Kultakalamalja

Barbit, rasborat, seeprakalat, kardinaalikalat jne.

Valvoja: Moderaattorit

hm3607
Starting Member
Starting Member
Viestit: 3
Liittynyt: 22:47, 30.09.2004
Paikkakunta: Helsinki

Kultakalamalja

Viesti Kirjoittaja hm3607 »

Provotaanpas hieman....

Kiinalaiset ovat pitäneet kultakaloja pienissä maljoissa satoja vuosia. Kun menet esim Faunattareen ostamaan kultakalaa, joudut välittömästi kuulusteluun - minkä kokoinen allas, onko muita kultakaloja, mitä muita kaloja akvassa yms yms.

Minä päätin kokeilla sitä, mitä nämä kinkit ovat jo iät ajat tehneet - eli laitoin yhden kultakalan kultakalamaljaan (minkä löytäminen oli todella vaikeaa). Ja eipä tunnu kala olevan moksiskaan. Ruoka maistuu, on kesy, tarkkailee tyytyväisenä meidän puuhia keittiössä omasta pienestä kulhostaan.

Minulla on yli kahdenkymmenen vuoden kokemus akvaarioharrastuksesta ja tiedän tasan tarkkaan milloin kala on stressaantunut tai voi hyvin. Altaita on ollut 50 - 500 litraan - ja lähes kaikki makeanveden lajit ovat tuttuja.

Olen kuullut myös, että 20-litran akvaarioon saa perustettua toimivan miniriutan - se liike kehä III varrella kertoi tästä. Harkitsen myös sen perustamista. Tämäkin on varmasti eettisesti täysin väärin.

Tässä maailmassa kuolee joka 12 sekunti yksi lapsi aliravitsemukseen. Me hyvinvointip*skiaiset vedetään broileria naamaan sen minkä keretään - jotka on kasvatettu täysin epäinhimillissä oloissa. Kalat ja kanat ovat täysin eri juttu.

Entäs ne taistelukalat pikku muovikipoissaan? Eikö ne ole pienempiä kuin esim Aku Ankka -mallinen kultakalamalja? Entäs minä itse, kuinka paljon minulla on tilaa? Suhteessa vähemmän kuin sillä Faunattaren vaatimuksella.

Nyt odottelen todella mielenkiinnolla tämän foorumin kommentteja.
nepis76
Advanced Member
Advanced Member
Viestit: 2122
Liittynyt: 20:22, 19.09.2007
Sukupuoli: Nainen
Paikkakunta: Porvoo
Viesti:

Re: Kultakalamalja

Viesti Kirjoittaja nepis76 »

Ja mä aloitan tän vastaamisen... [;)]

Ei tuo kultakalalle asetettu minimivaatimus poikkea juurikaan muista saman kokoluokan kaloista. Kultakalasta kasvaa n. 30 senttiä pitkä aikamoinen jötkäle. Se ei ole mikään pikkukala, kuten esim. vertauksessasi käytetty taistelukala. Suomessa on säädetty lait ja asetukset eläintenpitoon, joita tulee noudattaa. Laissa ja säädöksissä on määrätty, että akvaarion minimikoko on 40 litraa (kalat). Selkärangattomia, kuten sukarapuja voi pitää pienemmässäkin, selkärangattomille ei ole asetettu minimikokoa.

Ja olet oikeassa, 20 litraiseen saa perustettua toimivan miniriutan, mutta ilman kaloja. Onhan siinä korallissakin katseltavaa...

Maa- ja metsätalousministeriön eläinsuojeluasetuksesta kopioitu:

Liite 10 Kalat

Akvaario on tarvittaessa varustettava kannella tai peitelasilla siten, että kalat eivät pääse hyppäämään sieltä pois. Akvaarion yhdellä sivulla on oltava näkösuoja, jollei akvaarion kasvillisuus tai muu sisustus anna kaloille riittävää suojaa. Akvaarion veden määrän, laadun, lämpötilan, vesipinta-alan ja veden syvyyden on oltava sopivat ottaen huomioon kalalaji, kalojen koko ja lukumäärä. Vettä on vaihdettava tai puhdistettava säännöllisesti siten, että sen laatu pysyy hyvänä. Kuollut kala on poistettava akvaariosta välittömästi.

