Ja kun akvaario on hankittu, kannattaa kypsyttää se ihan rauhassa ennen kalojen hankintaa. Siinä on samalla hyvää aikaa harkita kalastoa.

Kypsytyksestä löytyy linkkikooste tämän alkeet-osion ylälaidasta ja haulla lisää tietoa.
Akvaariopaketissa on yleensä mukana suunnilleen kaikki tarvittava tekniikka ja muutakin tavaraa. Tavallinen parisataalitrainen tällaisena pakettina maksaa suunnilleen 250 euroa, kaupasta ja mukaan tulevan tavaran määrästä ja laadusta riippuen. Kalusteakvaariosta saakin maksaa moninkertaisen hinnan.
Kannattaa tarkistaa, että paketin mukana tuleva suodatin ja valaisin ovat riittävän tehokkaita. Lampussa saisi olla ainakin kaksi loisteputkea, eikä kolmekaan ole liikaa, jos suunnitelmissa on vehreä akvaario. Kasviton allas ei luonnollisestikaan tarvitse niin paljon valoa.
Kaikkea ei toki tarvitse ostaa kaupasta. Akvaarion voi löytää käytettynä täältä myydään-palstalta, samoin osan tekniikasta ja kasveista, ehkä kaloistakin. Hiekkaa löytyy ulkoa hiekkakuopalta tai järvestä, jos maa on vielä sula, ja oksia, kantoja ja kiviä voi etsiä ulkoa.
Kalastovaihtoehtojahan tuon kokoiseen altaaseen on tuhat ja yksi ja vielä enemmänkin.

Suunnittelun voi aloittaa jonkin teeman pohjalta (Kaakkois-Aasia, Amazon, Afrikka, punaiset kalat, musta-hopeiset kalat, paljon pieniä kaloja, vähän isoja kaloja, rauhallisesti lipuvia kaloja, vilkkaita kaloja, viileän veden kaloja...) tai valita omaa silmää miellyttävä laji, jonka kanssa yhteensopivia sitten haetaan. Lisäksi ovat sitten erikoisakvaariot, kuten Paulin suosittelema malawiallas.
Kaikkein ajantasaisin tieto akvaarioharrastuksesta löytyy netistä: tältä foorumilta ja muutamilta sivustoilta, joista niistäkin osa on foorumilaisten ylläpitämiä.

Netin tietoon kannattaa kuitenkin suhtautua vähän varauksella, niitä vähemmänkin laadukkaita sivustoja löytyy ja täällä foorumillakin on monesta asiasta yhtä monta mielipidettä kuin kirjoittajaakin.