250L akvaarion huolto?
Valvoja: Moderaattorit
-
- Starting Member
- Viestit: 43
- Liittynyt: 01:13, 30.07.2006
- Sukupuoli: Nainen
- Paikkakunta: Turku
250L akvaarion huolto?
Minulla oli 128L akva reilut 10 vuotta. Akva myytiin pois, kun muutin vanhempien luota omilleni. Nyt kuitenkin tekisi mieli uutta, mutta sellaista 250L. Koko juttu on siis vielä pohdinta-asteella, täällä onneksi on hyvin ajantasaista tietoa kypsyttämisestä ja kalaston valinnasta jne. ja haluankin tällä kertaa tehdä kaiken 'by the book' eli välttää (ainakin enimmät) yllätykset ja mokat. Edellisen akvaarion perustamisesta kun on aikaa.
Minua askarruttaakin, että miten tuommoinen vähän isomman akvan huolto eroaa tuollaisen pienemmän ylläpidosta? Meillä kun 128L:ssa oli vain yksi pumppusuodin, 2 loisteputkea jotka hoitivat myös lämmityksen, ja pohja putsattiin lapolla tarpeen mukaan.
Jos olen oikein ymmärtänyt, niin isommissa kipoissa on pohjasuodin, tai useampia suodattimia, ilmastuspumppuja ja pohjassakin on tietty enemmän hiekkaa, joten puhdistus on erilaista (?). Miten lämmitys toimii noin isossa altaassa? Valoiksikin suositellaan varmaan jotain muuta kuin loisteputkia.
Ja nyt joku siellä nauraa partaansa, että eihän 250L vielä mitään (olen kyllä lukenut näitä juttuja 900L akvoista) - mutta minulle se 250L olisi 50% isompi allas!
Että kertokaa konkarit ihan teidän perusrutiineista ja välineistöstä suhteessa kipon kokoon. Kiitos jo etukäteen!

Channara
Ei se 250 litraisen perushoito kovin paljon eroa siitä pienemmästä, paitsi viikoittain vaihtuvan veden määrä on sen entisen akvan verran 
Pohjasuodattimia ei kaiketi kyllä pahemmin käytetä? Mattosuodatin on useimmin joko pääty tai pisaramallinen. Tuossa toimii hyvin myös ulkosuodatin. (riittävän iso ja mahdollisesti lisänä sisäsuodatin). Lämmitin on hyvä olla, jos lämpö ei akvaariossa muuten pysy tasaisena. Se on yleensä sellainen "lasisauva" joka kiinnitetään akvan sisälle imukupeilla..
Loisteputket riittää, mullakin on 2 loisteputkea ja kasvit rehottaa (mulla ei tosin niitä kaikkein vaativimpia lajeja ole), tosin niitä myös vähän lannoitan. Hiekkapohjaa ei välttämättä tarvi "lapota" eli imuroida, kun suodattimien virtaukset on silleen sopivasti, niin kalankakat ym. moska poistuu suodattimiin, joskus voi olla tarpeen joistain suvantopaikoista imaista jos töhnää kertyy..
Ilmastuspumppu eli "kuplakone" on yleensä tarpeen vain koristukseksi, kun suodattimen virtaukset suuntaa niin että pintavesi "kareilee" sen kautta veteen liukenee kyllä riittävästi happea. Riippuu vähän altaan mitoista (niitä kun on niin eri mallisia) että onko esim valaistuksessa tarpeen hommata tuommoinen monimetallilamppu tms.
Ja välillä kyllä tuntuu että tämä akvanisteily on loputon suo, mitä pidemmälle pääsee, sen syvemmälle joutuu.. Että tervetuloa takaisin harrastuksen pariin

Akvaariot 40l, 180l, 243l, 252l ja 760l
Asukkaina kaloja ja sukarapuja. Perheessä myös kissa.
kuvia
akvasivuni
Asukkaina kaloja ja sukarapuja. Perheessä myös kissa.
kuvia
akvasivuni
-
- Starting Member
- Viestit: 43
- Liittynyt: 01:13, 30.07.2006
- Sukupuoli: Nainen
- Paikkakunta: Turku
Tulipa nopea vastaus. Ja paljon hyvää tietoa. Kiitos Ansu!
