Vedenvaihdosta ja lappoamisesta
Valvoja: Moderaattorit
Vedenvaihdosta ja lappoamisesta
Mulla on 200 l:n akva ja pohjalla Bilteman hiekkapuhallushiekkaa. Ongelmana on, kun pohjaimuri ei oikein jaksa nostaa hiekan päältä roskia (kuolleita pikkukotiloita yms.) Pohjaimurissa on n. 4 m:n letku, joka menee keittiön altaaseen. Alla on aika samalla tasalla kuin akva. Lappo taitaa toimia parhaiten, kun vesi päästetään alaspäin, tästä heikko imu johtuu? Vai voiko noin pitkä letku aiheuttaa sen?
Vedenvaihtofrekvenssistä olen miettinyt, että onko viikoittainen vedenvaihto ihan ehdoton vai voisiko vedenvaihtoa tehdä säännöllisesti esim. sen pohjalta, kuinka paljon nitraattia on? 200-litraisen lisäksi mulla on 45-litrainen rapu-kotiloakva, josta pienen koon vuoksi vaihdan viikottain vettä.

Lappo toimii vain, jos veden poistumispää on alemana kuin ottopää.
Akvaarion täyttövaiheessa vesi kulkee letkua pitkin hiukan ylöspäin, mutta se ei tulekaan "vapaasti" vaan paineella.
Itselläni vesi kulkee 12-metristä letkua pitkin kylppäriin, tuo 4-metrinen letku sinänsä ei estä veden kulkua mitenkään. Koitapa laskea vähän vettä lattiatasolla olevaan ämpäriin niin huomaat eron.
Itse lasken vedet lattiakaivoon juuri sen takia, että imu riittäisi poistamaan myös pohjalla olevat roskat.

No täytyy sitten viritellä sitä lappoletkua muualle.
Entäs se vedenvaihto? Täällä kovasti neuvotaan vaihtamaan vettä viikottain ja määrä vaihtelee 20-50 %:iin. Luulisi kai harvemminkin (esim. kerran kahdessa viikossa) riittävän, jos kuormitusta ei ole ylenpalttisesti. Sitten varmaan voisi vaihtaa kerralla hiukka enemmän... En tässä yritä mitenkään luistamaan akvaarion hoidosta, kunhan mietiskelin.

-
- Katalysaattori
- Viestit: 5990
- Liittynyt: 16:45, 25.08.2002
- Akvaarioseurat: JAS, CorydoradinaeFinland
- Sukupuoli: Nainen
- Paikkakunta: Helsinki
- Viesti:
Vähempi tai harvempi vedenvaihto kyllä riittää, jos kuormitusta on vähän. Nitaatin perusteellahan sitä lähinnä mittaillaan. Viikoittainen vedenvaihto vain tuntuu kalallisissa altaissa olevan ihan paikallaan, kyllä se nitraatti sen verran korkealle ehtii nousta, vaikkeivät altaani pahemmin ylikansoitettuja olekaan. Omasta 40 l rapualtaastani sen sijaan vaihdan muutaman viikon välein vain pienen osan vedestä, ja silloinkin nitraatti on vielä nolla.
Paljon nopeakasvuisia kasveja, siis.

520- ja 110-litraiset, erinäisiä projekteja tulilla ja paljon kasveja.
Pieni akvaariotietopankki.
Kirjoitan Erään planeetan ihmeitä -tiedeblogia ja Viidakkokirjeet-huonekasviblogia. Tervetuloa lukemaan!

