Tällaisia aasialaisia otuksia olen miettinyt: Loisto/tai kirsikkabarbi, kiilakylki, seeprakala (tai leopardiseeprakala), pohjalle piikkisilmiä ja ehkä jotain sukarapuja (kirsikkasukaravut ovat hienoja mutta lisääntyvätkö riesaksi asti?) Ehkä joku rihmakala mutta ei taida viihtyä/pärjätä noin vilkkaassa porukassa?
Tai sitten Etelä-Amerikasta jotain monnisia ja perhoskirjoahven (pari vai haaremi?). Ja jotain tetroja parikin parvea, kiinnostavia lajeja ovat esimerkiksi puna-aavetetra, punatetrakin mutta onko vähän "tylsä"? Entä mitä pinnalle? Lentääkö tapparakalat pakoon 1,5x4cm ruokinta-aukosta tai sellasesta lasien raosta mistä nyt suodattimen johto mahtuu?
Akvaario saisi olla värikäs ja hauska myös pikkulasten mielestä, joten pieni "kalasoppamaisuus" ei nyt haittaa
Lisäongelmana 1 iäkäs rubiinitetra jonka varmaankin joutuisin siirtämään tähän uuteen akvaarioon, koska tuskin sitä kukaan itselleen huolii kun se on laihakin ja ikä näkyy. Se asustaa nyt parvensa viimeisenä 40-litraista josta teen karanteeni/poikasakvaarion. Rubiinitetroja en nyt kuitenkaan halua lisää koska niitä on ollut viimeiset 5v ja sitä ennen kardinaalikaloja, nyt kaipaan vaihtelua!
Valasimesta vielä kysymys, myivät mulle akvaariokaupasta yhden 20W powerglo-loisteputken, onkos toi nyt ihan riittämätön?