Onneksi ei kuulostanut kamalan vaikealta, nyt pitää vain ottaa selvää miltä ne semmoiset ulkosuodattimet näyttää ja tuo veden virtaushommakin on mulla vähän hakusessa (siinä vanhassa akvaariossa ei koskaan oikein saatu sitä toimimaan, aina joku nurkka keräsi p**kaa).
Sitä valaistusasiaa pitää vielä miettiä, kun minulla on myös orkideoja (vain kaksi phalaenopsista) ja siinä saisi samalla valot akvaarioon ja kukille, ja vaihtoveden voi käyttää kukkien kasteluun. Ongelmana tässä ovat ainoastaan opiskelijakaksio ja kaksi vegekissaa (siis mikä niissä huonekasveissa on?). Toisaalta, pitäähän kullanmurujenkin saada vähän kalaa ruokalistalle.
Poikaystävä sanoo, ettei meille välttis se akva mahdu. Muttakun se olis niiin kiva.

- Advanced Member
- Viestit: 1508
- Liittynyt: 10:33, 19.07.2006
- Akvaarioseurat: JAS
- Sukupuoli: Mies
- Paikkakunta: JKL
- Viesti:
vähän osviittaa tuohon suodattimien ulkonäköön saat esimerkiksi eheimin maahantuojan saitiltaChannara kirjoitti:Tulipa nopea vastaus. Ja paljon hyvää tietoa. Kiitos Ansu!
Onneksi ei kuulostanut kamalan vaikealta, nyt pitää vain ottaa selvää miltä ne semmoiset ulkosuodattimet näyttää ja tuo veden virtaushommakin on mulla vähän hakusessa (siinä vanhassa akvaariossa ei koskaan oikein saatu sitä toimimaan, aina joku nurkka keräsi p**kaa).
Sitä valaistusasiaa pitää vielä miettiä, kun minulla on myös orkideoja (vain kaksi phalaenopsista) ja siinä saisi samalla valot akvaarioon ja kukille, ja vaihtoveden voi käyttää kukkien kasteluun. Ongelmana tässä ovat ainoastaan opiskelijakaksio ja kaksi vegekissaa (siis mikä niissä huonekasveissa on?). Toisaalta, pitäähän kullanmurujenkin saada vähän kalaa ruokalistalle.![]()
Poikaystävä sanoo, ettei meille välttis se akva mahdu. Muttakun se olis niiin kiva.
tai ehkä paremmin vielä jälleenmyyjän sivuilta ja tästä monipuolisempi sivusto
Tuon pohjan likaantumiseen auttaa virtauksen suuntaus oikein, mutta kannattanee harkita vakavasti hiekkapohjaa ja isohkoa kierteisarmeijaa sitä hoitamaan. Kierteisiä saa ilmaiseksi harrastajilta.
Monimetalleihin saa halutessaan menemään järkyttävän summan rahaa, mutta voi siitä päästä halvallakin....
-
- Starting Member
- Viestit: 43
- Liittynyt: 01:13, 30.07.2006
- Sukupuoli: Nainen
- Paikkakunta: Turku
Olipa taas hyviä linkkejä. On se mukava kun täällä palvelu pelaa.
Sivukommenttina tuohon pohjamateriaaliin, olin ajatellut kaloiksi palettikalapariskuntaa ja jotain niiden kanssa sopivaa. Olen aina halunnut kokeilla myös jotain vähän isompia tetraparvia. Ilmeisesti nuo monniset (joihin en siis ole vielä hurahtanut) on pehmeämpää pohjaa vailla? Mutta ei enempää siitä tässä ketjussa.
