No niin olinkin juuri kirjoittamassa raporttia, sillä tänään ne tulivat! Matka kesti 4 vrk ja oletin että kato olisi käynnyt pahemminkin, mutta vain 6 tulisukarapua oli kuollut matkalla. Siniset helmisukaravut ja tiikeriravut selvis kaikki, muutamia mielenkiintoisia lajeja ei saatu ollenkaan, kun kerkesivät loppua.
Ravut oli pakattu hyvin, tuplapussit, paljon ilmaa, vaahtomuovipaloja pussissa. ( Niissä ne roikkuivat, olivat ilmeisesti tarkoitettu juurikin paremmin paikoilla pysymiseen) Jossain oli vuoto kuitenkin, koska kaikki muut tilpehöörit, ruuat ym. oli ihan märkiä, kotelot siis, purkithan on muovisia.
Kaikenkaikkiaan aikaa meni 15 vrk tilauksesta, johtuen siitä, että kun joku oli loppu, meilasivat ja kysyivät mitä tilalle.
Myös kuljetuksen kanssa meinas tulla kämmi, kun oli tottunut, että UPS ja DHL automaattisesti kuljettaa paketit kotiin. DPD:llä tämä kuitenkaan ei ole tapana, vaan ne olisivat menneet paikalliseen matkahuoltoon ( 1 vrk lisää) ja olisi pitänyt hakea sieltä. Sain aamulla onneksi juuri oikealla hetkellä oikean ihanan ihmisen siellä langanpäähän, joka hoiti rapuset pihalle tänään.
Kivaa, että A-luokan tulisuat näyttävät tosiaan olevan A-luokkaa ( tätäkin vähän pelkäsin )
Tässä pikakuva, vähän epäselvä, mutta antaa kuvan asiasta. Klikkaamalla isomaksi.
Kiitos kaikille "kanssatilaajille" saatiin kulut pieniksi ja kaikki tulivat säntillisesti heti hakemaan rapusensa.
Aika jännä kokeilu kaikenkaikkiaan, taidan ostaa vielä pari akvaa ja kun sinne tulee niitä haluamiani lajeja, niin.....uutta tilausta sitten vaan!