Minun "kivitaustani"

Kasvien hoito, ongelmat ja sisustus.

Valvoja: Moderaattorit

Johis
Member
Member
Viestit: 268
Liittynyt: 18:03, 30.06.2005
Paikkakunta: Espoo, HAS

Viesti Kirjoittaja Johis »

Räähkä kirjoitti: Päätin ensin veistää sen ennen pilkkomista, jotta siitä tulisi yhtenäisen näköinen. Sitten se pitää leikata kappaleiksi, jotta sen saa menemään tuohon Juwelin altaaseen noiden poikkitukien takia.
Oletkin jo varmasti ratkaissut, miten saat nuo palaset toisiinsa kiinni näppärästi sen jälkeen, kun olet laittanut ne akvaarioon! Ja kuinka tuon leikkauskohdan saisi mahdollisimman näkymättömiin. Pitäisikö tässä vaiheessa myös miettiä sitä, että tausta joudutaan ehkä joskus ottamaan pois akvaariosta, jolloin olisi hyvä, että palaset olisivat edelleen irti toisistaan.

Itse taisin tehdä sen virheen, että muotoilin styroksin niin, että kuvio jatkuu palasta toiseen. Olisi ehkä pitänyt tehdä kalliokuvio styroksin palasten mukaan niin, että palaset olisi ollut helppo yhdistää akvaariossa ilman toisiinsa silikoonaamista ja leikkauskohta olisi jäänyt näkymättömiin.

Nyt joudun tekemään niin, että työnnän palaset akvaarioon, silikoonaan ne kiinni toisiinsa ja vedän taustan pintaan viimeisen kittikerroksen siellä akvaarion sisällä. Ratkaisuhan on nyt sitten sellainen, jota ei otetakaan ehjänä pois akvariosta, joten siinä mielessä meni vähän pieleen :cry:
40l. tyhjänä ja 40l. viljakäärmeen kotina. Niin se harrastus pikkuhiljaa hiipuu...
KaarinN
Junior Member
Junior Member
Viestit: 87
Liittynyt: 15:00, 16.07.2006
Sukupuoli: Nainen
Paikkakunta: Kymenlaakso

Viesti Kirjoittaja KaarinN »

Minä taas tein tarkotuksella niin, että silikoonasin kiinni ja peitin sauman kitillä koska en usko että sitä saa takalasistakaan ehjänä irti. Tämä tausta on tosiaan "kertakäyttöinen". Tehdään sitten uusi kun jotain uutta haluaa [;)]
rehtiheppu
Junior Member
Junior Member
Viestit: 51
Liittynyt: 19:17, 19.03.2004
Paikkakunta: Lahti

Tausta

Viesti Kirjoittaja rehtiheppu »

Lähtökohtana oli tehdä tausta jonka voi irroittaa tarvittaessa helposti...siksi tein sen lasikuidusta.Noi styroksiset ovat "vanhaa tekniikkaa"...Särkänniemessäkin ovat luopuneet styroksin käytöstä ja ottaneet lasikuidun tilalle.
Tuo kahden palasen liitoksen aion tai no yritän naamioida sellaiseksi halkeamaksi joita kallioissa on jolloin palasia ei tarvii kitata kii toisiinsa.
Vielä on kesää jäljellä vai onko ?
KaarinN
Junior Member
Junior Member
Viestit: 87
Liittynyt: 15:00, 16.07.2006
Sukupuoli: Nainen
Paikkakunta: Kymenlaakso

Viesti Kirjoittaja KaarinN »

No joo, lasikuidun kanssa puuhaamiset jätän kyllä suosiolla toisille. Tämä keskustelu on tosiaan alkuisin Räähkän styroksitaustan teosta. Samoin minä tein styroksista. Kestää minkä kestää; katsotaan. Ainoa joka asiassa kiusaa, on se että nämä taustat vievät akvaariosta turhan paljon kaloilta tilaa, siksi oma pyrkimykseni oli tehdä mahdollisimman littana. En kuitenkaan pysty enää suurentamaan tilanpuutteen takia akvaariota, koska paikka on tuossa ja siihen mahtuu vain 150 cm pitkä.
Suhonen
Starting Member
Starting Member
Viestit: 22
Liittynyt: 10:22, 19.04.2006
Paikkakunta: Kangasala

