Uudestaan alkajalle avuksi

Akvaarioharrastuksen alkeisiin liittyvät ongelmat, kalojen yhteensopivuus ja mikä tahansa muu tärkeältä tuntuva asia.

Valvoja: Moderaattorit

Vastaa Viestiin
ewa
Starting Member
Starting Member
Viestit: 11
Liittynyt: 21:18, 30.08.2009
Sukupuoli: Nainen
Paikkakunta: Tampere

Uudestaan alkajalle avuksi

Viesti Kirjoittaja ewa »

Mulla on ollut akvaario joskus 2000-luvun alkupuolella ja nyt olen aloittamassa kaipaamaani akvaarioharrastusta alusta muutaman vuoden tauon jälkeen. Akvaario on nyt aseteltu olohuoneeseen sohvan viereen parhaalle katselupaikalle. 70-litrainen allas on nyt täytettynä osittain vedellä mahdollisten vuotokohtien löytymiseksi (joita ei kuitenkaan odotusten mukaan löytynyt). :)

Tällä kertaa aion aloittaa akvaarioharrastuksen huolella ja harkiten, enkä niin kuin teininä - kiireellä ja hosuen. Näin alkajaisiksi tarvitsin neuvoja suodattimen ja lämmittimen hankinnassa. Haluaisin suosituksia hyvistä, edullisista ja kestävistä laitteista. Paljonko 70 -litraisen akvaarion suodattimen tulisi kierrättää vettä? Minkä tehoinen lämmitin olisi riittävä?

Tiistaina lähden ostamaan hiekkaa akvaarioon. Mistä hiekka kannattaisi hankkia? Onko Bilteman hiekkapuhallushiekka sopivaa akvaarion pohjalle? Asun kerrostalossa, enkä haluaisi alkaa kovin suuria hiekanpuhdistustalkoita pitämään, joten olisi hyvä jos hiekan voisi laittaa suoraan akvaarioon, eikä se pölisisi kovasti.

Olen opiskelija, ja yritän vähän kiristää kukkaron nyörejä, ja mietinkin, että riittääkö vesitesteistä aluksi pH-, NO2- ja NO3- testit?

Nyt sitten vain lueskelemaan vanhoja keskusteluja kypsytyksestä ja kalavalintoja miettimään! :)
Feliza
Member
Member
Viestit: 396
Liittynyt: 20:34, 01.06.2009
Akvaarioseurat: OAS
Sukupuoli: Nainen
Paikkakunta: Oulu

Re: Uudestaan alkajalle avuksi

Viesti Kirjoittaja Feliza »

Tervetuloa harrastuksen pariin! :)
Suodatin saisi kierrättää vettä 2-3x tunnissa altaan koon verran. Usein suodattimissa mainitaankin, minkä kokoisille altaille ne on tarkoitettu. Jos haluua optimoida suodatustehoja ja minimoida budjettia, ja tykkää askarrella, niin suodatinmatosta ja pikku vesipumpusta saa vaikka ja mitä :).
Hiekkapuhallushiekka on edullista ja löytynee jokaisesta rautakaupasta. 5e:n budjetilla saat jo säkin. Tosin hiekka voi olla työläs pestä, mutta kyllä sekin onnistuu kerrostalossa. Ämpärin pohjalle vähän hiekkaa, vettä perään, hämmentämistä ja veden vaihtoa kunnes on kirkasta. Minulla on 85l altaan pohjalla Maxitin hienoin hiekkapuhallushiekka ja olen tyytyväinen hankintaan. Testeistä nuo mainitsemasi riittävät oikein hyvin aluksi.