Kaikki vesiarvot pysyvät vakaampina, kun vaihdetaan usein, vaikka joka päivä, mutta määrä suhteessa aikaan tietenkin tarpeen mukaan. Mitä pitempi on vedenvaihtoväli, sitä enemmän vesiarvot heilahtavat vedenvaihdossa. Akvaario jossa on hyvin vähäinen kuormitus suhteessa akvaarion kokoon, voi voida hyvin 2-3 viikon vaihtovälillä.
Kokeilin tuota pohjaimurin toimintaa ämpärin kanssa testatakseni sitä, imeekö se paremmin roskia pohjalta, kun vesi virtaa akvaariosta alemmalle tasolle. Eikä se oikein toiminut...vesi kyllä tuli kovempaa. Pitäisi varmaan kokeilla toisenlaista lappoa.
Eikä ollut muuten kauhean kivaa läträtä sen ämpärin kanssa, ekan ämpärillisen aikana meidän kissa päätti vetäistä spurtit akvan ohi, jolloin tönäisi ämpäriä ja puolet vedestä oli parketilla (prkl). Ja eikun paniikissa kuivaamaan. Toinen ämpärillinen ei ollut sen parempi menestys, kiskaisin letkua niin, että letkun pää heilahti ulos ämpäristä ja taas kuivattiin
.
Kyllä se pohjaimuri kerää sieltä irroneet kasvin osat ja muut kevyet roskat, muttei niitä pikkukotiloita...No kuten laitoin, taidanpa kokeilla jotain erilaista pohjaimuria. Niin ja kun mulla on siellä pohjalla se puhallushiekka, tuntuu olevan aika vaikeata koittaa kerätä niitä roskia siitä hiekan pinnalta ilman, ettei sitä hiekkaa tule kauheasti mukaan. Mulla ei ole ennen ollut hienoa hiekkaa akvan pohjalla, joten kaipa sekin kaipaa harjoitusta.

- Advanced Member
- Viestit: 1353
- Liittynyt: 14:12, 19.11.2004
- Paikkakunta: Jkl mlk (Palokka)
- Viesti:
Hanki ihan reilusti niin pitkä letku että riittää esim. lattiakaivoon, mikäli semmonen on vaikkapa kylppärissä. Itellä on reilusti 10 metrin letku ja sen päässä joskus semmonen 20 senttinen pohjalappopötkylä.
Useimmiten lappoan pohjan suoraan letkunpäällä. Letkunpäätä saa kyllä tarkkaan vahtia etteivät uteliaat taistonpennut joudu sinne. Vedenvaihto pitkällä letkulla ja sopivilla sovittimilla vesihanaan ei ole tuskallista, lähinnä rutiininomaista puuhaa...sopivaa pyhäpäivän askaretta.
Vedenvaihto suuntaan ja toiseen on helpompaa kun on riittävän pitkä letku. Letkussa ei myöskään saa olla ilmaa. Pitkässä letkussa vettä lasketaan ensin akvaanpäin niinkauan ettei enää tule ilmakuplia ja sitten vasta poistosuuntaan.
Kotiloista ei välttämättä pääse vedenvaihdoilla eroon, siinä on sitten muut konstit. Haulla varmaan löytyy paljon kotilonpyyntikikkoja.
KYllä ne kuolleet kotilot ainakin noilla omilla konsteillani tulevat letkusta että rapina käy. Näin kesäisin lasken kaikki akvavedet kylppärissä kastelukannuihin ja sitten kipinkapin kukkapenkkeihin. Onkin oikein mukavaa vedenkierräystä näillä paahteilla.

![Wink [;)]](./images/smilies/icon_wink.gif)

Viola & eläintarhantynkä
Mä en kyllä ymmärrä miksi se akvaarion tyhjennys pitäis aloittaa laskemalla vettä akvaarioon? Kunnon imaisu vaan, kyllä se vesi lähtee pitkääkin letkua pitkin kulkemaan ihan näppärästi. Jää yks turha vaihe pois. Ärsyttävää irrottaa letkua hanasta siinä vaiheessa kun se on täynnä vettä - kylppäri kastuu...
-
- Advanced Member
- Viestit: 1353
- Liittynyt: 14:12, 19.11.2004
- Paikkakunta: Jkl mlk (Palokka)
- Viesti:
Imaisu...juuh.. en vaan viitsi imeskellä kaikkia mömmöjä mitä akvaletkussa on. Vaikkei vettä tule suuhun asti, niin ei se akvanvedenvaihtoletku kyllä mikään kovin puhdas esine ole...Tubii..or not tubi
Sitäpaitsi kilpikonna-akvankin vesiletkua imeskelemällä saattaisi saada jopa salmonellan...
Helpommalla kyllä pääsee letkusta vettä laskemalla jos on pikaliittimet. Eikä siinä puuhassa kylppäri kastu..ja mitäs jos kylppäri kastuukin..? Imeskellä 10 metrin vesiletkua..höh