Akvaarion sisustuksen ja pohjamateriaalin on oltava kaloille sopiva. Kaloilla on tarvittaessa oltava sopivia piiloutumispaikkoja.

Kalaryhmiä, -parvia ja -lajeja yhdistettäessä tai tuotaessa uusia kaloja ryhmään on erityistä huomiota kiinnitettävä kalojen yhteensopivuuteen ja kalojen parvikäyttäytymiseen.

Kalaa ei pidetä pyöreässä vesimaljassa.

Akvaariossa on vähintään 1 litra vettä kutakin enintään 5 cm mittaista kalaa kohden ja vähintään 4 litraa vettä kutakin enintään 10 cm mittaista kalaa kohden. Akvaariossa on vettä kuitenkin aina vähintään 40 litraa.
Tupu ja 128 litraa sekametelisoppaa seuraarion muodossa
http://www.karvakasat.net
millia
Katalysaattori
Katalysaattori
Viestit: 5666
Liittynyt: 16:10, 10.11.2001
Sukupuoli: Nainen
Paikkakunta: Hämeenlinna
Viesti:

Re: Kultakalamalja

Viesti Kirjoittaja millia »

hm3607 kirjoitti: Entäs minä itse, kuinka paljon minulla on tilaa? Suhteessa vähemmän kuin sillä Faunattaren vaatimuksella.
Suhteutetaan; Faunattaren sivuilla suositellaan kultakalaparvellle minimissään 300-litraista akvaariota. Unohdetaan tilavuus ja keskitytään pinta-alaan, koska toisin kuin kalat, ihmisille ylimääräinen huonekorkeus ei ole niin oleellista. Kultakala kasvaisi keskimäärin n. 20 cm pitkäksi ja ihminen vaikka 175 cm pitkäksi. 300-litrainen allas on pohjapinta-alalataan arviolta 120 x 50 cm.Suhteutettuna ihmisen pituuteen olisi ihmisen "altaan" pohjapinta-ala 437,5*1050 cm = 45,9 neliömetriä. Siellä sitten ihminen eläisi kivasti perheineen (=parvi) koko elämänsä koskaan ovesta ulkoelämään poistumatta, koska eivät ne kalatkaan voi tosta noin vaan lähteä ulkoilemaan.
Koitapa suorittaa sama laskutoimitus sille maljalle! Kuinka paljon tulisi ihmiselle elintilaa jos joutuisi elämään suhteessa kultakalan kokoon yhtä suuressa maljassa? Voisin veikata että siinä tilassa ihmisen käytös olisi ihan yhtä luonnollista kuin kultakalan maljassaan, ja myös elämä samassa suhteessa yhtä pitkä. Vai onko joku joskus nähnyt maljassa täysikokoiseksi ja -ikäiseksi kasvaneen kultakalan?
rokkisoi+++
Junior Member
Junior Member
Viestit: 181
Liittynyt: 16:23, 12.11.2008
Sukupuoli: Mies
Paikkakunta: järvenpää

Re: Kultakalamalja

Viesti Kirjoittaja rokkisoi+++ »

Ehkä malja sopii väliaikaiseksi asumukseksi kultulle mutta jos haluat kalasi viihtyvän, hankit sille parven ja ison altaan jossa se voi toteuttaa itseään. (ihan kettutyttönä...). Ehkä kala näyttää tyytyväiseltä kupissaan ku sillä ei ole vaihtoehtoja. Minustakin ne taistot litran tuopeissa on kamalaa katottavaa enkä ikinä ostas taistoa sellasesta kaupasta. Katselin yks päivä sitä eläintenpelastajat-ohjelmaa ja siinä jollain oli akvassa (joka oli ravintolan vessassa) kultuja, jotka oli ollu 8kk siellä ja eläinsuojeluyhdistyksen työntekijä kehui että harvoin näkee kultakalojan elävän niin kauan. Että sillai Britanniassa. [}:)]
"I´ve been in my mind, it´s such a fine line that keeps me searching for a heart of gold.." 720L+ 540L isoja ja pieniä kaloja...
-riff-
Advanced Member
Advanced Member
Viestit: 1299
Liittynyt: 18:04, 15.05.2005
Akvaarioseurat: TAS, HAS, Ciklidistit
Paikkakunta: Tampere

