Oskarien allas
Valvoja: Moderaattorit
Oskarien allas
Minulla ei ole ennen ollut akvaariota, mutta tarkoitus olisi hankkia ja sinne kaloiksi ainakin oskareita eli riikinkukkokirjoahvenia.
Kunnan vesijohtovesi on pehmeää, mutta muuta en siitä tiedä. Aattelin nyt kysellä neuvoa, ettei tule tehtyä kauhean suuria mokia, vaikka olen netistä paljon tietoa löytänytkin. Ensi viikolla pitäisi tilata allas (200*70*70cm). Jalusta olisi tarkoitus tehtä itse.
Suodattimeksi olen ajatellut mattosuodatinta, vaikka jostain luin, että se ei sovi oskareille. Siinä ei kuitenkaan kerrottu, miksi se ei sopisi. Tarvitsenko lisäksi jonkun ulkosuodattimen? Eheim professionel 3?
Luin jostain, että taustoja on rakennettu styroksista ja petonista. Voiko taustan rakentaa uretaanista, lasikuidusta ja maalata sen? Mahtaako maalipinnasta liueta veteen jotain kemikaaleja? Entäs jos maalipinnan lakkaa? Lisäksi luin jostain muovailuvahan tapaisesta, joka kovetetaan uunissa. Joku oli tehnyt siitä "kiviä" akvaarioonsa. Mitä tuo aine mahtaa olla ja mistä sitä saa? Onko kellään kokemuksia?
Mikä mahtaisi olla sopiva valaisin kyseiseen altaaseen?
Riittäkö yksi 300W lämmitin? Sisälämpötilani on talvella vaan 18 astetta ja kesällä 22 astetta.
Minkälaista hiekkaa tai soraa suosittelette? Pitääkö olla akvaarioliikkeestä ostettua vai käykö joku hiekkapuhallus hiekka?
Kasveista en tiedä muuta, kun että ne ei oikeen sovi oskari altaaseen. Aattelin kuitenkin kokeilla paria kasvia ja jos ne ei saa olla rauhassa niin antaa sitten olla. Mitä kasvit mahtaisi pärjätä ja olisi kivan näköisiä?
Olen ajatellut laittaa akvaarioon 4 tai 6 oskaria. Voinko laittaa sinne mitään muita kaloja? Isopurjepleko?
Aika paljon tuli kysymyksiä yhteen viestiin, mutta toivottavasti edes osaan saisi vastauksen. Kiitoksia jo etukäteen.. =)
Korjattu rivitykset -ylläpito

Altaasi vaikuttaa sopivalta. Teethän jalustaan sitten isot 'tassut', että ei pääse lattia romahtamaan.
Suodatuksesta en tiedä, mutta ovat aika isoja kaloja niin sottaavat varmasti, ulkosuodatin olisi varmasti käytännöllinen.
Akvaarioon ei voi laittaa maaleja, niistä liukenee tappavia kemikaaleja veteen ja kalat kuolevat. Helpoimmalla pääset, kun hankit kaupasta itse vaikka Styroxtaustoja. Ne eivät maksa paljon, 60cmx45cm palanen on 10e. Tietysti jos ostat Back To Nature taustan, hinta on kolminumeroinen.
Tuolla muovailuvahajutulla tarkoitetaan varmaankin valukiviä, ne ovat kiviä, jotka ovat pelkkiä "muotteja", sisältäpäin onttoja. Eivät paina miltei yhtikäs mitään.
Mitä itse olen lukenut oskareista, niin ne asuvat Amazonissa, siellä on tumma vesi, joten valaistuksenkaan ei tarvitse olla iso, jos et kasvejakaan sinne laita.
Sinuna laittaisin ehkä toisen lämmittimen, etkö muuten palele sisällä talvella?
Koska oskarit kasvavat suuriksi, (35cm) suosittelisin ehkä jotain isompaa soraa, 10-20mm rakeinen olisi varmaan parasta. Hiekkapuhallushiekassa on sellainen juttu, että kun nämä oskarit ryntäilevät kuin päättömät kanat akvaariossa niin akvaario muuttuu hiekkamyrskyksi äkkiä, kun pöllyyttävät pohjan uusiksi
Jos kasveja haluat, vallisneriat tulevat varmaankin toimeen, tai sitten voisit kokeilla isoa miekkalehteä.
Tuosta viimeisestä en tiedä, kai sinne voi isopurjeplekon laittaa
. Parasta kysyä kokeneemmalta tässä asiassa.

