Vaan eivätpä ne mihinkään ainakaan noita kupareita saa häädettyä, minkäs sille mahtaa kun ovat niin "nössöjä" ahvenia, eivät muuta tee, kuin yrittävät aina saada puolisonsa tunkeilijoitten kimppuun(käyvät tunkeilijan huomattuaan tökkäämässä kaveriaan kylkeen), sitten ne turvallisen välimatkan päästä molemmat vain tuijottelevat tunkeilijaa
Molemmilla reviireillään käyvät vähän väliä pyörimässä ja ukko samalla siistii ympäristöä esim. poimii hiekanmuruja kivien pinnoilta tai en tiedä etsiikö vain ruokaa..."Kivikon" luona ukko kaivaa ja puskee hiekkaa suullaan ja leuallaan isoimman kivin viereltä ja yrittää jopa epätoivoisesti puskea melko tarkalleen jääkiekon kokoista ja näköistä kiveä paikaltaan
Vähintään kerran 10ssä minuutissa "tanssivat", eli väreilevät vierekkäin n.2cm:n päässä toisistaan. Välillä myös nytkähtelevät noitten reviiriensä luona.
Onko tuo ihan "normaalia" käytöstä, vai meinaavatko tukehtua hiekkaan?
Kuitenkin tekevät tuota aina samaan aikaan kuin toinenkin.
Ovatko nuo kutemassa nyt jo?
Kun ei ole, kuin melko tarkkaan 3vuorokautta, siitä, kun ne muuttivat tuohon akvaan.
Jos ne ovat kutemassa ja saisivat kudun aikaiseksi, olisiko järkevää alkaa kasvattamaan poikasia?