Jos edullisia tarvikkeita etsii, niin olen ymmärtänyt että Resun-merkki olisi sellainen. Löytyypi esim. suodattimet täältä:
http://www.kalajuttu.fi/product_catalog.php?c=17
40l, Aphyosemion australe
80l, Pterophyllum scalare perhe
650l, Ancistrus sp., Apistogramma borellii, Corydoras paleatus, Corydoras pygmaeus, Pterophyllum scalare, Pterygoplichthys gibbiceps
ewa
Starting Member
Starting Member
Viestit: 11
Liittynyt: 21:18, 30.08.2009
Sukupuoli: Nainen
Paikkakunta: Tampere

Re: Uudestaan alkajalle avuksi

Viesti Kirjoittaja ewa »

Olen miettinyt Eheimin suodattimen hankkimista. Niihin tuntuu olevan hyvin saatavilla varaosia tarvittaessa. Onko vielä suodatin/ lämmitin ehdotuksia?
Substral
Advanced Member
Advanced Member
Viestit: 1394
Liittynyt: 17:24, 21.12.2008
Paikkakunta: Helsinki

Re: Uudestaan alkajalle avuksi

Viesti Kirjoittaja Substral »

Jäger on varma valinta, mutta itselläni ei ole ollut ongelmia minkään merkkisten kanssa. Tosin tuon yhden Seran lämpötilansäätö kiukuttaa, kun on 2 asteen välein. Jägerissä 0,5 asteen..
Eiköhän tämä ollut tässä..
millia
Katalysaattori
Katalysaattori
Viestit: 5666
Liittynyt: 16:10, 10.11.2001
Sukupuoli: Nainen
Paikkakunta: Hämeenlinna
Viesti:

Re: Uudestaan alkajalle avuksi

Viesti Kirjoittaja millia »

Jos haluat halvalla hyvän 70-litraiseen, niin osta Eheim 1212 kiertovesipumppu ja pala 3 cm paksuista keskikarkeaa suodatinmattoa. Lisäksi tarvitset siimaa ja parsinneulan. Kietaset suodatinmaton rullalle ja ompelet siimalla sauman kiinni ja toisen pään umpeen. Mulla on itsellä 5 akvaariossa tuolla periaatteella tehty suodatin. Suosittelen.

Lämppärin saa käytettynä varmaan vitosella. 50 W teho riittää 70-litraiseen. Merkillä ei ole väliä.

Se mihin kannattaa nyt satsata, on pohjaravinne, jos halusit runsaan kasvillisuuden altaaseen. Nyt kun laitat hiekan alle tuhdin kerroksen lannoiterouhetta, niin ei sitten pariin vuoteen tarvitse "tuhlata" kasviravinteisiin.

Vesitesteistä riittää pH, NO2 ja NO3. Niitäkin voit yrittää saada hankittua kauppapalstan kautta puoliksi käytettyjä kun esim. NO2-testiä ei enää sen jälkeen kannata paljon säilytellä kun akva on kypsynyt.
ewa
Starting Member
Starting Member
Viestit: 11
Liittynyt: 21:18, 30.08.2009
Sukupuoli: Nainen
Paikkakunta: Tampere

Re: Uudestaan alkajalle avuksi

Viesti Kirjoittaja ewa »

Kiitos vastauksista! Näillä pääsen jo hyvään alkuun. Olen miettinyt hiljalleen kalavalintoja, vaikka tosin niillä ei ole vielä kiirettä, kun altaan kypsytystäkään ei ole vielä aloitettu. Minulla on aikoinani ollut taistelukaloja, ja jotenkin olen mieltynyt tähän värikkääseen ja pienestä koostaan huolimatta näyttävään ja luonteikkaaseen kalaan. Eli altaan muu kalasto voisi rakentua taistoukon ympärille. Haluan akvaarioon paljon kasveja ja maltillisesti kaloja. Eli viidakkomaista pöheikköä, jonne kalat sopivasti sulautuisivat (ja mielellään myös akvaarion tekniikka saisi sinne sekaan maastoutua). :) Haluaisin lopputuloksesta "luonnollista" jälkeä, eli toivoisin, että kalat ja kasvit tulisivat suunnilleen samalta seudulta. Eli jonkin näköistä aasia-biotooppia tässä kai sitten ollaan rakentelemassa. Pohjalle haluan ehdottomasti vaaleaa hienoa hiekkaa.

