
Advanced Member
Advanced Member
Viestit: 3024
Liittynyt: 21:18, 27.01.2004
Akvaarioseurat: TAS
Paikkakunta: Kangasala & Tre / TAS

Re: Tampereen Akvaariokala muuttaa radikaalisti toimintaansa.

Viesti Kirjoittaja pleko_88 »

Fisutar10 kirjoitti:Onko radikaali toiminnanmuutos = supistus ===> lakkautus? Ei kovin uutta tässä maailmassa...
Äläpäs aseta sanoja suuhun. :) Tässä nyt mielestämme on yritetty suhtautua asiaan myönteisesti ja kuunneltu asiakkaita, joiden mukaan ratkaisu on lähes kaikkien mielestä ollut ihan ok ja ymmärrettävä. Koitetaan nyt toimintaa enemmän harrastajapohjalta ja kuten olen monelle asiakkaalle sanonut, saattaa se olla vain eduksikin, jos ei tarvitse itselleen välttämättä palkkaa nostaa, niin saa senkin laitettua yritykseen, esim. uusiin tuotekokeiluihin.

Käsittääkseni myös Akvaariolinna palvelee vain tiettyinä päivinä, samoin NL-aqua. Samoin Aapelin akvaario ja Coralreef Finland. Ja kaikilla sama syy, heillä on muitakin töitä. Ei kai tätä nyt heti voi täysin tyrmätä?
Ilkka Takala /
Tampereen Akvaariotukku
http://www.facebook.com/akvaariotukku
Fisutar10
Elite Member
Elite Member
Viestit: 6209
Liittynyt: 20:10, 25.01.2011
Akvaarioseurat: HAS
Sukupuoli: Nainen
Paikkakunta: Helsinki
Viesti:

Re: Tampereen Akvaariokala muuttaa radikaalisti toimintaansa.

Viesti Kirjoittaja Fisutar10 »

pleko_88 kirjoitti:
Fisutar10 kirjoitti:Onko radikaali toiminnanmuutos = supistus ===> lakkautus? Ei kovin uutta tässä maailmassa...
Äläpäs aseta sanoja suuhun. :) Tässä nyt mielestämme on yritetty suhtautua asiaan myönteisesti ja kuunneltu asiakkaita, joiden mukaan ratkaisu on lähes kaikkien mielestä ollut ihan ok ja ymmärrettävä. Koitetaan nyt toimintaa enemmän harrastajapohjalta ja kuten olen monelle asiakkaalle sanonut, saattaa se olla vain eduksikin, jos ei tarvitse itselleen välttämättä palkkaa nostaa, niin saa senkin laitettua yritykseen, esim. uusiin tuotekokeiluihin.

Käsittääkseni myös Akvaariolinna palvelee vain tiettyinä päivinä, samoin NL-aqua. Samoin Aapelin akvaario ja Coralreef Finland. Ja kaikilla sama syy, heillä on muitakin töitä. Ei kai tätä nyt heti voi täysin tyrmätä?
Arvostan yrittäjiä ja yrittäjähenkeä:). Hatunnosto! Ja varmasti olet pohtinut asiaa...Intoa pitää olla paljon, että tekee pelkästään ilman rahallista ambitiota....Onnea yritykseen ja ehkäpä itsekin pistäydyn kannattamasta toimintaa...
Akvat: 3x450l, 350l, 240l, 180l, 126l, 2x110 l,64l. Myydään: helmipallo-, sokkelo-, enkeli- ja monte dourado -plekoja, maatiais-, albiino- ja super red -partiksia, hammaskarppeja, Synodontis lucipinnis -ripsimonneja. http://www.fisutar.fi
tforsman
Starting Member
Starting Member
Viestit: 3
Liittynyt: 00:26, 12.07.2010
Sukupuoli: Mies

Re: Tampereen Akvaariokala muuttaa radikaalisti toimintaansa

Viesti Kirjoittaja tforsman »

Hei,

en kyllä oikein ymmärrä mitä idea on pitää akvaariokauppa jos homma ei kiinosta olleenkaan. En halua olla ilkeä mutta minun mielestä Ilkka on harrastaja ja ei kauppias. Palveluasenne kun olen käynyt liikkeesä on kyllä ollut aika lähellä minimitasoa...