Helpommalla kyllä pääsee letkusta vettä laskemalla jos on pikaliittimet. Eikä siinä puuhassa kylppäri kastu..ja mitäs jos kylppäri kastuukin..? Imeskellä 10 metrin vesiletkua..höh

Viola & eläintarhantynkä
Itse myös lasken ns. syöttöveden letkusta altaaseen niin kauan, kuin ilmakuplia tulee, sitten irroitan letkun bidé suihkusta, letkun pää vessan pönttöön pyykkikoneen letkulle tarkoitetun kaarituen kanssa. Sinne vesi sitten valuskelee sillä aikaa kun itse puuhailen jotain muuta. Hankin letkuun bidé suihkuun sopivan välikappaleen vaan. Totesin kaikkein yksinkertaisemmaksi näin.
Akvaarion päässä samanlainen kaarituki altaan reunalla ja vielä imukupeilla lasiin kiinni, varmuuden varaksi. Eikä ole vessa/kylpyhuone veden vallassa.
En tosin lappoa pohjaa, mutta samalla systeemillähän se onnistuisi.
Paitsi kun unohtaa laittaa bidé suihkun pään kiinni letkuun ja se letku on seinätelineessä alkaessani pestä käsiä.
Kokeilinpa ensimmäisiä kertoja letkun kanssa vesiä vaihtaessa imeä sitä vettä niin, että saisi veden tulemaan altaasta. Ei se onnistu yli 10m letkun kanssa
Akvaarion päässä samanlainen kaarituki altaan reunalla ja vielä imukupeilla lasiin kiinni, varmuuden varaksi. Eikä ole vessa/kylpyhuone veden vallassa.
En tosin lappoa pohjaa, mutta samalla systeemillähän se onnistuisi.

Kokeilinpa ensimmäisiä kertoja letkun kanssa vesiä vaihtaessa imeä sitä vettä niin, että saisi veden tulemaan altaasta. Ei se onnistu yli 10m letkun kanssa

Onnelliset ihmiset ovat odottaneet elämältä vähemmän. -Brana Crncevic-
Täytyypi lähteä letkukauppaan... seuraakin kysymys, mistä tarpeeksi pitkä letku? Ja käykö tässä nyt sitten vaikka ihan tavallinen puutarhaletku?
Tuo veden valuttaminen lattiakaivoon voisi olla siinäkin mielessä hyvä juttu, että kissoilla olisi jotain muuta ihmeteltävää asunnon toisessa päässä sillä aikaa, kun puuhaisin akvaarion kanssa. Aviomies ei vaan innostunut ajatuksesta koko asunnon poikki menevästä letkusta, varsinkaan sen eilisen ämpärijutun jälkeen
. Mutta eipä sitä kuunnella akva-asioissa
.
Tuo veden valuttaminen lattiakaivoon voisi olla siinäkin mielessä hyvä juttu, että kissoilla olisi jotain muuta ihmeteltävää asunnon toisessa päässä sillä aikaa, kun puuhaisin akvaarion kanssa. Aviomies ei vaan innostunut ajatuksesta koko asunnon poikki menevästä letkusta, varsinkaan sen eilisen ämpärijutun jälkeen

![Wink [;)]](./images/smilies/icon_wink.gif)
Itse omani ostin jostain rautakaupasta...vai oliko se Etolasta, mutta noista varmaan ainakin löytyy. Ihan tavallista puutarhaletkua ostin ja siihen sellaisen liittimen, että saa veden laittaa valumaan suoraan letkusta.
Pitää vaan muistaa jossain välissä vilkaista, ettei allas ole piripintaan täynnä ja tulossa yli, kuten joku pöljä ( kuka kumma lie? ) Pörräsi netissä ja yks kaks havaitsi, ettei ulkosuodattimen lirinää ole kuulunutkaan aikaan..