Ostetaan/Otetaan malaweja!
-
- Member
- Viestit: 294
- Liittynyt: 22:04, 06.09.2006
- Akvaarioseurat: has
- Sukupuoli: Nainen
- Paikkakunta: kirkkonummi
Meillä on 200x60x60 altaassa eheim prof 2 2028, eheim 2329 ja eheim 2252 lisämodulilla ja sitä paskaa on silti aina.. Kaloina on 2 oskua, 2 tummäleväplekoa, 4 juovaokamonnia, partamonni ja veitsikala.
Kasveista nuo oskut ei paljoo välitä, paitsi pinnasta käyvät välillä pistiaa maistamassa, mutta plekot kun huiskasee pyrstöillään, niin kasvit irtoilee pohjasta. Pohjana on tosiaan hiekkapuhallushiekkaa, mutta ei meillä mikään hiekkamyrsky ole.

Kaksinkertainen rapula( 67l & 27l)
ja kaksi seropia
-Kasveja ei voi ikinä olla liikaa-

-Kasveja ei voi ikinä olla liikaa-
Ihan hyvät pohjatiedot.. tosin 4 oskaria voi kyllä olla aika paljonkin jos kutupuuhat alkavat, silloin saattaa suomut pöllytä altaassa..
Mitä tulee kasveihin, niin itselläni aina pärjänneet oskareiden kanssa. Tällä hetkellä on miekkakasveja, jaavansaniaista, karttulehteä, vallisneriaa yms. Kikka on siinä, että ne kasvit yleensä paloitellaan jos ne ovat oskarin mielestä tiellä. Yrityksen ja erehdyksen kautta (yleensä) löytyy paikkoja altaasta joissa kasvit ei näitä sisustusarkkitehtejä häiritse. Eli kyllä niitä kasvejakin kantsii kokeilla, tosin en suosittele ostamaan kaupasta 50:llä eurolla upeimpia kasveja, vaan enempi plokkailemaan vaikka tuolta lahjoitetaan palstalta jotain ylijäämiä, ei sitten niin ketuta jos ne löytyy joku päivä pinnasta silputtuna.
Ja plekojen lisäksi sopivat tosiaan riittävän isot muutkin monnit, itse olen hurahtanut oka- ja nahkamonneihin. Oikeastaan kaikki kalat jotka ovat liian suuria nieltäviksi eivätkä ole äärimmäisen agressiivisia (oskarit on loppupeleissä aika nössöjä) sopivat oskarien seuraksi, tietysti vesiarvovarauksella.. Jenkkilässä kai pidetään usein näitä silver dollareita , liekö levytetra suomeksi, oskujen seurassa. Eli sellanen skidisti piraijan näkönen hopeinen läpyskä. Niitä tosin tarvitaan parvi, mutta ne vois olla oikeesti aika siisti kontrasti oskareille. Eli olis vaikka kutupari oskareita ja joku 6 levytetraa, vaikka aika heppoinen parvi olisikin.
Suodatuksesta, vanhasta altaasta oskarit repivät tekemisen puolesta mattosuodattimen parissa päivässä palasiksi. Eli en suosittelisi. Muuten sitä suodatusta kannattaa olla niin paljon kuin mahdollista. Loppupeleissä aika kustannustehokasta vois olla hommata joku 5000 l/h pumppu ja laittaa altaaseen kaatokulma ja sumppu jossa olisi niin paljon valutussuodattimia kuin mahtuu. Jos taas perinteisimmillä hoitaa niin esim. 2260 perus biomassoilla, 2028/2217 täynnä symbiontia (helpottaa hieman taistelussa nitraattia vastaan) ja sit vaikka 2252 sisäsuodatin.