Viesti Kirjoittaja Suhonen »

Jorg, mikä tuo kanto on kypsymässä olevassa altaassasi? Näyttää kiinnostavalta.
Akvaarioaloittelija vuodelta 2004
Räähkä
Junior Member
Junior Member
Viestit: 163
Liittynyt: 02:34, 11.06.2006
Sukupuoli: Nainen
Paikkakunta: Båtsfjord, Norja

Viesti Kirjoittaja Räähkä »

Jep, taustan irrottaminen ehjänä ei taatusti onnistu. Niinpä silikoonasin palat yhteen ja saumahan siihen jäi. Peitin ne saman värisellä kittiseoksella, joten eipä niitä enää näe. Mietin taustan kiinnittämistä magneeteilla, mikä olisi varmaan hyvä keino, jos taustan voi tunkea altaaseen kokonaisena. Tausta tosiaan vie aika paljon vesitilaa, mutta minusta se tekee altaasta niin paljon paremman näköisen, että se on sen arvoista. Ehkäpä innostun joskus tulevaisuudessa tekemään taustoja noilla uudemmilla tekniikoilla, jotta taustasta ei tule niin paksu.

Tässä allas juuri perustettuna, kanto tosin samentaa vielä vettä, vaikka liotin sitä kuukauden. Se kerkesi välillä kuivahtaakin, joten kiviä piti laittaa painoksi.

http://i107.photobucket.com/albums/m313 ... vaario.jpg
jartzu65
Koi-Jari
Koi-Jari
Viestit: 3790
Liittynyt: 14:50, 09.11.2001
Paikkakunta: Suonenjoki
Viesti:

Viesti Kirjoittaja jartzu65 »

Hieno allas. Tietysti jos tuosta vapaana olevasta vesitilasta kantaa huolta,niin voihan allasta suunnitellessa/tilatessa ottaa hieman leveämmän altaan,niin ei haittaa jos se tausta vie vaikka 15-20cm syvyydestä.
" Silikonirinnat ovat kuin jalopuuratti Ladassa: Kiva hivellä mutta kyyti ei parane"

http://koiruuksiajakissankujeita.kotisivukone.com/" onclick="window.open(this.href);return false;
KaarinN
Junior Member
Junior Member
Viestit: 87
Liittynyt: 15:00, 16.07.2006
Sukupuoli: Nainen
Paikkakunta: Kymenlaakso

Viesti Kirjoittaja KaarinN »

Niimpä! Kumpa oliskin vielä tilausvaihe menossa tilaisin taatusti 60 cm syvän. Mutta tämä on nyt tämä ja alla mittatilauskaapisto samasta firmasta.

Mutta katsellaan. Sinun altaasi Räähkä on tosi onnistunut kokonaisuus. Kanto tosiaan kruunaa kokonaisuuden!
Minä saan altaan tänään terassilta sisään (lattia valmistuu) ja pääsen asentelemaan taas paikalleen. Hiukan siivousta ja eikun hiekan pesuun!
Jorg
Advanced Member
Advanced Member
Viestit: 1417
Liittynyt: 21:36, 21.02.2006
Akvaarioseurat: SMAS
Sukupuoli: Mies
Paikkakunta: Espoo

Viesti Kirjoittaja Jorg »

Suhonen kirjoitti:Jorg, mikä tuo kanto on kypsymässä olevassa altaassasi? Näyttää kiinnostavalta.
Tuo harmaa kanto ?? Se on valutekniikalla tehty jättikokoinen kanto. Muotti tehty isosta kuusen kannosta joka seisoo pihalla. Kanto on valettu Sika-laastilla. Korkeutta on 60cm ja leveyttä riittävästi. Sanoisin 80cm.
Kanto on siis ontto ja sen "sisällä" on 60X50 mattosuodatin.
jartzu65
Koi-Jari
Koi-Jari
Viestit: 3790
Liittynyt: 14:50, 09.11.2001
Paikkakunta: Suonenjoki
Viesti:

Viesti Kirjoittaja jartzu65 »

