Ulkosuodin vuotaa - SERA
Valvoja: Moderaattorit
-
Kari-Hamalainen
- Starting Member

- Viestit: 6
- Liittynyt: 07:24, 30.12.2009
- Sukupuoli: Mies
Ulkosuodin vuotaa - SERA
Lyhyempihermoisempi avoke ulkoisti kolmisenvuotta sitten akvaariohommat minulle ja tätä ennen en ole sitten akvaarioiden ja/tai kalojen kanssa ollut koskaan tekemisissä muuta kuin pyyntimielessä/paistinpannulla. Pumpun/suodattimen sain toimimaan kun ymmärsin lapon merkityksen ja jätin sen epätoivokäynistyspumpun vallan pois rutiineista. Heitin myös suodattimesta pois sen kaikkein ohuimman kankaan, koska se tuntui tukkeutuvan todella nopeaan ja blokkasi virtauksen olemattomaksi. Aluksi akvaariossa oli ilmeisesti ravionneongelmaa eli suodatimeen kertynyttä vain sopivin väliajoin pois.
Ongelma on se, että pumppu vuotaa/nappaa ilmaa riippuen mille korkeudelle sen asettaa. Pitkään sain tekohegitettyä pumppua pitämällä sitä tietyllä korkeudella, kunnes viime viikolla sitten otti ja lähti vuotamaan oikein kunnolla.
Mielestäni vuotokohta on kannessa ja siinä näkyvässä o-renkaassa ja jota en saa purettua. Lisäksi tuntuu siltä, että pumppu ottaa ja pysähtyy yllättäen, eli onko akseli jo kulunut väljäksi ja kehä osuu seinämään?
Jos pitää vaihtaa tästä SERA:n murheenkryynistä nyt johonkin toiseen tapaan suodattaa tuota vettä niin mikä olisi helppokäyttöinen ja hyvä tälläiselle sunnuntai-aloittelija-akvaarioharrastajalle?
Kuvaus:Akvaario on 180 L - kalasto 3 barbien näköistä viirukalaa(joista yksi kannibaali ja söi ne miljoonakalat) , 3 jotain lahnan ja piraijan välimuotoa olevaa littukalaa , 5 kalaa jotka näyttävät suomen vesissä usikentelevilta töröiltä (monneja?), mutta eivät ihan ole niitä. Akvaarionhoitaja (minä)ei ole niitä kaikkein innokkaimpia vaan on siitä toisesta päästä. Stiksillä tsekkaan veden arvot silloin tällöin ja yleensä kun se yksi typpi/nitraattitaso nousee niin lähden jonkinasteiseen vedenvaihtoon/poistan suodattimesta ylimääräisiä tavaroita eli kierrosta biomassaa ja ravinteita pois. Lapotan aika huonosti. Hiekkoja en ole koskaan vaihtanut 3 vuoden aikana vaan lapotan pienenmäärän hiekkaa putken avulla ämpäriin ja pesen/huutelen sen kylppäsissä apaut puhtaaksi ja palautan akvaarioon. Lapolla näkee yleensä milläkohtaa akvaariota hiekkaa kuuluisi vähän pestä. Muutenkin tuntuu, että hiekka on aikahyvä puskuri akvaariossa eli ne ensimäiset varotukset tulevat hiekasta.
Ulkosuodin/sisäsuodin/mikä?
Niin onhan tässä vielä se "kanibaali-ongelmakin" eli se akvaarion persoonallisin kala joka äksyilee ja loiskii vettä päälleni kun teen jotain akvaariossa.

