Mikä on ongelma ja miten se esiintyy? Täysi kertomus kalan/kasvien oireista
Milloin huomasit ongelman, onko jatkunut jo kauan? Onko ollut jotain muita ongelmia?
Ilmoittamalla ainakin osan em. tiedoista heti ensimäisessä viestissä, varmistat että muilla on helppo työ vastata viestiin ja näin ratkaista mahdolliset ongelmat. Kiitos!
Tuo on luultavasti viherlevää, joka on ihan hyvä asia siksi että sitä ilmaantuu silloin kun olosuhteet altaassa on kunnossa. Minullakin on nyt puolen vuoden vanhaan altaaseeni alkanut tuota ilmaantumaan aika paljonkin.
Ei se toki kovin kaunista ole, mutta jotkut ovat kai saaneet tuotakin vähenemään nestemäisellä hiilellä. Nuolimonnit tm. myös jyystävät tuota aika tehokkaasti.
Että onneksi olkoon vaan sinullekkin, ollaan tyytyväisiä että altaamme voivat suht` hyvin .
Piti vielä sanoa, että tuollainen kaupoissa myytävä ihme/taikasieni on tosi kätevä tuon viherlevän poistamiseen varsinkin laseista .
MYYDÄÄN LEHTIKALOJA JA 80x50x50 eli 200 L KULTAKEHYSAKVAARIO
Meillä tuollaisia samanlaisia pilkkuja laseissa, kivissä ja kasveissa. Ei onneksi häiritsevästi, mutta löytyy kuitenkin. Laseista lähtee partaveitsen terällä hyvin sukkelaan, kasveista taitaa partis raaputella, kivissä kasvakoon.
seura-akvaariot 350l + 112l. Akvaarioharrastuksessa mukana myös kissarouva ja labradorilapsi.
mulla partis ei jaksa vanhoilla päivillään olla kiinnostunu mistää levästä eikä leviksetkää innostu tuosta levästä, joten vois harkita niitä nuolimonneja, mutta mikä on kaloille itselleen sopiva määrä? 2 vai parvi?
Isenhard kirjoitti:mulla partis ei jaksa vanhoilla päivillään olla kiinnostunu mistää levästä eikä leviksetkää innostu tuosta levästä, joten vois harkita niitä nuolimonneja, mutta mikä on kaloille itselleen sopiva määrä? 2 vai parvi?
Tilanne nykyään: nuolimonneja (4kpl) ollut altaassa jo 3,5 kuukautta ilman tulosta, eli täplät senkun pysyy ja kasvaa uusiinkin lehtiin... vesiarvot ph: 6,5 nitraatti n.10, valaistuksena 150w monimetalli(ennen 3x38w putket, ei vaikutusta valaisun muutoksella, päällä 12h. vettä vaihdan kerran viikossa n.30%. lannoitan 2x viikossa 10ml pmdd:tä(akvaarion tilavuus 220l) ei tunnu nestemäinen hiilikään auttavan asiaa...
muuten olisin akvaan tyytyväinen, kun vain saisi ne h******n levät katoamaan... kai nyt joku on eroon niistä päässyt kun kaikilla näkee täysin vihreitä ja täplättömiä anubiaita ja omani on niin ruotusessa kunnossa...
Meillä noita on vaan nuoilimonnillisissa altaissa ... Seeprakotilot jyystävät tuota "tehokkaasti", eli jos löytävät levättymän, jyystävät sen pois. mutta... liikkuvat niin hitaasti, ett... ei ne paljoa löydä .
Tuo levä on ihan normaalia ja kuuluu normaali akvaarioon.
Jos siitä ei pidä niin mekaaninen poisto on lähes ainoa mitä voi tehdä.
Kivet ja juurakot voi puhdistaa karhuntassulla ( on sellainen hiomasieni mitä maalarit käyttää). Lasit levä skrapalla, kasveista voi pahimmat lehdet poistaa tai jättää partiksen hoidettavaksi.
Siitä viherlevästä ei pääse eroon niin sitten millään jos käyttää nestemäisiä lannoitteita Vuosia taistelin kokeilemalla vaikka mitä. Nitraatti-fosfaatti tasapainoa muuttelemalla sai jotain aikaiseksi mutta ei täydellistä tulosta. Tuo levä viihtyy siellä missä kasvitkin joten siksi hankala juttu. Se kestää nestemäistä hiiltäkin omien kokemusten mukaan.
