Vakuutuksista

Täällä keskustelu on vapaata, kunhan homma pysyy hyvän maun ja käytöksen rajoissa ja keskustelu jotenkin koskettaa akvaarioita. Muu yleinen keskustelu -> ""Off-Topic" ja äänestykset"-ryhmään.

Valvoja: Moderaattorit

Lapinakka
Senior Member
Senior Member
Viestit: 669
Liittynyt: 15:35, 14.04.2006
Sukupuoli: Nainen
Paikkakunta: Jyväskylä

Re: Vakuutuksista

Viesti Kirjoittaja Lapinakka »

bj kirjoitti:Ei ole kauaa aikaa, kun kyselin tarjousta IFI:stä, ei puhunut myyjä edes mukavia, vaan sanoi vain että akvaarioita ei korvata... silti vakuutus olis ollut kalliimpi kuin nykyiseni Tapiolasta, josta ainakin sanallisesti on luvattu. En vaihtanut. Pitäisi vissiin laittaa itekin altaat noihin ehtoihin papereille tai ehkäpä kyselen kanssa uutta sopimusta tuolta Aktiasta.
Kas jännää.
Mulle setä porisi vallan mukavia. Kyselinkin aika vaikeita, eikä sitten osannut vastata.
Päätti ottaa asioista selvää ja soitti minulle kotvan päästä takaisin.

Teki minulle räätälöidyn tarjouksen, mikä ne kalat korvaa akvan rikkoutuessa. Hinta on tietenkin hieman eri kuin listakotivakuutus.

Turva se vasta jännä tapaus olikin.
Minä sinne soitin, kun nykyinen vakuutus on siellä. Sanoa paukauttivat, että juu ei korvata, jos akva särkyy ja vedet läsähtää lattialle. Vesivahinkoa ei korvaa sitten mikään.

Hieman tämä jäi kaihertamaan mieltäni kun vakuutusta ottaessani olin nimenomaan tarkistanut, että vakuutus korvaisi "akvavahingot".
Päätin soittaa Turvaan uudestaan.
Tällä kertaa minulle sanottiin, että näissä meillä taisi olla litrarajoitus!
Juu, litrarajoitus oli. 200-litraisten ja sitä suurempien akvojen hajoamisista aiheutuneita vahinkoja ei Turva korvaa.


Alkaa vaikuttaa siltä, että luurin toisessa päässä olevan sanaan ei pahemmin ole luottaminen kun saman puljun sisällä yhdelle kysyjälle sanotaan yhtä ja toiselle toista.
bj
Advanced Member
Advanced Member
Viestit: 2426
Liittynyt: 06:44, 27.12.2006
Akvaarioseurat: TAY, CorydoradinaeFinland
Paikkakunta: Turku

Re: Vakuutuksista

Viesti Kirjoittaja bj »

Mä kanssa laitoin jo netin kautta Aktiaan tarjouskyselyn kaikista vakuutuksistani, kiitos vaan porukoille, kun tuli muistutus täältä. Aiemmin olin jo aikonut, mut taasen on unohtunut, kun ei tosiaan Tapiolan suulliseen lupaukseen juu, juu, voi luottaa. Jonkun akvan Tapiola on kyllä korvannut, mut porsaanrei'istä en tiedä.

On se joo niin, että firma kuin firma ja mikä ala vaan, kaikki pitäis laittaa paperille, kun ei tarvii kuin virkailijan vaihtua ni jo asiat voi muuttua.
SaksanpaimenKoira - kotisivut http://www.kamuteams.fi, kalajuttuja http://www.kamuteams.fi/Akvaariokalat.html
sardiini_85
Member
Member
Viestit: 473
Liittynyt: 10:37, 10.10.2006
Sukupuoli: Nainen
Paikkakunta: karkkila

Re: Vakuutuksista

Viesti Kirjoittaja sardiini_85 »

