Kalojen sielunelämästä

[mvarjo]

Kalojen älykkyys- ja tiedekeskustelu poimittu omaksi ketjukseen Varjon akvaariokirjojen virheitä -ketjusta. Tänne siis lisää tätä aihetta. -7330

Hienoa että keskustelu kirjoistani jatkuu ja se on ollut asiallista. Debugger tiivisti hyvin tieteellisen tutkimuksen ja akvaarioharrastuksen erilaiset näkökulmat. Pistän kyllä kaikki kommentit muistiin vastaisen varalle.

Kalojen elämää säätelevät veden ja elinympäristön ominaisuudet sekä muut kalat, niin luonnossa kuin akvaariossa. Kalat reagoivat ympäristöönsä pääasiallisesti vaistojensa varassa, toisin sanoen ne suorittavat toimintojaan automaattisesti, ilman harkintaa. Harrastajat voivat kyllä olettaa näiden toimintojen perustuvan ajattelukykyyn, koska ne usein näyttävät järkeviltä. Kalojen aivot ovat kuitenkin melko alkeelliset, eikä niillä pysty ajattelemaan tai tekemään harkintoja kovinkaan monipuolisesti. Vaistojen avulla kala löytää mm. ravintoa, suoja- ja kutupaikkoja sekä kutukumppaneita. Myöskään monien kalojen sopuisalta näyttävä yhteiselämä lisääntymisaikana ja uhrautuvainen poikasten hoitaminen ei ole ”rakkautta” ihmisten ajattelemalla tavalla vaan pelkkää vaistotoimintaa.
Luonnossa vaistotoiminnot ovat kyllä perusteltuja ja ”järkeviä”, sillä ne ohjaavat kalojen elämää tarkoituksenmukaisesti ja edesauttavat selviytymissä kulloisessakin elinympäristössä. Akvaariossa tilanne on toinen. Kala voi joutua sille sopimattomaan ympäristöön esim. veden laadun tai kalaseuralaisten suhteen tai tilanteeseen, jossa vaikuttaa esim. kaksi ärsykettä yhtä aikaa. Silloin kala ei välttämättä osaa reagoida "järkevästi" vaan ryhtyy tekemään epätarkoituksenomaista sijaistoimintoa. Siksi sama kalalaji voi käyttäytyä aivan eri tavoin eri akvaarioissa. Kalat ovat lisäksi yksilöllisiä, ja samassa parvessa tai ryhmässä voi olla vilkkaudeltaan, aggressiivisuudeltaan jne. eriluonteisia yksilöitä.
Jokainen akvaario on ainutkertainen elinympäristö, jota on mahdotonta täysin monistaa toisiin akvaarioihin. Jos kalalajin käyttäytymisestä tai hoidosta annetaan kirjallisuudessa niiden tyypilliseen käyttäytymiseen perustuvia yleisiä suosituksia, aina löytyy akvaristeja, joilla on erilaisia, joskus hyvinkin poikkeavia kokemuksia tuosta lajista, ja silti nekin ovat tosia. Myös kymmeniä tai satoja sukupolvia viljeltyjen kalojen vaistotoiminnat ovat osittain voineet muuttua niistä vaistoista, jotka olivat niiden luonnossa eläneillä esivanhemmilla.

[7330]

En ole kuullut yhdestäkään tieteellisestä tutkimuksesta, jossa olisi tieteen menetelmin selvitetty akvaariokalalajien optimaalista tilantarvetta suljetussa tilassa. Kirjallisuudessa ja netin keskustelupalstoilla esitetyt vesitilavuudet perustuvat siis ihmisten näkemyksiin eivätkä välttämättä kalojen mahdollisiin tarpeisiin tai toiveisiin.

Olisi mahtavaa, jos joku tekisi tällaisen tutkimuksen, vaikka parillakin lajilla, niin saataisiin jo kovasti yleisiä suuntaviivoja.

Kalojen elämää säätelevät veden ja elinympäristön ominaisuudet sekä muut kalat, niin luonnossa kuin akvaariossa. Kalat reagoivat ympäristöönsä pääasiallisesti vaistojensa varassa, toisin sanoen ne suorittavat toimintojaan automaattisesti, ilman harkintaa. Harrastajat voivat kyllä olettaa näiden toimintojen perustuvan ajattelukykyyn, koska ne usein näyttävät järkeviltä. Kalojen aivot ovat kuitenkin melko alkeelliset, eikä niillä pysty ajattelemaan tai tekemään harkintoja kovinkaan monipuolisesti. Vaistojen avulla kala löytää mm. ravintoa, suoja- ja kutupaikkoja sekä kutukumppaneita. Myöskään monien kalojen sopuisalta näyttävä yhteiselämä lisääntymisaikana ja uhrautuvainen poikasten hoitaminen ei ole ”rakkautta” ihmisten ajattelemalla tavalla vaan pelkkää vaistotoimintaa.

Eläinten käyttäytymistutkimus elää tällä hetkellä murrosta, jossa paljon vanhoja käsityksiä on jouduttu heittämään romukoppaan, etenkin "alkeellisina" pidettyjen eläinten osalta. Olen paneutunut aiheeseen jonkin verran, ja minusta yllä lainaamassani kappaleessa on liiaksi varmuutta siihen nähden, mitä asiasta oikeastaan tiedetään. Kaloilta on havaittu erilaisia persoonallisuuksia, sosiaalista oppimista, tuttujen yksilöiden suosimista, ongelmanratkaisukykyä, yhteissaalistusta... Jokseenkin kaikkea, mitä on ylipäätään kenellekään tullut mieleen etsiä (voin linkata myös tutkimuksia, jos joku on kiinnostunut niitä lukemaan. Ehkäpä omaan ketjuunsa, koska mennään jo aiheen ohi). Varmasti kalojen pienemmät ja yksinkertaisemmat aivot vaikuttavat johonkin, muttei ole lainkaan selvää mihin.

Ja mikä edes on "vaisto"? Sana on pyörinyt käyttäytymistutkimuksessa vuosikymmenestä toiseen, mutta se on vain sana, joka ei yksinään selitä mitään. Ei sillä ole määritelmää, eikä kukaan tiedä, miten "vaisto" rakentuu eläimen aivoissa. Itse asiassa yksi mahdollinen selitys vaistolle on järjestelmä, joka palkitsee eläimen mielihyvällä tietynlaisesta käyttäytymisestä. Silloin vaistomaisen poikasten hoidon erottaminen "rakkaudesta" alkaakin olla jo hankalampi juttu. Etenkin, kun tunne-elämää ohjaavat aivojen osat kuuluvat evolutiivisesti kaikkein vanhimpiin.

[Pappis]

En ole kuullut yhdestäkään tieteellisestä tutkimuksesta, jossa olisi tieteen menetelmin selvitetty akvaariokalalajien optimaalista tilantarvetta suljetussa tilassa. Kirjallisuudessa ja netin keskustelupalstoilla esitetyt vesitilavuudet perustuvat siis ihmisten näkemyksiin eivätkä välttämättä kalojen mahdollisiin tarpeisiin tai toiveisiin.

Olisi mahtavaa, jos joku tekisi tällaisen tutkimuksen, vaikka parillakin lajilla, niin saataisiin jo kovasti yleisiä suuntaviivoja.

Sellaisen tekeminen on todella hankalaa, koska emme tiedä tarpeeksi kalojen käyttäytymisestä ja viestinnästä. Miten kalat osoittavat esim. lievää ahdistusta tai stressiä? Pelkkä suvunjatkotapahtumien puute ei esim. vielä kerro, mistä haluttomuus tai kyvyttömyys johtuu.