- Katalysaattori
- Viestit: 4264
- Liittynyt: 09:49, 30.05.2002
- Akvaarioseurat: HAF, HAS, SMAS, ja Ciklidistit
- Paikkakunta: Helsinki
- Viesti:
Tässä haluan alleviivaamisen vuoksi yhtyä jo esille tulleeseen mielipiteeseen siitä, ettei Oskualtaassa voi olla liikaa suodatusta. Ne ovat aivan holtittomia kakkamoottoreita, joten "puhdistuslaitoksenkin" pitää olla järeintä mahdollista laatua. Itselläni oli 540 litraisessa altaassa kaksi oskua, kasvava sitruunakirjoahven sekä isopurjepleko ja vaikka altaassa oli kaksi eheimin 2228 -ulkosuodatinta ja 2252 -sisäsuodatin niin nitraatti oli noussut mitta-asteikon punaisimpaan asteeseen ennen viikottaista vedenvaihtoa (joka oli aina väh 70%).
Itse laittaisin tuohon altaaseen ensin neljä oskua ja sen jälkeen miettisin onko lisäkaloille tarvetta
Pleko tai pari pohjalle ei ikinä rumistuta allasta. Kasvipuolella sopii usein suuuuuret miekat, anubiakset sun muut. Minulla jättiläiskriinumi sai kyytiä kun niihin aina kietouduttiin ja ne nousivat pohjasta alta aikayksikön, jättiläisvallu taas pysyi pohjassa. Kannattaa kokeilla erilaisia kasveja ja sijoittaa ne pois kalojen kuopista tai yleisiltä kulkuväyliltä, mutta kovinkaan kalliita, hentoja tai piskuisia kasveja ei kannata koittaa. Tosin jos ovat ilmaisia ja itse jaksaa siivota, niin ovatpa Oskuille huviksi sen pienen hetken 
Itse laittaisin tuohon altaaseen ensin neljä oskua ja sen jälkeen miettisin onko lisäkaloille tarvetta

Koralli- ja kasvinisti. Minkäs sille voi.
Meidän oskualtaassa on jättiläismiekkaa ja niitä on viisi isoa pusikkoa. Kasvit saavat olla rauhassa jos tosiaan evät ole oskujen mielessä siinä paikassa missä putsataan pohjalasia kutupuuhia varten (muutamaa on joutunut siirtämään eri paikkaan). Pohjalla on Bilteman puhallushiekkaa, muutama iso kivi ja isoja juurakoita. Kaikki niin suuria ettei osku saa pukattua niitä eri paikkaan. Plekona on isopurje joka pitää pohjan puhtaana kun oskarit syövät suhteellisen sotkuisesti. Suodatukseen kannattaa satsata kunnolla.
Miina OAS
-
- Senior Member
- Viestit: 656
- Liittynyt: 19:33, 13.08.2006
- Sukupuoli: Nainen
- Paikkakunta: Uurainen
Meillä viisi oskaria ja 1000L. Kasveina jättimiekkalehtiä, melalehtiä, anubiasta ja tiikerilumme. Ainoastaan anubiaksen tuoreet lehdet yrittivät syödä, mut ei enää niitäkään.
Suodattimena Eheim pro 3 2080 ja 2229 + pari sisäsuodatinta. Pohjalla Bilteman karkeampi hiekkapuhallushiekka eikä pölise. Kantoja paljon muille kaloille piiloiksi.
Muita kaloja on tiikerinuoliaisia, monnisia, tulipyrstö, leväbarbeja, partiksia ja isoja plekoja. Sekä yks punatimanttikirjoahven. Ehkä eniten on näkösällä plekon pas***.
Kansilasit on sitte ehdoton (nim. sohvalta löytyi oskari)

Akvaariokärpänen puraisi vuosien tauon jälkeen...
-
- Advanced Member
- Viestit: 1302
- Liittynyt: 19:02, 04.12.2002
- Akvaarioseurat: TAS
- Sukupuoli: Nainen
Suodattimiksi laittaisin sisälle 2252, ulos 2260 tai p3 2080. Varmaan tuo jälkimmäinen on fiksumpi vaihtoehto noista kahdesta ulkosuodattimesta. Lisäksi laittaisin ulos jonkun toisen, vähän pienemmän ulkosuodattimen, esim 2028. Eheimiä kaikki.
Noiden luulis jonkin aikaa riittävän. Tietty jos varaa ja halua on, niin voihan sitä hommata vaikka 2 kappaletta noita 2080:ia
Saapa sitten myöhemmin isompaankin akvaan suodatuksen siitä.
Tämä ei nyt oskuihin liity, mutta suodatukseen ja isompiin kaloihin yleensä: Mun yksin asuvalla sitruunakirjoahvenella on tollanen 330 litrainen purkki, jossa suodattimina eheim 2217 ja 2028, juuri ja juuri riittävät, tehokkaammatkin saisi olla. Huom, vain yksi vajaa 25cm kala. Entäpä sitten kun niitä kaloja on 4 ja kokoa se 35cm per pyrstö.
Ja sen voin sanoa, ettei ole ollenkaan liioiteltua oskujen kanssa silikoonata lämpömittareita tai lämmittimen telinettä akvaarioon kiinni. Ne meinaan lentelee. Meillä 2252:kin sai joskus osakseen pienimuotoista röykyytystä.