D_A_D
- Member

- Viestit: 360
- Liittynyt: 20:26, 27.11.2009
- Akvaarioseurat: Tampereen akvaarioseura
- Sukupuoli: Mies
- Paikkakunta: Lempäälä
Re: Ulkosuodin vuotaa - SERA
Hanki eheimin suodatin. Kaupassa osaavat kyllä neuvoa sopivan mallin.
Itselläni on pienemmässä pytyssä iänkaikkisen vanha Fluval 303. Käy ja kukkuu hienosti.
Pohjasoraa en ole varsinaisesti pessyt ikinä. Luultavasti tuollaisen operaation jälkeen tulee kalavainajia. Pesemällä luultavasti kuolee myös hyödylliset bakteerit ja kalat nitkahtaa nitriitti myrkytykseen. Reilusti pohjalapolla vaan sontaa pois.
Nykyään tuntuu olevan muotia hiekkapuhallushiekka pohjamateriaalina, itse suhtaudun siihen varauksella.
Kalojen tuntomerkkien perusteella ei oikein tarkkaa lajimääritystä pysty tekemään, mutta villi arvaus tuohon törön näköiseen olis Leväbarbi. Netistä löytyy kyllä jumalattomasti kuvia kaiken maailman kaloista.
Kössi
Itselläni on pienemmässä pytyssä iänkaikkisen vanha Fluval 303. Käy ja kukkuu hienosti.
Pohjasoraa en ole varsinaisesti pessyt ikinä. Luultavasti tuollaisen operaation jälkeen tulee kalavainajia. Pesemällä luultavasti kuolee myös hyödylliset bakteerit ja kalat nitkahtaa nitriitti myrkytykseen. Reilusti pohjalapolla vaan sontaa pois.
Nykyään tuntuu olevan muotia hiekkapuhallushiekka pohjamateriaalina, itse suhtaudun siihen varauksella.
Kalojen tuntomerkkien perusteella ei oikein tarkkaa lajimääritystä pysty tekemään, mutta villi arvaus tuohon törön näköiseen olis Leväbarbi. Netistä löytyy kyllä jumalattomasti kuvia kaiken maailman kaloista.
Kössi
-
Kari-Hamalainen
- Starting Member

- Viestit: 6
- Liittynyt: 07:24, 30.12.2009
- Sukupuoli: Mies
Re: Ulkosuodin vuotaa - SERA
No kun lueskelin tuota eheim ketjua niin rupesi äkkiä kyllä ihmetyttämään.
Tuosta hiekan/soran pesemisestä niin kyllä minä katson ainakin, että se anaerobinen liikumaton(vesi) mutamatto siellä hiekan/soran pohjalla on suuri riskitekijä jos ei muuten niin kesähelteillä. Vesikin alkaa haista voimakaasti maatuneelle jos sitä ylimäärää ei nappaa pois. Tosin otan aina korkeintaan 1/4 osan pois huuhdeltavaksi ja huutelunkin jälkeen sorassa ja hiekassa on vihreää levää. Kerran kun on kuntoon sen hiekka/sorapohjan saanut niin sille ei tarvitse liki vuoteen tehdä yhtään mitään muutakuin lisätä kaloille safkaa ja joskus vettä pois ja harvoin lapottaa.

Mulla on pari tetratecin ulkosuodatinta ja ne on helppoja ja hiljaisia. Kun ostat ulkosuodatinta niin osta sellainen joka on valmistajan suosituksen mukaan altaaseen liiansuuri tai suosituksen yläpäässä. Liian kanssa pärjää, mutta alitehoisella suodattimella hankkii vain itselleen stressiä. Mä putsaan ulkosuodattimet noin puolen vuoden välein eikä ne silloinkaan ole olleet tukossa.
Hiekkaa ei tarvitse pestä, eikä möyhiä jos on kierteissarvikotiloita mönkimässä pohjaa. Riittää kun imaisee pohjanpäällä lojuvat roskat pois.
Koita napsia kaloista kuvia ja laita tänne niin koitetaan keksiä niille nimiä.