Re: Kultakalamalja

Viesti Kirjoittaja -riff- »

hm3607 kirjoitti:Entäs minä itse, kuinka paljon minulla on tilaa?
Koko maailma, ei muuta kun lähdet kiertämään. Avartuu se oma näkemyskin ehkä, niin ei tarvi tänne tulla turhaa sontaa jauhamaan ;)
visa
Starting Member
Starting Member
Viestit: 23
Liittynyt: 20:14, 08.05.2010
Sukupuoli: Mies
Paikkakunta: Kouvola

Re: Kultakalamalja

Viesti Kirjoittaja visa »

Kaikki on suhteellista. Kattelin tossa Amanon galleriasta videopätkää eikä noi lopun pikkutankit voi olla kooltaan ku jotain 20-30 litrasia ja silti kalat elää porskuttaa ja näyttää hyvinvoivilta ja altaat upeilta. Ei sillä että millään tapaa maljaa näihin vertaisin mut tulipahan mieleen. Eikä noita kalojakaan kultakaloihin oikein voi verrata :). Tässä vielä linkki kyseiseen videoon: http://www.youtube.com/watch?v=9jNTMAf8 ... re=related
450l, 250l, 80lx2
VesiEläin
Elite Member
Elite Member
Viestit: 5925
Liittynyt: 07:54, 04.03.2004
Akvaarioseurat: TAS
Sukupuoli: Nainen
Paikkakunta: Lempäälä

Re: Kultakalamalja

Viesti Kirjoittaja VesiEläin »

Valitettavasti kaikki eivät ole Amanon kaltaisia osaajia, siksi kannattaa pysytellä vähän isommissa purkeissa.
Angel86
Senior Member
Senior Member
Viestit: 600
Liittynyt: 18:12, 08.06.2010
Sukupuoli: Nainen
Paikkakunta: Kaarina

Re: Kultakalamalja

Viesti Kirjoittaja Angel86 »

Ihmisillä taitaa nykyäänkin olla se käsitys, että kultakala viihtyy 30-litrasessa kipossa, vaikka litroja olisi hyvä olla vähintään 300-litraa. Kaverille kerroin muutama päivä sitten tästä ja ei hän tienyt kultakalan noin suuresta tilavuus vaatimuksesta.
They2
Advanced Member
Advanced Member
Viestit: 2618
Liittynyt: 13:07, 14.08.2010
Akvaarioseurat: TAY
Sukupuoli: Mies
Paikkakunta: Lieto

Re: Kultakalamalja

Viesti Kirjoittaja They2 »

Angel86 kirjoitti:Ihmisillä taitaa nykyäänkin olla se käsitys, että kultakala viihtyy 30-litrasessa kipossa, vaikka litroja olisi hyvä olla vähintään 300-litraa. Kaverille kerroin muutama päivä sitten tästä ja ei hän tienyt kultakalan noin suuresta tilavuus vaatimuksesta.
Akvaariosta tietämättömillä ihmisillä kun meinaa olla myös se käsitys, että kultakala ei kasva kun 10 senttiseksi.
muppe+
Member
Member
Viestit: 288
Liittynyt: 13:28, 08.07.2009
Sukupuoli: Mies
Paikkakunta: Järvenpää

Re: Kultakalamalja

Viesti Kirjoittaja muppe+ »