Ainakin kun omistaa Ifin laajan kotivakuutuksen niin korvaavat jos nukahtaa täyttäessään letkulla allasta ja vettä valuu rakenteisiin muutama sata litraa... [:I]

Puheiden perusteella korvaavat myös jos vahingossa rikkoo altaan tms. Silikonista vuotaneen veden vaurioita eivät korvaa koska se ei ole yllättävä tapaus vaan se olisi pitänyt pystyä ennakoimaan.
"Se on makuasia" Sanoi mäyrä, kun muniaan nuoli.
Angel86
Senior Member
Senior Member
Viestit: 600
Liittynyt: 18:12, 08.06.2010
Sukupuoli: Nainen
Paikkakunta: Kaarina

Re: Vakuutuksista

Viesti Kirjoittaja Angel86 »

Olen monille vakuutusyhtiöille laittanut kysymyksen tiivisteiden vuodosta, mutta mikään vakuutusyhtiö ei korvaa akvaarion tiivisteiden vuotoja. Se pitäisi kuulemma itse huomata. Vain äkilliset rikkoutumiset korvataan esim. jos kaatuu akvan päälle tai jos jokin esine osuu akvaarioon ja se hajoaa. Mutta mun mielestä todennäköisempää on, että tiiviste alkaa vuotamaan vaikkapa lomamatkan aikana kuin että kaadun akvaarion päälle. Tuntuu niin turhalta koko kotivakuutus.

Korvaako kenelläkään kotivakuutus tiivistevuotoja?
Lapinakka
Senior Member
Senior Member
Viestit: 669
Liittynyt: 15:35, 14.04.2006
Sukupuoli: Nainen
Paikkakunta: Jyväskylä

Re: Vakuutuksista

Viesti Kirjoittaja Lapinakka »

Ainakin SPLASH :ille Aktia korvaa silikonivuodotkin, mutta kun minä kysyin heiltä vastaavaa, niin eivät luvanneet korvata.
Angel86
Senior Member
Senior Member
Viestit: 600
Liittynyt: 18:12, 08.06.2010
Sukupuoli: Nainen
Paikkakunta: Kaarina

Re: Vakuutuksista

Viesti Kirjoittaja Angel86 »

Juu, sieltä tuli kans kysyttyä eikä meillekään korvaa
SPLASH
Senior Member
Senior Member
Viestit: 559
Liittynyt: 23:21, 28.06.2010
Sukupuoli: Mies
Paikkakunta: Raasepori

Re: Vakuutuksista

Viesti Kirjoittaja SPLASH »

Angel86 kirjoitti:Juu, sieltä tuli kans kysyttyä eikä meillekään korvaa
Meillä korvaa. En tiedä miksi. Mutta jos ei korvaa niin kannattaa kaatuilla tai lyödä vasaralla kun vuodon huomaa. [;)]
Angel86
Senior Member
Senior Member
Viestit: 600
Liittynyt: 18:12, 08.06.2010
Sukupuoli: Nainen
Paikkakunta: Kaarina

Re: Vakuutuksista

Viesti Kirjoittaja Angel86 »

No ilmeisesti pitää niin tehdä :D
Serketa
Junior Member
Junior Member
Viestit: 127
Liittynyt: 18:32, 07.06.2009
Sukupuoli: Nainen

Re: Vakuutuksista

Viesti Kirjoittaja Serketa »

Huh.. kaupungin korjaustöistä tulikin mieleen että voisi myös pyytää kirjallisena vakuutusehdot koskien akvaarioita.. 3 akvaa tuossa kun killittää. Neljäs on toisella puolella taloa.