-riff-
- Advanced Member

- Viestit: 1299
- Liittynyt: 18:04, 15.05.2005
- Akvaarioseurat: TAS, HAS, Ciklidistit
- Paikkakunta: Tampere
Re: Ulkosuodin vuotaa - SERA
Seran ulkosuodattimet on aika pitkälle kopioita vanhasta Fluvalin mallista, mikä ei ole hyvä juttu. Noissa saa säiliöön tehtyä hyvin helposti lommoja/naarmuja, joista vesi vuotaa ja kannentiivisteen vaihtokaa ei auta. Suosittelen, että vaihdat tilalle Eheimin Classic 2215.
Vedenvaihdot kannattaa tehdä säännöllisesti kalaston määräsrä ja lajeista riippuen viikon parin välein ja kerralla vaihdetaan kolmasosa tai puolet vedestä. Nitraatin lisäksi veteen kertyy myös muita haitallisia aineita. Sorapohjaa ei kannata imuroida joka kerralla vaan esim. puolet pohjasta kerran kuukaudessa ja toinen puoli taas kuukaden päästä. Hiekkapohjan voi ilmeisesti saada tukkoon jotenkin ilman kierteisiä tai pohjan ajoittaista möyhimistä, omissa altaissa noin ei tosin ole käynyt koskaan. Ja vasta 12 vuotta on altaissa ollut hiekat pohjalla, suurin osa ajasta ilman kierteisiä
Hiekkojen tai soran peseminen on täysin turhaa ja vahingollista altaan tasapainolle, osittaisella imuroinnilla estetään helpommin sorapohjan tukkeutuminen. Jos hiekassa/sorassa on levää, se on yleensä merkki jonkinlaisesta ongelmasta, minkälaista levää tämä on?
Kalojen lajit olisi hyvä selvittää, huonotkin kuvat auttaisivat tässä. Hyvä tunnistusopas on myöskin Markku Varjon Akvaariokalat kirja.
Vedenvaihdot kannattaa tehdä säännöllisesti kalaston määräsrä ja lajeista riippuen viikon parin välein ja kerralla vaihdetaan kolmasosa tai puolet vedestä. Nitraatin lisäksi veteen kertyy myös muita haitallisia aineita. Sorapohjaa ei kannata imuroida joka kerralla vaan esim. puolet pohjasta kerran kuukaudessa ja toinen puoli taas kuukaden päästä. Hiekkapohjan voi ilmeisesti saada tukkoon jotenkin ilman kierteisiä tai pohjan ajoittaista möyhimistä, omissa altaissa noin ei tosin ole käynyt koskaan. Ja vasta 12 vuotta on altaissa ollut hiekat pohjalla, suurin osa ajasta ilman kierteisiä
Hiekkojen tai soran peseminen on täysin turhaa ja vahingollista altaan tasapainolle, osittaisella imuroinnilla estetään helpommin sorapohjan tukkeutuminen. Jos hiekassa/sorassa on levää, se on yleensä merkki jonkinlaisesta ongelmasta, minkälaista levää tämä on?
Kalojen lajit olisi hyvä selvittää, huonotkin kuvat auttaisivat tässä. Hyvä tunnistusopas on myöskin Markku Varjon Akvaariokalat kirja.
-
Kari-Hamalainen
- Starting Member

- Viestit: 6
- Liittynyt: 07:24, 30.12.2009
- Sukupuoli: Mies
Re: Ulkosuodin vuotaa - SERA
No tässä on niitä kehnoja kuvia.
1)Se sulkavan/piraijan näkönen - kaukaa eli on sameaa.

2)Tässä on tämä(suurempi) kannibaali/yleisterroristi joka kerjää naksuttelemalla, kerjää huomiota selällään, roiskii vettä päälleni ja muutenkin on pahantapainen. Yhdessävaiheessa nyhti kasveja pohjasta ja tuhosi koko miljoonakalapopulaation. Siinävaiheessa tiesi, että joku miljoonakaloista on erään masussa kun sen pyrstö oli nyhdetty ja tynkä.

3)Tässä on ne vähän törön näköset kalat jotka imeskelee sen vihreen levän pois siitä soramollikasta/ikkunasta/kasveista.

4)Vähemmän puhdas akvaariolasi keralla kurkkijan ja ruokapalleron.

1)Se sulkavan/piraijan näkönen - kaukaa eli on sameaa.

2)Tässä on tämä(suurempi) kannibaali/yleisterroristi joka kerjää naksuttelemalla, kerjää huomiota selällään, roiskii vettä päälleni ja muutenkin on pahantapainen. Yhdessävaiheessa nyhti kasveja pohjasta ja tuhosi koko miljoonakalapopulaation. Siinävaiheessa tiesi, että joku miljoonakaloista on erään masussa kun sen pyrstö oli nyhdetty ja tynkä.

3)Tässä on ne vähän törön näköset kalat jotka imeskelee sen vihreen levän pois siitä soramollikasta/ikkunasta/kasveista.

4)Vähemmän puhdas akvaariolasi keralla kurkkijan ja ruokapalleron.

