126litraiseen kalasto (Aasia) ja muutakin asiaa

Akvaarioharrastuksen alkeisiin liittyvät ongelmat, kalojen yhteensopivuus ja mikä tahansa muu tärkeältä tuntuva asia.

Valvoja: Moderaattorit

Vastaa Viestiin
Shafali
Starting Member
Starting Member
Viestit: 17
Liittynyt: 15:16, 24.10.2006
Paikkakunta: Hyvinkää

126litraiseen kalasto (Aasia) ja muutakin asiaa

Viesti Kirjoittaja Shafali »

Sain 126 litraisen akvaarion itselleni haalittua ilmaiseksi ja nyt pitäisi keksiä siihen kalastoa. Aikaa on tähän koska silikonit pitää uusia ja vanhat tietysti ennen nyppiä pois.

Mutta kysymys olisi että ehdottelisitte kalastoa tähän altaaseen, ja ehdottomasti Aasia akvaario kiinnostaa, kotona jo yksi akvaario ja sieltä ajattelin siirtää seeprakalat(5kpl) tähän uuteen, eli niiden ympärille jos keksisitte kalaston.

Toinen kysymys olisi että millä ihmeellä saan tästä uuden altaa laseista homeläikät irti jotka ovat siihen tulleet kun on ollut monia vuosia varastossa? Eivät ainakaan ihan kynnellä rapsuttamalla hievahtaneetkaan....?
phanny
Member
Member
Viestit: 458
Liittynyt: 16:39, 26.06.2005
Akvaarioseurat: Lahden Akvaarioseura, LAS
Sukupuoli: Nainen
Paikkakunta: Lahti

Re: 126litraiseen kalasto (Aasia) ja muutakin asiaa

Viesti Kirjoittaja phanny »

Shafali kirjoitti:Toinen kysymys olisi että millä ihmeellä saan tästä uuden altaa laseista homeläikät irti jotka ovat siihen tulleet kun on ollut monia vuosia varastossa? Eivät ainakaan ihan kynnellä rapsuttamalla hievahtaneetkaan....?
Auttaisikohan se jos täyttäisi altaan ja antaisi kovettumien vähän pehmetä ja sitten raaputtaisi niitä pois. Tietty riippuen onko läikät sisällä vaiko ulkona. Etikalla kalkki lähtee pois mutta tiedä vaikka homekin.. :roll:
Phanny
7330
Katalysaattori
Katalysaattori
Viestit: 5990
Liittynyt: 16:45, 25.08.2002
Akvaarioseurat: JAS, CorydoradinaeFinland
Sukupuoli: Nainen
Paikkakunta: Helsinki
Viesti:

Viesti Kirjoittaja 7330 »

Tiedossa siis viileävetinen Aasia-allas. Siihen saakin vaikka mitä kivaa. :)

Seeprakaloja kannattaa hankkia lisää niin, että niitä on kokonainen parvi. Vaikkapa kymmenen kappaletta täyttäisi pintaveden jo varsin tehokkaasti. Väliveteen voisi harkita sitten toista parvea, vaikka helmirasboroita, rubiiniseeprakaloja tai kirsikkabarbeja. Pohjan asukkaiksi sopisivat mainiosti erilaiset imunuoliaiset, esimerkiksi juovaperhosnuoliaiset tai jonkin Gastromyzon-lajin edustajat. Myös harat ja Akysis-suvun jokimonnit voisivat sopia. Sukaravuista sopivia lajeja voisivat olla esimerkiksi levä-, tuli- ja kirsikkasukaravut. Pääkalaakin voi harkita. Sen rooliin voisivat käydä vaikkapa makkarakalat, tai saattaisipa yksittäinen paratiisikalakin sopia, jos allas on pitkänmuotoinen (pituutta mielellään 100 cm).

Oma ehdotukseni olisi koskiteemainen allas kovalla virtauksella:
10 seeprakalaa
15 rubiiniseeprakalaa
4-6 juovaperhosnuoliaista
4-6 ruskoharaa
6-8 leväsukarapua

Sisustukseksi hienoa hiekkaa, kivikkoa ja virtausta kestäviä aasialaisia kasveja, kuten melalehtiä ja kriinumeita. Kantoihin voisi istuttaa jaavansammalta ja -saniaista.

Tai rauhallisemmalla virtauksella ja runsaammalla kasvistolla:
10 seeprakalaa
30 helmirasboraa
muutama makkarakala
populaatio tulisukarapuja

Kasveina voisi noiden jo mainittujen lisäksi olla esimerkiksi intian- ja liuskavesitähdikkiä, vedensuosikkia ja rotaloita, kaikki aasialaisia.
520- ja 110-litraiset, erinäisiä projekteja tulilla ja paljon kasveja.
Pieni akvaariotietopankki.
Kirjoitan Erään planeetan ihmeitä -tiedeblogia ja Viidakkokirjeet-huonekasviblogia. Tervetuloa lukemaan!
Minari
Starting Member
Starting Member
Viestit: 46
Liittynyt: 17:56, 09.12.2006
Paikkakunta: Lappeenranta

Re: 126litraiseen kalasto (Aasia) ja muutakin asiaa

Viesti Kirjoittaja Minari »

Jatkan vanhaan ketjuun, kun on samankokoinen akvaario kyseessä.

126 litraiseen akvaarioon kaipailisin ehdotuksia. Tarkoitus olisi rakentaa kalasto imunuoliaisten ympärille, eli virtaavaan ja n. 25 asteiseen pehmeään veteen kaipailisin kaloja. Rasborat kiinnostaisivat kovasti ja ihastunut olen mm. helmi-, smaragdi-, hehku- ja safiirirasboroihin. Maksimissaan kuitenkin vain kaksi parvea ja mielellään eri kerroksissa uiskentelevat parvet pitäisi olla. Sopisiko mitkään luettelemistani rasboroista näihin vaatimuksiin? Pohjalle kaipailisin myös jotain elämää. Monniset olisivat kivoja, mutta myös jokin pieni pleko kiinnostaisi. Tässä tapauksessa lämpötila tuottaa hieman hankaluuksia. Ehdotuksia kalastoksi otetaan innolla vastaan.
Minari
Starting Member
Starting Member
Viestit: 46
Liittynyt: 17:56, 09.12.2006
Paikkakunta: Lappeenranta

Re: 126litraiseen kalasto (Aasia) ja muutakin asiaa

Viesti Kirjoittaja Minari »

Mieli muuttui akvaariokaupassa vierailun jälkeen. Kerritetrat näyttivät hienoilta ja nyt kalasto suunnitelmana olisi:
- kerritetroja
- kardinaalitetroja
- imunuoliaisia
- pandamonnisia

Kaipailisin nyt apua parvien määrässä ja vinkatkaa ihmeessä jos jokin kala ei sovi joukkoon. Tulevat siis n.24-25 asteiseen pehmeään veteen.
Vastaa Viestiin

Palaa sivulle “Alkeet”