Minulla tiikerilumme teki ensin veden alaisia lehti ja alkoi kasvattamaan pintalehtiä. Muutaman annoin kasvaa ja katkoin sitten kaikki pinnalliset pois. nyt ei ole kasvatanut viikkoon lehteä kun tavallisesti niitä tuli menta viikossa. Alkaako tuo sitten uudestaan jossain vaiheessa kasvattamaan pitalehtiä vai jääkö se nyt kuitenkin veden alaiseksi kasviksi?
Kasvissa on vain uposlehtiä. Luulin, että kasvissa pitäisi olla myös (tai pelkästään) kelluslehtiä, jotta se kukkisi, joten oli pienoinen yllätys tämä kukinta.
Kukka meni suppuun päiväksi ja illaksi ja luulinkin sen jo olevan entinen, mutta tänään se oli taas auennut. Harmi vain, että minulla on kansilasillinen allas ja loisteputkivalaisimet lasin päällä - ei pääse oikein tuota ihailemaan.
Sekään ei ole taattua että lumme kukkisi vaikka sen antaisi kasvattaa kelluslehtiä. Juuri viikko sitten meni hermot kukanodotuksen kanssa ja viskoin metsään tiikerilumpeen jolla oli 12 kelluslehteä muttei silti kukkinut... valoa ei päässyt altaan pohjalle juuri lainkaan
Olen monesti tehnyt niinkin että leikannut kaikki kelluslehdet pois ja lumme on jonkun aikaa lepäiltyään alkanut kasvattaa uposlehtiä. Nyt tuo juurakko vaan oli niin suuri (juuret ulottui koko altaan pohja-alalle) että uusin koko kasvin taimesta.
f_isu kirjoitti:Tiikerilumpeeni alkoi eilen kukkimaan: KLIK KLIK
Kasvissa on vain uposlehtiä. Luulin, että kasvissa pitäisi olla myös (tai pelkästään) kelluslehtiä, jotta se kukkisi, joten oli pienoinen yllätys tämä kukinta.
Kukka meni suppuun päiväksi ja illaksi ja luulinkin sen jo olevan entinen, mutta tänään se oli taas auennut. Harmi vain, että minulla on kansilasillinen allas ja loisteputkivalaisimet lasin päällä - ei pääse oikein tuota ihailemaan.
Aika erikoista, onko kasvissa ollut äskettäin kelluslehtiä?

Ei. Nypin kelluslehdet heti pois ja tämä yksilö ei ole niitä edes tehnyt pitkiin aikoihin.
nosegoblin kirjoitti:Tuollainen oli aamulla odottamassa altaan yllä ja toisen nuppu on jo 2/3 matkasta kulkenut kohti pintaa.
Kaunis. Mikä lumme on kyseessä? Oma tiikerilumpeeni teki vasta keltavalkoisen kukan. Onko sinun lumpeessasi kelluslehtiä?
Punaisena tiikerilumpeena sen pari vuotta sitten ostin, mutta kovin vihreältä se on aina näyttänyt. Kelluslehtiä kasvaa noin 5 per viikko ja niitä olenkin välillä aika ahkeraan joutunut karsimaan että muutkin kasvit saavat valoa hieman, koska kelluslehdet ovat ihan tarpeeksi suuria. Mittasuhteita antamassa koon 48 jalka:
Kyllä se ennemmin on punainen tiikerilumme (jos ei ole kokonaan jokin eri lummelaji), koska punainen tiikerilumme tekee vaaleanpunaisen kukan ja vihreä tiikerilumme valkoisen.
nirppu kirjoitti:Kyllä se ennemmin on punainen tiikerilumme (jos ei ole kokonaan jokin eri lummelaji), koska punainen tiikerilumme tekee vaaleanpunaisen kukan ja vihreä tiikerilumme valkoisen.
Onko sitten tuo oikean puoleinen tiikerilumme vihreää muotoa. Lehdet ovat tällä hetkellä vieläkin tummemman punaiset.
Siis omaa käytännön kokemusta mulla ei ole. Yritin vain luottaa siihen, mitä olen lukenut em. kasvista. Kaivoin yhden tietolähteeni esillekin: Akvaristi 5/2006. Siellä oli juttua mm. lumpeista. Jos siis siihen luotan, niin punaisella tiikerilumpeella on vaaleanpunaiset kukat ja vihreällä valkoiset, mutta eiköhän siinä vihreässäkin ole tietyissä olosuhteissa aika punaiset lehdet.
Kukista ei ole tietoa mutta lehtien väristä tuumailen jotain . Eli sekä punaisella että vihreällä tiikerilumpeella on ainakin meidän altaissa ollut aina vihreät kelluslehdet vaikka uposlehdet ovatkin voimakkaan punertavat.
Eli upoksissa punertavat lehdet joissa tummia laikkuja, pinnalla vihreät lehdet joissa jonkin verran punertavia/tummia laikkuja. Kun kelluslehtiä ilmaantuu enemmän, ne ovat täysin vihreitä. Laikkuja on siis yleensä vain ensimmäisissä kelluslehdissä. Kun aikoinaan möin noita punaisia taimia, minulle tuli jälkikäteen viesti jossa väitettiin minun myyneen vihreää punaisen sijaan koska ne kelluslehdet olivat muuttuneet vihreiksi lumpeen kasvaessa