Ainakin minua otti aika paljon päähän kun istuttiin kerran autossa yhteensä 7 tuntia ja kaveri ei edes ollut liikkeessä vaikka soitettiin että oltiin tulossa.

Toisaalta harmittaa aika paljon kun ei oikeita erikoisakvaariokauppoja ole enää Suomessa kun pari kpl.

Tommy Forsman
Pietarsaari
Fisutar10
Elite Member
Elite Member
Viestit: 6209
Liittynyt: 20:10, 25.01.2011
Akvaarioseurat: HAS
Sukupuoli: Nainen
Paikkakunta: Helsinki
Viesti:

Re: Tampereen Akvaariokala muuttaa radikaalisti toimintaansa

Viesti Kirjoittaja Fisutar10 »

tforsman kirjoitti:Hei,

en kyllä oikein ymmärrä mitä idea on pitää akvaariokauppa jos homma ei kiinosta olleenkaan. En halua olla ilkeä mutta minun mielestä Ilkka on harrastaja ja ei kauppias. Palveluasenne kun olen käynyt liikkeesä on kyllä ollut aika lähellä minimitasoa...

Ainakin minua otti aika paljon päähän kun istuttiin kerran autossa yhteensä 7 tuntia ja kaveri ei edes ollut liikkeessä vaikka soitettiin että oltiin tulossa.

Toisaalta harmittaa aika paljon kun ei oikeita erikoisakvaariokauppoja ole enää Suomessa kun pari kpl.

Tommy Forsman
Pietarsaari
Akvaliikkeen pitäiminen vaatii tosiaan monipuolista osaamista: pitää olla talousihminen, akva-asioiden asiantuntija sekä asiakaspalvelija. Tietysti olisi ihanne, että olisi vara palkata eri osaamisalueiden henkilökuntaa ja pitää noista sektoreista kiinni. Minusta suomalainen ei vieläkään aina tajua palvelun tärkeää merkitystä yleensäkin ns. palveluammateissa, joihin myyntikin kuuluu. Myöskään asiakasta ei varmasti kiinnosta kuunnella akvaliikkeen pitäjän valitusvirsiä, vaan on pyrittävä palvelemaan huolineenkin asiakasta. Luottamussuhteen luominenkin tärkeää, asiakas tuskin unohtaa heti, jos liike on kiinni ja itse tulee satojen kilometrien päästä kun liike pitäisi olla auki tai on jotain erikseen sovittu.

Asiakaspalvelun tärkeyden on kyllä Akvaariokeskus sisäistänyt kauan sitten - siksi putiikki onkin pystyssä, luulen :D . Myynti on joskus niin tehokasta, ettei uskalla mennä ostoksille, kun rahathan siinä palaa ja uusia tarpeita tulee :mrgreen: .
Akvat: 3x450l, 350l, 240l, 180l, 126l, 2x110 l,64l. Myydään: helmipallo-, sokkelo-, enkeli- ja monte dourado -plekoja, maatiais-, albiino- ja super red -partiksia, hammaskarppeja, Synodontis lucipinnis -ripsimonneja. http://www.fisutar.fi
Zooseppi
Junior Member
Junior Member
Viestit: 58
Liittynyt: 21:32, 23.09.2011

Re: Tampereen Akvaariokala muuttaa radikaalisti toimintaansa

Viesti Kirjoittaja Zooseppi »

Olin samaa mieltä aluksi tuosta palvelun tasosta, että ei ollut kovin "lämmintä". Kävin kuitenkin toistamiseen, ja kolmistamiseen, ja nelistämiseen ja ilmeisesti kasvojen tuttuus paransi keskusteluyhteyttä. Minulla ei ole sen suhteen enää moitittavaa. Yrittäjällä on monta rautaa tulessa ja asiakkaitakin pitäisi vielä muistaa palvella hyvin. Kalavalikoima on aina ollut vähintääkin herkullinen, noin kuvainnollisesti siis.