Hieno allas Jorgilla! Mitenkä muuten, onko kellään sellaista kokemusta jos tupsuleväinvaasio iskee, kestääkö tuollaisten styrox/valettujen taustojen pinta rapsuttelua?
" Silikonirinnat ovat kuin jalopuuratti Ladassa: Kiva hivellä mutta kyyti ei parane"

http://koiruuksiajakissankujeita.kotisivukone.com/" onclick="window.open(this.href);return false;
Fisumamma
Senior Member
Senior Member
Viestit: 729
Liittynyt: 18:36, 15.09.2005
Paikkakunta: Tampere/TAS

Viesti Kirjoittaja Fisumamma »

Minä en ymmärrä kuinka taustan takana vesi kiertää kun tausta kerran on silikoonattu kiinni takalasiin ja mitä kautta tekniikkaa sinne taustan taakse laitellaan niillä joilla sellainen ratkaisu on tehtynä?
jartzu65
Koi-Jari
Koi-Jari
Viestit: 3790
Liittynyt: 14:50, 09.11.2001
Paikkakunta: Suonenjoki
Viesti:

Viesti Kirjoittaja jartzu65 »

Jos kerran tausta tai muu rakennelma on ontto, niin varmaankin yläosa on siinä tapauksessa avoin ja sitä kautta on helppo sinne taustan taakse ujuttaa vaikka mattosuodatin tai muu tekniikka. Ja tuollaiseen taustaan tai itse rakennettuun kantoon voi varmaan tehdä jo rakennusvaiheessa muutamia reikiä, mitä kautta saadaan veden kiertoa sinne.
" Silikonirinnat ovat kuin jalopuuratti Ladassa: Kiva hivellä mutta kyyti ei parane"

http://koiruuksiajakissankujeita.kotisivukone.com/" onclick="window.open(this.href);return false;
Jyrkiboy
Kivenpyörittäjä
Kivenpyörittäjä
Viestit: 1645
Liittynyt: 21:17, 04.05.2003
Akvaarioseurat: SMAS, FOMA #11
Sukupuoli: Mies
Paikkakunta: Turtola - Tornionlaakson Helmi
Viesti:

Viesti Kirjoittaja Jyrkiboy »

jartzu65 kirjoitti:Mitenkä muuten, onko kellään sellaista kokemusta jos tupsuleväinvaasio iskee, kestääkö tuollaisten styrox/valettujen taustojen pinta rapsuttelua?
Minen ole itse rapsutellut, Tropheukset kylläkin, mutta Holmin Sune kertoi tehneensä sikalaastista krokotiileille terraarion ja laasti kesti kuuleman hyvin matelijoitten kynsien terottelun... 8-)

Paria uutta kiveä kyllä pitää tuossa rapsutella, kun mokasin muotin rasvauksen kanssa ja muotti tarttui osaksi valukiveen :(

Siinäpä se hänen hyvyytensä sitten nähdään [;)]
Vettä tällä hetkellä vain vasemmassa polvessa...
Räähkä
Junior Member
Junior Member
Viestit: 163
Liittynyt: 02:34, 11.06.2006
Sukupuoli: Nainen
Paikkakunta: Båtsfjord, Norja

Viesti Kirjoittaja Räähkä »

No taustan taakse pitää jättää tilaa laitteille jo styroksia muotoillessa, tai niin kuin minä tein eli silikoonasin taustat palasista. Mittasin laitteille tarvittavan tilan ja taustassa "kivien" rakosissa on reikiä, jotta vesi kiertää. Sitä pitää tietysti varoa, etteivät reiät ole liian suuria, muuten kalat voivat mennä taustan taakse. Tosin kyllä ne varmaan saa laitteille tarkoitetuista lokeroista pois, mutta ei houkuttelisi alkaa kaivelemaan. Ylhäältä lokerot ovat tietysti auki, jotta laitteisiin pääsee helposti käsiksi. Minulla laitteet ovat molemmissa päädyissä.
Santte
Member
Member
Viestit: 366
Liittynyt: 22:33, 15.02.2005

Viesti Kirjoittaja Santte »

Itse tein akvaarion ulkopuolisen 3d taustan... Näyttää hyvältä ei vie tilaa.
KaarinN
Junior Member
Junior Member
Viestit: 87
Liittynyt: 15:00, 16.07.2006
Sukupuoli: Nainen
Paikkakunta: Kymenlaakso

Viesti Kirjoittaja KaarinN »