Jos taistelukala liihottelee altaan ylimmässä kerroksessa, niin pohjakerrokseen olisi kiva saada joku "yleisputsari" / muuten vaan menijä. Piikkisilmät tuntuvat monille olevan turvallinen ja helppo valinta, mutta en ole ihan varma siitä, olenko mieltynyt niiden matomaiseen ulkomuotoon. :D Eli mitä muita vaihtoehtoja olisi tarjolla? Sopisivatko jotkut pienet ravut tähän tarkoitukseen? En haluaisin akvaarioon myöskään mitään, mikä lisääntyy ihan liian helposti, etten sitten myöhemmin olisi asian kanssa pulassa. Keskiosaan sopisi varmaan joku pieni rasbora, mutta olin ajatellut lähteväni alkuun ihan vain taistelukalalla ja pohjamönkijöillä.

Kasvit saisivat ainakin aluksi olla jotain helppoa ja nopeasti kasvavaa. Akvaario on n. 30 cm korkea, ja taiston kannalta olis kaiketi hyvä, jos osa kasveista ulottuisi pintaan asti.
millia
Katalysaattori
Katalysaattori
Viestit: 5666
Liittynyt: 16:10, 10.11.2001
Sukupuoli: Nainen
Paikkakunta: Hämeenlinna
Viesti:

Re: Uudestaan alkajalle avuksi

Viesti Kirjoittaja millia »

1 taistelukala
10 rusokiilakylkeä
kourallinen kirsikkasukarapuja (lisääntyy helposti, mutta yhtä helposti saat ylimääräiset myytyä...jos joku poikasista selviää taiston suusta)
Pohjamönkijää ei tarvita, eikä sinne oikeastaan mitään paljon sopisikaan. Taisto mönkii kyllä ihan joka puolella allasta ja kirsikkasukaravut siivoilevat enimmät ruoan jämät.

Kasveiksi:
-ruskomelalehteä
-vitamelalehteä*
-kurttumelalehteä*
-hentorotalaa
-punarotalaa**
-neulaheinää**
-intianvesitähdikkiä
-jaavansaniaisen windelöv-muunnosta

*Nämä kasvaa sitten aika isoiksi, mutta mun mielestä sopii silti.
**Hankala kasvi, mutta hyvällä hoidolla kasvaa kyllä.

Tässä sitten vähän ideaa mitä noilla rehuilla saa aikaiseksi.
ewa
Starting Member
Starting Member
Viestit: 11
Liittynyt: 21:18, 30.08.2009
Sukupuoli: Nainen
Paikkakunta: Tampere

Re: Uudestaan alkajalle avuksi

Viesti Kirjoittaja ewa »

Kiitos millia! Tosi hyvältä näyttää tuo sun akvaario! Katselin kuvia kasveista, ja ne kaikki vaikutti tosi hyvältä. Ainakin noista helpommista voisin aloittaa.

Minulla on aikoinaan ollut taistelukalan kanssa rusokiilakylkiä, mutta tällä kertaa ehkä haluaisin jotain muuta. Mietin kääpiö- tai hehkurasboroita, jotka kaiketi ovat vähän saman sorttisia kaloja kuin rusokiilakyljet? Tuntuu, että omat rusokiilat vain möllöttelivät paikallaan. :mrgreen: Ravut kuulostavat hauskalta, eikä se nyt toisaalta haittaakaan, vaikka joku otus siellä akvaariossa lisääntyisi, sitähän on hauska seurata. Ja hyvä jos ravut käyvät helposti kaupaksi. Kiva, jos tämä harrastus myös antaa välillä vähän takaisin. :) Aluksi ehkä pärjäisin kyllä sillä taistoukolla ja ravuilla, ja sitten myöhemmin voisin hankkia sen pienen parvikalan, jos tuntuu, että akvaariossa on liikaa tyhjyyttä.

Löysin tänään akvaariokaupasta aivan unelmaisen kannon kappaleen! Siinä on hieno onkalo keskellä ja se on hauskan muotoinen. Eikös tuo jaavansaniaisen windelöv malli juurru samalla tavalla kantoon kuin ihan tavallinenkin versio? Tuo Windelöv näyttää kyllä aika mahtavalta! Kanto tuolla muhii vesi ämpärissä, vaikka se upposikin veteen hyvin. Päästää kuitenkin aikalailla ruskeaa väriä!