Kala parka :( , toivottavasti kuolee pian.
350L
hm3607
Starting Member
Starting Member
Viestit: 3
Liittynyt: 22:47, 30.09.2004
Paikkakunta: Helsinki

Re: Kultakalamalja

Viesti Kirjoittaja hm3607 »

-riff- kirjoitti:
hm3607 kirjoitti:Entäs minä itse, kuinka paljon minulla on tilaa?
Koko maailma, ei muuta kun lähdet kiertämään. Avartuu se oma näkemyskin ehkä, niin ei tarvi tänne tulla turhaa sontaa jauhamaan ;)
Entäs jos mä joudun yhtäkkiä istumaan Sörkkaan? Siellä on ainakin ahtaampaa mitä Faunatar suosittelee, eikä pääse oikein maailmaakaan kiertämään.
miljoonakala84
Elite Member
Elite Member
Viestit: 6732
Liittynyt: 20:55, 29.01.2007
Paikkakunta: Kerimäki

Re: Kultakalamalja

Viesti Kirjoittaja miljoonakala84 »

Akvaariosta tietämättömillä ihmisillä kun meinaa olla myös se käsitys, että kultakala ei kasva kun 10 senttiseksi.
Ei kait kultakala kovin kookkaaksi pääse kasvamaankaa jos sitä pitää tommosessa ns. kultakala maljassa.
nepis76
Advanced Member
Advanced Member
Viestit: 2122
Liittynyt: 20:22, 19.09.2007
Sukupuoli: Nainen
Paikkakunta: Porvoo
Viesti:

Re: Kultakalamalja

Viesti Kirjoittaja nepis76 »

Se Sörkkaan istumaan joutuminen on ihan oma valinta... Ei sinne joudu ihan vahingossa.

Noilla kaloilla se ei ole oma valinta, vaan akvaristi itse ne on sinne "Sörkkaan" laittanut. Se on akvaristin vastuulla antaa kaloilleen asianmukaista hoitoa riittävän tilavissa oloissa.

miljoonakala84: Olet varmasti täältä jo jossain vaiheessa lukenut, mitä kääpiöityminen aiheuttaa kaloille?
Tupu ja 128 litraa sekametelisoppaa seuraarion muodossa
http://www.karvakasat.net
MP
Junior Member
Junior Member
Viestit: 218
Liittynyt: 15:45, 02.04.2008

Re: Kultakalamalja

Viesti Kirjoittaja MP »

Onko tämä vitsi? Uskon vasta kun näen kuvan tuosta kultakalamaljasta.
Mitä järkeä on pitää kultakaloja enää 2000-luvulla lasipotassa jos on varaa ostaa oikea akvaario?
miljoonakala84
Elite Member
Elite Member
Viestit: 6732
Liittynyt: 20:55, 29.01.2007
Paikkakunta: Kerimäki

Re: Kultakalamalja

Viesti Kirjoittaja miljoonakala84 »

Juu olen lukenu ja siksi noita kultakaloja tai muitakaan isoksi kasvavia kaloja ei saa pitää liijan pienissä purkeissa.
They2
Advanced Member
Advanced Member
Viestit: 2618
Liittynyt: 13:07, 14.08.2010
Akvaarioseurat: TAY
Sukupuoli: Mies
Paikkakunta: Lieto

Re: Kultakalamalja

Viesti Kirjoittaja They2 »

Itse olen samaa mieltä, mutta yhtä asiaa en ole ymmärtänyt. Siis jos laittaa isoksi kasvavan kalan pieneen akvaan, se kääpiöityy. Mutta miksi esim. kultakala jää siinä lasimaljassa 10 senttiseksi, vaikka sen ympärillä kaikkiin suuntiin olisi vielä 5 senttiä? Tajusiko kukaan kysymystä? :mrgreen:
Angel86
Senior Member
Senior Member
Viestit: 600
Liittynyt: 18:12, 08.06.2010
Sukupuoli: Nainen
Paikkakunta: Kaarina

Re: Kultakalamalja

Viesti Kirjoittaja Angel86 »