Ja mikä edes on "vaisto"? Sana on pyörinyt käyttäytymistutkimuksessa vuosikymmenestä toiseen, mutta se on vain sana, joka ei yksinään selitä mitään. Ei sillä ole määritelmää, eikä kukaan tiedä, miten "vaisto" rakentuu eläimen aivoissa. Itse asiassa yksi mahdollinen selitys vaistolle on järjestelmä, joka palkitsee eläimen mielihyvällä tietynlaisesta käyttäytymisestä. Silloin vaistomaisen poikasten hoidon erottaminen "rakkaudesta" alkaakin olla jo hankalampi juttu. Etenkin, kun tunne-elämää ohjaavat aivojen osat kuuluvat evolutiivisesti kaikkein vanhimpiin.

Alaa olen seurannut minäkin. Lintuja pidettiin vielä vuosikymmen sitten (paria älykkääksi aiemminkin tiedettyä lajia lukuunottamatta) lähinnä vaistojensa varassa elävinä eläiminä, mutta 2000-luku on muuttanut käsitystä paljon. Linnut osaavat mm. erottaa peilikuvan aidosta asiasta, oppivat ja muistavat asioita, laskevat (jopa yli 10:n), käyttävät monipuolisesti "työkaluja" (esim. tikkua "vipuna"), jne. Lisäksi lintujen ääntelyssä on joidenkin lajien kohdalla viitteitä "kielestä" ja/tai "kielelliseen ilmaisuun liittyvistä rakenteista", joita ihmiskorva ei kuule, mutta jotka ovat löydettävissä sopivalla tehtävään treenatulla tietokoneohjelmalla.

Kalojen "ongelmana" käyttätymisessä ja viestinnässä (ihmisen kannalta) on rajoittuneemmat raajat (niillä ei voi tehdä juuri muuta kuin liikkua vedessä), äänettömyys (ihmiskorvalle) ja ehkä myös "ilmeettömyys" (kalan tunteita ei näe esim. kasvoista tai ruumiin elekielestä).)

[Fisutar10]

En ole kuullut yhdestäkään tieteellisestä tutkimuksesta, jossa olisi tieteen menetelmin selvitetty akvaariokalalajien optimaalista tilantarvetta suljetussa tilassa. Kirjallisuudessa ja netin keskustelupalstoilla esitetyt vesitilavuudet perustuvat siis ihmisten näkemyksiin eivätkä välttämättä kalojen mahdollisiin tarpeisiin tai toiveisiin.

Olisi mahtavaa, jos joku tekisi tällaisen tutkimuksen, vaikka parillakin lajilla, niin saataisiin jo kovasti yleisiä suuntaviivoja.

Kalojen elämää säätelevät veden ja elinympäristön ominaisuudet sekä muut kalat, niin luonnossa kuin akvaariossa. Kalat reagoivat ympäristöönsä pääasiallisesti vaistojensa varassa, toisin sanoen ne suorittavat toimintojaan automaattisesti, ilman harkintaa. Harrastajat voivat kyllä olettaa näiden toimintojen perustuvan ajattelukykyyn, koska ne usein näyttävät järkeviltä. Kalojen aivot ovat kuitenkin melko alkeelliset, eikä niillä pysty ajattelemaan tai tekemään harkintoja kovinkaan monipuolisesti. Vaistojen avulla kala löytää mm. ravintoa, suoja- ja kutupaikkoja sekä kutukumppaneita. Myöskään monien kalojen sopuisalta näyttävä yhteiselämä lisääntymisaikana ja uhrautuvainen poikasten hoitaminen ei ole ”rakkautta” ihmisten ajattelemalla tavalla vaan pelkkää vaistotoimintaa.

Eläinten käyttäytymistutkimus elää tällä hetkellä murrosta, jossa paljon vanhoja käsityksiä on jouduttu heittämään romukoppaan, etenkin "alkeellisina" pidettyjen eläinten osalta. Olen paneutunut aiheeseen jonkin verran, ja minusta yllä lainaamassani kappaleessa on liiaksi varmuutta siihen nähden, mitä asiasta oikeastaan tiedetään. Kaloilta on havaittu erilaisia persoonallisuuksia, sosiaalista oppimista, tuttujen yksilöiden suosimista, ongelmanratkaisukykyä, yhteissaalistusta... Jokseenkin kaikkea, mitä on ylipäätään kenellekään tullut mieleen etsiä (voin linkata myös tutkimuksia, jos joku on kiinnostunut niitä lukemaan. Ehkäpä omaan ketjuunsa, koska mennään jo aiheen ohi). Varmasti kalojen pienemmät ja yksinkertaisemmat aivot vaikuttavat johonkin, muttei ole lainkaan selvää mihin.

Ja mikä edes on "vaisto"? Sana on pyörinyt käyttäytymistutkimuksessa vuosikymmenestä toiseen, mutta se on vain sana, joka ei yksinään selitä mitään. Ei sillä ole määritelmää, eikä kukaan tiedä, miten "vaisto" rakentuu eläimen aivoissa. Itse asiassa yksi mahdollinen selitys vaistolle on järjestelmä, joka palkitsee eläimen mielihyvällä tietynlaisesta käyttäytymisestä. Silloin vaistomaisen poikasten hoidon erottaminen "rakkaudesta" alkaakin olla jo hankalampi juttu. Etenkin, kun tunne-elämää ohjaavat aivojen osat kuuluvat evolutiivisesti kaikkein vanhimpiin.

Juu, tuo on totta:). Moniin "vaistotoimintoihin" kuuluu useimmilla eläimillä opittuja elementtejä. Oppimista kun on paljon muutakin kuin oivaltava ongelmanratkaisu.Esim. eläinten saalistuksessa on usen mukana sekä geenien ohjaamaa "vaistotoimintaa", mutta myös opittuja elementtejä. Myös noita persoonallisuustutkimuksia on tehty monilla eläimillä. Jopa miljoonakaloilla on löydetty sosiaalisia suhteita ja "ystäväverkosto", joskin hieman tuohon skeptisesti suhtautuisin:).

http://www.tiede.fi/artikkeli/738/missa ... ella_jarki
Populaarijuttu, mutta jotain tuon suuntaista....

[7330]

En ole kuullut yhdestäkään tieteellisestä tutkimuksesta, jossa olisi tieteen menetelmin selvitetty akvaariokalalajien optimaalista tilantarvetta suljetussa tilassa. Kirjallisuudessa ja netin keskustelupalstoilla esitetyt vesitilavuudet perustuvat siis ihmisten näkemyksiin eivätkä välttämättä kalojen mahdollisiin tarpeisiin tai toiveisiin.

Olisi mahtavaa, jos joku tekisi tällaisen tutkimuksen, vaikka parillakin lajilla, niin saataisiin jo kovasti yleisiä suuntaviivoja.

Sellaisen tekeminen on todella hankalaa, koska emme tiedä tarpeeksi kalojen käyttäytymisestä ja viestinnästä. Miten kalat osoittavat esim. lievää ahdistusta tai stressiä? Pelkkä suvunjatkotapahtumien puute ei esim. vielä kerro, mistä haluttomuus tai kyvyttömyys johtuu.