Viikko pari sitten tässä on oltu viikon verran sydän syrjällään, kun kaupunki ilmoittamatta aloitti räjäytystyöt tuossa 10-20 metrin päässä asunnostani. Ainoa tieto oli että paikassa aloitetaan kunnostustyöt, mutta ei ilmoitettu räjäyttämisistä. Hieman tuossa puntit tutisi että kestääkö akvaariot sitä kuinka. 8O Noh, kestäneet on, mutta parempi tarkistuttaa mitä korvaavat missäkin tilanteessa. Enpä tullut vakuutusta ottaessani sitä ajatelleeksi. Laaja kotivakuutus mulla on.
Tankero
Senior Member
Senior Member
Viestit: 579
Liittynyt: 16:59, 29.06.2010
Akvaarioseurat: CorydoradinaeFinland
Sukupuoli: Nainen
Paikkakunta: Turku

Re: Vakuutuksista

Viesti Kirjoittaja Tankero »

Itse kävin Nordeassa paikan päällä asiasta kysymässä ja sanoivat että korvaa, koska on laaja kotivakuutus.
Lapinakka
Senior Member
Senior Member
Viestit: 669
Liittynyt: 15:35, 14.04.2006
Sukupuoli: Nainen
Paikkakunta: Jyväskylä

Re: Vakuutuksista

Viesti Kirjoittaja Lapinakka »

Tankero kirjoitti:Itse kävin Nordeassa paikan päällä asiasta kysymässä ja sanoivat että korvaa, koska on laaja kotivakuutus.
Onko tästä myös mustaa valkoisella vai vakuutena pelkkä myyjän sana?

Minä olen aikalailla skeptinen ja uskon vasta, jos vakuutuskirjassa on korvaavuudet sanottu.
Soittelin taannoin eri vakuutusyhtiöihin ja minulle samasta yhtiöstä vastattiin erilailla samaan kysymykseen.

On kyllä lottovoitto, jos saa kotivakuutuksen, mikä korvaa silikonisaumojen vuodot, onnittelut vaan SPLASH.
Silloin on akvaristilla aika huoleton olo.
Deicide
Elite Member
Elite Member
Viestit: 5126
Liittynyt: 15:59, 27.02.2008
Akvaarioseurat: Oulun Akvaarioseura, CorydoradinaeFinland
Sukupuoli: Mies
Paikkakunta: Ii

Re: Vakuutuksista

Viesti Kirjoittaja Deicide »

Lapinakka kirjoitti:On kyllä lottovoitto, jos saa kotivakuutuksen, mikä korvaa silikonisaumojen vuodot, onnittelut vaan SPLASH.
Silloin on akvaristilla aika huoleton olo.
Lapinakka kirjoitti:Ainakin SPLASH :ille Aktia korvaa silikonivuodotkin, mutta kun minä kysyin heiltä vastaavaa, niin eivät luvanneet korvata.
Itse tuota kyselin, ja uhkailin yhtiön vaihdolla, mutta ei juuri kannata, sillä ei ainakaan Oulusta löydy yhtiötä, mikä tuollaiset varkain tapahtuneet korvaisi. Uskallankin sanoa, että p*skapuhetta.
Miten voit syödä kalapuikkoja, sekä harrastaa puikkokaloja?
Tankero
Senior Member
Senior Member
Viestit: 579
Liittynyt: 16:59, 29.06.2010
Akvaarioseurat: CorydoradinaeFinland
Sukupuoli: Nainen
Paikkakunta: Turku

Re: Vakuutuksista

Viesti Kirjoittaja Tankero »

No niin siin sit käy, et jos saumat vuotaa, niin akvaario hajoaa.... :?
Lapinakka
Senior Member
Senior Member
Viestit: 669
Liittynyt: 15:35, 14.04.2006
Sukupuoli: Nainen
Paikkakunta: Jyväskylä

Re: Vakuutuksista

Viesti Kirjoittaja Lapinakka »

Tankero kirjoitti:No niin siin sit käy, et jos saumat vuotaa, niin akvaario hajoaa.... :?
Vakuutusyhtiöt eivät vain tulkitse tätä äkilliseksi hajoamiseksi, minkä kyllä korvaavat, vaan "ennalta arvattavaksi hajoamiseksi". Silikonisaumat kun ovat akvaarion "kuluva" osa, ja saumojen vanheneminen ja sitä myötä myös mahdollinen vuotaminen pitää osata ennakoida.