Täytyykö rapujen suhteen ottaa huomioon jotain erityishoitotoimenpiteitä, vai meneekö siinä sivussa missä kalatkin?
millia
Katalysaattori
Katalysaattori
Viestit: 5666
Liittynyt: 16:10, 10.11.2001
Sukupuoli: Nainen
Paikkakunta: Hämeenlinna
Viesti:

Re: Uudestaan alkajalle avuksi

Viesti Kirjoittaja millia »

ewa kirjoitti:Minulla on aikoinaan ollut taistelukalan kanssa rusokiilakylkiä, mutta tällä kertaa ehkä haluaisin jotain muuta. Mietin kääpiö- tai hehkurasboroita, jotka kaiketi ovat vähän saman sorttisia kaloja kuin rusokiilakyljet? Tuntuu, että omat rusokiilat vain möllöttelivät paikallaan.
On ne, tai siis ainakin kääpiörasborat ovat. Hehkurasboroita mulla ei olekaan ollut. Eli samanlaisia paikallaan kökkijöitä. :mrgreen: Se vaan erotuksena, että ovat sen verran pieniä, että jos sattuu oleen ahne taisto, se saattaa yrittää syödä ne. Voi olla niin jos otat kääpiörasboroita, että koko parvi vaan piileskelee taistoa pusikossa. Osta isoeväinen taisto, niin se ei ehkä saa pikkukaloja kiinni.
Yksi isompi, rusokiilan kokoinen, paikallaan möllöttäjä mikä vaihtoehtoisesti sopisi 70-litraiseen, olisi hohtokiilakylki. Vielä pikkuisen suurempi, mutta 6 kpl kokoonpanolla mahtuisi altaaseesi, olisi kuusiraitabarbi. Lisäksi vaihtoehtoja olisi harvinaisemmissa barbilajeista, mutta niistä on ehkä turha mainita ellei juuri satu olemaan kaupan tiskillä tyrkyllä.
ewa kirjoitti:Eikös tuo jaavansaniaisen windelöv malli juurru samalla tavalla kantoon kuin ihan tavallinenkin versio?
Kyllä. Se on siis jaavansaniainen jolla on vähän "epämuodostuneet" lehdet. Siimalla tai nippusiteilla saa hyvin kiinnitettyä. Tai mikäs jottein nailonin pätkällä (henk.koht. suosikki, värejä tarjolla paremmin kuin nippusiteissä :mrgreen: ja helpompi käsitellä kuin siima), nyt kun ei akvaan ole tulossa piikikkäitä kaloja mitkä voi jäädä sukkahousun lankoihin kiinni.
ewa kirjoitti:Kanto tuolla muhii vesi ämpärissä, vaikka se upposikin veteen hyvin. Päästää kuitenkin aikalailla ruskeaa väriä!

Täytyykö rapujen suhteen ottaa huomioon jotain erityishoitotoimenpiteitä, vai meneekö siinä sivussa missä kalatkin?
Älä heitä vettä sit meneen. Sillä saat hemmoteltua tulevaa kalastoasi. Kaikki em. lajit nimittäin pitävät happamasta ja mielellään myös humuksen värjäämästä vedestä.

Sukaravut menee siinä kalojen sivussa. Välillä voi jonkun napin niille heittää pohjalle. Tärkein hoitotoimenpide sulla onkin jo muhimassa ämpärissä, eli piilopaikka minne livahtaa kaloja karkuun.
ewa
Starting Member
Starting Member
Viestit: 11
Liittynyt: 21:18, 30.08.2009
Sukupuoli: Nainen
Paikkakunta: Tampere

Re: Uudestaan alkajalle avuksi

Viesti Kirjoittaja ewa »

Ahaa, kannosta saan siis kotitekoista turveuutetta? :D Kiva juttu! Ravut ja taistelukala kuulostaa hauskalta. Keskiveden kalaa ehdin vielä hyvin miettimään, mutta kuusiraitabarbit alkoivat kuulostaa kivalta kalalta. Tykkäisin, jos keskiosan kala olisi vilkkaampi, kuin rusokiilakylkeni olivat. Mutta toisaalta nyt keskityn ensin sen hämyisän viidakon kasvattamiseen, enkä välttämättä halua sinne mitään suihkareita sotkemaan rauhaisaa tunnelmaa. :mrgreen:

Kiitos millia paljon neuvoistasi! Palaan varmaan taas myöhemmin kyselemään lisää vinkkejä! :)

Muokataanpas vielä. Palasin ennemmin kuin uskoinkaan. :) Tutkin tuossa vähän muitakin kalavaihtoehtoja, ja aloin miettimään taistelukalan tilalle korurihmakalaa. Millia, kirjoittamasi kuvaus nettisivuilla antoi ymmärtää, että kyseessä on aika erikoinen ja mielenkiintoinen kala? :) Voi tätä valinnan vaikeutta! :)
Feliza
Member
Member
Viestit: 396
Liittynyt: 20:34, 01.06.2009
Akvaarioseurat: OAS
Sukupuoli: Nainen
Paikkakunta: Oulu

Re: Uudestaan alkajalle avuksi

Viesti Kirjoittaja Feliza »

ewa kirjoitti:Voi tätä valinnan vaikeutta! :)
Eikös! Ihanaa kidutusta, jota jää kaipaamaan. Kun yhden altaan saa valmiiksi, mieli alkaa suunnitella jo toista... :D
40l, Aphyosemion australe
80l, Pterophyllum scalare perhe
650l, Ancistrus sp., Apistogramma borellii, Corydoras paleatus, Corydoras pygmaeus, Pterophyllum scalare, Pterygoplichthys gibbiceps
millia
Katalysaattori
Katalysaattori
Viestit: 5666
Liittynyt: 16:10, 10.11.2001
Sukupuoli: Nainen
Paikkakunta: Hämeenlinna
Viesti:

Re: Uudestaan alkajalle avuksi

Viesti Kirjoittaja millia »

ewa kirjoitti:Tykkäisin, jos keskiosan kala olisi vilkkaampi, kuin rusokiilakylkeni olivat...kuusiraitabarbit alkoivat kuulostaa kivalta kalalta
Sen takia taiston seuraan laitetaan fleguja kaloja, että ne eivät käy kiinni eviin ja toisaalta eivät ärsytä taistoa. Mitä pienempi allas, sitä flegumpi pitää taiston seuralaisten olla. Suuremmassa altaassa olisi enemmän tilaa taistolle korjata evänsä syrjään jos joku käy niiden kimppuun.
6-raitabarbit ovat kyllä aika flegmaattisia nekin. :roll:
ewa kirjoitti:Millia, kirjoittamasi kuvaus nettisivuilla antoi ymmärtää, että kyseessä on aika erikoinen ja mielenkiintoinen kala? :) Voi tätä valinnan vaikeutta! :)
Kyllä, korut on ainakin mun mielestä tosi mielenkiintoisia otuksia (ja sopisivat taiston tilalle akvaarioosi oikein hyvin ja niiden pikkurasboroiden seuraan kuin nenä päähän). Toisaalta, mä en tiedä miten "normaalien" akvaristien mielestä on mielenkiintoista. Mä nyt vaan satun tykkään pienistä kaloista mitkä touhuaa pusikoissa jotain ihan omiaan. :mrgreen:
Valinta on juu vaikeaa. Hei jos menee liian vaikeaksi, hanki lisää akvaarioita. [;)]
airam
Junior Member
Junior Member
Viestit: 187
Liittynyt: 13:46, 22.01.2007
Akvaarioseurat: TAS
Sukupuoli: Nainen
Paikkakunta: Nokia

Re: Uudestaan alkajalle avuksi

Viesti Kirjoittaja airam »

millia kirjoitti: 6-raitabarbit ovat kyllä aika flegmaattisia nekin. :roll:
Meillä kuusiraidat ovat kyllä kaikkea muuta paitsi fleguja. Ne menevät kuin sähköjänikset ympäri allasta :)
sekalat 350 litraa, 240 litraa ja 200 litraa
rapula 167 litraa & omppula 126 litraa
Oskarista tuli Kissaenkeli 9.3.2013
millia
Katalysaattori
Katalysaattori
Viestit: 5666
Liittynyt: 16:10, 10.11.2001
Sukupuoli: Nainen
Paikkakunta: Hämeenlinna
Viesti:

Re: Uudestaan alkajalle avuksi

Viesti Kirjoittaja millia »

Meillä 6-raiturit enimmäkseen vaan piileskelevät pusikon suojissa akvaarion pohjalla. Kyllä ne ajoittain singahtelee pitkin allasta, mutta siis normaali käytös on tuo kasvitiheikössä kyttäily ja kimpoilu. Eivät ole siis ollenkaan sellaisia kuin esim. rusokiilat jotka on tasan keskellä akvaariota että kaikki varmana näkevät ne.
ewa
Starting Member
Starting Member
Viestit: 11
Liittynyt: 21:18, 30.08.2009
Sukupuoli: Nainen
Paikkakunta: Tampere

Re: Uudestaan alkajalle avuksi

Viesti Kirjoittaja ewa »

Voi apuva... Mieli vaan muuttuu koko ajan.. Mitä jos sittenkin ja mitä jos sittenkin... Olen vähän nyt pohtinut vielä aasia-teemaa ja siitä luopumista. :D Tänään laitoin akvan pohjalle seran pohjalannoiteseoksen ja bilteman hienoa hiekkaa. Tuo hiekka näyttää niin hienolta. Siinä kelpaisi monnisten vipeltää.. En ole ollenkaan varma rapujenkaan suhteen. Perhoskirjoahven pariskunta kiinnostaisi, mutta samalla sitten myös se taisto. Olisiko mahdotonta ottaa noin pieneen sekä perhospari, että taistoukko. Taitavat kuitenkin elellä akvan eri kerroksissa? Tosi tiedostan myös, että molemmat saattavat olla reviiritietoisia kaloja. Pohjalle jos laittaisi jotain pientä monnista parven, sitten perhospariskunta ja taisto. Olisiko se mahdoton yhtälö?

Olen myös miettinyt jos jättäisin akvaarion ihan pelkästään perhoskirjoahventen asuttavaksi...

hmmm...?
R_R
Advanced Member
Advanced Member
Viestit: 1463
Liittynyt: 19:36, 27.05.2009

Re: Uudestaan alkajalle avuksi

Viesti Kirjoittaja R_R »

Voit alkaa karsimaan kaloista, joita et voi hankkia akvaarioosi.
Ensinnäkin kirjoitit, että "laitoin akvan pohjalle seran pohjalannoiteseoksen", silloin voit unohtaa hiekkaa tonkivat monnit yms.
Jos lannoite nousee pinnalle, se voi pilata veden.
millia
Katalysaattori
Katalysaattori
Viestit: 5666
Liittynyt: 16:10, 10.11.2001
Sukupuoli: Nainen
Paikkakunta: Hämeenlinna
Viesti:

Re: Uudestaan alkajalle avuksi

Viesti Kirjoittaja millia »

ewa kirjoitti:Tuo hiekka näyttää niin hienolta. Siinä kelpaisi monnisten vipeltää.
R_R kirjoitti:Ensinnäkin kirjoitit, että "laitoin akvan pohjalle seran pohjalannoiteseoksen", silloin voit unohtaa hiekkaa tonkivat monnit yms.
Jos lannoite nousee pinnalle, se voi pilata veden.
Monniset eivät haittaa. Ne eivät tongi pohjaa juuri puolta senttiä syvemmältä, siis ainakaan pyöreäkunoiset lajit. Pohjalannoitteen päälle on ollut tapana laittaa vähintään 2-3 cm kerros hiekkaa. Edes ruokaansa puolustavat plekot eivät ole haitta, vaikka kaivautuisivat puolivahingossa pohjalannoitteeseen asti. Se määrä mikä veteen joutuu, ei sitä vielä pilaa (nm. kokemusta on :mrgreen: ).
Pahin uhka pohjalannoitteen leviämiselle ovat vesimiekat. Ne nimittäin levittävät juurensa niin tiukasti pohjalannoitteeseen, että jos sieltä joku päivä haluaa jonkun miekan pois, niin pohja tulee mukana. Miekkakasvin poiston jälkeen kannattaa yrittää sörkkiä ne lannoitteet takaisin mitä pystyy ja imuroida loput pois. Se ei haittaa mitään vaikka hiekan päälle jäisi pieniä ravinnekökköjä. Vesi voi olla hetken sameaa, mutta siinä kaikki. Ei tarvitse pelätä että kalat kärsisivät tai tulisi yllättäen leväongelma.