Tuolla etelä-Tampereella näyttää alan harrastaja lisäävän myyntivalikoimaa useammilla elävillä tuotteilla. Eikö näiden kahden kesken ole ollut "neuvotteluja" yhteistyöstä? Nettikauppa ainakin toimii hienosti tässäkin liikkeessä, sekä noutaminen on melko vaivatonta puitteisiin nähden. Näitä kahta on tullut suosittua, Faunattareen joutunut menemään vain pitkin hampain ja hätävarjelutilanteessa... Kiitosta saa harvoin, niinpä haluan jakaa sitä vaikka mitään kultamitalisuorituksia ei ole tullutkaan: kiitoksia Ilkalle ja Terolle aiheeseen paneutumisesta. Ugh, olen puhunut.
Jyrkkä ehkä..
Jykke
Senior Member
Senior Member
Viestit: 502
Liittynyt: 22:21, 26.08.2008
Sukupuoli: Mies
Paikkakunta: Turku

Re: Tampereen Akvaariokala muuttaa radikaalisti toimintaansa

Viesti Kirjoittaja Jykke »

Ihmettelen tota suurta polemiikkia siitä, että omistaja ilmoitti siirtyvänsä perheyrityksensä palvelukseen, sehän on tainnut olla tiedossa jo liikkeen perustamisesta saakka, että jossain vaiheessa hän tulee sinne siirtymään. Itse olen sen jo kauan kauan sitten tältä foorumilta lukenut ja asian tiennyt vaikken ole koskaan kyseisessä liikkeessä käynyt tai omistajan kanssa jutellut enkä häntä tunne.

Nyt hän yrittää sentään pitää liikkeen toiminnassa sillä, että se on muutaman päivän viikossa auki, mutta sekään ei näytä ihmisille riittävän. Olisitte iloisia, että liike jatkaa toimintaansa edes tällä tavalla eikä pistä lappua luukulle ja katoa kokonaan.
-Tetratar-
Senior Member
Senior Member
Viestit: 564
Liittynyt: 13:26, 23.08.2010
Sukupuoli: Nainen
Paikkakunta: Pohjois-Karjala

Re: Tampereen Akvaariokala muuttaa radikaalisti toimintaansa

Viesti Kirjoittaja -Tetratar- »

Tuleeko akvaariokalojen myyntiä liikkeessä olemaan myös jatkossa?
pleko_88
Advanced Member
Advanced Member
Viestit: 3024
Liittynyt: 21:18, 27.01.2004
Akvaarioseurat: TAS
Paikkakunta: Kangasala & Tre / TAS

Re: Tampereen Akvaariokala muuttaa radikaalisti toimintaansa

Viesti Kirjoittaja pleko_88 »

-Tetratar- kirjoitti:Tuleeko akvaariokalojen myyntiä liikkeessä olemaan myös jatkossa?
Tällähetkellä toimintaan ei ole tulossa mitään muuta suurempaa näkyvää muutosta, kuin supistuneet aukioloajat. Kalaa tuodaan jatkossakin maahan ainakin Kolumbiasta, Perusta, Indonesiasta ja Singaporesta, niin kuin ennenkin.. Ehkä enemmän tulemme keskittymään enemmän jatkossa takaisin erikoikaloihin ja omiin erikoistuotteisiin. Saapumassa hiljattain uudistuneet tuotelähetykset mm. itse maahantuotujen kalanruokien, vedenhoitoaineiden, luonnollisten somisteiden, sekä kasvilannoitteiden osalta. :)