*muoks*
Toi sun akvapaketti on hyvin kiinnostava Mörrikkä! Ainoa ongelma (tai ehkä toisaalta mun pelastus
) on se, että mulla ei ole mitään hajua miten sen saisi Oulusta Turkuun tai edes Lahteen (siellä vanhempien välivarastopalvelu). Ja ei mulla ihan oikeasti edes ole tilaa sille täällä kaksiossa. Argh. Onko pakko olla köyhä opiskelija, jos ei haluu?

Mä taidan todella olla vanhan kaartin edustaja, kun ei mulla ole tullut mieleenikään mikään muu kuin hiekkapohja ja kierteiset! Mitä täällä olen lueskellut, niin ilmeisesti sellainen hienoa hiekkaa (meniköhän termi oikein) oleva pohja on nykyään tosi suosittu. Mun mielestä se vaikuttaa aika työläältä ylläpidettävältä, kun materiaali on niin tiivis.Mörrikkä kirjoitti:Tuon pohjan likaantumiseen auttaa virtauksen suuntaus oikein, mutta kannattanee harkita vakavasti hiekkapohjaa ja isohkoa kierteisarmeijaa sitä hoitamaan. Kierteisiä saa ilmaiseksi harrastajilta.
Sivukommenttina tuohon pohjamateriaaliin, olin ajatellut kaloiksi palettikalapariskuntaa ja jotain niiden kanssa sopivaa. Olen aina halunnut kokeilla myös jotain vähän isompia tetraparvia. Ilmeisesti nuo monniset (joihin en siis ole vielä hurahtanut) on pehmeämpää pohjaa vailla? Mutta ei enempää siitä tässä ketjussa.
*muoks*
Toi sun akvapaketti on hyvin kiinnostava Mörrikkä! Ainoa ongelma (tai ehkä toisaalta mun pelastus

Channara
No eipä tuon 240L hoito mitenkään eroa vaikka tuosta 80L. Kummastakin vaihtuu 50% vedestä viikon-parin välein, samalla kasvien karsintaa ja ajoittain pohjan lannoitusta. Vedenvaihdon yhteydessä nestemmäinen lannoite sekä turveuute, isompaan tietysti 3 kertainen annos kuin pienempään. Pitkällä vedenvaihto letkulla homma on yhtä kätevää kummassakin, tietysti pienemmästä vaihtuu vesi nopeammin.
Mulla on 240L Seran ulkosuodatin ja Fluval 4+ sisäsuodatin, mielestäni oikein riittävä, ei likahippuja vedessä taikka pohjassa ja virtauksestakin saa suht. voimakkaan halutessaan. Valaistuksena on 4 kpl 30w loisteputkea. Lämmitintä ei ole, koska asunnossa on liian kuuma, joten altaissakin lämpö on yli 25 astetta, kun valot vielä hiukan avittavat.
Suosittelen myös hiekkapuhallushiekkaa pohjalle, kierteissarvikotiloita ja parvea monnisia tai piikkisilmiä/nuoliaisia. Tällöin ei pohjaa paljoa tarvitse hoitaa, mitänyt välillä kasveille tökkii lisää pohjalannoitetta.
Mulla on 240L Seran ulkosuodatin ja Fluval 4+ sisäsuodatin, mielestäni oikein riittävä, ei likahippuja vedessä taikka pohjassa ja virtauksestakin saa suht. voimakkaan halutessaan. Valaistuksena on 4 kpl 30w loisteputkea. Lämmitintä ei ole, koska asunnossa on liian kuuma, joten altaissakin lämpö on yli 25 astetta, kun valot vielä hiukan avittavat.
Suosittelen myös hiekkapuhallushiekkaa pohjalle, kierteissarvikotiloita ja parvea monnisia tai piikkisilmiä/nuoliaisia. Tällöin ei pohjaa paljoa tarvitse hoitaa, mitänyt välillä kasveille tökkii lisää pohjalannoitetta.