Akvaristin vastuulle jää siis akvaarion kunnossapito ja huolto.
Tankero
Senior Member
Senior Member
Viestit: 579
Liittynyt: 16:59, 29.06.2010
Akvaarioseurat: CorydoradinaeFinland
Sukupuoli: Nainen
Paikkakunta: Turku

Re: Vakuutuksista

Viesti Kirjoittaja Tankero »

Tarkotinki et äkkiä akvaarion lasi halki, jos silikonit alkaa vuotaa... [;)]
Mauiwee
Senior Member
Senior Member
Viestit: 918
Liittynyt: 08:13, 13.08.2010
Sukupuoli: Nainen
Paikkakunta: Turku

Re: Vakuutuksista

Viesti Kirjoittaja Mauiwee »

Onko jollain tietoa tosta kalaston korvaamisesta.
Mistä vakuutusyhtiöt tarkistavat kalojen hinnan?

Onhan se nyt vähän eri hintaluokkaa, jos altaassa on 20 neontetraa, kuin jos siellä olisi vaikka 20 seepraplekoa.
Kyselevätkö ne siellä sopimusta tehdessä, että minkä hintaisia kaloja on? ja määräytyykö vakuutussumma sitten sen mukaan?
Lapinakka
Senior Member
Senior Member
Viestit: 669
Liittynyt: 15:35, 14.04.2006
Sukupuoli: Nainen
Paikkakunta: Jyväskylä

Re: Vakuutuksista

Viesti Kirjoittaja Lapinakka »

Tankero kirjoitti:Tarkotinki et äkkiä akvaarion lasi halki, jos silikonit alkaa vuotaa... [;)]
Nii jooo aivan, eihän siinä muuta mahollisuutta jää, jos korvauksia haluaa :)
Mauiwee kirjoitti:Onko jollain tietoa tosta kalaston korvaamisesta.
Mistä vakuutusyhtiöt tarkistavat kalojen hinnan?

Onhan se nyt vähän eri hintaluokkaa, jos altaassa on 20 neontetraa, kuin jos siellä olisi vaikka 20 seepraplekoa.
Kyselevätkö ne siellä sopimusta tehdessä, että minkä hintaisia kaloja on? ja määräytyykö vakuutussumma sitten sen mukaan?
Aktia korvaa kalaston, näin ainakin sanoivat.
Lähivakuutus on myös luvannut korvata.

If teki minulle yksillölisen vakuutustarjouksen, missä oli kalastonkorvaus mukana. Tässä oli erikseen mainittuna kalaston arvo.
Tämä tällainen ei ole kuitenkaan yhtiölle sääntö vaan yksilöllisesti neuvoteltavissa. Hintakin pompsahti yli normaalin laajan kotivakuutuksen.

Kalaston arvon yläraja oli muistaakseni joissain vakuutusehdoissa määritelty.
Olen mennyt jo hiukkasen sekaisin näissä eri firmojen vakuutusehdoissa, mikä millekin kuuluu, kun tullut näitä selailtua useampia.
Mikäli haluaa varman päälle pelata, kannattaa sinne vakuutuskirjaan luetella kalasto yksityiskohtaisesti.
SJ_10
Junior Member
Junior Member
Viestit: 56
Liittynyt: 19:34, 08.02.2010
Sukupuoli: Nainen

Re: Vakuutuksista

Viesti Kirjoittaja SJ_10 »

Miten te olette saaneet vakuutuskirjaan kirjoitettuna tuon, että vakuutus korvaa akvaarion? Minä kävin pyytämässä Tapiolasta vakuutuskirjaan kirjoitettuna että akvaario ja sen laitteista johtuva vuoto korvataan/äkillinen rikkoutuminen. No vakuutuskirjahan sieltä tänään tuli mutta se oli vain tavallinen vakuutuskirja jossa oli päällä lappu "Kysyin osastolta akvaarion äkillisestä hajoamisesta ja he sanoivat että korvataan." Meillä on siis laajakotivakuutus, jonka pitäisi tuo akvaario korvata.
Aprikoosi
Member
Member
Viestit: 282
Liittynyt: 14:02, 29.07.2010
Akvaarioseurat: PAK
Sukupuoli: Nainen
Paikkakunta: Harjavalta