Ajattelin elimistön stressihormonitasojen seuraamista puolueettomana mittarina, vaikka siinä saattaakin pienen kalan osalta olla teknisiä ongelmia. Kuinkahan paljon hormoneja päätyy veteen? Veden stressihormonipitoisuutta olisi kenties helpompi mitata kuin kalojen. Käsittääkseni seeprakaloille on myös kehitetty jonkinlaisia ahdistuneisuustestejä, koska niitä käytetään niin paljon lääketieteen alan tutkimuksessa. Ehkä niitä voisi soveltaa. Lisäksi voitaisiin seurata sairastumisia, yksilöiden kuolemia ja vaikka sitä lisääntymistä myös.

Alaa olen seurannut minäkin. Lintuja pidettiin vielä vuosikymmen sitten (paria älykkääksi aiemminkin tiedettyä lajia lukuunottamatta) lähinnä vaistojensa varassa elävinä eläiminä, mutta 2000-luku on muuttanut käsitystä paljon.

Ja lintujenkin tapauksessa perusteluna käytettiin juurikin pieniä ja rakenteeltaan alkeellisia (eli nisäkkäistä poikkeavia) aivoja. Tosin kaikkien kalojen aivot eivät edes oikeastaan ole niin kovin pienet. Anatomian oppikirjani mukaan hait ja rauskut ovat tasoissa lintujen kanssa ja norsukaloilla mennään jo älykkäiden nisäkkäiden lukemissa.

Kalojen "ongelmana" käyttätymisessä ja viestinnässä (ihmisen kannalta) on rajoittuneemmat raajat (niillä ei voi tehdä juuri muuta kuin liikkua vedessä), äänettömyys (ihmiskorvalle) ja ehkä myös "ilmeettömyys" (kalan tunteita ei näe esim. kasvoista tai ruumiin elekielestä).)

Totta. Tosin monet kirjoahvenet ja labyrinttikalat ovat tunnetilan mukaan vaihtelevan värityksensä ja leviteltävien eviensä ansiosta varsin ilmeikkäitä, ja kirjoahvenilla on tuoreen tutkimuksen (artikkeli täällä) mukaan myös ainakin jonkinlainen äänimaailma, jota pystytään hydrofonilla helposti seuraamaan.

[Sisso]

Eikös vaistotoiminnolla tarkoiteta nimenomaan "oppimisesta vapaata" toimintoa, joka refleksinomaisesti laukeaa tietystä ärsykkeestä aina? Eläin ei voi oppia pois vaistotoiminnosta koska sillä on aina tarkoituksensa, usein jokin henkiinjäämiseen liityvä. Tai ilmeisesti voi jos siihen liitetään äärettömän epämiellyttävä kokemus, esim voimakas kipu, mutta tästä aiheutunee eläimelle valtava epäinhimillinen stressitila ja mahdollisia (epätarkoituksemukaisia) sijaistoimintoja.

Tässä jokin aika sitten julkaistiin tukimus liittyen kalojen stressikokemuksiin tai mikä sen varsinainen aihe nyt olikaan, mutta siinä tutkittiin kirjolohien kiputuntemusta yms ainakin seuraamalla niiden käyttäytymistä (tutkittiinkohan myös verestä stressihormoonitasoja?) kun niille oli tuotettu kipua hapolla. Tulokset olivat vasin mielenkiintoisia ja ymmärrystä laajentavia. Tästä oli varmaan juttua ainakin Tiede-lehdessä ja muistaakseni joissain aikakausilehdissä. Olin keväällä kuuntelemassa Jyväskylän yliopiston tutkijan Maija Kaaralan luentoa kalojen aisteista ja voin varmaan allekirjoittaa jokaisen paikalla olleen puolesta, että joka ikinen meistä kuulijoista poistui luennolta silmät ymmyrkäisinä hämmästyksestä ja varmaan hämmennyksestäkin. En taatusti ole ainoa, joka katsoo kalojaan nyt ihan uusin silmin! Luento mm piti sisällään paljon tutkittua tietoa kalojen sähköaisteista (tuottamisesta ja sille herkistymisestä= "vastaanottamisesta") niin, että en oikein osaa suhtautua postiiivisesti tiettyjen kalalajien pitämiseen akvaariossa ajattelematta etteivät ne sinne kuulu joko itsensä tai muiden kalojen vuoksi. Ei ole mitenkään yhdentekevää laitttaa tyvenistä vesistä kotoisin olevia lajeja reippaaseen virtaukseen. Nyt ymmärrän paremmin miksi, sille on ihan fysiologiset syyt. Jonkin verran siis tutkimustietoa on jo olemassa, se vain tuppaa olemaan levällään kun Jokisen eväät.

Itseäni kiinnostava aihe olisi tuo mistä Anniquu_ jo esittikin toiveen, kalojen sopeutuminen, tai sopeutumattomuus, eri vesiarvoihin kuin mistä ne ovat alunperin lähtöisin. Kauanko sopeutumiseen menee, tunteja, viikkoja, vai vuosituhansia? Missä, jos missään, kulkee raja sopeutumiselle? Voidaanko me heittää suositukset romukoppaan jos sopeutumiseen riittää se, että kala on syntynyt "väärissä" oloissa? Riittääkö lilluminen x-päivää tahi viikkoa kaupan myyntialtaassa Suomessa sopeutumiseen meikäläisiin vesiin?

Tässähän alkaa selvästi hahmottumaan ajatus, suorastaan jopa tarve, AWn "tiedepalstasta" jonne voisi koota tietoutta ja tutkimustuloksia jotka voivat myös akavaristeja kiinnostaa ja ehkäpä, jos oikein lykästäisi, saada alan asiantuntijoita (joita tuskin ruuhkaksi asti suomessa riittää) kirjoittamaan lyhykäisiä juttuja eri aiheista. Ehkä joskus jossain elämässä....Tai jossain kirjassa, vink vink.

Lopuksi vielä kysymys Varjolle: onko siis kasvikirjassasi käytetyt suomekieliset nimet kasvilajeista Vanamon vahvistamia? Jos ei, ollaanko niitä mahdollisesti viemässä vahvistettavaksi? Noh, ainakin Lehtosen ja Falckin sinne viemät nimet ovat vahvistettuja, mutta muuten taitaa nyt olla aika hintsua sillä saralla.

[7330]

Eikös vaistotoiminnolla tarkoiteta nimenomaan "oppimisesta vapaata" toimintoa, joka refleksinomaisesti laukeaa tietystä ärsykkeestä aina? Eläin ei voi oppia pois vaistotoiminnosta koska sillä on aina tarkoituksensa, usein jokin henkiinjäämiseen liityvä.

Reflekseiksi kutsutaan tietystä ärsykkeestä aina laukeavia, selvästi automaattisia toimintoja: ihminen vetää sormen pois kuumalta hellalta, ankanpoika kyyristyy nähdessään haukan hahmon, lokki vierittää munanmuotoisen esineen takaisin pesään ja niin edelleen. Refleksit ovat tyypillisesti hyvin mekaanisia, kerta toisensa jälkeen identtisinä toistuvia ja niihin osallistuu vain muutama hermosolu, jotka on joissain tapauksissa onnistuttu jo löytämäänkin. Suurin osa eläinten käyttäytymisestä on kuitenkin selvästi monimutkaisempaa ja kulloisenkin tilanteen mukaan muuntelevaa, vaikka siinä selvästi on myös synnynnäisiä komponentteja. Sitä on kutsuttu vaistomaiseksi, mutta sana sinänsä ei selitä ilmiötä.