-
-riff-
- Advanced Member

- Viestit: 1299
- Liittynyt: 18:04, 15.05.2005
- Akvaarioseurat: TAS, HAS, Ciklidistit
- Paikkakunta: Tampere
Re: Ulkosuodin vuotaa - SERA
1) mustatetra
2) tiikerinuoliainen
3) partamonni
Mustatetrat ja partamonnit ok, mutta tiikerinuoliainen kasvaa liian isoksi tuohon altaaseen. Kun noista pääsee eroon (esim. viemällä akvaarioliikkeisiin), niin tilalle voisi ottaa uusia kaloja.
2) tiikerinuoliainen
3) partamonni
Mustatetrat ja partamonnit ok, mutta tiikerinuoliainen kasvaa liian isoksi tuohon altaaseen. Kun noista pääsee eroon (esim. viemällä akvaarioliikkeisiin), niin tilalle voisi ottaa uusia kaloja.
-
Kari-Hamalainen
- Starting Member

- Viestit: 6
- Liittynyt: 07:24, 30.12.2009
- Sukupuoli: Mies
Re: Ulkosuodin vuotaa - SERA
Kalat on siinä 7-10 senttisiä ja apaut 4 vuotiaita eli miten pitkään se kasvu sitten kestää noihin mittoihin? En ole meinaan huomannut mitään kasvamista? Tuo isoin(terroristi) tuli vielä yhdestä pienemmästä 75-80 litrasesta siirtolaisena tähän akvaarioon akvaarion lopettamisen yhteydessä. Reipas vuosi on kulunut ja pituus/koko kasvu on liki nollaa? Partamonnit kasvoivat selvästi 3-5 kuukaudessa kun saatiin yhden kudun onnistuttua(tai siis oikeamin suunnittelematon raskaus).
Edit: kyllähän moni akvaarioliike sanoo, että suuren akvaarion fisu toi tiikerinuoliainen. Akvaarion koko/ruokinta ilmeisesti pitää ne minikasvuisena.
Edit: kyllähän moni akvaarioliike sanoo, että suuren akvaarion fisu toi tiikerinuoliainen. Akvaarion koko/ruokinta ilmeisesti pitää ne minikasvuisena.
-
-riff-
- Advanced Member

- Viestit: 1299
- Liittynyt: 18:04, 15.05.2005
- Akvaarioseurat: TAS, HAS, Ciklidistit
- Paikkakunta: Tampere
Re: Ulkosuodin vuotaa - SERA
En jaksa alkaa vääntämään noista nuoliaisista, saa muutenkin perustella noita altaiden minimikokoja ihan riittävästi. Ja menee myös hiukan ohi aiheen.
Pari ketjua jotka kannattaa lukaista läpi:
tiikerinuoliainen
Kysymyksiä tiikerinuoliaisista
Haaveena tiikerinuoliaiset
Haulla löytyy lisää.
Pari ketjua jotka kannattaa lukaista läpi:
tiikerinuoliainen
Kysymyksiä tiikerinuoliaisista
Haaveena tiikerinuoliaiset
Haulla löytyy lisää.
Re: Ulkosuodin vuotaa - SERA
Satakasikymppisessä pärjää sisäsuodattimellakin kun katsoo kalaston ja hoitorutiinit kuntoon. Jos sen seran vaihtaa toiseen ulkopönttöön kannattaa harkita eheimin 2215 tai 2217:aa.
Tikru on tohon altaaseen hiukan iso mutta pienissä altaissa ne ei kyllä kasvakaan isoiksi. Pohjasoraa ei tarvi vaihtaa eikä pestä kunhan sitä lappoaa vedenvaihdon yhteydessä. Joskus sora voi kuitenkin mennä tukkoon jolloin se pesu voi muuttua järkeväksi.
Tikru on tohon altaaseen hiukan iso mutta pienissä altaissa ne ei kyllä kasvakaan isoiksi. Pohjasoraa ei tarvi vaihtaa eikä pestä kunhan sitä lappoaa vedenvaihdon yhteydessä. Joskus sora voi kuitenkin mennä tukkoon jolloin se pesu voi muuttua järkeväksi.
-
Kari-Hamalainen
- Starting Member

- Viestit: 6
- Liittynyt: 07:24, 30.12.2009
- Sukupuoli: Mies
Re: Ulkosuodin vuotaa - SERA
Minä luulen, että olen saanut ulkosuodinvuodoista tarpeekseni ja siirryn sisäsuotimeen ja jos ei pelaa niin akvaario menee lopetukseen. Akvaarion tarkoitus ei ole tuottaa ylenmäärin stressiä.