-
- Starting Member
- Viestit: 43
- Liittynyt: 01:13, 30.07.2006
- Sukupuoli: Nainen
- Paikkakunta: Turku
Höpötys kirjoitti:Suosittelen myös hiekkapuhallushiekkaa pohjalle, kierteissarvikotiloita ja parvea monnisia tai piikkisilmiä/nuoliaisia. Tällöin ei pohjaa paljoa tarvitse hoitaa, mitänyt välillä kasveille tökkii lisää pohjalannoitetta.

*muoks*
Nyt tais mulla mennä ohrat ja kaurat sekaisin. Mä luulin, että hiekkapohjalla tarkoitettiin semmoista raekoko 3-5mm -tavaraa. Mutta hiekka on siis hiekkapuhallushiekkaa? Ja mitä se semmoinen isompirakeinen sitten on? Soraa? Meillä oli siis soraa. Äh. Etsin sopivan ketjun jonne menen tätä pohtimaan.
![Embarrased [:I]](./images/smilies/icon_redface.gif)
Channara
-
- Katalysaattori
- Viestit: 5990
- Liittynyt: 16:45, 25.08.2002
- Akvaarioseurat: JAS, CorydoradinaeFinland
- Sukupuoli: Nainen
- Paikkakunta: Helsinki
- Viesti:
Tervetuloa uudestaan harrastuksen pariin. 
Niin, hiekka on raekooltaan alle 2 mm, sora taas sitä karkeampaa. Hiekkana käytetään yleisimmin juuri hiekkapuhallushiekkaa, koska se on halpaa ja hyvää tavaraa.
Ja sen hoito on nimenomaan huomattavasti helpompaa kuin soran: sitä ei tarvitse lapota, koska jätteet eivät uppoa sen sekaan, vaan jäävät pinnalle ja imeytyvät siitä suodattimeen. Kierteiset pitävät hiekan pöyheänä, ja niiden puuttuessa sitä voi silloin tällöin kaivella vaikka käsin tai kepillä, jotta se ei mene tukkoon. Toki nuoliaisetkin hoitavat osan hommasta.
Altaan koko on sopiva verkkonuoliaisille, ja jos piilopaikkoja ja luolia on tarpeeksi, luulisin yhteiselon palettikalojenkin kanssa sujuvan.
Niin, ja vielä tuosta tekniikasta. Se ei tosiaan paljon eroa puolta pienemmän altaan ylläpidosta, laitteiden vain täytyy olla astetta tehokkaampia. Suodattimeksi sisäsuodatin keräämään roskia ja sen kaveriksi joko mattosuodatin (sen päälle voisi muuten istuttaa kasveja, vaikka orkideoita) tai ulkosuodatin. Mattosuodattimesta lisätietoa vaikkapa täältä. Noilta jarvij:n sivuilta löytyy muuten paljon muutakin kiinnostavaa, kannattaa tutkia ne.
Lämmitin löytyy akvaarioliikkeestä, katsoo vain paketin kyljestä, minkä kokoiseen altaaseen sitä suositellaan. Suositukset tuntuvat yleensä olevan aika hyvin kohdallaan. Todennäköisesti tarvitset lämmittimen, koska ainakin verkkonuoliaiset pitävät lämpimästä vedestä.
Valaistuksen kohdalla voit tyytyä perusvaihtoehtoon, joka tarkoittaa kahta akvaarion mittaista loisteputkea. Yhdellä putkella ei kannata yrittääkään pärjätä. Kahdella putkellakin saa jo mukavasti peruskasvit kasvamaan, mutta jos haluat altaastasi komean vedenalaisen puutarhan, kannattaa joko hankkia useampi loisteputki tai noita jo mainittuja monimetalleja tai florasettejä, jotka ripustetaan altaan yläpuolelle. Joka tapauksessa kannattaa myös lisätä hiilidioksidia ja lannoittaa kasveja. Kumpikaan ei ole kovin hankalaa puuhaa.