Mutta kun nuo ulkopuoliset taustat ei oikein näy läpi. Meidän akva ainakin on niin paksua lasia, että kaikki on likimain mustaa mikä on siellä takana.
Aiemmin kun halusin vain peittää taustan jollain ettei seinä kajastele, testailin erivärisiä kartonkeja. Piti laittaa vaalea turkoosi, että se näytti läpi tummansiniseltä kun en ihan mustaa vaikutelmaa halunnut. Sitä katsellessa aloin sitten kypsytellä vaihtoehtoja ja tulin tulokseen, että "sisätausta" on ainoa, jolla näkymää voi yhtään muokata.
jartzu65
Koi-Jari
Koi-Jari
Viestit: 3790
Liittynyt: 14:50, 09.11.2001
Paikkakunta: Suonenjoki
Viesti:

Viesti Kirjoittaja jartzu65 »

Yksi vaihtoehto ulkopuolisen taustan näkyvyyden parantamiseen on se että valaisee taustan.
" Silikonirinnat ovat kuin jalopuuratti Ladassa: Kiva hivellä mutta kyyti ei parane"

http://koiruuksiajakissankujeita.kotisivukone.com/" onclick="window.open(this.href);return false;
Räähkä
Junior Member
Junior Member
Viestit: 163
Liittynyt: 02:34, 11.06.2006
Sukupuoli: Nainen
Paikkakunta: Båtsfjord, Norja

Viesti Kirjoittaja Räähkä »

Niin ja ulkopuoliseen taustaan ei saa koverrettua kaloille piiloja, kuten olen tehnyt. Takalasin näkee kumminkin, vaikka se olisi puhdas. Mutta jokainen tavallaan...
Jyrkiboy
Kivenpyörittäjä
Kivenpyörittäjä
Viestit: 1645
Liittynyt: 21:17, 04.05.2003
Akvaarioseurat: SMAS, FOMA #11
Sukupuoli: Mies
Paikkakunta: Turtola - Tornionlaakson Helmi
Viesti:

Viesti Kirjoittaja Jyrkiboy »

Räähkä kirjoitti:Niin ja ulkopuoliseen taustaan ei saa koverrettua kaloille piiloja, kuten olen tehnyt. Takalasin näkee kumminkin, vaikka se olisi puhdas. Mutta jokainen tavallaan...
Sen omaan :)

Itse koen tausta/3D-sisustusrakentelun yhtenä tärkeimpänä funktiona suojapaikkojen luomisen kaloille. Visuaalinen nautinto tulee ikäänkuin bonuksena.

Kalliotaustanhan voi toki toteuttaa hiiliväritetyllä leivinpaperilla, tai toisaalta suojapaikat vanhoilla salaojaputkilla tai merirosvolaivoilla, mutta kuten todettu, jokainen tavallaan... 8-)
Vettä tällä hetkellä vain vasemmassa polvessa...
Jorg
Advanced Member
Advanced Member
Viestit: 1417
Liittynyt: 21:36, 21.02.2006
Akvaarioseurat: SMAS
Sukupuoli: Mies
Paikkakunta: Espoo

Viesti Kirjoittaja Jorg »

Joo...kyllä tuo tausta on takalasista irti.
Tuo meidän tausta ottaa sellaset 15cm parhaimmillaan tilaa. Se ei ole ongelma kun allas on 75cm syvä. Vielä niin että tausta on hieman kallistettu yläreuna eteenpäin jotta valo varjostaa mukavasti. "Kanto" sen sijaan tulee etulasiin asti. Alhaalla on siis tilaa syvyys suunnassa enempi kuin ylhäällä.Taustan olen silikoonilla kiinnittänyt alareunasta ja yläkulmista. Molemmista päistä tausta on n. 4mm vajaa josta vesi pääsee taustan taakse. Myös "kanto" on sovitettu väljästi taustaa vasten josta vesi virtaa. Jos sinne pienemmät kalat taakse haluaa, niin menkööt. Kardinaalit on meillä niitä pienimpiä ja nekään ei mahdu. Kiekkoja yritän pitää hyvässä lihassa niitäkin... :)
Santte
Member
Member
Viestit: 366
Liittynyt: 22:33, 15.02.2005

Viesti Kirjoittaja Santte »