Ehkä se tietää ettei mahdu sit enää kulhosta pois :mrgreen:
7330
Katalysaattori
Katalysaattori
Viestit: 5990
Liittynyt: 16:45, 25.08.2002
Akvaarioseurat: JAS, CorydoradinaeFinland
Sukupuoli: Nainen
Paikkakunta: Helsinki
Viesti:

Re: Kultakalamalja

Viesti Kirjoittaja 7330 »

Olen saanut käsityksen, että kalojen kääpiöityminen ahtaissa oloissa ei johtuisi suoraan liikkumatilan vähyydestä, vaan muista olosuhteista: liian pienessä altaassa (ja erityisesti maljassa) veden laatu heikkenee, happipitoisuus laskee liikaa, lämpötilat heittelevät ja stressitaso on korkealla. Eri lajit varmasti reagoivat näihin tekijöihin eri tavoin, mutta ainakin kultakala on mitä ilmeisimmin herkkä kääpiöitymiselle. Vai onko kukaan koskaan nähnyt yli 15-senttistä maljakultakalaa?

Toisaalta taas joku tällä foorumilla kertoi isosta plekosta, joka oli kasvanut ahtaassa altaassa mutkalle. Eli eivät ne osaa suoraan tilan mukaan kasvuaan rajoittaa, suuntaan eikä toiseen.
520- ja 110-litraiset, erinäisiä projekteja tulilla ja paljon kasveja.
Pieni akvaariotietopankki.
Kirjoitan Erään planeetan ihmeitä -tiedeblogia ja Viidakkokirjeet-huonekasviblogia. Tervetuloa lukemaan!
srd
Advanced Member
Advanced Member
Viestit: 2010
Liittynyt: 13:11, 28.09.2005
Sukupuoli: Nainen
Paikkakunta: Kerava

Re: Kultakalamalja

Viesti Kirjoittaja srd »

Hienosti aloittaja provoaa. :roll:

Mutta, se että on noinkin pitkältä ajalta kokemusta altaista ja lähtee silti tuollaiseen älyttömyyteen ihan vain ja ainoastaan huvin vuoksi on kyllä hei ihan sontaa. Meitin Momon jos tunkisi kalamaljaan niin eihän se raukka pääsisis edes kääntymään siellä, ja Momo ei edes ole siitä suurimmasta päästä lajinsa edustaja, vaikka toki iso möhkäle onkin.

Ja juu, kuoleehan noita ihmisiä nälkään, huonoihin oloihin, veden puutteeseen jne, ja me olemme kaikki pahoja ihmisiä kun sen sallimme, mutta tarvitseeko sen takia nyt alkaa ehdoin tahdoin kalaa rääkkäämään? Saavuttaako sillä jotain?

Kysyn vain.
Mauiwee
Senior Member
Senior Member
Viestit: 918
Liittynyt: 08:13, 13.08.2010
Sukupuoli: Nainen
Paikkakunta: Turku

Re: Kultakalamalja

Viesti Kirjoittaja Mauiwee »

Oivoi.. miksi tuollaista älytöntä provosoimista ei vois jättää suomi24:n tms. puolelle.. :( AW on ainakin tähän asti pysynyt vielä järkevänä niin eikös sen voisi pitää jatkossakin.
millia
Katalysaattori
Katalysaattori
Viestit: 5666
Liittynyt: 16:10, 10.11.2001
Sukupuoli: Nainen
Paikkakunta: Hämeenlinna
Viesti:

Re: Kultakalamalja

Viesti Kirjoittaja millia »

Tuli joskus photoshopattua kuva missä on suhteessa saman kokoisessa tilassa toinen selkärankainen elikko kuin kultakala.
Kuva
Hyvinhän se sinne sopi!
They2
Advanced Member
Advanced Member
Viestit: 2618
Liittynyt: 13:07, 14.08.2010
Akvaarioseurat: TAY
Sukupuoli: Mies
Paikkakunta: Lieto

Re: Kultakalamalja

Viesti Kirjoittaja They2 »

Mutta onhan kultakalalla ja koiralla erotkin, vaikka samassa suhteessa tilaan ovatkin. Koirat tarvitsevat liikuntaa ja aktiviteettia ja ovat myös sosiaalisia eläimiä, jotka siis kärsivät tuolla henkisesti ja fyysisesti. Voiko kultakalasta sanoa samaa?