Niin, hiekka on raekooltaan alle 2 mm, sora taas sitä karkeampaa. Hiekkana käytetään yleisimmin juuri hiekkapuhallushiekkaa, koska se on halpaa ja hyvää tavaraa.

Altaan koko on sopiva verkkonuoliaisille, ja jos piilopaikkoja ja luolia on tarpeeksi, luulisin yhteiselon palettikalojenkin kanssa sujuvan.
Niin, ja vielä tuosta tekniikasta. Se ei tosiaan paljon eroa puolta pienemmän altaan ylläpidosta, laitteiden vain täytyy olla astetta tehokkaampia. Suodattimeksi sisäsuodatin keräämään roskia ja sen kaveriksi joko mattosuodatin (sen päälle voisi muuten istuttaa kasveja, vaikka orkideoita) tai ulkosuodatin. Mattosuodattimesta lisätietoa vaikkapa täältä. Noilta jarvij:n sivuilta löytyy muuten paljon muutakin kiinnostavaa, kannattaa tutkia ne.
Lämmitin löytyy akvaarioliikkeestä, katsoo vain paketin kyljestä, minkä kokoiseen altaaseen sitä suositellaan. Suositukset tuntuvat yleensä olevan aika hyvin kohdallaan. Todennäköisesti tarvitset lämmittimen, koska ainakin verkkonuoliaiset pitävät lämpimästä vedestä.
Valaistuksen kohdalla voit tyytyä perusvaihtoehtoon, joka tarkoittaa kahta akvaarion mittaista loisteputkea. Yhdellä putkella ei kannata yrittääkään pärjätä. Kahdella putkellakin saa jo mukavasti peruskasvit kasvamaan, mutta jos haluat altaastasi komean vedenalaisen puutarhan, kannattaa joko hankkia useampi loisteputki tai noita jo mainittuja monimetalleja tai florasettejä, jotka ripustetaan altaan yläpuolelle. Joka tapauksessa kannattaa myös lisätä hiilidioksidia ja lannoittaa kasveja. Kumpikaan ei ole kovin hankalaa puuhaa.

Re: 250L akvaarion huolto?
Anteeksi vaan etukäteen kaikille tämä uskomaton pilkuviilaus, mutta sanonpa nyt kuitenkin...
Kiitos ja anteeks.
Sinulle 250-litrainen olisi 100 % isompi allas. 50 % isompi allas olisi vain noin 190 l.Channara kirjoitti:Ja nyt joku siellä nauraa partaansa, että eihän 250L vielä mitään (olen kyllä lukenut näitä juttuja 900L akvoista) - mutta minulle se 250L olisi 50% isompi allas!
Kiitos ja anteeks.
Puhallushiekkaa myy halvalla ainakin Biltema (muistaakseni 6,50 per 25 kg), heillä on kahta jyväkokoa. Itselläni on karkeampaa, joka on hienoa sekin. Tämä Biltsikan hiekka on usein niin puhdasta, ettei moni edes pese. Itse huuhtelin hiekan suurpiirteisesti, ei tosiaankaan lähtenyt irti mitään.Mörrikkä kirjoitti:Tuon pohjan likaantumiseen auttaa virtauksen suuntaus oikein, mutta kannattanee harkita vakavasti hiekkapohjaa ja isohkoa kierteisarmeijaa sitä hoitamaan. Kierteisiä saa ilmaiseksi harrastajilta.
Kierteisiä saa ilmaiseksi myös joistakin akvaarioliikkeistä pyytämällä. Ostaa tuskin kannattaa.
-
- Starting Member
- Viestit: 43
- Liittynyt: 01:13, 30.07.2006
- Sukupuoli: Nainen
- Paikkakunta: Turku
Re: 250L akvaarion huolto?