Olin keväällä kuuntelemassa Jyväskylän yliopiston tutkijan Maija Kaaralan luentoa kalojen aisteista ja voin varmaan allekirjoittaa jokaisen paikalla olleen puolesta, että joka ikinen meistä kuulijoista poistui luennolta silmät ymmyrkäisinä hämmästyksestä ja varmaan hämmennyksestäkin.

En minä sentään ihan tutkija ole, maisterintutkinto on vasta viimeistelyssä.

Mutta kiinnostuneille, kirjoitin luennon sisällöstä kaksiosaisen artikkelin blogiini:
http://planeetanihmeet.wordpress.com/20 ... an-silmin/
http://planeetanihmeet.wordpress.com/20 ... sas-aisti/

[aquamarina]

Alaa olen seurannut minäkin. Lintuja pidettiin vielä vuosikymmen sitten (paria älykkääksi aiemminkin tiedettyä lajia lukuunottamatta) lähinnä vaistojensa varassa elävinä eläiminä, mutta 2000-luku on muuttanut käsitystä paljon. Linnut osaavat mm. erottaa peilikuvan aidosta asiasta, oppivat ja muistavat asioita, laskevat (jopa yli 10:n), käyttävät monipuolisesti "työkaluja" (esim. tikkua "vipuna"), jne. Lisäksi lintujen ääntelyssä on joidenkin lajien kohdalla viitteitä "kielestä" ja/tai "kielelliseen ilmaisuun liittyvistä rakenteista", joita ihmiskorva ei kuule, mutta jotka ovat löydettävissä sopivalla tehtävään treenatulla tietokoneohjelmalla.

Kalojen "ongelmana" käyttätymisessä ja viestinnässä (ihmisen kannalta) on rajoittuneemmat raajat (niillä ei voi tehdä juuri muuta kuin liikkua vedessä), äänettömyys (ihmiskorvalle) ja ehkä myös "ilmeettömyys" (kalan tunteita ei näe esim. kasvoista tai ruumiin elekielestä).)

Ja joo, sitten jos pysyttäisiin asiassa, lintu ei ymmärrä näkevänsä itseään peilistä, ei edes ns. älykkäimmät ja peilejä ei suositella linnuille, edelleenkään, saavat ristiriitaisia viestejä sieltä. Mutta joo, ymmärtävät puhetta, papukaijat eivät vain matki puhetta jne. Ja kyllä lintujen elekieltä on syytä osata tulkita, tai voi tulla tikkejä. Ja kyllä linnut elävät vaistojensa varassa, ne älykkäimmätkin.

Mutta kyllä kalojenki elekielestä selvää saa, helpostikin, pakoon säntäävä kala tuskin seuraa kaipaa tai haavia. Ja kyllä parvikaloillakin on omat luonteensa ja siihen varmaan vaikuttaa seura. Mutta sitä en jaksa uskoa, enkä tule koskaan uskomaan, että kala olisi jotenkin onneton, jos sen akvaariosta puuttuu muutama litra alle suositusten.

[hippikala]

En osaa sanoa tähän varsinaisesti mitään järkevää, tsemppiä vaan kaikille, jotka tämän aihepiirin kanssa puuhailevat .

Pliis, 7330, järkkää joku tutkimus akvaariokaloista! Saisitko muuten ongittua http://www.tandfonline.com/doi/abs/10.1 ... 011.600664 tuon kokonaisuudessaan luettavaksi? Eikös tuosta voisi jotenkin laajentaa, vaikka jollain muulla lajilla? Tuosta tutkimuksesta oli juttua http://www.aqua-web.fi/forum/viewtopic.php?f=7&t=205300 ja tutkijan sähköposti löytyi sekunnissa. Siellä ehkä ilahduttaisiin, jos tulisi kollegalta yhteydenotto ...

[7330]

Ja joo, sitten jos pysyttäisiin asiassa, lintu ei ymmärrä näkevänsä itseään peilistä, ei edes ns. älykkäimmät ja peilejä ei suositella linnuille, edelleenkään, saavat ristiriitaisia viestejä sieltä.

Useimmat eivät, mutta harakka on läpäissyt peilitestin, mihin Pappis luultavasti viittasi. Kyyhkykin voidaan opettaa ymmärtämään peilikuvan merkitys, mutta spontaanisti se ei onnistu. Kalat lienevät kuitenkin kaukana "peilitestikerhosta", johon kuuluvat harakoiden ja ihmisapinoiden lisäksi pullonokkadelfiini, miekkavalas ja norsu.

Ja kyllä linnut elävät vaistojensa varassa, ne älykkäimmätkin.

Olisin taipuvainen väittämään, että myös ihmiset elävät hyvin pitkälti vaistojensa varassa, vaikka kulttuuri sen pyrkiikin peittämään näkyvistä. Riippuen tietysti, mitä vaisto oikein tarkoittaa: se ei ole tosiaankaan itsestäänselvää.

Pliis, 7330, järkkää joku tutkimus akvaariokaloista! Saisitko muuten ongittua http://www.tandfonline.com/doi/abs/10.1 ... 011.600664 tuon kokonaisuudessaan luettavaksi? Eikös tuosta voisi jotenkin laajentaa, vaikka jollain muulla lajilla? Tuosta tutkimuksesta oli juttua http://www.aqua-web.fi/forum/viewtopic.php?f=7&t=205300 ja tutkijan sähköposti löytyi sekunnissa. Siellä ehkä ilahduttaisiin, jos tulisi kollegalta yhteydenotto ...

Kiitos vinkistä. En pääse yliopistoverkostakaan artikkeliin käsiksi, mutta laitanpa tutkijalle sähköpostia ja pyydän kopiota. Se toimii lähes aina ja tutkijat ovat yleensä iloisia siitä, että jotakuta kiinnostaa. Vinkiksi muillekin siis.

Minusta ei taida olla tutkijaksi, mutta keskityn sen sijaan muiden tekemän tutkimuksen tuomiseen laajemman yleisön löytyville.

[Pappis]

Ja joo, sitten jos pysyttäisiin asiassa, lintu ei ymmärrä näkevänsä itseään peilistä, ei edes ns. älykkäimmät ja peilejä ei suositella linnuille, edelleenkään, saavat ristiriitaisia viestejä sieltä.

Useimmat eivät, mutta harakka on läpäissyt peilitestin, mihin Pappis luultavasti viittasi. Kyyhkykin voidaan opettaa ymmärtämään peilikuvan merkitys, mutta spontaanisti se ei onnistu. Kalat lienevät kuitenkin kaukana "peilitestikerhosta", johon kuuluvat harakoiden ja ihmisapinoiden lisäksi pullonokkadelfiini, miekkavalas ja norsu.

Itseasiassa mielessä oli Tiede2000-lehdessä aikoja sitten julkaistu artikkeli eräistä papukaijoista, jotka kykenivät jopa kaivamaan herkkupalan labyrintistä työkalun avulla ja vain peilikuvan perusteella! Joukkoon mahtui myös tarina näistä otuksista, kun vanhempi (ehkä 15-20 vuotias) sai nuoremman kaverin (olisikohan ollut 5 v.) ja nuoremmalle alettiin opettaa englantia (vanhempi osasi jo jutella järkeviä kokonaisin lausein). Jos nuorempi ei lausunut selvästi, niin vanhemmalla oli tapana tokaista "Yritä uudelleen kunnolla, tomppeli!" (tms.)!

[aquamarina]

Ja joo, sitten jos pysyttäisiin asiassa, lintu ei ymmärrä näkevänsä itseään peilistä, ei edes ns. älykkäimmät ja peilejä ei suositella linnuille, edelleenkään, saavat ristiriitaisia viestejä sieltä.