Fishy fella.
-
- Senior Member
- Viestit: 656
- Liittynyt: 19:33, 13.08.2006
- Sukupuoli: Nainen
- Paikkakunta: Uurainen
Hassua, kun kaikki aina sanoo, että oskarit on terroristeja. Yhtään tekniikkaa ei oo kiskottu mistään. Lämpömittarit ja kaikki saa olla ihan rauhassa. Kasvitkin pysyy siinä, mihin oon ne laittanu. Noo.. yksilöitähän noi tosiaan onAzkhaeracan kirjoitti: Ja sen voin sanoa, ettei ole ollenkaan liioiteltua oskujen kanssa silikoonata lämpömittareita tai lämmittimen telinettä akvaarioon kiinni. Ne meinaan lentelee. Meillä 2252:kin sai joskus osakseen pienimuotoista röykyytystä.

Akvaariokärpänen puraisi vuosien tauon jälkeen...
-
- Katalysaattori
- Viestit: 4264
- Liittynyt: 09:49, 30.05.2002
- Akvaarioseurat: HAF, HAS, SMAS, ja Ciklidistit
- Paikkakunta: Helsinki
- Viesti:
Juu, seeprat ovat kyllä kokonsa ja ehkäpä luonteensakin puolesta Oskujen kanssa sopivia. Kuitenkin antaisin saman neuvon kuin kaikille: ota eka oskut ja mieti vasta sen jälkeen tarvitseeko allas yhtään enempää kalaa. Oskut ovat niin täynnä persoonallisuutta että harvemmin tulee oikeasti himo muihin kaloihin ![Wink [;)]](./images/smilies/icon_wink.gif)
![Wink [;)]](./images/smilies/icon_wink.gif)
Koralli- ja kasvinisti. Minkäs sille voi.
Pohjamateriaaliksi ehdottomasti hiekkapuhallushiekka, eikä todellakaan sitä karkeinta mallia. Ulostetta kertyy oskareilla melkoinen määrä viikossa ja suuri osa kertyy juuri tuonne pohjasoran sekaan jos niiden välistä löytyy rakoja. Sitten vedenvaihtojen ja suodattimien putsauksen ohella on koko pohja lapottava. Eli suhteellisen hienoa hiekkaa saa olla niin uloste pääsee vapaammin kulkeutumaan suodatukseen.
Itse en ottaisi seeprakirjoahvenia oskareinden kavereiksi. Niistä on jokaisella
osittaista mielenhäiriintymää, kuten on tosin myös osalla oskareista. Itselläni oli kolme vuotta sitten oskarin ( 25cm) kanssa kaksi seeprakirjoahvenen poikasta joista suurempi oli n. 4 cm mutta tökki oskaria aina kyljestä eikä osku pannut yhtään hanttiin vaan ihmetteli aina että miksi se noin tekee, se vain mulkoili sivuttain kun seepra kiusasi sitä. Jos osku olisi ollut vähemmän nössö niin olisi luultavasti tehnyt seeprasta hakkelusta ja pistänyt suuhunsa, joten jouduin itse hankkiutumaan seeproista eroon. Eli ei seeproja oskujen kanssa.
Pieni vinkki oskualtaaseen, laita sinne todella pitkä ilmastinkivi ja tehokkaalla ilmapumpulla. Ostin eilen poikasakvaarioon 4 cm oskun poikasen kasvamaan vähän isommaksi ja siellä on myös 30 cm ilmastinkivi ja kyllä se tykkäsi siinä uida ja köllötellä kunnes se tulee taas pällistelemään lasiin, että mikäs se tuokin olento oikein on kun ei järin vaaralliseltakaan näytä.
Ja toinen vinkki, käytä sinivaloloisteputkia. Jokaisessa altaassa olen lopulta käyttänyt sinivaloa, olen huomannut että se rauhoittaa niin katselijaa kuin kalojakin enemmän kuin perusvalo, se tuo turvallisen tummansinertävän yleissävyn kaloille ja kirkkaammat värit näkyvät erittäin hienosti ikäänkuin loistaen.