-Ilkka / Akvaariokala-
Ilkka Takala /
Tampereen Akvaariotukku
http://www.facebook.com/akvaariotukku
Debugger
Katalysaattori
Katalysaattori
Viestit: 610
Liittynyt: 18:36, 20.11.2008
Sukupuoli: Mies
Paikkakunta: Lahti

Re: Tampereen Akvaariokala muuttaa radikaalisti toimintaansa

Viesti Kirjoittaja Debugger »

Julkisilla kulkuneuvoilla kulkevat harrastajat ovat jo pitkää suhtautuneet akvaariokaupan muutokseen niin että, kun Saksasta tulee kotiovelle edullisemmin kuin linja-autolippu naapuripaikkakunnan akvaariokauppaan, suunta on selvä. Lahdestakin (itse asun Heinolassa) lopetti keskustasta vuosi pari sitten Faunatar keskustan Triossa, siirtyi Launeelle. Nyt viimemmäksi lopetti Hopeakäpälä joten ainoat Lahden akvaariokaupat ovat paitsi kaupunkien välisen linja-autoliikenteen varassa myös Lahdessa pitää aikaa paikkarilla kauppaan. Matkan hinta on Heinola(Myllyoja)-Lahti 6,60 ja paikkari lippu 3,20, edestakaisin hinta siis 19,60. Tämä ei ole mikään lentolipun hinta, mutta jos tavaran toimittaja Etelä-Saksasta markkinoi yli sadan euron ostokselle ilmaista kyytiä kotiovelle on houkutus ilmeinen jos tietää mitä ostaa (Tekniikka).

Myös tuohon suhtaudun aika nuivasti, valikoimistamme poistuvat kaikki muut paitsi Eheim ja muutamia kemikaalimerkkejä. Näitä Eheim kauppoja alkaa olla Suomessa jo vähän liikaakin, eikös erikoiskauppa voisi etsiä jotain erikoista. Akvaariokauppa on maailmalla miljardi bisnes ja laitteita on varmasti tehokkaita ja hyviä muitakin merkkejä. Kaloja tuodaan kaukoidästä ja Etelä-Amerikasta, eiköhän siellä ole laitteitakin joita erikoiskauppa voisi testata ja aloittaa varaosa ynnä muun bisneksen Suomessa. Se olisi sitä erikoispalvelua. Hagen on valtava merkki kaikkialla muualla paitsi Suomessa, Suomi on Eheim kansaa. Hagenilla on paljon paremmat varaosaluettelotkin ja voisi vaikka rakentaa uuden suodattimen, mutta täällä myydään ei oota. Aikoinaan reissaillessani sinne tänne ja vähän tuonnekkin, havaitsin että asioita osataan muuallakin, todella professionaalista ja laadukasta osaamista, kukaan ei vaan ole täältä vielä alkanut ottaa selvää. Tukkukauppa on laiskan miehen hommaa, en olisi uskonut että noin isolla hevosvoimaa hehtaarille erikoiskaupalle käy tällä tavalla. Toivon kuitenkin parasta ja pitäähän sitä pärjätä muuten menee kupit nurin.

En itse kyllä lähtisi Tampereelle linjuri ostoksille, mutta siellä olleesta jo lopettaneesta akvaariokaupasta kylläkin tilasin tavaraa, aika paljonkin koska se oli edullisempaa kuin ajelu Lahteen. Silloin kun kalat saivat vielä Linja-autokyytiä, sieltä tuli kalojakin. Sekin oli kotimaisen kaupan tukemista, täällä meillä kun ei ole akvaariokauppaa (vielä). Miksi kaikki erikoiskaupat matkaavat kaupunkien keskustoista ostosparatiiseihin. No se nostaa yksityisautoilua ja auttaa sitä bisnestä, aika fiksu idea joka sen keksi. Harvaan asutussa maassa on aika vaikeaa olla ilman omaa autoa minkään alan erikoisharrastaja.
Minä kerkiän portille 0,8 sekunnissa, entä sinä?
My love: Chiclidae
Vastaa Viestiin

Palaa sivulle “Yleistä keskustelua (akvaario)”