Useimmat eivät, mutta harakka on läpäissyt peilitestin, mihin Pappis luultavasti viittasi. Kyyhkykin voidaan opettaa ymmärtämään peilikuvan merkitys, mutta spontaanisti se ei onnistu. Kalat lienevät kuitenkin kaukana "peilitestikerhosta", johon kuuluvat harakoiden ja ihmisapinoiden lisäksi pullonokkadelfiini, miekkavalas ja norsu.

Itseasiassa mielessä oli Tiede2000-lehdessä aikoja sitten julkaistu artikkeli eräistä papukaijoista, jotka kykenivät jopa kaivamaan herkkupalan labyrintistä työkalun avulla ja vain peilikuvan perusteella! Joukkoon mahtui myös tarina näistä otuksista, kun vanhempi (ehkä 15-20 vuotias) sai nuoremman kaverin (olisikohan ollut 5 v.) ja nuoremmalle alettiin opettaa englantia (vanhempi osasi jo jutella järkeviä kokonaisin lausein). Jos nuorempi ei lausunut selvästi, niin vanhemmalla oli tapana tokaista "Yritä uudelleen kunnolla, tomppeli!" (tms.)!

Olisko keat kyseessä, käyttävät "työkaluja" http://www.odt.co.nz/regions/east-otago ... icks-tools ja jos lisää noista haluaa niin youtubelta löytyy, on tulossa näitä suomeenkin korkeasaareen. Ja kyllä nuo papukaijat osaa hyvinki puhella ja eivät todellakaan vain matki. (sori poikkeaa aiheesta).

[7330]

No niin, minulla on nyt pdf tuosta Hippikalan mainitsemasta tutkimusartikkelista, joka käsittelee sitruunakirjoahvenen poikasten aggressiivisuutta erilaisissa akvaario-oloissa. Artikkelin alussa ja lopussa on laajemminkin hyvää pohdintaa akvaariokalojen hyvinvoinnista.

Jos joku haluaa kopion, kirjoittaahäntä sähköpostia, niin laitan paluupostissa pdf:n. maija.karala at gmail.com

Nopsasti tiivistäen:
tutkimuksessa mitattiin 4-senttisten sitruunakirjoahvenen poikasten aggressiivisuutta erikokoisissa ryhmissä ja erikokoisissa akvaarioissa. Tarjolla oli altaita 38-380 litran väliltä, 3-9 kalaa per akvaario. Mukana oli sekä täysin paljaita altaita että hillitysti sisustettuja, joissa oli pari luolaa, kivi ja kasvitiheikkö. Kävi ilmi, että sen paremmin pienempi kalojen määrä, isompi akvaario kuin sisustuskaan eivät juuri vähentäneet ahventen aggressiivisuutta. Sen sijaan 380-litrainen super complex -allas, joka oli sisustettu reilulla valikoimalla luolia, kiviä ja kasveja, vähensi aggressiivisuuden samoihin lukemiin kuin sitruunakirjoahvenen alkuperäisissä kotivesissä elävillä villeillä poikasilla tavataan.

Loppupäätelmänä oli, että tavalliset harrastajien käyttämät metodit kalanpoikasten kasvatukseen - tai sen puoleen aikuisten isojen kalojen pitoon - eivät takaa kalojen hyvinvointia.

[Kalaa kalaa]

Oma mielipiteeni on, että ihminen luulee tietävänsä paaljon enemmän kuin tietää.

Kalojen sielun elämän kohdalla olen varma siitä, että niillä on älliä enemmän kuin ihminen on vielä pystynyt mittaamaan.

Maa oli aikoinaan ehdottomasti pannukakku, vain koska tiedemiehet väittivät niin.Toisin ajattelijat teilattiin...
Tämä kaikki todistaa että niin hienoa kuin tiede onkin, tiedämme kaikesta vain pinta raapaisun verran...oppikoulu tämän planeetan ihmeiden tutkimisessa on oppineimmillakin ihmisillä vasta ekaluokan käymistä...

Itsestäni on äärimmäisen mielenkiintoista, että Luoja on tehnyt niin monimutkaiset ekosysteemit jotta niissä riittää ihmettelemistä ja uusien asioiden oppimista vielä tuleville sukupolvillekin, siis aivan rajattomasti.

Oma tutkimukseni rajoittuu vain siihen mitä akvaarioissani tapahtuu, mutta jo sen perusteella mitä omat kalani tekevät, uskon että niiden pienissä päissä tapahtuu paljon enemmän kuin ihmiset ymmärtää.
Oskarit esimerkiksi ovat sellainen kalalaji, että niillä on kyky tunnistaa selkeästi eri ihmiset toisistaan . Ja osaavat myös kerjätä ruokaa mestarillisesti, oppivat jopa temppuja herkkuja saadakseen.
Ei nyt ihan tyhmä kala voi olla, kun oppii palkan toivossa hauskuttamaan ihmisiä.
Samaahan tekevät tunnetusti älykkäät delfiinitkin.

[hippikala]

Oujee! No olipa hyvä että saatiin nyt nuo litramäärät, niissä alunperin löytyneissä jutuissa ei ollut mitään mainintaa siitä mikä on "pieni" ja "iso" allas. Tuo on sikälikin jännä tulos, että suurin osa akvaariokirjoistahan suorastaan kieltää laittamasta affenille sisustusta "kun ne kuitenkin kaivavat kasvit ja kaatavat koristeet"... Mutta mietin kyllä sitäkin, kun tuosta tutkimuksesta kuulin, että tuossa kyllä varmaan tulee esille myös kulttuurierot, jenkeillä taitaa kuitenkin olla keskimäärin varsin erilainen tapa pitää akvaarioita kuin Suomessa. Täytynee lukea tarkemmin ja tsekata, miten tutkija määrittelee "tavallisen harrastajan" altaan.

[Kalaa kalaa]

Itsellä on noita tavallisimpia ahvenia kuten parvi sinileukoja,punatimantteja jne. eikä ne ainakaan kaiva akvaarioita ylös alaisin vaikka kasveja normaali määrä onkin.

Toki kutuaikana kaivavat pesiä hiekkaan, mutta kasvien ja kivien väliin, joten eipä ole sekään haitannut.

Itsestä kasviton akvaario on tylsä, joten ennemmin istutan satunnaisesti ylös nousseita kasveja takaisin kuin katselen pelkkää kivikkoa.

Makuasia...
Mutta ainakin tämän lajin ahvenat tuntuu oikein nauttivan mitä sankemmassa viidakossa saavat pujotella, eivätkä revi kasveja.

Yhsdessä akvaariossa mulla on aikamoinen kansoitus, mutta kalat viihtyy siinä niin hyvin etten ole harventanut joukkiota.
Itse askarreltuja luolia on siinä paljon, samoten kasveja,linnoja ym sälää ja kalat ovat sopuisasti siinä paikkansa löytäneet.

Lehtarit kutee toisessa päässä allasta, palettikalat pesii pohjaluolissa jne.
Mukava seurata niiden sopuisaa yhteiseloa, mikään laji ei rökitä toista vaikka poikasiakin tulee.

Ilman kivien ja kasvien muodostamia reviirejä ja kutuluolia kalat ei taatusti olisi noin levollisia.

[7330]

Mutta mietin kyllä sitäkin, kun tuosta tutkimuksesta kuulin, että tuossa kyllä varmaan tulee esille myös kulttuurierot, jenkeillä taitaa kuitenkin olla keskimäärin varsin erilainen tapa pitää akvaarioita kuin Suomessa.