Sisälle tulevaa taustaa en viitsinyt tehdä koska eikö se pidä päälystää lasikuitulla ja hartsin avustuksella... vai onko jotain helpompia tapoja?
Altaani on vaivaiset 180*60*60 niin tuollainen sisälle tuleva ei oo niin kiva.
Täytyy kattoo jos seuraavaan altaaseen teen sisälle tulevan taustan.
Tuo ulkopuolinen näkyy juuri hyvin kun sen maalaa okein... itse olen jo 5 vuotta maalannut warhammereita niin niistä tuttu dry brush tekniikka on hyvä ja helppo tuossa taustassa. Tuo takalasi kyllä ikävä kyllä näkyy tuosta hieman ärsyttävästi , mutta parempi tuo kun perus sininen.
kyllä täyttyy todeta , että Räähkän taustat ovat todella hienoja... ei kuin vain bisnes pystyyn ja myymään [;)]
KaarinN
Junior Member
Junior Member
Viestit: 87
Liittynyt: 15:00, 16.07.2006
Sukupuoli: Nainen
Paikkakunta: Kymenlaakso

Viesti Kirjoittaja KaarinN »

Hei Räähkä, muuttiko kotikitistä tehty tausta sinulla akvaarion ph:ta? Mulla näyttäis että että ph muuttui 6,2:sta 7,4:än viiden päivän aikana! Nyt mulla on etsintä päällä, että mikä sen teki, sillä laitoin uuden hiekan myös samalla.
Onkohan mahdollista että Optirokin (nyk. Maxit) hiekassa on jotakin asiaan vaikuttavaa seassa? Ainoat vaihtoehdot on tuossa.
Tosin ph:ta olikin tarkoitus vähän nostaa, mutta liika on liikaa kuitenkin. Jossain seiskan paikkeilla olis kelvannut :roll:
Jyrkiboy
Kivenpyörittäjä
Kivenpyörittäjä
Viestit: 1645
Liittynyt: 21:17, 04.05.2003
Akvaarioseurat: SMAS, FOMA #11
Sukupuoli: Mies
Paikkakunta: Turtola - Tornionlaakson Helmi
Viesti:

Viesti Kirjoittaja Jyrkiboy »

Kaikista betonituotteista liukenee alussa "jotain", siksi teokset kannattaakin liottaa ennen käyttöönottoa jossain saavissa vettä vaihdellen parin päivän ajan ennen akvaarioon laittoa, jotta niistä liukenee se mitä on liuetakseen.

Aiheesta seikkaperäisemmin tuolla valukiviartikkelissa, itsellä saaviveden johtavuus nousi alussa 40uS->700uS.
Vettä tällä hetkellä vain vasemmassa polvessa...
Räähkä
Junior Member
Junior Member
Viestit: 163
Liittynyt: 02:34, 11.06.2006
Sukupuoli: Nainen
Paikkakunta: Båtsfjord, Norja

Viesti Kirjoittaja Räähkä »

Ei minulla vaikuttanut mitään, mutta paikallisen veden KH-arvo on aika korkea, 7. PH:takaan ei alenneta millään turveuutteilla. Sähkönjohtavuutta en ole mitannut.
KaarinN
Junior Member
Junior Member
Viestit: 87
Liittynyt: 15:00, 16.07.2006
Sukupuoli: Nainen
Paikkakunta: Kymenlaakso

Viesti Kirjoittaja KaarinN »

Voi ei! Se on sitten vedenvaihtoa, vedenvaihtoa ja vedenvaihtoa. Mikä ei ole kovin kivaa kun vesi on kaivosta aika vähissä! Joka tapauksessa saisi mullakin seiskaan jäädä. Minä tosiaan vain "pesin" seinän, en jättänyt likoamaan,kun en voinutkaan, kun akvaario kökötti terassilla, jossa ei ollut kovin tasainen alusta, eli ei uskaltanut kuvitellakaan suurempia vesisatseja. Nyt vasta kun sain sisään sen, niin pääsin täyttelemään.

No, ei voi mitään. Liotkoon nyt tuossa! Ensimmäinen reaktio oli se, että mitä toi hiekka on, mutta selväähän se on että kittiseinähän tuon teki! :frown:
Vastaa Viestiin

Palaa sivulle “Kasvit ja sisustus”