Siis en todellakaan ole kultakalamaljan puolessa, mutta mielestäni huonohko esimerkki. Näihin tilavaatimuksiin kun pitää ottaa eläimen tarpeet ym. Huomioon. Koska kultakalalla ei välttämättä ole samoja tarpeita kun koiralla, niin verrattava tilavaatimus pitäisi olla erikokoinen/lainen.
srd
Advanced Member
Advanced Member
Viestit: 2010
Liittynyt: 13:11, 28.09.2005
Sukupuoli: Nainen
Paikkakunta: Kerava

Re: Kultakalamalja

Viesti Kirjoittaja srd »

They2 kirjoitti: Voiko kultakalasta sanoa samaa?
Voi.
millia
Katalysaattori
Katalysaattori
Viestit: 5666
Liittynyt: 16:10, 10.11.2001
Sukupuoli: Nainen
Paikkakunta: Hämeenlinna
Viesti:

Re: Kultakalamalja

Viesti Kirjoittaja millia »

They2 kirjoitti: Koska kultakalalla ei välttämättä ole samoja tarpeita kun koiralla, niin verrattava tilavaatimus pitäisi olla erikokoinen/lainen.
Niinhän se onkin. Kultakalaparvelle suositellaan minimissään 300-litraista (pinta-ala esim. 50x120) akvaariota ja kun sen kätevästi vertaa koiran kokoon (hurtan pituus vaikka 60 cm) tulee 5,4 neliömetriä. Sekään ei tosin riitä aina tälle sosiaaliselle ja aktiiviselle kalalajille vaan siksi kultakaloja harrastaneet yleensä näille tuputtavatkin mieluiten yli 500-litraisia altaita. Koirille ulkotarhojen koot ovat suhteessa suuremmat ja tuossa taulukossa ei edes oteta kantaa siihen kuinka aktiivinen rotu on kyseessä. Sanompahan vaan että ahdasta tulisi jos tuohon 5,4 neliöön sijoittaisi parven vähän rauhallisempiakin musteja.
7330
Katalysaattori
Katalysaattori
Viestit: 5990
Liittynyt: 16:45, 25.08.2002
Akvaarioseurat: JAS, CorydoradinaeFinland
Sukupuoli: Nainen
Paikkakunta: Helsinki
Viesti:

Re: Kultakalamalja

Viesti Kirjoittaja 7330 »

They2 kirjoitti:Mutta onhan kultakalalla ja koiralla erotkin, vaikka samassa suhteessa tilaan ovatkin. Koirat tarvitsevat liikuntaa ja aktiviteettia ja ovat myös sosiaalisia eläimiä, jotka siis kärsivät tuolla henkisesti ja fyysisesti. Voiko kultakalasta sanoa samaa?
Parvikalana kultakala on sosiaalinen eläin. En myöskään näe, miksi kalan ei tarvitsisi käyttää lihaksiaan pysyäkseen kunnossa, siinä missä kaikkien muidenkin aktiivisten eläinten. Lyhyesti siis: kyllä voi.

Totta kai kalan ja koiran vaatimukset ovat erilaiset, mutta se ei tarkoita, etteikö kalalla olisi lainkaan tarpeita liikkumatilan, sosiaalisen ympäristön tai virikkeiden suhteen. Kultakalamaljassa näiden kaikkien toteuttaminen vähäisimmissäkin määrin on mahdotonta, ja lisäksi ympäristö on usein jo aivan perustarpeiden suhteen epäsopiva. Siis ihan karkean fysiologisessa mielessä: ajattele pitäväsi koiraa tilassa, jossa se joutuu jatkuvasti istumaan omissa ulosteissaan tai jossa ilma on niin tunkkaista, että eläin on jatkuvassa hapenpuutteessa. Tässä kohdassa ei ole edes mitään kiistanalaista: myrkyllinen ja vähähappinen ympäristö on aivan yhtä hengenvaarallinen molemmille lajeille.