Artikkeli antaa kyllä varsin yksiselitteisesti tukea suomalaiselle tavalle pitää akvaarioita: Suomessa tuskin kenellekään tulee mieleenkään tunkea yhdeksää aggressiivista kirjoahventa täysin sisustamattomaan akvaarioon. Sikäli kuin olen katsellut kuvia esim. Monsterfishkeepers-foorumilta, etenkin isoja kaloja tunnutaan pitävän hyvin paljaissa altaissa.

Tutkijat tulivat kuitenkin myös siihen tulokseen, että jos muutamalle 4-senttiselle sitruunakirjoahvenen poikaselle tarvitaan tuo 380-litrainen labyrintti, ei usealle aikuiselle ole kotioloissa kertakaikkiaan mahdollista järjestää riittävästi tilaa. Lopussa pohdittiin, kuinka vakavasti yksinolo puolestaan mahtaa niitä stressata.

[7330]

Mvarjon vastaus tämän ketjun aiheeseen toisesta ketjusta:

Juuri kun pääsin sanomasta, että keskustelu kirjoistani on asiallista, aihe alkaa karata käsistä. Ehkä olen siihen itsekin syyllinen, kun lähdin perustelemaan biologisin käsittein yleisesti kirjallisuudessa esitettyjä kalojen hoitosuosituksia.
Siksi esitän tässä vielä muutaman kommentin.

Kalojen elämää säätelevät veden ja elinympäristön ominaisuudet sekä muut kalat, niin luonnossa kuin akvaariossa. Kalat reagoivat ympäristöönsä pääasiallisesti vaistojensa varassa, toisin sanoen ne suorittavat toimintojaan automaattisesti, ilman harkintaa. Harrastajat voivat kyllä olettaa näiden toimintojen perustuvan ajattelukykyyn, koska ne usein näyttävät järkeviltä. Kalojen aivot ovat kuitenkin melko alkeelliset, eikä niillä pysty ajattelemaan tai tekemään harkintoja kovinkaan monipuolisesti. Vaistojen avulla kala löytää mm. ravintoa, suoja- ja kutupaikkoja sekä kutukumppaneita. Myöskään monien kalojen sopuisalta näyttävä yhteiselämä lisääntymisaikana ja uhrautuvainen poikasten hoitaminen ei ole ”rakkautta” ihmisten ajattelemalla tavalla vaan pelkkää vaistotoimintaa.

Eläinten käyttäytymistutkimus elää tällä hetkellä murrosta, jossa paljon vanhoja käsityksiä on jouduttu heittämään romukoppaan, etenkin "alkeellisina" pidettyjen eläinten osalta. Olen paneutunut aiheeseen jonkin verran, ja minusta yllä lainaamassani kappaleessa on liiaksi varmuutta siihen nähden, mitä asiasta oikeastaan tiedetään. Kaloilta on havaittu erilaisia persoonallisuuksia, sosiaalista oppimista, tuttujen yksilöiden suosimista, ongelmanratkaisukykyä, yhteissaalistusta... Jokseenkin kaikkea, mitä on ylipäätään kenellekään tullut mieleen etsiä (voin linkata myös tutkimuksia, jos joku on kiinnostunut niitä lukemaan. Ehkäpä omaan ketjuunsa, koska mennään jo aiheen ohi). Varmasti kalojen pienemmät ja yksinkertaisemmat aivot vaikuttavat johonkin, muttei ole lainkaan selvää mihin.

Ja mikä edes on "vaisto"? Sana on pyörinyt käyttäytymistutkimuksessa vuosikymmenestä toiseen, mutta se on vain sana, joka ei yksinään selitä mitään. Ei sillä ole määritelmää, eikä kukaan tiedä, miten "vaisto" rakentuu eläimen aivoissa. Itse asiassa yksi mahdollinen selitys vaistolle on järjestelmä, joka palkitsee eläimen mielihyvällä tietynlaisesta käyttäytymisestä. Silloin vaistomaisen poikasten hoidon erottaminen "rakkaudesta" alkaakin olla jo hankalampi juttu. Etenkin, kun tunne-elämää ohjaavat aivojen osat kuuluvat evolutiivisesti kaikkein vanhimpiin.

Kyllä vaisto-käsite on olemassa ja määriteltykin, ja se myös selittää monia eläinten käyttäytymiseen liittyviä asioita, vaikka se onkin vuosikymmenten aikana saanut poliittista ja rotuopillista painolastia, minkä vuoksi monet biologit ovat hylänneet sen käytön. Mm. Konrad Lorenzin ja kumppaneiden muotoilema vaisto-käsite sai poliittisia piirteitä, eikä se ole nykyään hyväksytty. Sen sijaan Darwinin aikanaan esittämä määritelmä vaistosta on edelleen käyttökelpoinen, ja kansanomaisessa tekstissä vaisto-sana käyttö voi yksinkertaisuutensa vuoksi olla oikeutettua. Jos vaisto halutaan määritellä, se voisi kuulua seuraavasti: geneettisesti (perinnöllisesti) ohjelmoitu käyttäytyminen. Mm. Wikipediassa on mielestäni varsin selkeä ja pelkistetty artikkeli asiasta.
Toki pitää paikkansa, että kaloilla on havaittu persoonallisuuksia, sosiaalista oppimista jne., enkä tätä ole kieltänytkään. Pointtini oli se, että valtaosa kalojen käyttäytymistä on ohjelmoitu geeneihin, eivätkä kalat pysty oppimalla tai toisenlaiseen ympäristöön siirtämällä pääsemään niistä eroon.
Vaikka vaistotoimintoja voivat täydentää opitut elementit, kalojen kohdalla oppiminen on silti kaiken kaikkiaan melko vähäistä. Esimerkiksi kutuvireinen kolmipiikkikoiras puolustaa reviiriään hätistäen vaikkapa pahvinkappaletta, jonka alaosa on punainen. Myös muut punavatsaiset kalalajit, esim. palettikala, saa kolmipiikiltä kyytiä. Sitä ei saa oppimaan, että palettikala ei ole sen kilpakumppani kutupuuhassa.
Samoin hauki kuolee nälkään, jos se ei löydä sopivia saaliseläimiä, joiden kimppuun se voi hyökätä, vaikka sen asumaveden pohjassa olisi määrättömästi surviaissääsken toukkia, joilla lahna puolestaan elää mainiosti. Hauki ei opi kaivelemaan pohjaa, vaikka nälkä kuinka kurnisi vatsassa.
Useimmat kalojen vaellukseen, saalistukseen ja lisääntymiseen liittyvät käyttäytymismuodot toteutuvat sukupolvesta toiseen samanlaisina (pitkällä aikavälillä tietysti elinympäristön muutokset ja spontaanit mutaatiot voivat muuttaa vähitellen käyttäytymiskaavoja), vaikka poikaset eivät koskaan näkisi lajitovereiden tekevän näitä toimintoja.

Alaa olen seurannut minäkin. Lintuja pidettiin vielä vuosikymmen sitten (paria älykkääksi aiemminkin tiedettyä lajia lukuunottamatta) lähinnä vaistojensa varassa elävinä eläiminä, mutta 2000-luku on muuttanut käsitystä paljon.

Ja lintujenkin tapauksessa perusteluna käytettiin juurikin pieniä ja rakenteeltaan alkeellisia (eli nisäkkäistä poikkeavia) aivoja. Tosin kaikkien kalojen aivot eivät edes oikeastaan ole niin kovin pienet. Anatomian oppikirjani mukaan hait ja rauskut ovat tasoissa lintujen kanssa ja norsukaloilla mennään jo älykkäiden nisäkkäiden lukemissa.