Re: Vakuutuksista

Viesti Kirjoittaja Aprikoosi »

^Vaihdoin kanssa tapiolassa laajempaan vakuutukseen ja sanoivat, että akvaarion rikkoutuminen on äkkinäinen vahinko, jollaiset korvataan tuosta laajasta vakuutuksesta. Ei siihen mitään erittelyjä pitäisi tarvita.
100 l: sinineppareita, tähtipartis ja sukarapuja. MYYTÄVÄNÄ!!!!!
250 l: monnisia, paratiisikala, lehtarit ja partikset.
SJ_10
Junior Member
Junior Member
Viestit: 56
Liittynyt: 19:34, 08.02.2010
Sukupuoli: Nainen

Re: Vakuutuksista

Viesti Kirjoittaja SJ_10 »

Meille on myös luvannut jo kolme eri ihmistä tapiolasta korvata jos sattuu äkillinen, ennalta arvaamaton rikkoutuminen. Mutta silti olisi mukava saada tuo vakuutuskirjaankin, koska tuskin sitä aletaan enää kovin mielellään korvaamaan jos jotain sattuu, soitin taas tänään tapiolaan mutta ei sitten millään tunnu onnistuvan tuo vakuutuskirjaan lisääminen.
Aprikoosi
Member
Member
Viestit: 282
Liittynyt: 14:02, 29.07.2010
Akvaarioseurat: PAK
Sukupuoli: Nainen
Paikkakunta: Harjavalta

Re: Vakuutuksista

Viesti Kirjoittaja Aprikoosi »

No kannattaa pistää suoraan viestiä, jossa kysyy asiaa, niin sitten on mustaa valkoisella.
100 l: sinineppareita, tähtipartis ja sukarapuja. MYYTÄVÄNÄ!!!!!
250 l: monnisia, paratiisikala, lehtarit ja partikset.
Lapinakka
Senior Member
Senior Member
Viestit: 669
Liittynyt: 15:35, 14.04.2006
Sukupuoli: Nainen
Paikkakunta: Jyväskylä

Re: Vakuutuksista

Viesti Kirjoittaja Lapinakka »

Mua alkaa kiukuttaa koko hemmetin vakuutusyhtiöt.
Soitin taannoin sinne svenskatalande Aktiaan, sori vaan jos loukkaa svenskatalande tunteita, mutta nyt kismittää ja lähettivät minulle tarjouksen.
Tuli vain se puhelu pirskatin kalliiksi enkä tahdo enää sinne soitella. Muissa yhtiöissä, mihin olen soitellut, ei nämä puhelut ole olleet maksullisia.
Lähestyin heitä sitten uudelleen melitse. Nytpä sitten Henrietta vastailee minulle että zorge, ei me voida myydä sulle kotivakuutusta kun ei meillä ole siellä takahikiällä, Jyväskylässä konttoria.
Syökää päänne ja pitäkää tunkkinne, miksi sitten lähetätte ensin tarjousta.
Vastaan Henrietalle takakireän ystävällisesti kysyen tuota samaa, miten ihmeessä voi sitten todellakin lähettää tarjousta ja miten 6 kilsan päässä asuvalla siskollani voi olla heiltä kotivakuutus.
Fakta on, että vakuutusyhtiöt ovat syvältä ja näköjään Aktia vetää "kotiinpäin", juu olen SPLASH:ille kade, mikäli hällä todellakin on niin hyvä vakuutus.