En siis sano, että kaikissa maljoissa aina olisi törkyinen vesi ja matala happipitoisuus, mutta hyvin usein näin on. Maljan vesitilavuus on pieni ja sitä on hankala siivota. Lisäksi suodatin usein puuttuu, joten vedenlaatu pääsee olemaan mitä on, vaikka siivous tapahtuisi kohtuullisen useinkin. Pinta-alaa on tilavuuteen nähden vähän, joten happea liukenee heikosti - ja asiaa pahentaa olennaisesti juurikin tuo yleinen suodattimen puuttuminen.

Tiheillä vedenvaihdoilla, hyvällä hapetussysteemillä ja runsaalla ruokinnalla kultakala varmaan kasvaisi maljansa seiniin kiinni. Siinä törmäämme taas kysymykseen, tarvitseeko sosiaalinen, vilkas eläin seuraa, liikuntaa tai virikkeitä? Vai onko se ihan tyytyväinen, kun kuono on kiinni toisessa seinässä ja pyrstö toisessa?
millia kirjoitti:Niinhän se onkin. Kultakalaparvelle suositellaan minimissään 300-litraista (pinta-ala esim. 50x120) akvaariota ja kun sen kätevästi vertaa koiran kokoon (hurtan pituus vaikka 60 cm) tulee 5,4 neliömetriä. Sekään ei tosin riitä aina tälle sosiaaliselle ja aktiiviselle kalalajille vaan siksi kultakaloja harrastaneet yleensä näille tuputtavatkin mieluiten yli 500-litraisia altaita. Koirille ulkotarhojen koot ovat suhteessa suuremmat ja tuossa taulukossa ei edes oteta kantaa siihen kuinka aktiivinen rotu on kyseessä. Sanompahan vaan että ahdasta tulisi jos tuohon 5,4 neliöön sijoittaisi parven vähän rauhallisempiakin musteja.
Näinpä. Lisäksihän normaalisti koira ei joudu viettämään koko elämäänsä suljettuna tähän yhteen ulkotarhaan ja seuranaan vain samassa ulkotarhassa olevat muut koirat, joten lähtökohtakin on aivan eri. Koirille siis määrätään osa-aikaiseksikin sijoituspaikaksi olennaisesti suurempaa aitausta kuin kultakalalle kokoaikaiseksi.

Sovellanpa vielä vähän laskelmaa. Ajatellaan, että meillä on kolme aikuista kultakalaa ja kolme samankokoista (n. 30 cm) chihuahuaa. Laitamme toiset akvaarioharrastajan suosittelemaan minimiakvaarioon, eli sanotaan nyt vaikka tuo yleisesti mainittu ja liian isoksi haukuttu 150x50 cm (vastaa noin 400-litraista), jossa siis pinta-alaa on 0,75 neliömetriä. Toiset laitamme eläinsuojelulain määräämään pienimpään kelvolliseen ulkotarhaan, jossa on pinta-alaa 6 neliömetriä. Koirille ja kaloille suositeltu tilan määrä eroaa siis 8-kertaisesti koirien hyväksi siitäkin huolimatta, että koira ei edes kyseisessä asumuksessa joudu olemaan pysyvästi.

Vieläkö kuulostaa, että se 300-litraa on yläkanttiin?
520- ja 110-litraiset, erinäisiä projekteja tulilla ja paljon kasveja.
Pieni akvaariotietopankki.
Kirjoitan Erään planeetan ihmeitä -tiedeblogia ja Viidakkokirjeet-huonekasviblogia. Tervetuloa lukemaan!
Vastaa Viestiin

Palaa sivulle “Särkikalat”