Hailla ja rauskuilla, kuten muillakin kaloilla, aivojen koko ja monimutkaisuus vaihtelevat suuresti. Yleensä aivojen painoa verrataan eläimen ruumiin painoon, silloin voidaan paremmin arvioida todellista aivokapasiteettia. Haiden joukossa valkohain aivot ovat suhteellisen kookkaat, mutta verrattuna ihmisen aivoihin todella vaatimattomat. Kun ihmisen aivot ovat noin 1,9 % painosta, valkohailla vain 0,008 %. Tästäkin määrästä suuren osan vievät hajuaistia ja sähköimpulsseja analysoivat osat. Norsukalojen suhteellisen suuret aivot johtuvat myös paljolti tarpeesta käsitellä kalan itsensä tuottamia sähköimpulsseja.
Pelkästään aivojen koon vertaileminen ei kuitenkaan ole mielekästä, eikä se yksin kerro eläimen kehittyneisyydestä tai ”älykkyydestä”. Aivojen rakenne on vähintään yhtä tärkeä seikka. Mitä korkeammalle eläinten sukupuussa mennään, sitä mutkikkaammiksi aivot ovat kehittyneet. Nisäkkäiden aivojen pinnassa on rakenne, joka vastaa mm. tietoisesta ajattelusta, päättelystä ja etäisyyksien arvioinnista. Tämä rakenne on kaikilla nisäkkäillä, mutta puuttuu muilta selkärankaisilta, myös kaloilta.

[7330]

Sen sijaan Darwinin aikanaan esittämä määritelmä vaistosta on edelleen käyttökelpoinen, ja kansanomaisessa tekstissä vaisto-sana käyttö voi yksinkertaisuutensa vuoksi olla oikeutettua. Jos vaisto halutaan määritellä, se voisi kuulua seuraavasti: geneettisesti (perinnöllisesti) ohjelmoitu käyttäytyminen. Mm. Wikipediassa on mielestäni varsin selkeä ja pelkistetty artikkeli asiasta.

Aivan totta. Ongelma on kuitenkin siinä, että geneettisesti määräytynyttä käyttäytymistä on hyvin monenasteista: on täysin mekaanisia refleksejä, mutta myös iso kasa erilaisia joustavampia ja monimutkaisempia ominaisuuksia, joissa käyttäytyminen on selvästi jollakin tapaa geneettistä, mutta eläin ottaa sitä suorittaessaan huomioon ympäristön ominaisuuksia tai oppimiaan asioita. Wikipedia luettelee äidinvaistoa, itsesuojeluvaistoa, itsesäilytysvaistoa ja muuttovaistoa. On epäselvää, kuinka tällainen käyttäytyminen itse asiassa syntyy, kuinka iso osa siitä on geneettistä ja millaisella mekanismilla geenit käyttäytymistä määräävät. Geenit itsehän tuottavat proteiineja eivätkä käyttäytymistä: välissä täytyy olla monta jotain. Siksi pelkkä käyttäytymisen nimeäminen "vaistomaiseksi" kertoo vain sen, että se on useimmille lajin yksilöille yhteistä ja siksi luultavasti ainakin osittain geneettistä, mutta mekanismiin se ei ota kantaa.

Toki pitää paikkansa, että kaloilla on havaittu persoonallisuuksia, sosiaalista oppimista jne., enkä tätä ole kieltänytkään. Pointtini oli se, että valtaosa kalojen käyttäytymistä on ohjelmoitu geeneihin, eivätkä kalat pysty oppimalla tai toisenlaiseen ympäristöön siirtämällä pääsemään niistä eroon.
Vaikka vaistotoimintoja voivat täydentää opitut elementit, kalojen kohdalla oppiminen on silti kaiken kaikkiaan melko vähäistä. Esimerkiksi kutuvireinen kolmipiikkikoiras puolustaa reviiriään hätistäen vaikkapa pahvinkappaletta, jonka alaosa on punainen. Myös muut punavatsaiset kalalajit, esim. palettikala, saa kolmipiikiltä kyytiä. Sitä ei saa oppimaan, että palettikala ei ole sen kilpakumppani kutupuuhassa.

Kyllä, etenkin lisääntymiskäyttäytymisessä opitulla on varsin vähän sijaa. Toisaalta ravinnonhankinnassa ja petojen välttelyssä opittu käyttäytyminen on kaloillakin hämmästyttävän tärkeää. Esimerkiksi suomalaisten järvien ahvenilla on valtavasti toisistaan poikkeavat ruokavaliot, joilla ei ole geneettistä pohjaa: kala oppii itse tai lajitovereita matkimalla, mitä syödä, ja eri yksilöt päätyvät eri ratkaisuihin. Kalanviljelylaitosten kasvatteina järviin istutetut lohenpoikaset kuulemma syövät mieluummin tupakannatsoja kuin mitään järvessä tarjolla olevaa luontaista ravintoaan, koska ne muistuttavat enemmän viljelylaitoksen pellettejä. Kalanviljelylaitoksilla on myös huomattu, että luonnonvesiin istutettavat kalanpoikaset pysyvät tuntuvasti paremmin elossa, jos lajitoveri näyttää niille ensin mallia siitä, että haukea kuuluu pelätä.

Tietenkin joustavuuden määrä vaihtelee lajeittain: hauesta ei tule pohjantonkijaa, vaikka sen suolisto periaatteessa pystyisi sulattamaan surviaisentoukkiakin, mutta barbi voi oppia syömään miltei mitä vain. Generalistit ylipäätään tuppaavat olemaan oppivaisempia kuin spesialistit.

Totta kai kaloille, siinä missä kaikille muillekin lemmikkinä pidetyille eläimille, on olennaista päästä toteuttamaan vaistojaan (mitä se sitten ikinä tarkoittaakaan). Jos, kuten ehdotin aihemmin, ainakin osa vaistoista toimii aivojen palkitsemisjärjestelmän kautta, vaistojaan toteuttava eläin on myös tyytyväinen eläin.

Pari lähdettä:
Life skills training for hatchery fish: social learning and survival.
Social learning and life skills for hatchery reared fish.

Pelkästään aivojen koon vertaileminen ei kuitenkaan ole mielekästä, eikä se yksin kerro eläimen kehittyneisyydestä tai ”älykkyydestä”. Aivojen rakenne on vähintään yhtä tärkeä seikka. Mitä korkeammalle eläinten sukupuussa mennään, sitä mutkikkaammiksi aivot ovat kehittyneet. Nisäkkäiden aivojen pinnassa on rakenne, joka vastaa mm. tietoisesta ajattelusta, päättelystä ja etäisyyksien arvioinnista. Tämä rakenne on kaikilla nisäkkäillä, mutta puuttuu muilta selkärankaisilta, myös kaloilta.

"Korkeammalle" on sikäli harhaanjohtava sana, että kaikki selkärankaiset - kaikki maapallon elävät olennot - ovat tietenkin kehittyneet tismalleen yhtä kauan. Kaikki elävät oksat ovat yhtä korkealla. Eivät kalat lakanneet kehittymästä siinä vaiheessa, kun maaeläimiin johtanut kehityslinja erosi niistä, eikä lintujen kehityslinjan evoluutio pysähtynyt kun nisäkkäiden linja lähti omille teilleen. Tietenkin osa on tietyissä piirteissä muuttunut enemmän, toiset vähemmän.