Pepsi Max, mustaa kultaa
-
- Senior Member
- Viestit: 656
- Liittynyt: 19:33, 13.08.2006
- Sukupuoli: Nainen
- Paikkakunta: Uurainen
*huoks*... liian myöhäistä. Meillä on nyt oskareiden kanssa seeprakirjoahveniakin.
Mutta hyvin näyttää alku sujuvan. Tänään nimittäin tulivat. Seeprat ei kiusaa oskuja eikä toisinpäin. Tässä on meidän oskuallas + kumppanit ja tuoltanäkee, kuinka äkkiä nuo kasvavat. ![Wink [;)]](./images/smilies/icon_wink.gif)

![Wink [;)]](./images/smilies/icon_wink.gif)
Akvaariokärpänen puraisi vuosien tauon jälkeen...
Oho
, on muuten upean näköinen allas
. Mielestäni aika ammattimaisesti sisustettu kasvineen kaikkineen, eli näytti olevan paljon suojaisia paikkoja pienemmille kaloille, kasveja oli paljon ja ne oli aseteltu hyvin pois uimareiteiltä ja kuitenkin oli myös allasta jakavia ns. reviirialueita.

Pepsi Max, mustaa kultaa
Tänään olisi allas tilattu oskareille. Koko pieneni hiukan alkuperäisestä suunnitelmasta liian kovan hinnan vuoksi. Tilattu allas on kuitenkin 200*70*60cm, jossa korkeus 60cm ja syvyys 70cm.
Kävin tänään myös kyselemässä hintoja suodattimille ja valoille. Suodattimiksi aattelin 2*2252 ja p3 2080. Miltä kuulostaa? Valoista en oikeen vielä tiedä, mutta miten kolme elohopeapurkauslamppua mahtaisi valaista ja sopia?
Kävin tänään myös kyselemässä hintoja suodattimille ja valoille. Suodattimiksi aattelin 2*2252 ja p3 2080. Miltä kuulostaa? Valoista en oikeen vielä tiedä, mutta miten kolme elohopeapurkauslamppua mahtaisi valaista ja sopia?
-
- Senior Member
- Viestit: 656
- Liittynyt: 19:33, 13.08.2006
- Sukupuoli: Nainen
- Paikkakunta: Uurainen
Meidän mielestä sais olla biologista suodatusta enemmän. (Mieheltä myös kysyin mielipidettä.) Toinen pienempi (2028) ulkosuodatin lisäksi... tai jotain vastaavaa.karimak2 kirjoitti:Tänään olisi allas tilattu oskareille. Koko pieneni hiukan alkuperäisestä suunnitelmasta liian kovan hinnan vuoksi. Tilattu allas on kuitenkin 200*70*60cm, jossa korkeus 60cm ja syvyys 70cm.
Kävin tänään myös kyselemässä hintoja suodattimille ja valoille. Suodattimiksi aattelin 2*2252 ja p3 2080. Miltä kuulostaa? Valoista en oikeen vielä tiedä, mutta miten kolme elohopeapurkauslamppua mahtaisi valaista ja sopia?
Ja meilläkin 220 pitkässä altaassa on kolme elohopeapurkauslamppua.. 125W ja hyvältä näyttää.
![Wink [;)]](./images/smilies/icon_wink.gif)
Akvaariokärpänen puraisi vuosien tauon jälkeen...
-
- Katalysaattori
- Viestit: 4264
- Liittynyt: 09:49, 30.05.2002
- Akvaarioseurat: HAF, HAS, SMAS, ja Ciklidistit
- Paikkakunta: Helsinki
- Viesti:
Minä en muuta moitittavaa näe kuin että kaijutin on aivan väärässä paikassa. Altaasta tulee todella pahoja heijastuksia ja äänikuva menee sössöksijustiina8 kirjoitti:*huoks*... liian myöhäistä. Meillä on nyt oskareiden kanssa seeprakirjoahveniakin.Mutta hyvin näyttää alku sujuvan. Tänään nimittäin tulivat. Seeprat ei kiusaa oskuja eikä toisinpäin. Tässä on meidän oskuallas + kumppanit ja tuoltanäkee, kuinka äkkiä nuo kasvavat.
![Wink [;)]](./images/smilies/icon_wink.gif)

