Akvaarion pohjalle muuta kuin hiekkaa? Ehdotuksia?
Valvoja: Moderaattorit
Akvaarion pohjalle muuta kuin hiekkaa? Ehdotuksia?
Hei,
Suunnittelen juuri seuraavaa akvaariotani. En ole vielä päättänyt litroja tms, mutta tn. joku sisäsuodattimella käyvä pienempi akvaario olisi sopiva. Minulla on kokemusta hiekkapohjasta. Olen vähän kyllästynyt siihen. Hiekassa näkyy niin hyvin turveuutto ja muut pohjaroskat ja sitä menee aika paljon suodattimeen. Mahtaakohan olla suodattimelle oikein hyvä? Sora on toinen vaihtoehto, mutta mietin olisiko mitään jännempää pohjamateriaalia. Tietenkin tuleva kalasto vaikuttaa pohjamateriaaliin, mutta kalaston suhteen olen avoin. Haluaisin rakentaa biotooppi-altaan alusta asti niin, että koko ympäristö on rakennettu tietylle kalalle sopivaksi. Kala saa olla tavallinen/helppokin, harmooninen kokonaisuus ratkaisee. Ajattelen altaan kooksi max. 100l. Olisiko teillä ehdotuksia. Miten turvepohja toimisi? Meneekö liian happamaksi kaikille kaloille?

Re: Akvaarion pohjalle muuta kuin hiekkaa? Ehdotuksia.
Jos katsoo siis ihan miten luonnossa on, niin hiekkaahan siellä yleensä on. Virtaavissa sitten isompia kiviä/soraa. Oikein seisovissa sitten mutaa ja muuta moskaa, mutta se ei taida olla kovin nätti.
Jos nyt ajatellaan yleisempiä akvaariokaloja niin taitaa olla niiden elinympäristössä se hiekka ja sen päällä on myös yleensä lehtiä ja muuta kariketta (tammenlehdet akvaariossa).
Turvetta en kyllä laittaisi, voi tulla aika hapan.
Kannattaa katsella vaikka netistä kuvia millainen on jokien ja järvien pohja ja hakea inspistä sieltä. Tai sitten voit mennä katsomaan ihan luonnostakin, tosin se ei välttäättä tähän aikaan vuodesta ole kovin mukavaa.
Jos nyt ajatellaan yleisempiä akvaariokaloja niin taitaa olla niiden elinympäristössä se hiekka ja sen päällä on myös yleensä lehtiä ja muuta kariketta (tammenlehdet akvaariossa).
Turvetta en kyllä laittaisi, voi tulla aika hapan.
Kannattaa katsella vaikka netistä kuvia millainen on jokien ja järvien pohja ja hakea inspistä sieltä. Tai sitten voit mennä katsomaan ihan luonnostakin, tosin se ei välttäättä tähän aikaan vuodesta ole kovin mukavaa.
Re: Akvaarion pohjalle muuta kuin hiekkaa? Ehdotuksia.
Tai sitten miettii sen turpeen pohjalta, että mitä happaman veden lajia lähtisi kokeilemaan? Eikös esim. erilaiset killit kaipaa vähän happamempaa ympäristöä ja menevät vähän pienemmissäkin purkeissa? Näin ainakin olen ymmärtänyt. 
Re: Akvaarion pohjalle muuta kuin hiekkaa? Ehdotuksia.
Joillekin killeille pH saa on vitosen luokkaa. Turve kannattaa keittää ennen akvaarioon laittamista. Ja hyvin monet killit menestyvät pikkuakvaariossa, lätäkkökaloja kun luonnossa monet niistä ovat.
Re: Akvaarion pohjalle muuta kuin hiekkaa? Ehdotuksia.
Mites olisi koski, eli kovaa virtausta omaava biotooppi. Pohjalle kalliotausta ja pyöreitä kiviä. Kaloina imunuoliaisia ja muita virtaavissa vesissä viihtyviä kaloja. Siinä olisi ainakin erillainen pohjaratkaisu.
"A day without sunshine is like, you know, night."
Re: Akvaarion pohjalle muuta kuin hiekkaa? Ehdotuksia.
Jos pelkkää pohjamateriaalia etsitään, yks epätavallisempi vaihtoehto on Dupla Ground, tiilenpunainen kevytsora, jolla tosin taitaa vähemmän olla tekemistä ehdan luonnollisuuden kanssa. Olen käyttänyt tuota pienissä (killi)altaissa ja olen aivan tyytyväinen, sekä toimivuuteen että väriin.
http://www.dupla.com/EN/product/80296" onclick="window.open(this.href);return false;
Hankin sitä akvaarioon.fi kautta ottamalla suoraan yhteyttä kauppiaaseen.
http://www.dupla.com/EN/product/80296" onclick="window.open(this.href);return false;
Hankin sitä akvaarioon.fi kautta ottamalla suoraan yhteyttä kauppiaaseen.
Re: Akvaarion pohjalle muuta kuin hiekkaa? Ehdotuksia.
Miksi ihmeessä tuo keittää pitäisi?annikki kirjoitti:Joillekin killeille pH saa on vitosen luokkaa. Turve kannattaa keittää ennen akvaarioon laittamista. Ja hyvin monet killit menestyvät pikkuakvaariossa, lätäkkökaloja kun luonnossa monet niistä ovat.
Re: Akvaarion pohjalle muuta kuin hiekkaa? Ehdotuksia?
Turve keitettynä vajoaa ja pysyy paremmin pohjalla ja keittäminen taittaa 'kovimman' happamuuden.