Minkä kokoista hiekkaa pohjalle?
Valvoja: Moderaattorit
-
teemu7117
- Senior Member

- Viestit: 958
- Liittynyt: 09:34, 15.07.2004
- Sukupuoli: Mies
- Paikkakunta: Espoo, Laaksolahti
No kun nyt harpattiin tähän hiekantukkeutumiseen niin maisu miten toimit kun pohjasi tukkeutui.
Itse siis ajattelin lapota nuo mustat kohdat pois mahdollisimman tarkkaan, (miinuksena se että myös kasviravinteet lähtevät samalla ryystöllä) ja mukana hiekkaa siten että sitä olisi enää se lähempänä 5 cm ja takana valtaville miekkakasveille se lähempänä 10 cm. Sitten kun pohja ei enää kävisi silminnähden ajattelin sitä sekoitella hieman itsekin ja nyt kun nuo kierteiset ovat pöntössä niin toivottavasti nekin hommaansa hoitelee.
Vai kannattasiko samalla vaivalla vaihtaa tuo hiekka suosiolla siihen bilteman paksumpaan raekokoon. Hiekka kun on kuitenkin aika halpaa. Joudun joka tapauksessa huolella asetellut kivikot purkamaan ylös kun pelottaa jo valmiiksi ajatus millaista hiekka niiden alla on, kun se vapaissa kohdissakin oli mustaa jo pari senttiä pinnasta.
Kalastona on ja tulee olemaan vain monnisia ja plekoja ja luulisi noiden monnisten viihtyvän paremmin siinä bilteman paksummassa laadussa kuin tuossa käyvässä erityisen hienossa?

Maisu
- Elite Member

- Viestit: 5470
- Liittynyt: 15:10, 30.07.2001
- Akvaarioseurat: Ciklidistit, HAS, NCS, TAS
- Sukupuoli: Nainen
- Paikkakunta: Helsinki
Muistaakseni otin suosiolla noin puolet hiekasta pois ja jätin vain nelisen senttiä. Tuo sinun tapauksesi on vähän hankalampi kun siellä on pohjalannoite eikä siksi oikein voi laskea senkään varaan että pohjaa jatkossa saisi pöyhittyä kovin tehokkaasti, ja lisäksi tämä kai on se sama allas jossa kaloilla on hinkkausoireita? Minä melkeinpä vaihtaisin koko hiekan asteen karkeampaan enkä laittaisi pohjalannoitetta uuteen pohjaan aluksi ollenkaan, jatkossa lisäillen vain täsmälannoituksena jo hyvin juurtuneille kasveille. Lue nyt muidenkin neuvot kuitenkin ennen kuin päätät mitään.
-
teemu7117
- Senior Member

- Viestit: 958
- Liittynyt: 09:34, 15.07.2004
- Sukupuoli: Mies
- Paikkakunta: Espoo, Laaksolahti
Juu täytyypi miettiä vielä vähän. Sama hinkkausallas kyseessä. hinkkaus tosin vähentynyt. Käyvässä pohjassa kasvit tuntuvat kasvavan paremmin kuin ehkä koskaan. Allas on tupaten täynnä kasveja. kun altaan pohjan koko on se 160x55 cm niin siinä edessä on sellainen 25cm x 80 cm vapaa ala. Muuten pohja on kivien juurakoiden ja suurimmalta osin kasvien peitossa. Hirveä homma tuon pohjan kanssa edessä kuitenkin. Todennäköisesti imeskelen lapolla hiekkaa paljon pois siten että sitä jää tosiaan se joku 5 cm vain pohjalle enkä ala sitä vielä mihinkään vaihtamaan. Harmillista kun nyt on pakkautunut näitä ongelmia heti muuton perään. Sellaista se välillä kai vain on. Tietysti voi aina lohduttautua ajatuksella että sisustuksesta voi yrittää tehdä vielä hienomman ja minun tapauksessa toivottavasti vähän selkeämmän nyt kun joutuu jokatapauksessa mylläämään. Toivottavasti kalaparat vaan kestävät tämän jatkuvan stressaamisen. Plekotkin ovat kaikki niin hyvin kotiutuneet että harmittaa lähteä mylläämään. Vaikka ongelmia on riittänyt niin ainoa uhri on toistaiseksi ollut ja toivottavasti tulee myös olemaan se eelaan mennyt leväbarbi.
-
teemu7117
- Senior Member

- Viestit: 958
- Liittynyt: 09:34, 15.07.2004
- Sukupuoli: Mies
- Paikkakunta: Espoo, Laaksolahti
No itse ainakin vahvasti epäilen että se hieman karkeampi hiekka ei mene niin äkkiä tukkoon kuin tuo hienonhieno. Suosittelen mieluummin laittamaan sitä. Niin ja ei kannata liioitella tuon hiekkakerroksen paksuutta. Itsellä vähän lipsahti ja nyt on 7 viikkoa mennyt ja pohja ihan käynyt. Harmillista, mutta pitihän tämäkin jonkun kokeilla.
laita vaan mahdollisimman hienoa...ei se mene "tukkoon"! karkeampi menee helpommin ja isot rakeet ottavat levää kun eivät liiku jne...
Ihmetyttää tuo "käynyt" pohja
Hienon hiekan sisään ei kyllä helposti mitään pääse eli olikohan se alunperin likaista tai jotain??? Karkean soran sisään kalan ja kasvien jätökset menevät kyllä helpommin...
Ihmetyttää tuo "käynyt" pohja
-
teemu7117
- Senior Member