Koralli- ja kasvinisti. Minkäs sille voi.
-
- Senior Member
- Viestit: 656
- Liittynyt: 19:33, 13.08.2006
- Sukupuoli: Nainen
- Paikkakunta: Uurainen
Hifisti-avokki täälläkin asuu.. mutta, kun tilat ei anna myöten. Ja nuo itserakennetut kaiuttimet oikeastaan toimii tässä pienessä tilassa aika hyvin. Ne on tarkasti suunnattu kohti kuuntelupaikkaa.-Alix- kirjoitti: Minä en muuta moitittavaa näe kuin että kaijutin on aivan väärässä paikassa. Altaasta tulee todella pahoja heijastuksia ja äänikuva menee sössöksi![]()
(nimim "avoliitossa Hifimaaliman kanssa"
). Oskarit ovat aina ihunoja...

Akvaariokärpänen puraisi vuosien tauon jälkeen...
-
- Katalysaattori
- Viestit: 4264
- Liittynyt: 09:49, 30.05.2002
- Akvaarioseurat: HAF, HAS, SMAS, ja Ciklidistit
- Paikkakunta: Helsinki
- Viesti:
Hifitalon 682 ei ehkä ole suuntaavimpia rakennussarjoja, mutta jos itse on tyytyväinen niin se on pääasiajustiina8 kirjoitti:Hifisti-avokki täälläkin asuu.. mutta, kun tilat ei anna myöten. Ja nuo itserakennetut kaiuttimet oikeastaan toimii tässä pienessä tilassa aika hyvin. Ne on tarkasti suunnattu kohti kuuntelupaikkaa.-Alix- kirjoitti: Minä en muuta moitittavaa näe kuin että kaijutin on aivan väärässä paikassa. Altaasta tulee todella pahoja heijastuksia ja äänikuva menee sössöksi![]()
(nimim "avoliitossa Hifimaaliman kanssa"
). Oskarit ovat aina ihunoja...

Koralli- ja kasvinisti. Minkäs sille voi.
-
- Katalysaattori
- Viestit: 5530
- Liittynyt: 13:54, 06.04.2007
- Sukupuoli: Mies
- Paikkakunta: Lieto
[OT]-Alix- kirjoitti: Minä en muuta moitittavaa näe kuin että kaijutin on aivan väärässä paikassa. (nimim "avoliitossa Hifimaaliman kanssa"). Oskarit ovat aina ihunoja...
Aijjaijjai... Eikös avokki vielä ole kerennyt painottamaan Hifistin kieliopin tärkeintä sanaa. Kaijutin vs. kaiutin.

[/OT]
Ja sen verran asiaa että vaikken henkilökohtaisesti pahemmin oskareista välitä niin onpa komea iso allas justiina8:lla.
My word's but a whisper - your deafness a SHOUT.
I may make you feel, but I can't make you think.
Liikkuvaa ja liikutettua kuvaa riutastani YouTubessa
I may make you feel, but I can't make you think.
Liikkuvaa ja liikutettua kuvaa riutastani YouTubessa
-
- Katalysaattori
- Viestit: 4264
- Liittynyt: 09:49, 30.05.2002
- Akvaarioseurat: HAF, HAS, SMAS, ja Ciklidistit
- Paikkakunta: Helsinki
- Viesti:
Tietenkin on sanottu, olan takaa ukko näki sanan hifi ja käski muuttaa, mutta minäpäs olen kovapäinen akkaAqualung kirjoitti:[OT]-Alix- kirjoitti: Minä en muuta moitittavaa näe kuin että kaijutin on aivan väärässä paikassa. (nimim "avoliitossa Hifimaaliman kanssa"). Oskarit ovat aina ihunoja...
Aijjaijjai... Eikös avokki vielä ole kerennyt painottamaan Hifistin kieliopin tärkeintä sanaa. Kaijutin vs. kaiutin.DVDplazan puolellahan tuosta jo liki bannattaisiin.