Yhdessä altaassani on meneillään "eliminoi kaikki levät" koe ja nyt siellä näyttää olevan aavistus piilevää takalasissa, ei muita. Onnistumisen takana on se, että altaaseen ei laiteta mitään lisäravinteita veteen, ainoastaan kasvien juurille. Tämä onnistuu siis vain sellaisessa altaassa missä on juurillaan ravinteita ottavia kasveja.
sani kirjoitti:Siitä viherlevästä ei pääse eroon niin sitten millään jos käyttää nestemäisiä lannoitteita Vuosia taistelin kokeilemalla vaikka mitä. Nitraatti-fosfaatti tasapainoa muuttelemalla sai jotain aikaiseksi mutta ei täydellistä tulosta. Tuo levä viihtyy siellä missä kasvitkin joten siksi hankala juttu. Se kestää nestemäistä hiiltäkin omien kokemusten mukaan.

mites hiilidioksidn kanssa? voisinpa kokeilla samaa temppua itse...
Isenhard kirjoitti:
mites hiilidioksidn kanssa? voisinpa kokeilla samaa temppua itse...
En tiedä mitä tarkalleenottaen kysyt. Mutta vastaan silti Eli ei se viherlevä säikähdä hiilidioksidiakaan koska mulla oli aikoinaan voimakkaasti hiilarilannoitettu allas ja viherlevä silti sinnitteli. Ilman hiilarilannoitusta tilanne tosin oli pahempi. Tuolla mun nykyisessä levätön allas- systeemissä on käytössä nestemäinen hiili.

Minulla meneillään sama koe neljään viikkoon en ole lisännyt yhtään kasvilainoiteta nestemäisenä ja kahteen viikoon ei ole laitettu pohja lannoite nappejakaan, ainoa mitä altaaseen lisätään on hiilidioksiidi kaasupullosta. Vielä ei ole havaittavissa että kasvit kärsisivät mutta kahdesta altaasta on levä vähentynyt minimiin ja ongelma altaastakin lähes olemattomiin. Jatkan testiä ja kommentoin kun aikaa on vierähtänyt riittävästi. Aloitin testin altaasta jossa kiekkokalanpoikaset asustavat koska mielestäni niitä ei tarvitse ylimääräisillä mömmöillä kiusata. Kun vaikutusta kasvien kasvuun en huomannut siirryin myös muihin altaisiin.
Isenhard kirjoitti:
mites hiilidioksidn kanssa? voisinpa kokeilla samaa temppua itse...
En tiedä mitä tarkalleenottaen kysyt. Mutta vastaan silti Eli ei se viherlevä säikähdä hiilidioksidiakaan koska mulla oli aikoinaan voimakkaasti hiilarilannoitettu allas ja viherlevä silti sinnitteli. Ilman hiilarilannoitusta tilanne tosin oli pahempi. Tuolla mun nykyisessä levätön allas- systeemissä on käytössä nestemäinen hiili.
juurikin sitä että mihin suuntaan hiilarin kanssa menee, vai lasketaanko lannotteeks... mut asia on nyt pihvi!
Itse kokeilin jokin aika sitten parin viikon ajan ns. valotaukoa, elikäs sellaista, että valot laitetaan aamulla n.3-4 h päälle, jonka jälkeen pidetäään 2-3 h hämärä jakso ja jonka jälkeen valot taas päälle n. 5-6 h. Toiset tätä suosivat, toiset taas ovat vastaan, mutta kyllä itsellä ainankin tuo viherlevä vähentyi jonkin verrran ja kasvit eivät tykänneet pahaa. http://www.aqua-web.org/forum/viewtopic ... valotau%2A
MYYDÄÄN LEHTIKALOJA JA 80x50x50 eli 200 L KULTAKEHYSAKVAARIO
No nyt selvisi tuokin miksi minulla on 180 litrasessa vihreä levä hävinnyt melkein kokonaan.
Keskipäivällä on sellanen parin kolmen tunnin ajan valot pois ja kun hämärtää niin olen taas laittanut valot päälle.
Nestemäistä lannoitetta en käytä vaan ainoastaan satekin voimapellettejä ja
chinchillan papanoita.
250 litrasessa joka on ollut jo 7kk toiminnassa niin siellä ei ole vieläkään mitään levää mutta ei myöskään kasvit menesty kunnolla.
180 l Neonsateenkaarikaloja, tunnnistamaton pienehkö pleko. KALAT SAANEET KODIN
Omatekemiä Tittakoruja facebookissa...kantsii käydä kurkkaamassa ja tykkäämässä ;)
Itselläni viherlevä alkoi lisääntymään nestemäisen hiilen aloituksen jälkeen, kasvit tykkää myös. En ole antanu tuon levän häiritä. Sillon tällön raappailen laseja ja karsin pahimman näköisiä lehtiä pois. Uusia lehtiä pukkaa kasveihin reiluun tahtiin niin ei haittaa vaikka vanhimpia joutuu karsimaan säännöllisesti.
Valaistustauolla sain kuolemaan aikoinaan koko kasvillisuuden lähes kokonaan isosta altaasta.