Jossain ketjussa muistan jonkun varoitelleen, että mulla on raato pilaamassa vesiä. Ei ole.Titro kirjoitti: Muita kalojahan ovat: partamonni, taistonaaras, kiilakylkiä ja linnunratapleko, jota tosin en ole taas aikoihin nähnyt, mutta eiköhän linnanherra siellä linnassaan lymyile päiväsaikaan.

Siis Jos. Kävi nimittäin viime viikolla ¤#%&¤#¤%%& (=rumia sanoja). Tulin töistä ja katsoin, että mikron kello vilkkuu, josta ymmärsin, että on ollut sähkökatko. Laitoin kellon oikeaan aikaan ja lähdin koiria ulkoiluttamaan. Takaisin tultua ruokin ne ja menin ruokkimaan myös kaloja. Suodatin ei ollut toiminnassa! (Fluval3) Laitoin sen samantein päälle uudelleen ja laskin fisut: kaikki näyttivät olevan paikalla. Poikasakvaan nakkasin yhden pohjatabletin asiaa sen kummemmin ajattelematta. Illalla nukkumaan mennessä aloin kuunnella, että sielläkään ei suodatin hurissut.
![Evil or Very Mad [}:)]](./images/smilies/icon_evil.gif)

Seura-akvassa on suodattimen lisäksi ilmastin, joten siellä aivan ilmeisesti pärjättiin sen voimalla, eikä siellä katkoa ollutkaan kuin pari tuntia, kun huomasin sen ekana. Tyhmä minä en ajatellut, että se toinenkaan Fluval ei käynnisty itsestään uudestaan.