:D Uskomatonta! Sait mut oikeasti nauramaan! Opiskelen kieliä yliopistossa, ja olen aina sanonut että olen täysi palikka matikassa. Tulipa taas sekin todistettua. Itse viilaan pilkkua kielten osalta, se on semmoinen kääntäjäopiskelijan salapahe. Vaikka tuli taas siitäkin sanomista tuolla toisella palstalla - välillä tuntuu ettei mitään saa sanoa, ilman että joku suuttuu. No, mua et ainakaan onnistunut suututtamaan PiaH, päinvastoin!PiaH kirjoitti:Anteeksi vaan etukäteen kaikille tämä uskomaton pilkuviilaus, mutta sanonpa nyt kuitenkin...
Sinulle 250-litrainen olisi 100 % isompi allas. 50 % isompi allas olisi vain noin 190 l.Channara kirjoitti:Ja nyt joku siellä nauraa partaansa, että eihän 250L vielä mitään (olen kyllä lukenut näitä juttuja 900L akvoista) - mutta minulle se 250L olisi 50% isompi allas!
Kiitos ja anteeks.
Channara
Puutunpa minäkin erittäin epäoleelliseen asiaan... Nimittäin noihin palettikaloihin.
Ne lisääntyvät tehokkaammin kuin kanit ja poikasia on hankala saada yhtään mihinkään.
Eli jos ne ovat "pakko saada" -listalla niin ota vain yksi tai sitten mieluiten tyttöpari (akvaarion pito kasvattaa suvaitsevaisuutta...
).
Jos nyt sitten aiheestakin sen verran, että mulla on 240 litraisessa altaassa tekniikkana sisäsuodatin (Eheimin Aquaball, se keskimmäisen kokoinen) + ulkosuodatin (Eheimin prof. 2026), muistaakseni 200 W lämmitin ja itsetehty 3*36 W valaisin. Pohjalla hiekkapuhallushiekkaa ja tuhottomasti kierteisiä (tarttis tehdä niille jotain...). Jos nyt olisin aloittamassa alusta niin laittaisin varmaankin tuon ulkosuodattimen tilalle mattosuodattimen, luultavasti tällaisen. Hoitona on 30-50% vedenvaihto viikoittain (joskus lipsahtaa parikin viikkoa) ja samalla kasvien karsiminen & lannoitus. Sisäsuodattimen putsaan muutaman viikon välein ja ulkosuodattimen ehkä kaksi kertaa vuodessa.
![Wink [;)]](./images/smilies/icon_wink.gif)

Be merrier with a terrier!
-
- Starting Member
- Viestit: 43
- Liittynyt: 01:13, 30.07.2006
- Sukupuoli: Nainen
- Paikkakunta: Turku
Tuo mattosuodatin vaikuttaa kyllä oikein näpsäkältä vaihtoehdolta. Mua on aina ärsyttänytkin ne rumat sisäsuodattimet siellä takalasissa, tuon pystyy naamioimaan paremmin. :)
Ne palettikalat kyllä houkuttelee mua, mutta viimeisin suunnitelma on aasia-geotooppi, joten siihen soppaan ne ei sovi. Ehkä mun pitää sit hankkia toinen afrikka-aiheinen kippo. :)
Ne palettikalat kyllä houkuttelee mua, mutta viimeisin suunnitelma on aasia-geotooppi, joten siihen soppaan ne ei sovi. Ehkä mun pitää sit hankkia toinen afrikka-aiheinen kippo. :)
Channara
-
- Advanced Member
- Viestit: 1508
- Liittynyt: 10:33, 19.07.2006
- Akvaarioseurat: JAS
- Sukupuoli: Mies
- Paikkakunta: JKL
- Viesti:
Matto sitäpaitsi muuttuu melko nopeasti melkein mustaksi ja "häviää" kuin itsestään taustaan ja kasvien joukkoon (ainakin jos käytät esim. tummansinistä taustafilmiä).Channara kirjoitti:Tuo mattosuodatin vaikuttaa kyllä oikein näpsäkältä vaihtoehdolta. Mua on aina ärsyttänytkin ne rumat sisäsuodattimet siellä takalasissa, tuon pystyy naamioimaan paremmin.