Mikähän tämä kasvi on? Tuli akvaarion mukana ja lähti kasvamaan heinämäisellä varrellla. Siihen alkoi kuitenkin kehittyä kuvassa näkyvää karvalehden kaltaista hapsua. Veden pinnalla on sitten isot lehdet, joista osa on muuttunut punertavaksi. Pituutta sillä on jo reilu metri.
Akvaariot 900 l. ja 180 l. sekä westie & skotlanninterrieri
Kellusheinä, Hygroryza aristata. Anna kasvaa vain noin ja pistä vaikka pohjaan vähän lantaa, saatat saada sen kukkimaan. Kelluskasvi siis on, mutta tuntuu tykkäävän kasvaa myös pohjasta ylös.
Juu, voi toki. Tarkoitus olikin vinkata että miten tuon saattaisi saada kukkimaan (heilimöimään kun heinästä on kyse) helpoiten kun se on jo valmiiksi noin massiivinen ja hyvinvoiva. No, heinäkasvina sillä ei mikään kovin vaikuttava kukinto ole, mutta kuitenkin.
Kiitos tiedosta! Tuo todellakin lähti aivan onnettoman pienestä hapsusta kasvamaan ja parissa kuukaudessa siitä tuli tuollainen. Tykkää ilmeisesti lämpimästä vedestä ja kiekkojen runsaasta ruokinnasta..sydänmixistä kenties saa rautaa..
Akvaariot 900 l. ja 180 l. sekä westie & skotlanninterrieri
Mullakin on tuota ylimmässä kuvassa olevaa kasvia ja tuuppasin vaan alun maahan.
Vähän nuutuneelta näyttää mutta tuolta hiekan seasta alkaa pilkistellä tuollaista hapsumaista kasvia.
Pitäiskö tuo päästää kasvamaan tuonne pinnalle lähemmäs valoa vai annanko vaan olla pohjassa?
Mullakin on tuota ylimmässä kuvassa olevaa kasvia ja tuuppasin vaan alun maahan. Vähän nuutuneelta näyttää mutta tuolta hiekan seasta alkaa pilkistellä tuollaista hapsumaista kasvia. Pitäiskö tuo päästää kasvamaan tuonne pinnalle lähemmäs valoa vai annanko vaan olla pohjassa?
Joo, näin mekin tehtiin eli laitettiin pohjaan. Kun alkaa kasvaa niin se todella kasvaa silmissä ja ihan pintaan asti. Sitten alkaa tehdä kelluslehtiä ja tuuhentua. Tällä hetkellä pituutta alkaa olla lähes kaksi metriä. Virtaus ei tunnu haittaavan vaan heiluu virran mukana milloin mihinkäkin suuntaan..
Akvaariot 900 l. ja 180 l. sekä westie & skotlanninterrieri
Juu, tuo kellusheinä kasvaa kyllä liiankin kiitollisesti useamman kymmenen sentin viikkovauhtia silloin kun viihtyy. Minä hävitin omani kokonaan, kun tuo yhdessä pikkulimaskan kanssa teki sellaisen maton pintaan ettei muut kasvit saaneet valoa ollenkaan.
Laitappa ostoilmoitus tuosta kellusheinästä tuonne, koska joskus taannoin(muistaakseni viime syksynä) myin tuota kasvia usealle lahtelaiselle harrastajalle, joten jollain saattaa sitä altaassaan
No niin nyt, kun uudet vesimiekkojen nimet on julkistettu, niin on hyvä kysyä, mikä vesimiekka on kuvassa? Vanhankin voi sanoa, niin etsin itse sen uuden nimen...
Eniten näyttää noin äkkiseltään Echinodorus 'Rosélta', ruusuvesimiekalta.
Lajikkeiden ja risteymien suomenkielisiä nimiä vielä harkitaan. Keskusteluun voi ottaa osaa täällä. Ruusu-etuliite lienee niin vakiintunut, että se otetaan käyttöön sellaisenaan.