Aivan varmasti suuret erot aivojen suhteellisessa koossa ja rakenteessa vaikuttavat johonkin eri eläinten älykkyydessä, tietoisuudessa tai jossakin muussa piirteessä. On vain vielä epäselvää mihin ja kuinka paljon.

Joka tapauksessa juuri sen aivojen pinnan rakenteen, neokorteksin, puuttumisen vuoksi oltiin aikoinaan varmoja siitä, että linnut eivät voi olla älykkäitä, tietoisia tai kykeneviä mihinkään korkeaan aivotoimintaan. Linnuilla samoja tehtäviä hoitavat kuitenkin aivan eri aivojen osat (pari artikkelia) - jotka muuten löytyvät myös matelijoilta. Mikäpä estäisi sen, että muillakin eläinryhmillä aivojen osien tehtävät ovat erilaiset kuin nisäkkäillä? Vain pintapuolisella arviolla siitä, paljonko aivot muistuttavat nisäkkäiden aivoja, ei päästä kovinkaan pitkälle.

[akvaario harrastaja]

Eikös älykkyyttä kuitenkin mitata myös kykynä oppia.

Kalojen kohdalla yksi osoitus oppimiskyvystä on se, miten taitavasti vanha hauki oppii välttelemään kalastajan ansoja.
Sitä ei selitä vaisto , eihän kala nuorempana ole osannut pelätä kun ei ole vielä koukuista mitään tiennyt.Vasta ikävät kokemukset opettivat.

Monet seikat ihan maalaisjärjellä ajatellen puoltavat kaloilla olevan enemmän älliä kuin moni ymmärtää.

Ihminen vain asettaa mielessään tietyt karsinat miten eläinten tulee toimia ollakseen älykkäitä.
Mutta se että ihmiset eivät vielä ymmärrä kokonaisuudessaan kalojen kieltä ja niiden tapaa ilmaista asioita, ei tarkoita etteikö kaloilla voisi olla paljon enemmän ymmärrystä kuin mitä pieni ihminen luulee.

Mitä enemmän asioita tutkitaan, sitä enemmän ihmiset oppivat.. ja sitä vähemmän huomaavat oikeastaan tietävänsäkään.

[miljoonakala84]

Pakko kommentoida tuohon hauen surviais sääskien toukkien syöntiin, että kuulin joskus luontoillassa puhuttavan,
että hauet saattaa syödä noita toukkia semmosia määriä, että niitten liha värjäytyy punaseksi.

[mvarjo]

Pakko kommentoida tuohon hauen surviais sääskien toukkien syöntiin, että kuulin joskus luontoillassa puhuttavan,
että hauet saattaa syödä noita toukkia semmosia määriä, että niitten liha värjäytyy punaseksi.

Jaaha, tuo on jo kalajuttua. Surviaissääsken toukat elävät pohjamudassa, eikä hauki pysty leuoillaan siivilöimään niitä sieltä. Hauen saalistus perustuu näköön ja kylkiviivan aistimiin veden värähtelyihin. Sitä paitsi survareiden punainen väri, joka johtuu hemoglobiinista, ei siirry kalojen lihaan. Esimerkiksi monien lohikalojen lihan väri on punertava, mutta se on peräisin levien karotenoideista. Nämä väriaineet kulkeutuvat lohiin ravintoketjun välityksellä - levät, planktonäyriäiset, katkat ja katkaravut ja lopulta lohien ravintokalat kilohailit, silakat, kolmipiikit jne.

[7330]

Törmäsin tänä aamuna kahteen artikkeliin, jotka käsittelevät kalojen laskutaitoja. Vaikuttaa siltä, että ne laskevat pohjimmiltaan samalla tavalla kuin muutkin eläimet (mukaan lukien sellaiset ihmiset, joilla ei ole käytössään lukusanoja), mutta luonnollisesti niiden hallitsemat lukumäärät ovat vaatimattomampia kuin simpanssin tai karhun.

Use of number by fish - tässä opetettiin moskiittokaloja erottamaan kahta ja kolmea geometristä kuviota toisistaan. Nähtävästi ne osaavat laskea ainakin sinne asti, vaikka käyttävätkin mieluummin valintojen tekoon muita ominaisuuksia kuin pelkkää lukumäärää (joka on myös yhteistä muiden tutkittujen eläinten kanssa). Koko artikkeli on vapaasti saatavilla.

Toisessa tutkimuksessa lehtikalan poikaset sovelsivat laskutaitoja käytäntöön, eli pääsivät valitsemaan kahden lajitoverien parven väliltä, joista toisessa oli enemmän yksilöitä kuin toisessa. Lehtikalat toki halusivat liittyä isompaan porukkaan, eivätkä suhteellisen pienetkään erot yksilöiden määrissä tuntuneet tuottavan niille vaikeuksia: ne erottivat kahdentoista ja kolmen kalan eron, mutta myös kuuden ja kolmen kalan eron mainiosti. Sen pienempiä eroja tutkijat eivät testanneetkaan: he eivät tainneet osata odottaa näin selkeitä tuloksia.

Jaaha, tuo on jo kalajuttua. Surviaissääsken toukat elävät pohjamudassa, eikä hauki pysty leuoillaan siivilöimään niitä sieltä.

Jos kyse onkin surviaisten pyynnin fyysisestä mahdottomuudesta, ei hauen älykkyydestä tai käyttäytymisen joustavuudesta voine tehdä surviaisten syömättömyyden pohjalta kovin kummoisia päätelmiä. Samalla logiikalla haukea voisi pitää "tyhmänä", koska se ei hypi sieppaamaan pääskysiä lennosta.

[aquamarina]

Itse tässä pohdiskelin taas näitä juttuja. Meillä kun tulee levää helposti altaaseen ja täällähän on väliin pidetty eläinrääkkäyksenä leväisiä laseja. Kuitenkin ajattelin, että miten minä kalojani rääkkään kun en takalasia puhdista koskaan, enkä etulasia joka viikko hinkkaa puhtaaksi levästä (putkistoista jotain levää tulee, punertaa kylppärin lattia, jos ei joka viikko kuuraa jne.). En jaksa uskoa, että kalat olisivat kiinnostuneita altaan ulkopuolisesta elämästä, päinvastoin, menevät helposti piiloon jos tai kun liikutaan altaan lähellä. Joten eikös ole enemmänkin eläinrääkkäystä että lasit kiiltää ? Vettä vaihdan kuitenkin n. kerta viikkoon (100 litrainen allas ja muutama intiaanisulka, ostan lisää jahka ehdin ja löydän) ja ruokin joka päivä, joten kärsiikö nuo kalat ?

[7330]

Itse tässä pohdiskelin taas näitä juttuja. Meillä kun tulee levää helposti altaaseen ja täällähän on väliin pidetty eläinrääkkäyksenä leväisiä laseja.

Luulenpa, että leväiset lasit ovat lähinnä indikaattori siitä, ettei akvaarion hoitamisen eteen muutenkaan nähdä juuri vaivaa. Jos edes laseja ei viitsitä pyyhkiä sitä vertaa, että altaaseen näkisi sisään, kuinkahan usein vaivaudutaan vaihtamaan vettä? Kaloja sinänsä ei lasien leväisyys tai levättömyys voisi vähempää kiinnostaa - paitsi ehkä niitä lemmikkikaloja, jotka mielellään seuraavat altaan ulkopuolista elämää, ja toisaalta sellaisia lajeja, jotka syövät levää tai sen seassa olevaa pieneliöstöä.