Kalat todennäköisesti matkaavat reilun 2 tunnin automatkan kannellisissa saaveissa/sangoissa kukin laji erikseen. Vai olisiko pussi kuitenkin turvallisempi, mielipiteitä? Pelottaa kuinka happi/lämpö riittää poloisilla..
Sitten sinirihmakala, josta on kasvanut aika jötkäle. Viimeksi yli vuosi sitten pyydystin sitä haavin kanssa (johon se tuskin enää edes mahtuisi), ja potkihan se niin lujaa vastaan että hommasta oli leikki kaukana. Olisiko jotain muita keinoja millä saisin sen nätisti altaasta saaviin, ettei vaan sattuisi mitään? Sellanen aarre se kuitenkin on
Ja lisäksi, loppuuko siltä ilma jos on täysin suljetussa tilassa tuon aikaa vai mitä teen?
Partamonnin kanssa on samoja ongelmia (melko kookas tapaus tämäkin), tuntuu lähes mahdottomalta saada se sieltä altaan pohjalta hengissä.. Haittaako jos "heitän" monnin samaan saaviin juurakon kanssa? Se taitaa nimittäin olla ainoa keino, koska kannostaan se tuskin päästää irti.
Entäs kasvit? Upotanko ne veteen ja saaviin, vai pakkaanko pusseihin ilman kanssa? Sora ja suodatin matkaavat kosteina ja pesemättöminä perille.
Happitabletteja ajattelin hankkia jo oman mielenrauhani vuoksi.. Perillä ajattelin lisäksi pari uutta kasvia heittää joukkoon, koska nykyistä kasvustoa täytyy jokatapauksessa uusia. Vettä altaaseen, tekniikka hurisemaan ja kalojen varovainen kotiutus. Vesiarvojen muutos ja kalojen stressi huolestuttaa
Kertokaa olenko unohtanut jotain?