70-litrainen on sitten mielestäni liian pieni perhoskirjoahvenille ja taistoa ei missään nimessä kannata yhdistää samaan soppaan. Jos olisi tuplasti isompi pytty niin sitten ehkä, mutta varasuunnitelma kannattaa olla kuitenkin valmiina.

Seuraava ehdotus kalastoksi:
-2 keltakääpiöahventa
-8 marmorimonnista
-10 rubiinitetraa
-3 nuolimonnia

Kasveiksi:
-karttulehteä
-papukaijalehteä
-rasvalehteä
-sirosuokkia
-muutama pieneksi jäävä vesimiekka esim. kleiner bär, red diamond tai/ja ovalis
ewa
Starting Member
Starting Member
Viestit: 11
Liittynyt: 21:18, 30.08.2009
Sukupuoli: Nainen
Paikkakunta: Tampere

Re: Uudestaan alkajalle avuksi

Viesti Kirjoittaja ewa »

Okei, unohdan siis perhoset kunnes ehkä joskus omistan isomman akvaarion. :) En tosiaan usko monisten onnistuvan levittämään pohjalannoitetta. Seran pohjaravinneseos koostui suurimmaksi osaksi karkeahkosta hiekasta ja turpeesta ja muutamista kasviravinnepelleteistä, joten ei sen koostumuskaan niin kamalan vaaralliselta kuulosta. Hiekkaa laitoin päälle 3-4 cm kerroksen.

Monniset tulivat mietintään, kun mies otti eilen ensimmäisen kerran kantaa aiheeseen ja sanoi akvaariokaupassa, että haluaisi, että siellä akvaariossa olisi jotain monnisia, kun ne näyttää niin hauskoilta. Totta tosiaan, nehän ovat hauskoja ja melko vilkkaita kaloja. Nyt vain sitten kalasto heilahti Aasiasta Etelä-Amerikkaan. Ja minä kun haaveilin siitä taistosta. [;)] Luulen, että se taistelukala kuuluu nyt lopulliseen suunnitelmaan, koska en pääse siitä mihinkään, että se on hieno ja hauska ja näyttävä kala kaikessa pienuudessaan ja suuressa egossaan. :) Sitten onglemana on, että monniset tykkäävät virtaavasta ja puhtaasta vedestä, kun taas taisto mielummin seisovasta.

Millia, olisiko sinulla tuon 63-litraisen altaan istutuksista mitään "pohjapiirrosta". Olen aloittanut hankkimaan niitä aasialaisia kasveja, mutta en oikein tiedä miten ne tuonne istuttaisin.

Tänään tai huomenna saan postista tilaamani vesitestit, joten saan sitten alkaa seurailemaan paremmin altaan kypsymistä. Muuten, eilen kun ostin akvaariokaupasta pari kasvia, niiden mukana akvaarioon tuli pieniä vaaleita matoja. Varmaankin laakamatoja? n. 5mm mittaisia vaaleahkoja matoja jotka lipuvat pinnoilla. Pään kohdalta ovat hiukan leveämpiä. Onko niistä apua/haittaa altaan kypsymisen kannalta?
millia
Katalysaattori
Katalysaattori
Viestit: 5666
Liittynyt: 16:10, 10.11.2001
Sukupuoli: Nainen
Paikkakunta: Hämeenlinna
Viesti:

Re: Uudestaan alkajalle avuksi

Viesti Kirjoittaja millia »

ewa kirjoitti:Millia, olisiko sinulla tuon 63-litraisen altaan istutuksista mitään "pohjapiirrosta".
Löytyy täältä.
ewa kirjoitti:Luulen, että se taistelukala kuuluu nyt lopulliseen suunnitelmaan, koska en pääse siitä mihinkään, että se on hieno ja hauska ja näyttävä kala kaikessa pienuudessaan ja suuressa egossaan. :) Sitten onglemana on, että monniset tykkäävät virtaavasta ja puhtaasta vedestä, kun taas taisto mielummin seisovasta.
Hommasitko sen Aquaballin? Siihen saa nimittäin lisättyä suihkuputken palasista (reiällisiä paloja ja reiättömiä). Laittaa suihkuputken akvan takaseinälle, ensin pätkä ilman reikiä (=taistolle suvanto) ja siihen kaksi pätkää reiällisiä, kääntää toisen reiällisen pätkän puhaltamaan yläviistoon (=happea veteen) ja toisen alaviistoon (=monnisille virtausta). Tai sitten jos et viitsi maksaa Eheimin hintaa, niin hae sopivankokoista PVC-putkea tai letkua kaupasta, poraa siihen haluamiisi kohtiin reiät ja tuki letkun/putken pää jollain. Suihkuputki kannattaisi kiinnittää imukupeilla, niin pysyy suorassa. Vinous ei siis kuitenkaan haittaa toimintaa, ainoastaan katsojan silmää.

Taiston vaatimaan lämpöön ja 70-litraiseen sopivat monnislajit on sitten laskettu yhden käden sormilla. Tiedän että pikkumonnisille suositellaan hieman viileämpää, mutta jos säädät lämpötilan johonkin 26 asteeseen niin eiköhän nuo siellä ihan onnellisina porskuta.
ewa
Starting Member
Starting Member
Viestit: 11
Liittynyt: 21:18, 30.08.2009
Sukupuoli: Nainen
Paikkakunta: Tampere

Re: Uudestaan alkajalle avuksi

Viesti Kirjoittaja ewa »

Mulle on tulossa Eheim 2210 sisäsuodatin, jonka pitäisi kulkeutua mulle postin mukana huomenna. Tällä hetkellä akvaariossa on ensihätään flufalin pikkusuodatin. Täytyy sitten katsoa josko sitä voisi jotenkin säätää. Tänään sain akvaarion täyteen kasveja (noh, täyteen ja täyteen, kunhan tuosta vähän vielä kasvavat ja asettuvat). On se kumma miten mielenkiintoista tuo vedenalainen elämä voi olla! Olen katsellut tuossa tunnin verran paria kierteistä, jotka muuttivat meille asumaan jonkun kasvin mukana. :D Joku normaali ihminen voisi olla niistä eri mieltä... :mrgreen:
millia
Katalysaattori
Katalysaattori
Viestit: 5666
Liittynyt: 16:10, 10.11.2001
Sukupuoli: Nainen
Paikkakunta: Hämeenlinna
Viesti:

Re: Uudestaan alkajalle avuksi

Viesti Kirjoittaja millia »

ewa kirjoitti:Mulle on tulossa Eheim 2210 sisäsuodatin...

Joku normaali ihminen voisi olla niistä eri mieltä... :mrgreen:
Suosittelen silti sitä suodatusmatosta askarreltua filtteriä, vesipallon suodatuspinta-ala on aika pieni joten saat olla putsaamassa sitä ainakin kerran kuussa. Suodatusmatolla saa pinta-alaa niin paljon, että pari kertaa vuodessa huuhtelu riittää jos akvaan tulee paljon sontaa. Vähemmän jos on suodatettavaa, niin jos nyt kerran vuodessa tai joka toinen vuosi putsaa niin on ok (mulla tällainen tilanne 20- ja 40-litraisssa pikkupoikasten akvoissa).

Niimpä, tää on tätä. Hyvästi normaali elämä. :mrgreen: Tervetuloa akvaristin elämä! Tässä vielä sulle linkki millaista se on, kun tilanne pääsee pahaksi...tai tosipahaksi. :mrgreen:
Vastaa Viestiin

Palaa sivulle “Alkeet”