Alan kohta harkita olkkariin vesieristystä ja lattiakaivoa, vaikka tämä onkin rivaripätkä.
Vai pitääkö akvat tyhjätä ja hommata joku hemmetin BOA luikertelemaan iltojen iloksi....
Mustavaris
Senior Member
Senior Member
Viestit: 546
Liittynyt: 13:33, 02.08.2006
Paikkakunta: Helsinki

Re: Vakuutuksista

Viesti Kirjoittaja Mustavaris »

En muista, olenko tänne kotivakuutuksesta jo joskus kirjoittanutkin, mutta...

Meillä on kotivakuutus Tapiolasta. Kun vakuutus vaihtui nuorisovakutuuksesta aikuisten vakutuukseen, tuli tarkistettua ne ehdotkin. Vakuutuksen jatkamisen ehtona oli, että akvaariovahinkojen pitää sisältyä vakuutukseen. Virkailija sitten selvitteli asiaa ja soitti vakuutustarkastajalle. Silikonisauman vuotamisesta johtuvia vahinkoja on Tapiolasta korvattu, joten korvataan meillekin, mikäli sellainen sattuu. Ehtona on, että silikonisaumoista pidetään huolta (eli ei saa olla yli suositellun iän, vaan pitää uusia) ja tarkkaillaan silikonisaumoja. Jos vuotokohta on sellainen, ettei sitä olisi voinut järkevästi havaita ennalta, niin vakuutus korvaa. Tämän vakuutustarkastajan nimi kirjoitettiin erikseen meidän vakuutuskirjaan eli häneen voi sitten vedota, jos jotain sattuu.

Joskus kannattaa vaatia oikeuksiaan. Minä ainakin esitin asian niin, että pois vaihdetaan, mikäli kunnon sopimusta ei synny tässä asiassa. Se on kuitenkin yksi niistä tärkeimmistä syistä, miksi sen kotivakuutuksen ylipäänsä otan.

Kaloja tämä vakuutus ei muuten korvaa, koska eivät ole lemmikkieläimiä (vain kissa ja koira ovat :roll:). Mulla ei niin kalliita kaloja olekaan, että tämä olisi haitaksi, mutta esim. merivesipuolella asia on kokonaan eri.
SPLASH
Senior Member
Senior Member
Viestit: 559
Liittynyt: 23:21, 28.06.2010
Sukupuoli: Mies
Paikkakunta: Raasepori

Re: Vakuutuksista

Viesti Kirjoittaja SPLASH »

Deicide kirjoitti:
Lapinakka kirjoitti:On kyllä lottovoitto, jos saa kotivakuutuksen, mikä korvaa silikonisaumojen vuodot, onnittelut vaan SPLASH.
Silloin on akvaristilla aika huoleton olo.
Lapinakka kirjoitti:Ainakin SPLASH :ille Aktia korvaa silikonivuodotkin, mutta kun minä kysyin heiltä vastaavaa, niin eivät luvanneet korvata.
Itse tuota kyselin, ja uhkailin yhtiön vaihdolla, mutta ei juuri kannata, sillä ei ainakaan Oulusta löydy yhtiötä, mikä tuollaiset varkain tapahtuneet korvaisi. Uskallankin sanoa, että p*skapuhetta.
No. Kyllä se nyt vaan korvaa. Lisäksi kerrottiin, että erillistä vakuutusta ei tarvita eikä anneta.
SJ_10
Junior Member
Junior Member
Viestit: 56
Liittynyt: 19:34, 08.02.2010
Sukupuoli: Nainen

Re: Vakuutuksista

Viesti Kirjoittaja SJ_10 »

Tänään kysyin jo neljänneltä ihmiseltä tapioltasta, että voiko vakuutuskirjaan kirjoittaa maininta akvaariosta ja siitä mitä kotivakuutus korvaa ja mitä ei. Mutta ei kuulema onnistu kirjoittaa vakutuuskirjaan mitään.
Vastaa Viestiin

Palaa sivulle “Yleistä keskustelua (akvaario)”