Nyt harmittaa vietävästi. Pakkasin aamulla kolme salamanteriplekoa matkaan Forssaan, olivat matkalla kaikenkaikkiaan noin kahdeksan tuntia. Laitoin kuljetuspussiin ohjeen mukaisesti annosteltuna happitabletin palan. Kalat kulkivat styroks laatikossa koko matkan lämpimäsä autossa. Perillä kaikki kolme olivat kuolleina. Olivat toki vielä pieniä, mutta kuitenkin jo yli 3cm, kaksi isointa liki neljä.
Aiemmin näitä on mennyt onnistuneesti jo useamman tunnin matkan huomattavasti pienenpinä, ei yhtään kuollutta. Oliko tuossa happitabletissa jotain mitä en ottanut huomioon, vai onko kyse jostain muusta.
Harmittaa ihan järkyttävän paljon ostajan puolesta, tietenkin hän saa uudet kalat, mutta ompa mahtavaa saada pitkän odotuksen jälkeen kolme kuollutta plekoa

Tarvitsemme eniten rakkautta silloin kun sitä vähiten ansaitsemme.