- Viestit: 958
- Liittynyt: 09:34, 15.07.2004
- Sukupuoli: Mies
- Paikkakunta: Espoo, Laaksolahti
Laitoin muuton yhteydessä uutta puhdasta bilteman 0.1-0.6 mm hiekkaa pohjalle ja siihen sekaan tetran pohjaravinne initialsticksejä ja vanhasta akvaariosta 0.5-1.2 mm hiekkaa siihen päälle. No nyt seitsemän viikon jälkeen pohja on käynyt aika pahasti.
Jokainen saa laittaa akvaarioonsa mitä haluaa, mutta tässä on jo pari henkilöä kertonut kuinka hieno 0.1-0.7 mm hiekkapohja on alkanut käymään ja lisäksi monta ihmistä jolla tämä hiekka ei ole alkanut käymään.
Sen sijaan täällä ei ole kirjoittanut vielä yksikään jolla n. 0,4-1.2 mm hiekkapohja olisi alkanut käymään.
Tästä saa kukin tehdä itse omat johtopäätökset. Itse suosittelen tuota hieman karkeampaa.

tikkuhirviö
- Advanced Member

- Viestit: 1074
- Liittynyt: 12:37, 10.02.2003
- Sukupuoli: Nainen
- Paikkakunta: Vantaa
Itsellänikin on Bilteman hienointa hiekkaa, Tetran Initial Sticksejä, todella paljon kierteisiä (näkyvillä) ja joistain kohdin pohja käy. Ainakin siellä on mustia laikkuja ja välillä tulee kuplia. Ongelma on tosin huomattavasti vähentynyt, nykyään kuplia tulee aniharvoin pöyhimisen yhteydessä. Näyttäisi olevan parantumaan päin nyt kun akvaario alkaa olla kunnolla kypsä. Samaisella hiekalla on tosin vuorattu kahden muunkin akvaarion pohja, eikä niissä ole ollut vastaavia ongelmia. Alun perin valitsin tämän todella hienon hiekan pikkumonnisia ajatellen.
Vieläkin täällä yksi pöhkö kysyy
Siis mitenkä saatte lapottua tuota hienoa hiekkaa, kun mulla tahtoo tulla hiekka veden mukana vaikka yritän vain pinnasta kakkeja kerätä
Mitenkä syvältä sitä pitäisi käännellä/möyhiä?
Ja ilmeisesti tuohon kakan näkymiseen ei ole keinoja...siis kun on vaalea hiekkapohja niin vaikka illalla lappoaisin kakat pois on se aamulla taas "ihan täynnä kakkia"

Akvakotilo
- Junior Member

- Viestit: 220
- Liittynyt: 15:02, 17.04.2006
-
risupetteri
- Starting Member

- Viestit: 6
- Liittynyt: 20:00, 12.07.2006
- Paikkakunta: Masku
Kakka pysyy siinä hiekan pinnalla. Kun jokaviikkoisen vedenvaihdon yhteydessä lappoat hieman kakkoja pois, pysyy hiekka puhtaana. Monniset ja piikkisilmät tonkivat sitä kyllä tosi paljon joten en "kaivele" sen kummemmin hiekkapohjaa. 250l akvasta vaihdan viikottain noin 40-50l vettä.blue3 kirjoitti:Vieläkin täällä yksi pöhkö kysyy![]()
Siis mitenkä saatte lapottua tuota hienoa hiekkaa, kun mulla tahtoo tulla hiekka veden mukana vaikka yritän vain pinnasta kakkeja kerätä![]()
Mitenkä syvältä sitä pitäisi käännellä/möyhiä?
Ja ilmeisesti tuohon kakan näkymiseen ei ole keinoja...siis kun on vaalea hiekkapohja niin vaikka illalla lappoaisin kakat pois on se aamulla taas "ihan täynnä kakkia"
Jos pohja on jo vuorokaudessa täynnä kakkaa on altaassa mitä ilmeisemmin liikaa kaloja.
kaksi cardia + yksi 250l allas
-
jenniliini82
- Advanced Member

- Viestit: 1138
- Liittynyt: 21:49, 15.10.2009
- Akvaarioseurat: Tampereen akvaarioseura
- Sukupuoli: Nainen
- Paikkakunta: Nokia
Re: Minkä kokoista hiekkaa pohjalle?
tässä puhetta hiekasta, itsellä myöskin bilteman hiekkaa, sitä karkeampaa. ja juuri ongelmana tuo kakan määrä. vaikka letkulla imen kakan pois, niin sitä on jo parin vuorokauden jälkeen hirveet määrät hiekan pinnalla. Kierteisiä on ja suodattimina sisäsuodatin 1000l/h ja ulkosuodatin jbl 900l/h. Voiko sisäsuodattimen virtauksen vähentämisen ansiosta teho huonontua? vaika onko se suodattimista kiinni? akva 240l ja asukkaina nuoria kaloja: kaksi helmirihmaa,kaksi palettia, 15 kiilakylkeä, 8 kerritetraa, yksi partis ja pari nuolimonnia. ruokin kaksi kertaa päivässä. akva ollut kypsä n. pari kuukautta. pohjaa en ole möyhinyt, aattelin että kierteiset ja palettikalat hoitaa sen homman...
500l Pikkulehtikalojen Amazon ja 300l Helmirihmojen viidakko
https://www.youtube.com/watch?v=E3z1mJgJx-s
https://www.youtube.com/watch?v=E3z1mJgJx-s