Onnelliset ihmiset ovat odottaneet elämältä vähemmän. -Brana Crncevic-
-
- Starting Member
- Viestit: 10
- Liittynyt: 23:27, 09.05.2006
- Paikkakunta: Espoo
Meilläkin on tavallista puutarhaletua.viivis67 kirjoitti:Itse omani ostin jostain rautakaupasta...vai oliko se Etolasta, mutta noista varmaan ainakin löytyy. Ihan tavallista puutarhaletkua ostin ja siihen sellaisen liittimen, että saa veden laittaa valumaan suoraan letkusta.
Pitää vaan muistaa jossain välissä vilkaista, ettei allas ole piripintaan täynnä ja tulossa yli, kuten joku pöljä ( kuka kumma lie? ) Pörräsi netissä ja yks kaks havaitsi, ettei ulkosuodattimen lirinää ole kuulunutkaan aikaan..
Itse olen ratkaissut ylitäyttämisen/tyhjentämisen ongelmat siten, että minulla on kaksi isoa saavia. Akvaariosta menee letku kylpyhuoneeseen, missä "Poistosaavi" on sellaisella korkeudella, että lappo pysähtyy automaattisesti, kun reilu kolmasosa vedestä on poistunut.
"Täyttösaavi" taasen on korkealla pallilla. Sen saavin täytän etukäteen valmiiksi ja lisään siihen myös vedenparannusaineet, lannoitteet jne. Kun lappo pysähtyy alempaan saaviin, niin ei muuta kuin letkun pää peukalolla tukkoon, nosto ylempään saaviin ja täyttäminen alkaa.
Veden vaihdon aikana voi puuhata ihan muuta, ilman riskiä vesivahingosta

-
- Advanced Member
- Viestit: 1353
- Liittynyt: 14:12, 19.11.2004
- Paikkakunta: Jkl mlk (Palokka)
- Viesti:
Akvan vesiletkuksi käy ihan normaali vihreä puutarhaletku. Maksaa 10 - 15 metriä noin 10 eceä, hieman paikasta riippuen. Myydään: Etolassa, rautakaupoissa ja kaikenmaailman puutarhamyymälöissä.
Ehjä letku olohuoneen ja kämpän läpi ei ole kuin hetkellinen esteettinen haitta. On erittäi vesiturvallista vaihtaa vettä pitkällä letkulla. Minimoin vahingot jättämällä suihku- ja pikaliitinosan aina kylppärin lattialle ja kunnolla pitää pönkätä akvapuolelle ettei luiskahda. Tuo pesukoneenpoistokäyräputki on hyvä. Omassani käytän akvanpuoleisena pönkkänä akvan kannella isoa kiveä (vaihdan veden tuuletusluukusta).
Vedenvaihtosession jälkeen hana kiinni. Kiikuttaa koko 10 metrin letkun kylppäriin: siellä nätille kiepille ja irrotus suihkupäästä ja antaa letkun tyhjentyä lattiakaivoon. Ei kannata jättää letkuun vettä hautumaan viikoksi.
Oma letkuni on kiepillä ja nököttää seinällä suihkun sekottimien varassa...ei ainakaan minua tuo säilytystapa haittaa..

Muutaman viikon olen omistanut tuon 325l. akvaarion, ja aika sopivaksi rutiiniksi on muodostunut 10-15l. vettä pihakukille akvaariosta joka päivä, ja samanmoinen määrä tietysti takaisin. Sehän tekee jo semmoset 70-80l. viikossa, ihan mukava määrä kun ei ole hirmuisesti asukkeja.
Helppo homma eikä tuota sitten kerta viikkoon/kahteen hirmuista ruljanssia, vaan pienempikin vedenvaihto riittää. ja kasvit kukoistaa

*laa la laa*